« October 2005 | Back to homepage
Paluu kotisivulle | December 2005 »

November 30, 2005

Mistä puhumme kun puhumme...
What we talk about when we talk about...

Kuulun niihin ihmisiin, jotka puhuvat säästä, paljon ja mielellään - blogin lukijalle tämä ei tietenkään tule yllätyksenä. Anteeksi nyt, mutta minkäs minä itselleni mahdan? Vaikka aamu valkenisi päivästä toiseen samanlaisena, sää on aina haltioitumisen arvoinen asia. "Ei voi olla totta. Katso nyt, miten pitkään tätä harmautta oikein jatkuu?"

Viime päivien sadesään päivittelyyn liittyy kuitenkin ihan erityinen, riemukas ylävire. Kaupoissa, pankeissa, pubissa ja lehtikioskilla - joka paikassa päivitellään hirmuista vedentuloa, vuotavia kattoja, joiksi muuttuneita maanteitä. Tosissaan kukaan ei kuitenkaan valita. Ja siihen on syy.

Ensimmäisessä kartassa Australian kuivuustilanne tammi-huhtikuussa 2005 (kirkkaanpunaisella merkitty kaikkien aikojen kuivuusennätykset). Vuosikausia kestäneen kuivuuden loppua ei vielä uskallettu ennustaa, vaikka monilla seuduin tilanne oli jo kohentunut.

Osavaltion märimpänä paikkakuntana Robertsonissa ei ollut koskaan todellisesta kuivuudesta kärsittykään, mutta muualla karja nälkiintyi ja ihmiset menettivät tilansa, säästönsä ja elinkeinonsa. Goulburnin kaupungissa tunnin matkan päässä kannettiin vettä sangoilla paikasta toiseen jo ties kuinka monetta kuukautta.

Alemmassa kuvassa tilanne kuivuuden taituttua. Nyt, marraskuun lopussa, kartalta varmaan puuttuisivat viimeisetkin vaaleanpunaiset pilkut. Tästä puhumme kun puhumme säästä.

(Kartat lainattu meteorologian laitoksen sivuilta, josta kuka tahansa voi halutessaan saada tarkempaa tietoa Australiaa vuosia vaivanneesta kuivuudesta.)


I talk about the weather a lot. It doesn't matter if it has been the same for three weeks, it is always worth remarking on (you knew that already, didn't you).

The downpours of the last couple of weeks have been the one and only subject around here. How horrible it has been, how the roofs are leaking, how the roads are flooded. But the complaints are not really complaints, because there is a special, triumphant note about it all. Many times before, the hopeful had declared that the end of the drought was in sight. It is only now that people are really starting to believe it.

Robertson, statistically the rainiest town on the NSW map (I believe), never saw the worst of the drought. Elsewhere the cattle were starving and people lost their farms, their dreams and their livings.

Look at the maps now: the upper map shows the situation from January to April, when the worst was over in some parts of the country, while elsewhere the situation was as dire as ever. The bright red spots are where the drought broke all historical records.

The lower map shows the situation at the end of October. Now, one month later, there probably would not be a single pink spot on the map. This is what we talk about when we talk about the weather.

(The maps have been borrowed, from the Bureau of Meteorology website, where anyone can access the more accurate statistics about the long drought and current rainfall.)

Posted by ah at 09:40 PM | | Comments (2)

November 29, 2005

Pakonomaista uutisointia
What was Juanita thinking?

Australian mediassa seurataan oudon pakonomaisesti nuoren miehen etenemistä kohti hirttosilmukkaa. Eiliset yleisradion tv-uutiset vetivät pohjanoteerauksen. Uutistenlukija tunki kahden muun raportin väliin seuraavansisältöisen lauseen: "Van Nguyenin äidin nähtiin tänään poistuvan tunteenomaisesta tapaamisesta kuolemaan tuomitun poikansa kanssa. Äiti oli silmin nähden järkyttynyt ja tukeutui läheisensä käsivarteen." Ymmärrän, että kuolemanrangaistuksesta kuuluu pitää kovaa meteliä niin kauan kuin sellaista naapurissa harrastetaan. Mutta kenen tiedontarvetta tämä uutisointi palvelee? Pitäisi kai olla kiitollinen etteivät kuvittaneet neljän sekunnin uutistaan samanmittaisella videopätkällä vankilasta poistuvasta äidistä, joka ei nähdäkseni ole osoittanut halua uskoutua medialle (näimme naisparan jo aiemmin moneen otteeseen lentokentillä matkalla Singaporeen). Mistä on kysymys?
***
It beats me, why Juanita Phillips had to tell us in yesterday's ABC News, that Van Nguyen's mother had been seen leaving the Changi Prison, emotionally upset and leaning on someone's arm. About 4 seconds of fame for the poor mother, luckily without footage this time.

Make all the noise in the world about the death penalties still being an accepted practice in Singapore, but why report about every single step the poor mother takes during the days leading up to the execution of her child?
For those (non-Australians) who have managed to miss the news.

Posted by ah at 12:05 PM | | Comments (1)

Asiat arvojärjestykseen
First things first

Aurinko! Se on siis siellä vielä! Yön rankkasateissa kylppärin lattialle muodostunut lammikko sai Andyn vihdoin muistamaan, että sille katonkorjaajalle ei sitten koskaan soitettukaan. Vuoto huomattiin samana iltana kun Hollandaise-kastike oli mennyt pieleen - diagnoosi oli pitkällinen prosessi ja muistaakseni epäonnistumisen syyksi paljastui tehosekoitin, joka lähti saman tien kaatopaikalle. Ymmärrettävästi kaksi katastrofia olivat ihan eri luokkaa, ja vuotava katto unohtui.

Toinenkin hyvä uutinen (siis auringon lisäksi): ystävämme Denisin blogi näkyy olevan täydessä vauhdissa, joten uskallan jo linkittää. Tämä kiinnostanee ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kaikenlaisista luontoilmiöistä, ötököistä, puutarhanhoidosta ja niihin liittyvistä pienistä ja suurista yksityiskohdista. Denis kirjoittaa mukavasti, niin kuin pionisivuillamme käyneet tietävät.
Yläkuvassa Callistemon-sukuun kuuluvia pulloharjakukkia, jotka olivat parhaimmillaan viime viikolla.

***
I can see the sun!!! It is still there! Last night's downpour had created an impressive puddle on the bathroom floor, which reminded Andy to make the often-mentioned call to a firm that repairs leaking roofs. The dark stains in the ceiling had been noticed some weeks ago, after a similar downpour, but the catastrophy paled in comparison to a kitchen-related one. Andy might not lose his night's sleep because of a leaking roof, but a failed Hollandaise sauce is a different matter. (It was of course due to a faulty blender, which was promptly put in the garbage.)

Another good piece of news (in addition to the rediscovery of the sun) is that Denis's own blog is up and running! I know he is still finetuning it, but I dare to link to it already.

(Pictured above some bottlebrushes from our backyard, photographed last week. Callistemon something or other... These days I try to keep all the labels but the bottlebrushes were planted about five years ago when I was not around.)

Posted by ah at 11:29 AM | | Comments (3)

November 28, 2005

Adventtilinkki
Grumpy creatures from the airing cupboard

Melbournelaisen kuvittaja-lelunrakentaja Claire Robertsonin aina kauniilla sivuilla kehitellään vaihtoehtoista adventtiajan puuhakalenteria lasten ja aikuisten yhteiseen joulunodotukseen. Aika moni idea paljastaa, että eteläisellä pallonpuoliskolla ollaan. Ja olisiko mentaliteettikin vähän erilainen - nyt varpaankynsiin iloinen lakka koko perheelle! Kuvassa leluntekijäteemaan liittyen Liisa-tädin tontut, jotka protestoivat äänekkäästi sitä, että heidät heräteltiin valokuvaan jo adventtiajan ensi päivinä. *** Illustrator-toymaker Claire Robertson from Melbourne has a beautiful blog that I have been meaning to add a link to. These days, she is collecting ideas for an advent calendar to amuse a three-year-old and some older persons. The list of activities illustrates the fact that we are indeed in the Southern Hemisphere. And maybe the mentality is a bit different as well, but the indoor picnic should be a hit even in Finland. Speaking of toymakers, pictured are two of Aunt Liisa's elves. They moved with me to Australia and, for much of the year, live in a box in the airing cupboard. Now they are mortified at having been woken up to pose in a photo already, with more than a month to go before Christmas.

Posted by ah at 08:08 PM | | Comments (5)

November 27, 2005

Trivaali uutiskatsaus
A Trivial News Update

Tällä välin tapahtunutta:

Tein taitto- ja kirjoitustöitä. Panin pisteen pitkälle matkailujutulle, jossa suosittelin Morningtonin niemimaan uimarantoja perhematkailijoille. Tunnin kuluttua yleisradio uutisoi aiheeseen liittyen tällaista.

Lopetin seitsemästä toiveikkaasta kirjasta yhden. George Eliotin Silas Marner pääsee väliaikaisesta sijoituspaikastaan kirjahyllyyn.

Matkalla optikolle osuin ensimmäisten joukossa onnettomuuspaikalle. Autonromusta kuoriutui tuttuja ihmisiä. En pyörtynyt ja adrenaliinia riitti yli oman tarpeen. Päättelin, että ensiaputaidoissa on kehittämisen varaa. Tutisin kaksi tuntia jälkikäteen kiitollisena siitä, ettei kukaan kuollut tai vammautunut vakavasti.

Söimme oman korttelin Pizzas in the Mist -ravintolassa kolme ruokalajia plus juomat (PiM on ns. BYO-ravintola: omat pullot mukaan). Kotona aterian ja viinin jälkilämmössä kehkeytyi ylittämätön teoria miesvokalisteista. Tähän palaamme vielä.

Katselimme Bowralin elokuvateatterissa uuden Ylpeyden ja ennakkoluulon. Minusta romaani on liian monisyinen mahtuakseen pariin tuntiin, Keira Knightleyssa ei sinänsä mitään vikaa, eikä varsinkaan Matthew MacFadyenissä. Andy tykkäsi, etenkin kamera-ajoista mutta arvatenkin myös Keiran silmistä. Minä tykkäsin myös hanhista ja possuista.

Jätin viikkosiivouksen väliin (taas).

Hiljennyin katsomaan miesten permantovoimistelua. Ahhh. Andy nukahti minuutissa.

Luimme viikonloppulehdet sängyssä. Pohdin kuolemanrangaistusta. Luin typerän tarkkaan joululahjaliitteen. Järkytyin huomatessani, että jokikinen Australian ammattiorkesteri esittää tammi-maaliskuussa Vivaldin Neljä vuodenaikaa solistinaan Nigel Kennedy.


"Don't miss this unique opportunity to see on of the superstars of classical music performing at the height of his powers."

Aikakoneessako tässä ollaan? Missä ne ovat viettäneet viimeiset 10 vuotta, ja ylikin?

Nousin kello kaksi iltapäivällä.

Sääraportti: sumua, ukkossateita, tihkusadetta, sumua, tuulta, tyyntä, hellettä, sumua, rankkasadetta, sumua.

***
Meanwhile:

Finished writing a long story, in which I recommended the Mornington Peninsula's beaches for holidaying Finnish families. One hour after sending the story off, the ABC News reported this.

Finished reading one of the seven hopeful books. George Eliot's Silas Marner can finally take its place in the bookshelf.

I was one of the first to stop at the scene of a car accident. The first person to crawl from the wrecked car turned out to be someone I knew. It must have taken only a couple of minutes to make sure that, miraculously, no one was badly hurt. But what long minutes they were! I kept shaking for 2 hours afterwards. The lesson? While I did not faint at the sight of some blood, and produced enough adrenaline to function, there is room for improvement in my first aid skills.

Had a nice meal, with Andy, at Pizzas in the Mist (what a blessing to have such a nice place almost next door). Afterwards, warmed by the meal and the wine, I concocted a theory about male vocalists. I am afraid you are going to hear about it one of these days.

Watched the new Pride and Prejudice in the Bowral cinema. I find the novel and its characters too many-sided to fit in a 2-hour film. Nothing wrong at all about Keira Knightley, and especially not with Matthew MacFadyen. Andy liked the travelling camera shots and I suspect also Keira's eyes, although he muttered about her being 'too pretty' for the role. Do people really want their Elizabeth Bennett with warts?

Skipped the weekly cleaning (again).

Watched artistic gymnastics on TV - Men's Floor. [Sigh!] Andy fell asleep in minutes.

Read the weekend papers in bed. Pondered about the death penalty. Read the SMH Christmas Gift Special with embarrassing enthusiasm. Was shocked by the big ads about Nigel Kennedy performing Vivaldi's Four Seasons with each and every professional orchestra in the country.


"Don't miss this unique opportunity to see on of the superstars of classical music performing at the height of his powers."

Is this a time machine? Oh, I forgot, this is Australia.

Got up at 2 pm.

Weather report: mist, thunder, drizzle, fog, wind, calm, heat, mist, fog, heavy rain, more mist.

Posted by ah at 02:41 PM | | Comments (5)

November 24, 2005

Virret vähissä
Oh no, not HIS way

Tätä pitää sulatella: Guardianin siteeraaman tutkimuksen mukaan Frank Sinatran laulama My Way on kivunnut hittilistan ykköseksi. Minkä hittilistan? No, epävirallisen hautajaismusiikin hittilistan tietysti.

Luterilainen hätkähti viitisen vuotta sitten osallistuessaan ensimmäistä kertaa australialaisiin hautajaisiin. Niissä arkkua kannettiin Dean Martinin kaikuessa. (Uteliaisuutta herättivät myös maahanpanijaisiin osallistuneet vapaamuurarit mielenkiintoisine rituaaleineen, mutta se on toinen tarina se.)

Brittihautajaisissa 40 prosenttia musiikista on hautausalan oman selvityksen mukaan populaarimusiikkia. My Wayn jälkeen kakkosena tulee sota-ajan suosikki We'll Meet Again, ja ihan kärjen tuntumaan kipuaa myös mm. Titanic-elokuvan tunnari My Heart Will Go On. Ja niin edelleen ja niin edelleen. 55 prosenttia hautajaismusiikista löytyy kuitenkin vielä virsikirjasta. Klassista? Vain viisi prosenttia.

Mitenkähän Suomessa lienee. Ettei vain Oi herra jos mä matkamies maan olisi putoamassa listoilta?

Lisätietoa listahiteistä Guardianin blogiosastolla. Huumori kukkii etenkin kommenttipuolella.
Kuva Robertsonin hautausmaalta.


***

The Guardian's Culture Vulture blog has been having a lively discussion about funeral music. This was sparked by a survey (conducted by a funeral co-operative), according to which the top 10 list of funeral music is led by Frank Sinatra and My Way. And no, this is not a joke even if it does sound like one (especially remembering that lame line about the final curtain).

I went to an Australian funeral five or so years ago and was nearly traumatised by the Dean Martin song that accompanied the funeral procession. I realise now that it could as easily have been Celine Dion singing My Heart Will Go On, or (God forbid) Eva Cassidy with her guitar.

According to the British survey, 40% of music in funerals is popular music. 55% is hymns and only 5% classical music.

Give me a sombre, Lutheran funeral service any time. No classical music needed, just a hymn or two (without guitars), and everybody dressed in black please.
(Image from Robertson Cemetery)

Posted by ah at 04:02 PM | | Comments (5)

November 23, 2005

Pollyannat älkööt vaivautuko
No Pollyannas here


Blogisisko oli tuossa niin hauskan hämmentynyt, että piti käydä turhuuksien blogimarkkinoilla kurkistamassa tämänkertaista testiä. Sieltähän löytyi kaikkien toivottomien testien kruunaamaton kuningas, oikea testien testi. Klikkaa kuvaa niin kerromme piilevät lahjasi!

Nyt on niin, että minunkin kohdallani testi kertoi aivan eittämättömiä totuuksia. Ei kuitenkaan piilevistä vaan ihan ilmiselvistä lahjoista. Ei, en ole suuri verbaalikko, mutisen, puhun hiljaa ja joskus jopa änkytän. Verbaalikon lahja on siis todellakin (vielä) piilevä lahja.

Kakkoskohta osuu lähemmäs. Selittää en osaa, mutta naamasta näkyy jos asiat eivät mene mieleni mukaan. Kolmoskohta - tätä vielä odotellaan. Piilevä lahja, siis. Neloskohta. Pollyannan vikaa ei ole. Piilevä taipumus sekin.

Mutta sitten tullaan suuriin totuuksiin.
When you're down, everyone suffers.

(Robertsonissa vietetään tällä viikolla Nurofen-paketti päivässä -teemaviikkoa.)




Your Hidden Talent




You are a great communicator. You have a real way with words.

You're never at a loss to explain what you mean or how you feel.

People find it easy to empathize with you, no matter what your situation.

When you're up, you make everyone happy. But when you're down, everyone suffers.


What's Your Hidden Talent?

Of all the blog related tests, this one must be the most accurate, truthful and revealing. Click one of six photographs and you will be told about your hiddent talents.

I regret to reveal that the test is wrong. Sure, the first four or so bullet points are amongst my very well hidden talents - I can't communicate (I speak too quietly, don't find words, my best verbal talent is that of esprit d'escalier), I am constantly at loss to explain how I feel (but you can see it in my face all too easily), and much of the time I suspect I don't empathise (note the Aussie spelling) with myself even. And I am certainly no Pollyanna.

But the last point hits home. It is not a hidden talent and therefore the test is useless, waste of time and to be ridiculed.
When I am down, everyone suffers.

(It has been a one-box-of-Nurofen-per-day kind of week.)

Posted by ah at 02:37 PM | | Comments (7)

November 21, 2005

Mutta kuka oli Cécile Brunner?
But who was Cécile Brunner?

Päivitys: Denis toimitti sähköpostiin lintulinkit, kiitos! Huomatkaa satiinilavastajanaaraan safiirinsininen silmä. Aikuinen koiras näyttää tältä.)

Istutin aamusumussa Celesten antaman tomaatintaimen (Roma-lajiketta, vähähappoinen ja hyvä kastiketomaatti) ja harrastin täydennyskylvöä: kahdesta lyhyestä hernerivistä toinen oli mennyt parempiin suihin - tai nokkiin, veikkaan huilukorppeja tai satiinilavastajia, jotka ovat herkutelleet myös mansikoillani. Katti (ei oma) oli kaivanut ylös kurkuntaimia, ja kolmen viikkoa sitten kylvetty salaattirivi oli itänyt huonosti. Yleinen ongelma salaatinsiemenien kohdalla täällä päin, ja neuvona tarjotaan siemenpussin sujauttamista jääkaappiin muutaman viikon kylmäkäsittelyyn itävyyden palauttamiseksi. Tällä kertaa uudet siemenet tulivat kuitenkin uudesta pussista.

Etupihan vähän liian varjoisaan ruusupenkkiin viime vuonna istutettu englantilainen David Austinin Grace-ruusu (yläkuvassa) oli kehitellyt kaksi kaunista, aprikoosinväristä kukkaa. Lehdet ovat vähän hennon väriset, ja viime vuonna koko pensas näytti loppukesästä aika kurjalta. Olisi epäilemättä kaivannut huolellisempaa hoitoa kuivina kuukausina. Mutta tuoksu on oikea ruusun tuoksu, vaikkakin hento sellainen.

Suloinen tuoksu on myös ihanassa Cécile Brunner -napinläpiruusussa (alempi kuva), joka tuli aikanaan Andylle talon mukana. Nimen kukalle tiesi Denis, ja netistä selviää, että tästä vuonna 1881 jalostetusta ruususta on olemassa myös valtavan suureksi kasvava köynnöstävä versio. Terveen ja kauniin pensaan nuput ovat niin täydellisiä, peukalonpään kokoisia ruusun nuppuja kuin kuvitella saattaa. Lyhytikäisiä tosin ovat, en ole viitsinyt maljakkoon edes kokeilla, nuppujen kauneus katoaa pian. Napinläpeen todellakin omiaan, ja hiekassa näitä varmaan voisi kuivattaa, jos harrastaisi sellaista. Englanniksi kutsuvat myös nimellä Sweetheart Rose. Mutta kuka lie ollut Cécile?

***
(Update: bird links courtesy of Denis.)

Currawongs and Bowerbirds have made our backyard their living room. Especially Currawongs are walking around in a most peculiar manner, checking and sampling, digging out plants in my new water feature and pulling and stretching the pantyhose ties that I have used to support some shrubs. I realised the birds were eating my strawberries that were still far from ripe, so I covered the bushes with netting, and after two days we had a bowl of surprisingly tasty berries. (Strawberries are usually a disappointment in Australia. I can say this, having grown in a family of strawberry farmers.)

I did some more sowing, mostly because some hungry beak had helped itself to a small row of peas (another row had germinated nicely). A cat (not ours) had dug up some cucumber seedlings, and some lettuce needed to be sown again. The seeds don't always germinate very well, and I am told I could try putting them in the fridge for a couple of weeks before sowing.

An English rose that I planted last year, David Austin's Grace (see the topmost image) had produced two beautiful, apricot coloured blooms. The rose bed is a bit too shady, but it has some reliable if modest roses that flower several times each summer.

My favourite is probably Cécile Brunner (2nd image), with tiny, pale pink buds not much bigger than a thumbnail. Denis gave me the name and told that it is often referred to as a buttonhole rose. I can see why, although the blooms don't really last very long when picked. I wonder who Cécile was? I see that the rose was bred in France in 1881, so maybe she was a beauty of the French Belle époque - or was that a bit later...?

Posted by ah at 06:28 PM | | Comments (3)

November 20, 2005

Pohjalla käytiin
Hitting the bottom

Seitsenvuotiaana istuin ranneluu mäenlaskun jäljiltä kahtena kappaleena Kerhomäen sairaalan poliklinikalla odottamassa röntgeniin pääsyä. Vielä kotona lapsi oli itkenyt ja kiemurrellut tuskissaan, mutta sairaalan antiseptiset tuoksut ja valkeat takit olivat tehneet pienen tytön mielessä tehtävänsä. "Isä nyt ei enää koske."

Tosielämässä ihmeparantumiseen tarvittiin vielä puudutuspiikkejä, kahden lääkärin tarmokasta ranteen murjontaa, lisää röntgeniä, olkapäähän ulottuva, kahden kuukauden kipsi sekä mäenlaskukielto.

IT-alan kanssa on vähän niin kuin päin vastoin. Sitä tuntee luissaan, että ongelmia on paljon enemmän ja syvemmällä kuin IT-tohtorit antavat ymmärtää. "Problem resolved. Ei mitään ongelmia täällä päässä." Näin kerrottiin kahdesti perjantaina iltapäivällä, kun asiakas ihmetteli hitaita tai poissaolevia kotisivujaan. Ja sitten sukellettiin. Lauantaina, kun ei tarvinnut lukea sähköpostia eikä blogata, oli aikaa leipoa korvapuusteja ja osallistua talkoisiin. Oli mukavaa ja sosiaalista.

Tänään kuin ihmeen kautta kaikki tuntuu taas pelaavan. En ole katkera yhtään, mutta pessimistinä ounastelen, että ongelmat kukaties palaavat. Huomenna luultavasti kertovat, että serverin päässä kaikki tuntuu pelaavan normaalisti (rouva varmaan kuvittelee). Siksi pistän vaatimattomat tilastoni tältä viikolta vastoin tapojani näkyville.

***
Once upon a time, when I was 7 years old, I broke a wrist bone in an accident involving a speedy downhill ride together with two cousins. I was in a lot of pain and my Dad promptly took me to hospital for diagnosis and treatment.

I remember sitting there, waiting to be x-rayed, smelling the antiseptic hospital smells, watching the doctors and nurses rush past. "It doesn't hurt any more, Dad."

I wasn't dreading the x-ray, I really felt that the hospital atmosphere had miraculously cured the pain. In reality it took some local anesthetic, severe arm-twisting by two doctors, an impressive full arm-length plaster cast and two months plus without any winter games.

It is the other way round, sort of, with IT doctors. A speedy answer through email "Problem resolved" is much appreciated but it also makes you suspicious. You feel in your bones that there are serious, underlying problems somewhere deep in the system. I got this instant remedy treatment twice this Friday afternoon in response to my complaints about slow behaviour of my site. I found it impressive but dreaded more trouble, with the weekend starting and all. Sure enough, at 6 pm or so on Friday I no longer had my little kingdom on the internet. Or if I had, I couldn't reach it.

Without emails or blogging, I had a nice time on Saturday - I baked cinnamon rolls and took part in a working bee at the CTC. (I met the mysterious Patrice Duval. Very eccentric. Denis didn't like her coffee.)

Today my virtual kingdom is back, for now anyway. As a memento, I am posting this week's statistics. I am a bit of a pessimist and don't quite think we have seen the end of it yet. Plus I know that on Monday I'll be told that everything is quite normal at the server end. Surely they wouldn't be as bold as to suggest the lady imagined it all? But just in case...

Posted by ah at 01:08 PM | | Comments (3)

November 18, 2005

Kuinka yllätin itseni housut kintuissa
A Letter to Self

Ajattelin osallistua käsialameemiin, kun sanottava muuten tuntui olevan tiukassa tänään. Pöydältä löytyi sopivia harakanvarpaita, ja sitten juolahti mieleen etsiä käsialanäyte pedantista menneisyydestä. Muuttokuormaan oli tullut mukaan kaksi päiväkirjaa, joista toisen välistä löytyi nolo muisto menneiltä ajoilta.

Olin vuoden 1991 tietämillä (2,10 markan postimerkki on siltä vuodelta) kirjoittanut ja kirjekuoreen sinetöinyt Anna-lehden grafologille osoitetun kirjeen. Sitten oli ilmeisesti toiminnan nolous paljastunut päähenkilölle, ja kirje oli jäänyt lähettämättä. Lukijalle tiedoksi, että vuonna 1991 olisin ollut jo 23 vuoden korkeassa iässä. Voi häpeän päivää.

Siellä se kirje nyt päiväkirjan välissä odottaa avaamista kuin Uuden Kuun Emilian varhaisteini-iässä kirjoittama kirje täysi-ikäiselle itselleen. (Tällainenkin meemi tahi joukkohanke oli taannoin liikkeellä. Olinpas kerrankin aikaani edellä.) Odottakoon vielä muutaman vuosikymmenen. Luultavasti tuskailen siellä ammatinvalinnan vaikeutta. Kukaan ei ollut vielä kertonut, ettei ammattia tarvitse valita.

Alla varsinaiset käsialanäytteet. Toinen näköjään gradun jättämisen jälkeen helmikuussa 1999 - kymmenen vuotta ja risat vierähti niissä opinnoissa. Toinen viime viikolta. Alamäki on selvästi nähtävissä.

PS. Anteeksi muuten kotisivujen ja Denisin pionisivun takkuaminen näinä päivinä. Syytä ei ole löytynyt, tai ainakaan eivät ole sitä minulle kysyttäessä kertoneet. Ongelmat näkyvät mm. latautumattomina kuvina.

***
I was browsing my old diaries today, in order to participate in a meme that is currently circulating in the Finnish blogosphere. The idea is to post a sample of one's handwriting. The untidy notes lying around my laptop did not seem distinguished enough, so I though I'd find an earlier sample, just to show that once upon a time I didn't do too badly in the handwriting department.

Shock and horror! Between the pages of my old diary, I found a stamped, addressed envelope that I had - so it seems - intended to send to a graphologist in a women's magazine. I did not have the guts to open the letter, apparently written around the year 1991 (the year the 2 FIM stamp is printed). I'll leave it there for another decade or two. A bit like Emily of New Moon, who wrote a letter to her grown-up self. Only mine was written when I was 23, which I find quite embarrassing. I think Emily was 11 or so.

PS. Apologies for the continuing slow behaviour of my website and Denis's peony site. Not sure if it is the many photos or the rush of visitors (no, not really), but I am aware of the problem and trying to get some answers.

Posted by ah at 05:33 PM | | Comments (5)

November 17, 2005

Toiveikkaista kirjaystävistä
On our loyal friends in their dust(y) jackets

Imuroin makuuhuoneen. Valmisteluihin kuuluu kirjapinojen poistaminen lattialta sängyn molemmin puolin. Omalta puolelta laskin 22 kirjaa, joista neljä luettua, seitsemän lukematonta ja 11 kirjaa jollakin lailla kesken, luettavana tai selailtavana. Monet niistä monen kuukauden pölykerroksen alla mutta yhä toiveikkaina odottamassa vuoroaan.

Sitä aina ihmettelee ihmisten siistiä elämää, kun haastatteluissa kysellään yöpöydällä lojuvaa kirjaa. Aina löytyy vastaus kuin apteekin hyllyltä. Vai liekö se toimittajien kaunistelua.

Päivitys (tajusin että kummitäti ja anoppi kukaties lukevat)! Siis kyllä meillä sentään imuroidaan useamman kerran kuukaudessa. Mutta tuolla yöpöydän uumenissa ne kirjat pölyttyvät.

***
In order to vacuum the bedroom, one has to make an extensive inventory of books and magazines on, next to and under the bed. Or at least move them around a bit in order to get rid of the ones that will never, ever be read and the ones that can go in the recycling bin. This time, on my side of the bed, there were 22 books. Four of them I had read, seven of them were unopened and 11 of them had at some stage been browsed or partly read.

Many of them have several months worth of dust piled up on them but they still look very hopeful, expecting to be picked up any time and read with great passion. I seem to have lost any attention span I ever had.

In magazines they often ask interviewees, which book they have on their bedside table. In this household such a question seems like a weird, theoretical construction.

Update! We do vacuum more often than once in three months. It is deep inside the shelf of the night table that the books sometimes gather thicker layers of dust. (Phew. I just realised you might get the wrong impression, Marjorie.)

Posted by ah at 02:34 PM | | Comments (2)

November 16, 2005

Oikea vai... väärä?
A sinister story?

Lapsena, kun leikittiin aarteenetsintää, serkku raaputti kuivamuste- kynällä (kipeästi) vasempaan kämmen- selkään sanan "vasen". Käytössä oli itsetehty kartta: niin ja niin monta vauva-askelta vasemmalle, niin ja niin monta jättiläistä oikealle. Suunnat vain menivät jatkuvasti sekaisin, ja siksi serkun pinna paloi ja kämmenselkä raavittiin vereslihalle.

Koulussa liikuntatunnilla hypättiin pituutta ja korkeutta. Oikeakätisten käskettiin ponnistaa oikealla. Vaan oikeapa ei tuntunut oikealta. Tai oikeastaan se tuntui yhtä oikealta kuin vasen. Ponnistin sillä jalalla, joka sattui lähemmäs lankkua. Tulokset olivat kummallakin jalalla yhtä huonoja.

Inssiajossa katsastusmies käski kääntymään oikeaan. Käännyin vasempaan. Autossa pelkääjän paikalla karttaa lukiessa ohjeistan miestä kääntymään oikealle. Hän kääntyy, ja minä kiljahdan "ei kun vasemmalle!".

Olen mielestäni aina ollut oikeakätinen. Kukaan ei ole koskaan pakottanut oikeakätiseksi, lusikka ja kynä ovat tuntuneet olevan oikealla paikallaan oikeassa kädessä. Käsityöt ja urheilusuoritukset ovat olleet avuttomia yritelmiä nokkelien ja osaavien kavereiden tekemisiin verrattuna. Olen (epäilemättä oikein) päätellyt olevani näillä alueilla lahjaton.

Mutta vasta hiljattain olen tajunnut, että vasen ja oikea erottuvat useimmilta ihmisiltä automaattisesti. Käsitteen ja toiminnan välillä ei ole sitä sekunnin murto-osan viivettä, jonka kanssa olen elänyt niin pitkään kuin olen oikean ja vasemman edes käsitteellisellä tasolla erottanut. "Mikä viive? Miten niin ei tapahdu automaattisesti"? kysyi joku, kun asiaa hiljattain tiedustelin.

Minulla vasemman ja oikean erottaminen tapahtuu seuraavanlaisesti, ja on tapahtunut jo 30 vuotta:

Ensimmäisellä luokalla koulussa opettaja kiinnitti taulun oikeaan ylälaitaan tekstin OI-KE-A. Ja vasempaan tekstin VA-SEN. (Erinomainen idea, kiitos opettaja kiltti.) Aina kun kuulen sanan "oikea", mielessä välähtää Immalanjärven rannalla sijainneen Rantakoulun pitkä liitutaulu. Katse tarkentuu oikeanpuoleiseen yläkulmaan. Kun kuulen sanan "vasen", valinta kohdistuu vasemmanpuoleiseen kulmaan.

OI-KE-A........ tuolla! VA-SEN........... tuolla!

Gradua tehdessä, kolmikymppisenä, aloin kärsiä hartiavaivoista ja jännetuppitulehduksesta oikeassa kädessä. Vaihdoin hiiren vasempaan sen kummempia miettimättä. Nykyään vaihtelen hiirtä miten sattuu, molemmat kädet käyvät yhtä hyvin, vaikka oikein tarkassa taittotyössä oikealla, varsinkin väsyneenä, luonnistuu paremmin. Enkä usko, että käsin kirjoittaminen vasemmalla onnistuisi kovin hyvin, heti. Ruuveja kierrän vasemmalla ja oikealla, esineisiin tartun molemmilla.

En usko, että olen väärille teille pakotettu vasenkätinen. Pikemminkin vasemman ja oikean suhteen neutri. Löytyykö kohtalotovereita?

***

In Finland, children start school at the age of 7. Many can already read and write a few words. Some children know how to tie their shoelaces (all right, I guess children these days all have velcro as opposed to laces in their shoes) and tell the time. I couldn't do either of these things, but I had been reading for a couple of years already.

When the school started, our 1st grade teacher attached the letters of the Finnish alphabet (after Z come the letters Å, Ä and Ö) on top of the blackboard - colourful, decorated cards with words starting with those letters. X was for Xerxes, as there aren't any words in Finnish starting with X. I can't remember what Z stood for - zebra is 'seepra' in Finnish.

On the upper right hand corner she attached a piece of cardboard with the word OI-KE-A (RIGHT), in the upper left hand corner the word VA-SEN (left). I used to hate the hyphenation. I had learned to read without it, and adding the hyphens confused me. But that is another story. This story is about me learning to tell the difference between right and left.

Without this clever teacher I am not sure I ever would have. And I am not quite convinced I ever did, even if I bluff convincingly, thanks to the teacher.

During sports lessons I did not know which foot to hop on. Knitting has always been a nightmare. In the practical test for the driver's licence, I turned left when the instructor told me to turn right. When I read the map in the car, I tell Andy to turn left. He does, and I scream (too late) "I mean right!".

When I was about 30 and working on my master's thesis, I suffered from RSI in my right hand and stiffness in my right shoulder. I changed the mouse hand, hardly noticing a difference. Ever since, I have been swapping hands constantly. Only when I am tired and trying to fine-tune a tricky layout, I revert to using the right hand. I also turn screws with my left.

But it was only fairly recently that I realised that telling the difference between right and left is for many (most?) people automatic. With me it goes like this:

Someone says 'right'. I think of my 1st grade classroom, the long blackboard and zoom to the upper right hand corner. 'Left' - same procedure, the opposite corner of the blackboard.

"Right?"...... that's the one!
"Left?"..... that's it!

I don't think I was born left-handed and forced into using my right. I think I am neither, only trained to favour the right hand over the left. Is there anyone else like this out there?

Posted by ah at 09:07 PM | | Comments (12)

November 15, 2005

Säätiedotus ja asiaa blogierotiikasta
Weather report and a link

Kylmä! Marraskuun puolivälissä Australiassa pitäisi olla lämmin loppukevät. Aamulla niin olikin, mutta sitten tuli sade, tuli tuuli. Tuli myös raekuuro (auto kiireesti talliin, kun ei tiedetty tuleeko sieltä tällä kertaa kanamunan kokoisia vai vähän pienempiä). Lämpötila viideltä iltapäivällä 11 astetta ja tulen tekoa harkitaan.

Rakeet olivat sitten sen verran pieniä, etteivät sentään pieksäneet lakoon kauniita liljojani. Ei aavistustakaan lajista, muistiinpanot kukkasipuliostoksista katosivat pian istuttamisen jälkeen. Kesän tullen tulossa vielä kahta muutakin tuntematonta tyyppiä.

Viikonvaihteen Sydney Morning Heraldin IT-liitteessä oli asiaa blogeista ja seksistä (tässä vielä toinen artikkeli). Siis ei perinteisistä pornosivuista vaan ns. tavallisten ihmisten nettipäiväkirjoissaan tekemistä seksielämää koskevista paljastuksista. Juttu on ilmaista lukemista ensi viikonvaihteeseen asti, muistaakseni.

Artikkeli vertasi, huvin pikemminkin kuin argumentin vuoksi (oletan), blogien lukemista sattumalta näkysälle jääneen yksityisen päiväkirjan lukemiseen. Ajatusleikkinä mielenkiintoinen:

"Unable to resist, some of us might read a few paragraphs or even pages, before snapping the diary shut and carefully placing it back as it was found. But no one would discuss the entries with complete strangers or dare adding their own comments in the margin."

***

It seems we might have to make a fire to keep relatives warm on their last night in sunny Australia. After a warm and sunny morning, it is now 11 degrees outdoors! It is also foggy, windy and rainy. There was some hail, too. We rushed to drive the car into the garage, not knowing if the hailstones were going to be the size of an egg or possibly smaller this time.

It was not too bad in the end. My liliums are still as pretty as they were this morning when I took the photo. No idea what kind of liliums - I lost my notes soon after planting three different kinds of bulbs three or so years ago. Some of them were 'oriental lilies', I think, some of them not.

In the weekend issue of The Sydney Morning Herald, there was an article (and another article) about ordinary people blogging about their sex lives. It will be free reading for a few days only.

Posted by ah at 04:25 PM | | Comments (6)

November 14, 2005

Avoimuudesta ja sulkeutuneisuudesta
On Security and Openness

Käväisimme Canberrassa. Käyntikohteisiin kuului parlamenttitalo, joka on vähintään yhtä kummallinen kuin koko tyhjästä polkaistu, keinotekoinen, kiehtova ja omaleimainen pääkaupunki.

Australiassa(kin) puhutaan näinä päivinä terrorismista. Uusia terrorismin torjuntaan tarkoitettuja lakeja viilataan ja niistä väitellään - pessimistit epäilevät, että väljillä sanamuodoilla suljetaan suu myös mielenosoittajilta, poliittisilta vitsiniekoilta ja pilapiirtäjiltä.

Parlamenttitalossa vieraileva turisti ei enää voi vaellella omia aikojaan rakennuksen katolle, jonne johtaa arkkitehdin hienosti ideoima ruohikkorinne. Sisällä kävijä tietenkin kulkee metallinilmaisinten lävitse. Läheisellä lähetystöalueellakin turvafirmojen autoja näkyi hiljaisena päivänä enemmän kuin muita ajoneuvoja.

Muuta emme odottaneetkaan. Mutta kontrasti oli jotenkin hilpeä, kun samalla retkellä pistäydyimme Suomen suurlähetystön pihalla. Kysymyksessä kaunis ja yksinkertainen ja ilmeeltään aitoon suomalaiseen tyyliin sulkeutunut rakennus (sulkeutunut vaikutelma tosin korostuu aurinkoiseen aikaan, illalla talosta virtaava valo muuttaa tunnelmaa).

Ajoimme autolla talon viereen parkkipaikalle. Vartiofirmaa saati poliisia ei näkynyt eikä kuulunut, ja paahteisella parkkipaikalla rillasi innokkaasti edestakaisin pyöräilemään opetteleva suomalaislapsi pikkusisarineen ja kaitsijoineen. Huikkasimme päivää.

Kotona Robertsonissa odotti kirje ministeriltä: hakemus Australian kansalaiseksi on hyväksytty, joskin lainvoiman päätös saa vasta kansalaisuusseremonian jälkeen. Tämän kunniaksi kuvassa vaakunaeläin, kuvattuna melko tarkkaan liittovaltion pääkaupungin keskustassa (!). Violetti kukkaketo on myrkyllistä rikkakasvia nimeltä Patersonin kirous.

***
A visit to Canberra made me think about security. Not that I would have been able to avoid the subject recently: because of the proposed anti-terrorism laws and showy arrests of 18 or so terrorist suspects, the news have been about little else in the past week or two.

We visited Parliament House. It is an interesting and weird building, with a slope of real lawn stretching all the way up to the roof. In theory it is possible to walk on the top of the building. In practice the public is not allowed to wander up there any more - too much of a security hazard, undoubtedly. Inside there is the normal airport-like routine of walking through metal detectors.

We drove around the embassy district, which had an impressive number of cars with security firm logos, one under every flagpole or so. Except of course for the Finnish Embassy - a beautiful piece of architecture, which has in the bright sunlight a slightly reserved, forbidding air about it (a good metaphor - aren't these Finnish characteristics?). We drove up the driveway to the car park right next to the building. No security guards, only a happy little child riding a bicycle round and round the parking lot.

The 2-day trip also included a fantastic dinner ? la Judy, a guided tour of the Botanic Gardens ? la Denis, as well as visits to the huge and puzzling Australian War Memorial and National Gallery. When I returned home, there was a letter waiting from the Minister for Citizenship and Multicultural Affairs. My application for citizenship has been approved, pending the actual citizenship ceremony (see an earlier diary entry).

To celebrate this, pictured an Eastern Grey Kangaroo, photographed more or less in the centre of the Nation's capital, in a field of noxious weed called Paterson's Curse.

Posted by ah at 09:12 PM | | Comments (4)

November 12, 2005

Nikkarinurkka
Home improvement

Puuhan määrä on nyt ollut sellainen, ettei jähmeän Bloggerin selailuun ole liiennyt aikaa. Miten se aina takkuaakin - olisiko niin, että tekevät huoltotöitään aina silloin kun Australiassa on päivä mutta aika monessa muussa paikassa vielä yö?

Tietokonehommien vastapainoksi teki mieli olla ulkona, joten ryhdyimme äidin kanssa Andyn vinoillessa pieneen puutarhaprojektiin. Tarkoitus oli luoda takapihalle jos ei nyt suorastaan suihkulähdettä niin joka tapauksessa jotakin sentapaista, tarpeetonta ja porvarillista.

Englannin kielestä löytyy tämäntapaisille ilmiöille hieno sana: godwottery. Ei kuulunut sanavarastoon ennen kuin se ilmestyi A Word A Day -sähköpostilistalle viikko, pari sitten.

Ruukkukaupasta löytyi komea kivimalja puoleen hintaan (puolet hinnasta oli kyllä jäljelläkin). Sorakaupasta ostettiin 25 kilon säkillinen jokikiviä ($9:50). Akvaariokaupasta kaksi kasvia, ja kodinrakentajain paratiisista pieni pumppu ja jatkojohto.

Ruukun reikä tukkoon veistetyllä korkilla ja silikonilla, kasvit ruukuissa maljan pohjalle ja pumppu pulputtamaan. Paitsi että se pumppu on kyllä niin pieni, että pulputus jää mielikuvituksen varaan. Vaan eivätpä sikiä itikat seisovassa vedessä.


Alun perin vesieste piti sijoittaa komealle paikalle takapihan tyhjään kulmaan. Sinne kaupassa suurelta näyttänyt kiviruukku oli kuitenkin aivan liian pieni. Oikea paikka löytyi välimerellisen puutarhan - kysymyksessä on nurkkaus, jossa likakaivon naamioimiseksi kasvaa paljon yrttejä ja appelsiinipuu - kulmasta rosmariinin ja salviapensaan välistä.

***

A Word A Day email service provided an interesting word a week or two ago. Godwottery is a perfect word to use about some Australian gardens:

If you wish to create your own godwottery, we recommend: sundials, gnomes, fairies, plastic sculptures, fake rockery, pump-driven streams, and wrought-iron furniture. A pair of pink flamingos will round it out nicely.

I have had a busy week with too much late-night work at the computer - ok, let's admit that I also had a really nice time at the seaside - so I felt like spending time in the garden this weekend.

Mum and I came up with a little water feature plan for an empty corner of the backyard. We needed a big stone pot (50% off in a pottery sale - but 50% of the price was still there), a 25-kilogram bag of river rocks ($9.50), a little pump and an extension chord. We also bought two plants from an aquarium store.

The intended place turned out to be wrong. The pot that looked huge in the shop was far too small in the empty garden corner. Its rightful place turned out to be in the Mediterranean garden (read: a warm corner around the septic tank where lots of fragrant herbs and an orange tree grow) between a rosemary and a sage bush.

I am extremely proud of the result, while Andy is making jokes and suggesting more little dolphins spurting water. Admittedly the little pump does not create a fountain, it merely makes the surface of the water move a little bit. But it is a most charming little water feature and I made it myself (with Mum & Dad's help).

Posted by ah at 05:19 PM | | Comments (6)

November 09, 2005

Romanttisesti rannikolla
A Romantic Retreat for two

Pieni hengähdystauko kaikille osapuolille: isä ja äiti ovat viettäneet toivottavasti aurinkoista alkuviikkoa Kiaman rannikkokaupungissa, pikkuisessa rantamökissä Tyynenmeren rannalla. Sanon toivottavasti, sillä meillä on ollut, kuten tavallista, hernerokkasumu. Tänään sentään helteinen kesäpäivä. Lounaan jälkeen ajattelin ajaa alas rannikolle ja olla yötä ko. mökissä, jonka nimi on enemmän tai vähemmän osuvasti "Lemmenlaiva".

My parents and I have been having a little breather from one another: they have spent a couple of hopefully sunny and nice days in Kiama, in a beach hut by the Pacific. I say hopefully, because in Robertson it has again been impossibly foggy. Today it is beautiful and sunny.
After lunch I'll drive down the mountain and spend a night in the said hut, aptly named "Love Boat".

Posted by ah at 12:19 PM |

November 08, 2005

Elämästä ja kuolemasta
On Life and Death

Usein kuulee ja välillä ajattelee itsekin, että bloggaaminen on perusolemukseltaan narsistista ja pinnallistakin toimintaa. Mistäs on tullut viimeksi päivinä kirjoiteltua? TV-mainoksista.

Viikko sitten haksahdin meemiin, jossa etsin luettavaksi uuden blogin. Nyt Pastorin blogissa puhutaan ei enempää eikä vähempää kuin elämästä ja kuolemasta. Abortista itse asiassa.

Jäin miettimään, mistä ihmeen syystä elämän ja kuoleman kaltaiset suuret sanat ovat omassa kirjoittamisessa olleet yllättävän harvinaisia tarveaineita, jos ei lasketa lukuun kolari- ja henkirikosuutisia. Puccinin Toscasta tai Verdin Macbethistä ei tosin voi kirjoittaa käyttämättä suuria sanoja. Ja elävän elämän puolelta on tullut kirjoitetuksi myös muutama nekrologi tai säveltäjän edesmenoa käsittelevä uutinen.

Muistan, että otsikoiminen oli erityisen vaikeaa. "XX on kuollut" tuntui olevan ainoa vaihtoehto, mutta sanomalehden sivulle mustalla Timesilla taitettuna se näytti oudolta, jopa asiaankuulumattomalta. Lehdissä kuolemaa käsitellään etäännyttäen. Siitä tulee uutinen, jossa on kerrottava, miten, missä, milloin ja kenen käden kautta. Yksityiskohdat auttavat käsittelemään asiaa

Tiedottajana toimiessani vaikea hetki oli kertoa japanilaiselle musiikinystävälle tämän suuren idolin, Einar Englundin kuolemasta. Muistin, miten olimme kolmisin istuneet toimistonpöydän ääressä vain vuosi, pari aikaisemmin. Asiakas oli yllättäen päässyt tapaamaan ihannettaan, saipa jopa juttuhetken jälkeen Einarin mukana kyydin kaupunkiin. Uutisteksti ei nyt kelpaisi, ja sähköposti tuntui väärältä välineeltä.

Ennen vanhaan lehdillä oli tapana kirjoittaa myös hautajaisista pitkiä selostuksia. Sibeliuksen hautajaiset vuonna 1957 selostettiin monisivuisin kuvaliittein. Nykyään toimittajalta jää tämä kuoleman rituaalinen puoli kokematta. Ehkä siksi kirjoittaminen tuntuu asiaankuulumattomalta, ulkopuolisen puuhalta. Toisaalta kuvittelisin, että hautajaisiin osallistuminen tekisi kokemuksesta vielä pahemman, alleviivaisi siihen liittyvää tirkistelyn ulottuvuutta.

Kun olin muuttamassa Australiaan, menetin parin viikon sisällä sedän ja isotädin. Setää ehdin käydä sairaalassa saattamassa. Isotädin kuolema tuli yllättäen lähtöni jälkeen. Kumpaakaan en päässyt hautaamaan, ja vähän yllätyin, miten pahalta se tuntui. Koin heti alkuun olevani väärässä paikassa, väärässä maassa ja maanosassa.

(Kuva Cornwallista Crantockin kylän hautausmaalta.)

***
This week, I found myself taking part in a discussion about abortion in a blog by a Finnish female priest. It is not very often that these kind of big, real and serious issues get discussed in blogs. Don't bother checking what I have been writing about recently: TV ads!

Priests can't shy away from talking about life and death. An arts journalist who is not involved with the daily newsdesk stuff - traffic accidents, catastrophes suicides and homicides - could almost get away with never using the words. Almost, but as a music critic you can't quite avoid talking about death when writing about Puccini's Tosca or Verdi's Macbeth. I have also written some obituaries and news stories about composers' deaths in my time.

Later, working in music administration, I remember how hard it was to find the words to tell a Japanese man about the death of a Finnish composer whom he greatly admired. I had introduced the two in my office just a couple of years earlier, and the Japanese fan was amazed and delighted to be given a lift into town by the ageing composer whose music he loved so much.

In the old days, journalists would frequently attend funerals and write about them. These days they don't seem to, so they miss the ritual of death. Probably better that way, the voyeuristic overtones would be too much for the writers and the readers.

When I moved to Australia, I had just lost an uncle and felt bad about not being able to attend the funeral. Before a month was over, my great-aunt had unexpectedly died after a routine operation. Again I felt I was in a wrong place, wrong country and continent.

(Pictured some old graves in the churchyard of the village of Crantock, Cornwall.)

Posted by ah at 10:04 AM | | Comments (1)

November 06, 2005

Pintakuiva Lenina
You can get it lifting

Olin eräässä elämän vaiheessa töissä Teostossa (tarkkaan ottaen täällä). Teosto oli ainakin siinä vaiheessa vanhanaikainen organisaatio, ja tällä tarkoitan talon henkeä ja ilmapiiriä. Esimerkiksi sitä, että Runebergin päivänä koko talon väki lähetistä johtajaan saivat runebergintorttuja ja laskiaistiistaina laskiaispullia. Ja kun jollakulla talon väestä tuli 10 työvuotta täyteen, kaikki saivat kakkua. Talossa oli muistini mukaan töissä lähemmäs sata henkeä, joten kakkuja tilattiin paljon. Ja 10-, 15- ja 20-vuotisjuhliakin tuli tiheään. (Pahat kielet kertovat, ettei kakkua enää saa yhtä usein - niin muuttuu maailma. Mutta kalliiksi taisivat tulla ainaiset kakkukekkeritkin.)

Teostolla oli myös henkilökuntakerho, jolla oli henkilökuntalehti. Lehdessä haastateltiin aina yhtä työntekijää. Haastateltu sai sitten valita seuraavan haastateltavan ja lisätä listan loppuun oman kysymyksensä.

Kun haastattelu osui omalle kohdalle, mietin pitkään, mikä olisi hyvä kysymys panna kiertämään. Päädyin kyselemään seuraavalta uhrilta, mitä tuotetta tämä suostuisi mainostamaan omalla naamallaan tv-mainoksessa.

Minulle tämä oli merkityksellinen kysymys. Suhtaudun mainoksiin teoriassa kuin pahimpaan sotapropagandaan, mutta samalla uudet tuotteet kiehtovat. Mainos tehoaa: tuotetta tekisi mieli ostaa ja kokeilla, oli kyse selluliittivoiteesta, makeutusaineesta, uudesta aikakauslehdestä tai mistä tahansa muusta hyödykkeestä, joita on kaikkia ennestään marketin hyllyllä tusina vastaavaa.

Silti kummastelen julkisuuden henkilöitä, jotka mainostavat tuotteita tunnistettavilla kasvoillaan tai äänillään - työvälineillään. Muistatko kuka viestitti: Missään ei ole niin hyvää vessapaperia kuin Suomessa!? Tai kuka lauloi pehmeästä, pintakuivasta Leninasta?

Mitä tuotetta mainostaisin omalla naamallani tv-mainoksessa (täysin riippumatta siitä, että minun naamallani saattaisi olla myyntiin negatiivinen vaikutus)?

Mainostaisin perinteikkäitä, tasmanialaisia Blundstones-saappaita. Kiipeäisin näytiksi aidan yli, hyppäisin lätäkköön ja kääntäisin kompostia. Suosittelisin mustikkametsään, räntäsateeseen, kasvimaalle, rakennustyömaalle, ruohonleikkuuseen, lyhyelle vaellukselle. Jopa Helsingin vähälumiseen talveen.

Andy lisäisi tähän vielä, että konsertteihin ja gaalaillallisille. Meillä on vieraissa kaupungeissa tapana lähteä hotellista etsimään kenkälankkia, jotta herran blundstonesit saataisiin naamioitua. Miehellä kun on taipumus 'unohtaa' nauhakengät kotiin, vaikka edessä olisi juhlapuheen pitäminen palkintogaalassa.

Blundstonesien ainoa huono puoli on se, että avarasta nilkasta kenkään sujahtaa helposti kiviä tai hiekkaa. Tähän tarkoitukseen käyttävät australialaiset työmiehet erityisiä kuminauhoin varustettuja säärystimiä. (Konserttilavalla säärystimet kukaties kiinnittäisivät liikaa huomiota.)

PS. Olen ylpeä siitä, että osasin rakentaa koko jutun täysin journalistikoulun ja Anssin blogin opetusten vastaisesti. Otsikko ei vastaa kirjoitelmaa, ja asiaan päästiin vasta lopussa.
PPS. Aiheen ajankohtaisuus selittyy sillä, että huolsin talouden kolmet tasmaniansaappaat tänään työjalkineiden suojaamiseen tarkoitetulla saapasrasvalla.


***

Today's rambling story is partly about advertising. I find it fascinating and odd that actors and other celebrities, whose whole personality is contained in their faces and voices, sometimes give away all this personal 'capital' by advertising a product on television.

Above, I have cited a few Finnish ads. I had to ask Andy for an Australian example. This is what I got from him:

You can get it lifting - you can get it shifting... matter of fact, I've got it now.

I won't ask who is talking, since it seems everyone knows this voice belonged to an actor called John Meillon. But I do challenge someone to post a comment reciting the whole text of the ad, without checking it on the internet!

In Meillon's case, it seems, the actor was as good as his word and drank a fair amount of VB. I don't have to think twice, which Australian product I'd be willing to advertise (knowing perfectly well that my face or voice wouldn't have any pulling power whatsoever!). In fact, this whole diary entry was sparked by the pleasant experience of greasing our Blundstones on the veranda this morning.

The only other person living in this household loves his Blundstones as well, although, being an ABC radio person, he probably can't openly endorse a commercial product. So it is left for me to reveal, that whenever there is a gala evening or an important concert, he leaves his good shoes behind in Robertson. Deliberately, if you ask me.

Just before the event, we then try to wipe off the mud and the grass clippings and locate some black shoe polish to disguise his well-worn boots so that he can go and give a speech, a concert talk, or take a bow after a performance.

Posted by ah at 04:41 PM | | Comments (4)

November 05, 2005

Byrokraatti jo syntyessään
A born bureaucrat

Aamulla linkkipalkin järkeistämistä ja päivitystä. Ihmisessä täytyy olla jotakin vikaa, kun tulee tarpeelliseksi luoda suosikkiluetteloiden kategoria. *** I have been organising links this morning. I can't believe I have ended up with a category for my favourite catalogues (= suosikkiluettelot).

Posted by ah at 10:42 AM | | Comments (3)

November 04, 2005

Aikakoneen uhrina
News from a time gap

Maailmankirjat ovat pienellä tavalla sekaisin. On ollut kaikenlaista, päivittäistä rutiinia mukavalla tavalla ravistelevaa toimintaa. Rutiinit kasautuvat huomaamatta, ja nyt istun puolenyön lähestyessä tyhjentämässä pullistelevaa inboxia, vastailemassa sähköposteihin sekä päivittämässä erinäisiä nettisivuja ja blogia siinä sivussa. Uutisia en ole kunnolla katsonut viikkoon, sillä seurustelu harvinaisten vieraiden kanssa on tuntunut tärkeämmältä.

Tänään tuli sitten kurkistettua myöhäisuutisia (SBS-multikulttuurikanavalta - muita kanavia enemmän muun maailman uutisia), joista paljastuivat Pariisin mellakat ja kaikenlaista muuta tietoisuutta järkyttävää.

Alkoi tuntua omituiselta, että päivä oli siihen asti vierähtänyt varsinaisessa lintukodossa. Ensin tehtiin vähän taittotöitä, sitten puuhailtiin sosiaalisesti siivoamalla mökkiä, rakentamalla kasvimaata (maahan tomaatintaimia, maissia ja salaattia, ruukkuihin hajuherneitä ja ihanantuoksuinen kaffir-limetti thairuokien tulevaksi maustajaksi). Sitten taas vähän taittotyötä (ison urakan loppu häämöttää), lyhyt kokous, illallinen ja kauniiksi lopuksi DVD:ltä ikuinen suosikkini, Kasdanin Silverado.

Sääkin on ollut kuin olisi aikakoneeseen juuttunut. Aamulla sakea usva, sitten hetki kaunista kesäpäivää, ja iltapäivän lopulla taas hernerokkasumua. Robertsonin sumuista katso myös aiempi merkintä.

Oletko koskaan yrittänyt ottaa automaattitarkennuksella kuvaa valkoisesta hevosesta sumussa?

***
This morning saw me standing by the front gate in my nightgown and a Colombian poncho, trying to take a photo of a white horse in a mist. Using autofocus. For this kind of exercise, I strongly recommend reading your camera manual and learning to bypass the autofocus. (And adjusting the contrast ruthlessly in Photoshop.)

My daily routines have flown out of the window in the past couple of weeks. This is why I am now sitting at the computer at midnight, checking and replying emails, updating websites and writing my blog. Upsetting one's routines can actually be quite pleasant, I have noticed. I am managing to do a lot of work in small instalments, some housework and a nice amount of socialising with my parents who luckily still have 1.5 weeks left of their holiday in Australia.

I did feel a bit funny late tonight, though, having finally managed to watch the SBS world news for the first time in days. Riots in Paris, 20% of earthquake affected villages in Pakistan still out of reach, Bush approval ratings record low etc. etc. It seems I couldn't have cared less, it is as if I have been placed in a time gap of some kind. And the foggy morning and evening today added to the surreal feeling. (More about Robertson fogs.)

I planted a kaffir lime today, in a big pot donated to me by my CTC family on the day I stopped working at the centre. Now I no longer have to go and nick leaves from Judy's or Pip's trees for some thai cooking. It remains to be seen, though, if this end of the town is too cold for kaffir lime.

Posted by ah at 11:01 PM |

November 03, 2005

Huhtikuuko muka julmin?
April is not the cruellest month

Helteen pehmittämistä aivoista ei tänään irtoa muuta kuin kuva somasta liskosta, joka osui silmiin Barren Grounds -kansallispuistossa aamupäivällä. Lajinmäärityskin on kesken, päivitän jos ja kun selviää.

Mutta käykää sen sijaan Blogisiskon luona seuraamassa marraskuulinkkejä. Minä aion. Tai lukekaa samassa osoitteessa tanakampaa asiaa aiheesta renessanssin taide.

Toisaalla Anita Konkka pohtii, voiko olla pelkkää sattumaa, että käsiin osuneissa kolmessa syksyn kirjassa miestä kohdellaan kaltoin. Tai tarkkaan ottaen kirjan (nais)kirjoittaja on se, joka kohtelee miestä kaltoin kirjoittamalla tämän a) koomaan, b) halvaantuneeksi tai c) kuolemaan lumihankeen.

Liekö tosiaan pelkkää sattumaa?

***
Today's picture comes from Barren Grounds. Mum & I went for an 8-kilometre walk - the abundance of wild flowers there at this time of the year is wonderful. It was really too hot and steamy for Finns, but we enjoyed ourselves all the same. I will need help in identifying the little lizard - quite small and slim, with a glossy bronze colour.

Above, I have linked to some Finnish blogs. Anna Amnell's blog has listed November links. You probably have to be a Finn to understand the true, crushing meaning of November... darkness, depression, rain and slush. White and bright winter days are still a long way away.

In November I rarely miss home.

Posted by ah at 10:37 PM | | Comments (6)

November 02, 2005

10 senttiä vettä
Two angles on 89 mm

Kutsuttiin vieraita aurinkoiseen Australiaan. Parin selkeän päivän jälkeen vettä on tulla lotissut yötä päivää. Eilisiltana tv:n pääuutisissa mainittiin kotipaikkakuntamme koko maan vetisimpänä kolkkana. 89 millimetriä yhdessä yössä. Portaiden vieressä kökötti sademittarina suurikokoinen kottikärry, joka täyttyi melkein ääriään myöten parissa päivässä.

Onneksi vieraita ei tuntunut omituinen asiaintila pahasti vaivaavan. Sateesta nirvanaan vaipuneiden sammakkojen villi kurnutus oli kuulemma yksinomaan eksoottista.

Tänään aamu vihdoin alkeni aurinkoisena. Puurot naamaan ja kiireellä kansallispuistoon kävelemään ennen kuin iltapäiväksi luvatut sadekuurot ehtisivät kohdalle. Perillä Fitzroy Fallsilla paljastui 89 millimetrin aurinkoinen puoli: vesiputoukset kohisivat valtoimenaan. Tajusin nyt vasta, etten ollut kuivuuden vaivaamina vuosina nähnyt kyseisiä nähtävyyksiä ollenkaan oikeissa mittasuhteissa.

Nuori australiankuningaskaija (Alisterus scapularis) aterioi akaasiapensaissa ja päästi uteliaat parin metrin päähän. Kuvassa on vähän enemmän järkeä jos klikkaat sen suuremmaksi.

Olivat onneksi rukanneet säätiedotusta. Illalla saatiin ihailla auringonlaskua verannalla gin & tonicit kourassa, ja huominenkin saattaa olla kaunis.
***
It has been raining for days now. Hard to imagine that just a few months ago we were officially in drought.

It is slightly embarrassing to invite visitors to sunny Australia, just to let them hear in the evening news that your home town is officially the rainiest piece of the whole country. 89 mm in one night! The wheelbarrow next to the front steps had filled up overnight, and frogs in nearby dams are having the Eurovision song contest.

Today the rain had ceased, so we gulped down our morning porridge in record time and rushed to Fitzroy Falls for a bush walk. It was there that the sunny side of the 89 mm of rain was revealed to us: the waterfalls that have during the drought years been quite a modest tourist attraction had doubled in size. In fact I think there were more of them.

A fantastic morning walk. And what's more important, our visitors seem completely happy and haven't uttered a word of complaint about the weather.
(Pictured a young King Parrot Alisterus scapularis that was feeding on some wattle seeds on the edge of the gorge.)

Tomorrow is supposed to be clear as well.

Posted by ah at 10:02 PM | | Comments (2)

November 01, 2005

Kellopeli meni sekaisin
Daylight saving and milk cartons

Nyt ei voi muuta kuin puistella päätä. Meillä on näetsen sunnuntaista asti ollut vaihteeksi viisi aikavyöhykettä. Queenslandissä ei siirrytä kesäaikaan, joten lähinaapurissa jäivät tunnin jälkeen. Kesäaika haalistuttaa queenslandilaisten mielestä verhot, väittää vanha vitsi.

Uudessa Etelä-Walesissa siirryttiin ja samoin Etelä-Australiassa, joten 30 minuutin omituinen aikaero näiden kahden osavaltion välillä säilyi ennallaan. Mutta Pohjoisterritoriolle ei kesäaika kelpaa, ja syynkin kyllä ymmärtää kun katsoo karttaa ja leveysasteita. Niinpä siellä jäätiin tunnin verran jälkeen yleensä samassa ajassa elävästä Etelä-Australiasta.

Tasmania taas tykkää kesäajasta niin kovasti, että siellä siirsivät kellojaan jo kuukausi sitten. Ovat kerrankin olleet aikaansa edellä. Länsi-Australiassa ei vaivauduttu, joten aikaero sinne kasvoi kolmeen tuntiin.

Ja jotta olisi vielä vähän vaikeampaa, tuntuu suuri osa muuta maailmaa siirtäneen kellojaan päinvastaiseen suuntaan. Aikaero Suomeen kasvoi seitsemästä yhdeksään tuntiin. Tämä tiedoksi siellä puhelinten toisessa päässä.

En viitsi kuvitellakaan, miten paljon ylimääräistä vaivaa muutokset aiheuttavat esimerkiksi yleisradioyhtiössä, jossa yritetään osuttaa ohjelmia alkamaan tietyllä kellonajalla koko maassa.

Aussilukijoille ja anopille Englantiin ja kahdelle kanadalaislukijalle pistän vielä linkin Valion taidetölkkikampanjaan.

***
Today's post is about our complicated daylight saving procedure and the fact that the time difference between Finland and Australia has suddenly grown from 7 to 9 hours.

I wonder how ordinary Australians deal with their various time zones and confusing daylight saving measures? Do they adopt a general rule of avoiding any interstate communication very early or very late in the day? Or do they just adopt a general rule of avoiding any interstate communication, period?

As a special treat for non-Finnish readers, here is a link to a delightful campaign by the major Finnish dairy company Valio. Click the text "ohita intro" in the upper right hand corner to skip the intro, if you get tired of waiting for the page to download.

Valio has asked six mainstream Finnish artists to draw or paint a tribute to the humble cow. The cow paintings will be auctioned for charity later, but the main thing is that my fellow Finns have will have something cheerful to look at when they gather around their breakfast tables during these gloomy, dark, autumn and early winter mornings. A pres