Contacts - yhteystiedotWeb Design - nettisivutWritings - kirjoituksetHome - kotisivuBlog - blogiCurriculum vitaeBlogiEtusivuKirjoituksetNettisivutYhteystiedot

 

Tällä nettisivulla julkaistut tekstit ovat tekijänoikeuden alaisia. Jos viittaat teksteihin muussa yhteydessä, ole hyvä ja mainitse niiden lähde. Kokonaisuudessaan julkaisemiseen tai lainaamiseen tarvitset kirjoittajan luvan. Ota yhteyttä

 

Ainola - Jean ja Aino Sibeliuksen koti. SKS 2004. 235 s.

Ulkomainen tuttava oli kuullut radiosta, että Suomessa juhlitaan kirjoin ja CD-levyin pienehkön hirsihuvilan 100-vuotisjuhlia. Asiaan vihkiytymätön piti puuhastelua huvittavana, vaikka muistelikin, että kyseinen hirsitalo liittyi läheisesti säveltäjä Jean Sibeliuksen vaiheisiin.

Sibeliuksen henkilöhistoriaa tarkemmin tunteva ei asiaa hämmästele, sen verran keskeinen rooli Ainolan taiteilijakodilla on suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Museoksi muutettuna Ainola hakee vertaansa maailman säveltäjätalojen joukossa, mistä on kiittäminen säveltäjän tytärten kaukonäköisyyttä.

Kun Aino Sibelius vuonna 1969 kuoli, jäivät Järvenpäähän Sibeliusten henkilökohtaiset esineet, kirjat ja tarvekalut aina Ainon suunnittelemiin huonekaluihin ja arvokkaisiin maalauksiin asti - puhumattakaan Ainolan etelärinteessä sijaitsevasta pariskunnan viimeisestä leposijasta. Se, että Sibeliusten tyttäret olivat suostuvaisia sopimuksesta luopumaan näistä aarteistaan, teki jo Ainolasta ainutlaatuisen. Se, että hyvin säilynyt hirsihuvila vielä sattui olemaan arkkitehti Lars Sonckin vähemmän tyypillistä tuotantoa, lisäsi päätöksen arvoa.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlavuoden kunniaksi julkaisema artikkelikokoelma ja kuvateos Ainola – Jean ja Aino Sibeliuksen koti antaakin aiheellisesti tilaa huvilan arkkitehtuurin esittelylle. Pekka Korvenmaan artikkeli sisältää pätevät taustatiedot vuonna 1904 valmistuneen Ainolan asemasta sekä Sonckin muun tuotannon että suomalaisten taiteilijahuviloiden joukossa.

Korvenmaa selvittää seikkaperäisesti talosuunnitelman toteutumisen eri luonnosvaiheista valmiiksi huvilaksi ja talossa eri vuosikymmeninä tehdyt laajat korjaus- ja muutostyöt. Ammattitermejä on arkkitehtuuria käsittelevässä artikkelissa arvatenkin mahdoton välttää. Jäin siitä huolimatta mietiskelemään, olisiko sentapaisia ilmauksia kuin ”suoranaiset koristeelliset viitteet etnografiseen tematiikkaan” voinut sittenkin toimittaa vähän arkisemmiksi?

Sävellystyön
kehyksistä

Korvenmaan artikkelin lisäksi tieteellistä tarkkuutta lähestyy Vesa Sirénin kartoitus Ainolassa syntyneistä Sibeliuksen teoksista. Sirén on aiempaa Aina poltti sikaria –teostaan (2000) varten tekemänsä pohjatyön ansiosta maan parhaita Ainola-auktoriteetteja. Tämänkertainen artikkeli ottaa aiheeseen suppeamman näkökulman ja jäljittää aikajärjestyksessä Ainolassa syntyneet sävelteokset pikkukappaleista sinfonioihin ja kahdeksannen sinfonian arvoituksellisiin vaiheisiin saakka.

Sirén kirjaa myös ensimmäisten Järvenpään-vuosien hankaluudet. Kodin valmistuminen ei vastoin odotuksia ratkaissutkaan kaikkia arkipäivän ongelmia, varsinkin kun talo osoittautui talvisaikaan aivan liian koleaksi sävellystyöhön. Helsingin seurapiirit ja alkoholi houkuttelivat Sibeliusta edelleen puoleensa, inspiraatio oli hakusalla eikä kotoinen perhe-elämäkään aina ollut omiaan houkuttelemaan säveltäjää työnsä ääreen.

Sibeliuksen sävellystyön välittömästä ympäristöstä Sirénin artikkeli antaa konkreettisen kuvan. Tätä tarkentaa edelleen Suvisirkku Talaksen Aino Sibeliuksen elämästä laatima kirjoitus, joka perustuu kirjoittajan tietämykseen SKS:n aiemmin julkaisemien Sibelius-kirjekokoelmien toimittajana.

Uudempi näkökulma samaan aiheeseen on Ainon puutarhaa käsittelevä Julia Donnerin artikkeli. Ainolassa vierailevat alan asiantuntijat osaavat arvostaa ympäröivään luontoon sopeutettua puutarhaa, jonka kiviportaat, polveilevat hiekkapolut ja perennapenkit ovat kaukana jäykän muodollisesta. Aino Sibelius näyttää tarkkaan seuranneen alan kirjoituksia ja metsästäneen siemeniä ja pistokkaita puutarhapalstaansa varten. Kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä esteetikon harrastus, vaan Aino Sibeliuksen ’kyökkipuutarhalla’ oli aivan olennainen osa velkojen vaivaaman perheen toimeentulossa.

Ainolan
pyhiinvaeltajat

Edelleen uusia näkökulmia Ainolaan antavat kirjan muut artikkelit, jotka käsittelevät mm. Sibeliuksen tyttärien kasvuvuosia, talon irtaimistoa ja taidekokoelmaa. Viimeksi mainittu Elina Anttilan artikkeli kärsii eniten kuvituksen perusratkaisusta. Lukuisat valokuvat ovat nimittäin kaikki mustavalkoisia, ja pelkät sanalliset selitykset Eero Järnefeltin, Gallen-Kallelan tai Oscar Parviaisen maalausten värimaailmoista ja tunnelmista jäävät väkisinkin puolitiehen, mistä kirjoittajaa on turha syyttää.

Kirjan viimeinen, lyhyt artikkeli käsittelee pintapuolisesti Ainolan lukuisia vieraita. Paisuvaan vierailijoiden virtaan liittyy yksi Ainolan kiehtovimmista arvoituksista. Millainen osuus suurella huomiolla, laajalla kirjeenvaihdolla ja jatkuvalla vieraiden tulvalla mahtoi olla Sibeliuksen sävellystuotannon hiipumiseen verraten varhain? Syrjäisestä ja rauhallisesta Ainolasta tuli vuosien mittaan pyhiinvaelluskohde ja sen asukkaasta suomalaisen taiteen ja kansallisen kulttuurin tunnetuin näyttelyesine. Kävikö säveltäminen noissa oloissa mahdottomaksi - vai oliko sittenkin suurempi syy tunnetussa käsien vapinassa tai mahdottomiin kasvaneessa itsekritiikissä?

Kirja sisältää lähdeviitteiden lisäksi artikkelien ruotsin- ja englanninkieliset tiivistelmät, ja viime sivuilta löytyy myös Sibeliusten sukupuuksi otsikoitu taulukko, joka osoittautuu Aino Sibeliuksen kirjekokoelmasta (SKS 2000) sellaisenaan lainatuksi Järnefeltien sukupuuksi. Selvitys ei sisällä Jean Sibeliuksen vanhempia, saati lääkäriveli Christianin perhettä tai Linda-sisarta.

Ainola-teoksen kohderyhmä ei tunnu itsestään selvältä. Teos lie suunnattu yhtä lailla Ainolan kävijöille tai lahjakirjaksi kuin oheislukemistoksi kulttuurihistorian tai musiikin harrastajille. Sen ansioihin kuuluu tapa, jolla ruokahuollosta, perheen arkipäivästä ja asuinympäristöstä kertovat artikkelit ovat omiaan purkamaan sitkeätä myyttiä metsän keskelle erakoituneesta, sisäisiä ääniään kuulostelevasta säveltäjästä, ”Ainolan yksinäisestä”. Jos säveltäjäkodissa isän työskennellessä käveltiinkin sukkasillaan, elettiin siellä muuten niin tavallista elämää kuin monilta vierailta vain voitiin.

ANNI HEINO