Mayday 34°35'S 150°36'E

Viimeksi taisi sattua, kun Paavo Lipponen kävi kansanedustajalähetystön kanssa pikavierailulla. Muistan, että seurueeseen kuulunutta kansanedustajaa ärsytti, kun Paavo oli halunnut tutkia Canberran sotamuseon perin pohjin, ja siihen ohjelmaan piti sitten muidenkin osallistujien tyytymän. Kun muutakin olisi ollut - Canberrassa ovat mm. kansalliskirjasto, kansallisgalleria ja upea kasvitieteellinen puutarha, jossa kukoistavat pelkästään australialaiset kasvit ja puut. Se sotamuseo on kyllä mielenkiintoinen paikka sekin.

Mutta tämähän oli sivujuonne. Piti sanomani, että suomalaisia tavatessa tulee kiinnittäneeksi huomiota ihmisten puhetapaan, erityisesti sanontoihin ja sanoihin, joita ei Suomessa välttämättä enää kuule. Ne voivat olla tv:stä siepattuja muotisanoja, jotka ovat Suomessa jo elinkaarensa eläneet (muistaako joku, mistä tv-sarjasta sana "könsikäs" lähti yleistymään?). Tai ne voivat olla vahvoja murreilmauksia, jotka ovat lähtöisin esimerkiksi Karjalan Kannakselta, matkustaneet tänne siirtolaisten kanssa samaa matkaa ja eläneet sitten australiansuomalaisten - tai australiankarjalaisten - pienessä piirissä.

Kuinka moni tietää, mikä on "oljami"? Meillä kotona Imatralla sitä sanaa käytettiin toisinaan ikään kuin vitsin vuoksi, esimerkkinä karjalan murteen unohtuneista ilmauksista, enkä koskaan kuullut kenenkään muun sitä käyttävän. Täällä olen kuullut pariinkin otteeseen. (Oljamissa oleminen taitaa tarkoittaa yökyläilyä, tai jotakin sentapaista. Korjata saa, jos olen väärässä.)

Olen huomaavinani, että aika moni siirtokarjalainen yritti aikansa sopeutua muualla Suomessa asumiseen ja päätti sitten muuttaa maasta, juurtua jonnekin aivan muualle, kun se oikea suomalainen koti kerran oli ollutta ja mennyttä. Siksi Karjala-aatettakin hellitään täällä ehkä hiukan suvaitsevaisemmin kuin koto-Suomessa, jossa vieläkin välillä näyttää siltä, että Karjalaan kaipaavat kirjataan saman tien hullun tai rettelöitsijän kirjoihin. Ihan niin kuin koti-ikävä olisi aivan erityisen naurettava ja turhanaikainen tunne.
Nythän niitä ääneen kaipaajia on tietysti koko ajan vähemmän. Kiusallinen ongelma poistuu piakkoin itsestään.

Toin kotoa kesällä karjalaisen kansallispuvun, jonka sain Kirvussa syntyneeltä kummitädiltä. Ounastelin, että sille kukaties tulisi täällä käyttöä enemmän kuin Suomessa. Enkä väärässä ollutkaan, olen jo pyynnöstä sonnustautunut siihen virolaisen ystävän järjestämälle 50-vuotislounaalle. Antrean (ei siis Kirvun) puvun varusteista puuttuu tosin vielä tasku, pääkappale ja koru. Mistähän niitä kannattaisi lähteä hakemaan, ettei tarvitsisi ostaa tuhansilla? Jotenkin luulen, ettei Blogistan ole se oikea osoite.
(Kuvan Kanneljärven kansallispuvut Paavo Montosen pitäjähistoriasta vuodelta 1957. Isoäiti oli sieltä kotoisin, mutta kirjan sain täällä Australiassa kanneljärveläiseltä Irene Niemiseltä.)

***

Above, I have been writing a little bit about the Finnish minority of Australia. More precisely about their use of language - sometimes we immigrants use words that have either been long forgotten or that have gone out of fashion in Finland but that are still in use on the other side of the world.

My Finnish dialect comes from the southeast and is close to the dialect that was spoken on the Karelian Isthmus, near to Lake Ladoga. This piece of land forms, since the 2nd World War, part of Russia. Karelian families had to flee their homes during the war, and the government tried to organise them all an equivalent living, an equivalent piece of land, somewhere else in Finland. It was a huge and in many ways successful refugee operation. People from the same village often ended up living relatively close to one another, which would have given much needed support for these uprooted people.

I seem to have met quite a few elderly Karelians since moving to Australia.
Maybe they never felt quite at home in Finland, once Karelia was lost. Many came here in 1950s and 1960s, to work on big building projects or in steelworks, among other things.
I have met people here that are homesick not for Finland but for a world that is no longer there. This world lives in faded photos and village history books. There are also more recent photos, taken during bus trips to the current Russia, to see what - if anything - is left of the old homes and places.

This kind of longing seems to be better tolerated here, far away, than it sometimes is in Finland. Politically Karelia used to be a sensitive issue, so talking about one's homesickness aloud was not always encouraged. It still is not, although for different reasons. Initiate a discussion about Karelia, and you soon have a permanent stamp of a nostalgic fool or a nationalist troublemaker on your forehead.

The problem is fast vanishing of course. Not very many people left to feel homesick for Karelia.
(Pictured some national costumes in a book about my grandmother's home village Kanneljärvi on the Karelian Isthmus.)