Mayday 34°35'S 150°36'E

Lehmistä muistui mieleeni muutaman kuukauden takainen lehmädoping-kolumni. Nytkin on kolumninkirjoitusaika käsillä ja ideat niin muodoin kortilla, joten tyydyn linkkaamaan tähän eläinrääkkäystä sivuavaan kirjoitukseeni.

Olen itse asiassa aika tyytyväinen siihen, että tässä elämäni vaiheessa olen vapaa kirjoittamaan melkein mistä vain, lehmien utareista musiikkikäsikirjoituksiin (tämä linkki joulukuun Rondon kolumniin).

Journalistinurani huipennuksiin kuuluu 1980-luvun juttukeikka, jolla haastattelin sata maitotonnia lypsänyttä lehmää tai oikeastaan sen omistajaa. Lehmä joutui sadannen tonnin ja naapureille ja toimittajalle tarjottujen kakkukahvien jälkeen teuraalle. Ei se maitokaan kuulemma siinä vaiheessa kelvannut meijeriin, pidettiinpähän kantturaa elossa ennätyksen vuoksi.

Surullisempaa tarinaa ei olekaan, toisaalta koin maatalon juhlatunnelman ja siihen liittyvän arkirealismin jotenkin virkistäväksi. Jostakinhan se maito taideteoksin koristeltuihin tölkkeihin ilmestyy, ja ainakin sillä lehmällä oli vielä nimi ja isäntäväki rapsutteli sitä hellästi.

Kuva 1980-luvulta kyläjuttukeikalta Ruokolahden Äitsaaresta. Ylä-Vuoksen (lepää rauhassa, Vipunen) toimituksessa oli tapana lähettää kesätoimittajat tekemään aukeaman kokoisia ns. kyläjuttuja sunnuntain lehtien täytteeksi. Olisiko ollut Marja Roiha tai Tiina Räikkönen kameroineen kumppanina tällä reissulla... muisti pettää.

***

Today's blog entry links to some of my recent columns (both in Finnish, sorry!). I find it quite ideal that these days I am free to write about just about everything, from cows' udders to musical manuscripts!

The picture was taken in the late 1980s when I was writing and taking photos as a summer substitute in the Ylä-Vuoksi newspaper in my hometown, Imatra.

Posted by ah at 02:44 PM | Permalink | Comments (6)

Ylempi hämähäkki ei vielä ole ehtinyt ristiin asti, naapurilla (alakuva, vatsapuolelta) ristin sakara on jo näkyvissä. Klikkaa yläkuvaa isommaksi niin näet kauniit oranssit ja vihreät kuviot hämähäkin ruumiissa. Väritys näyttää vaihtelevan todella paljon yksilöstä toiseen. Ilmeisesti kuitenkin Argiope keyserlingi.

Katsoin pari viikkoa sitten tv-ohjelmaa, jossa aboriginaalipojille oli annettu koulutehtäväksi kartoittaa pari neliötä sademetsän pohjamaata ja kerätä hämähäkit talteen. Pojat löysivät parikymmentä kokonaan tuntematonta lajia (tämä oli ollut tehtävänannon takana, uusia lajeja löytyy jatkuvasti) ja taisivatpa saada jokusen niistä nimettyäkin omiin nimiinsä.

Osa australialaisista hämähäkeistä on varsin pahamaineisia myrkyllisyytensä vuoksi. Kompostinpaikkaa tasoittava Jyrki löysi meidän pihaltamme tähän asti ainoan tunneliverkkohämähäkin. Muuten olemme onneksi saaneet tyytyä vähemmän aggressiivisiin ja vain jonkin verran myrkyllisiin otuksiin. Hyvät hämähäkkifaktasivut löytyvät tästä osoitteesta aiheesta kiinnostuneille. Takapihan hämähäkkejä valokuvina mm. tällä sivulla.

The lower photograph shows the beginnings of the silky, zigzag cross that the spider spins as part of its web. This spider is seen from below.
I find it a bit confusing that the patterns on the bodies of the Argiope keyserlingi spiders seem to vary a lot. But I guess the cross is a good way to identify them?

A few weeks ago SBS (I think) showed a program about a group of Aboriginal boys that had been given a school assignment to collect and identify all the spiders they could find in a marked area in a nearby rainforest, somewhere in NT, I think. They found several dozens of previously unknown species!

I did not know that we have funnel-webs in Robertson, until Jyrki was digging up some old compost posts and unearthed a particularly ugly, glossy, black (dead) spider. I am still hoping we were mistaken, but it really did look like one. And Steve next door claims he has seen some, too. (One time when I went over to rent a video, he had a wolf spider as a pet.) Have you, Denis?

Spider information suitable for kids and beginners can be found on the Australian Museum website. There are also fact sheets for various species, as well as further links.

Posted by ah at 11:52 AM | Permalink | Comments (5)

Posted by ah at 09:47 AM | Permalink | Comments (6)

Pohjoisterritoriossa oli niin kuuma, että kirkossakin vähennettiin vaatetta.

Ei siis oikeaa joulua, mutta saatiin sentään kivat monipäiväiset kekkerit, niiden jälkeinen pöhö sekä siihen liittyvä väistämätön melankolia.

Ensi vuonna jouluksi Eurooppaan.

'Maybe if one went to carols services and stuff', I caught Andy saying today. He must have been thinking of this piece of news from Northern Territory.

It was a nice three-day party, though. After a long party one often feels a bit down and out-of-place (like the Finnish elves in the picture).

I hear it once snowed in Robertson at Christmas. Maybe next year?
We will be in Europe then, hopefully.

Posted by ah at 05:49 PM | Permalink | Comments (5)

Toinen havainto on se, että ilman kotona, busseissa, junissa ja marketeissa soivia radioasemia häviää kosketus siihen, millaisessa ääni-ilmastossa Suomessa eletään. Ihan tosissani en paikallis- ja alueradioasemia kaipaa - Suomen-loma ja autoradio muistuttivat tästä tosiasiasta taas heinäkuussa. Tuli pikakatsaus todella huonoihin radiojuontajiin (tämä oli järkytys), samasta muotista pullautettuihin poptähtösiin ja muutamaan omalaatuiseen, uuteen bändiin. Jossakin Pielisjärven tietämillä autoillessa kiinnitti myös huomiota käsittämättömän pateettista tekstiä suoltanut, hillitön tenoriääni. (Nyt ei puhuta Raimo Sirkiästä, vaikka viran puolesta vietin myös kaksi päivää Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa tuoretta konserttimusaa kuunnellen. Sädekehä painaa otsaa vieläkin.)

Tilannekatsausta oli siis jo kaivattu, ja pukinkontista se sitten löytyi. Panen kannen vihjeeksi siitä, miten ulkomailla asuvaa voi ilahduttaa (ja epäilemättä johtaa katkerasti harhaan). Selvittävässä lappusessa selitettiin, että CD-levyltä löytyy valikoima tekijän omia suosikkeja tämän vuoden listapopista ja raskaansarjan bändejä vähän pitemmältä ajalta. Hillitön tenori löytyi heti ekalta raidalta (ihan kummaa touhua, mutta äänialaa on pakko ihastella), ja Dingo on kai mukana testaamassa, onko tätsykän kuulolaite kohdallaan.

Posted by ah at 07:34 PM | Permalink | Comments (10)

Varpusesta jouluaamuna kaikki muistavat, että pienen tytön ruokkima varpukulta olikin taivaasta vierailulle pyrähtänyt pikkuveli.

Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.

Tuikkikaa oi joulun tähtöset taas on illuusionsa menettäneen aikuisen, ehkä äidin, näkökulma lasten jouluiloon. Laulu loppuu melkeinpä tuomiopäivän tunnelmiin:

Kerron loppuun satu joulun saa,
suru säveliä sumentaapi.
Kerran silmän täyttää kyyneleet,
virtaa vuolahina tuskan veet,
siks' oi, tähtisilmät, loistakaa!

Äitiyden ja lasten viattomuuden ilmeneminen joululauluissa nyt ei tietenkään ole kumma eikä mikään. Erikoiselta kuitenkin tuntui, että pienellä miettimisellä löytyi kourallinen muitakin joululauluja, joissa sivutaan lasten kuolemaa, tai äidin tuskaa väistämättömän edessä. Tuttu piirre suomalaisista kehtolauluista, tietenkin. Ja edesmenneet ovat toki suomalaisessa joulussa vahvasti läsnä - aattoillan ainut liikenneruuhka löytyy kai edelleenkin hautausmaan portin tietämiltä.

Hyvin hellästi aihetta lähestyy Larin Kyösti Oskar Merikannon säveltämässä, vähemmän tunnetussa laulussa Lasten joulu. Kolmen iloisen säkeistön jälkeen viimeinen värssy kuuluu:

Ja nyt on joulu meillä,
voi käykää, lapset, akkunaan!
Kas, tähdet ilman teillä,
ne sieluja on lasten vaan.
Ne kirkkain silmin hymyilee

ja taivaan saliin viittailee,
miss' ikuinen on joulu!

Jos Hiipinä ei pysty itkemättä ajattelemaan Varpusta jouluaamuna, minulle karahtaa tässä kohtaa pala kurkkuun, vaikka omia lapsia ei olekaan. Sama sanoma löytyy myös Impi ja Wilho Siukosen harvinaisesta laulusta Joulun odotuksessa. Tätä laulua, jossa lapset malttamattomina odottavat joulun tuloa ja mietiskelevät enkeleiden joulunviettoa, sanoo äitini laulaneensa alakoulussa 1940-luvun alussa.

Soiko silloin kulkuskellot,
halki metsätien,
kirkkohon kun enkel'lapset
reessä istuin kultahapset,
isä, äiti vie?

Laulu loppuu ankaran oloisesti. Nyt "enkel'lapset" katselevat puolestaan maata kohti:

Tähdet syttyy taivahalle joulukuisen yön.
Katse käykö enkel'lasten
alas puoleen ihmislasten,
keskeen vaivan, työn.

Miettineekö valkohenki, enkel' Jumalan:
lapsi mainen, pian saavut,
ikuisehen jouluun joudut,
tupaan taivahan.

Astetta raamatullisempi aihe on Severi Nuormaan laulutekstissä Ja neitsyt pikkupoijuttansa (Selim Palmgrenin säveltämänä yksinlauluna oma suuri suosikkini - piltti-sanasta huolimatta). Yrittäkääpä eläytyä itkemättä äidin tuskaan, kun maailma on lapselle niin kylmä, niin kylmä. Rakastan myös sitä, miten aika lyhyessä laulussa kuluu, sylilapsesta on tullut aikuinen ja joulu edennyt pääsiäiseen.

Ja neitsyt pikkupoijuttansa povellansa vie,
ja äidillä on kyynelissä silmä.
Oi, piltti pieni, eihän vain sun liian kylmä lie?
Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.

Niin lämpimästi lempinyt on poika maailmaa,

ja äidillä on kyynelissä silmä.
Oi poikaseni, ristinkö ne sulle rakentaa?
Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.

Englantilaisista lauluista Andy muisti Coventry Carolin, jossa äidillinen huoli liittyy Herodeksen toimeenpanemaan lastenmurhaan.

Lully, lulla,
thow littel tyne child,
By, by, lully, lulla,
thou littel tyne child,
By, by, lully, lullay.
O sisters too,
How may we do
For to preserve this day

This pore youngling
For whom we do sing:
'By, by lully, lullay'?

I understand it is not just Finns that have their share of 'black' lullabies, touching songs sung by poor mothers to their children. In these songs the words express a wish for the child to find a better future and better care in Death. Whether this is out of superstition (to trick envious Destiny) or because of the extreme poverty of the mother, somebody else might be better placed to tell. In any case, I was a bit surprised to realise that quite a few popular Christmas songs express a similar sentiment, or at least the awareness of the fragility of a child's life.

In one song, a dead little brother pays a visit to his sister in the form of a sparrow, in another one the stars in the night sky are souls of little children, inviting others to join them in the hall of Heaven.

I asked Andy if he could think of English songs with similar themes - mother's anguish, death, and children. He remembered 'The Coventry Carol' (quoted above, the song has to do with the massacre of the Innocents).

He also pointed out that the play about Peter Pan (with its Lost Boys) is often performed around Christmas. For a child spectator it might not be immediately clear why another child is sleeping in Peter Pan's bed and why Peter is no longer allowed through the window into his old home. For and adult it is a different story - Peter did not vanish because he did not want to grow up. He can't grow up because he is dead, and another child has taken his place.

But what about Christmas songs? Are there more songs where children have turned into angels, or return to greet their loved ones at Christmastime?

Update: Andy points out that it isn't just any child that is born on Christmas morning, it is a child that is put on Earth specifically in order to die. (Well, I knew that!) And apparently, the gift of myrrh could be seen as a symbol of that death, since it is has been used in embalming.

Posted by ah at 12:22 PM | Permalink | Comments (6)

Parin päivän takaisen joululaulumerkinnän kommenttikamarissa sekä omassa blogissaan Blogisisko siteeraa Huron-intiaanien joululaulua, jossa Jeesuslapsella on lämmikkeenään kaniininkarvainen kapalo.

Tämäntapaiset 'paikalliset' yksityiskohdat aina ihanasti lämmittävät sydäntä, vai mitä sanotte tästä Einari Vuorelan joulurunosta, joka Juhani Pohjanmiehen sävelellä on yksi äitini suosikeista (ja oma suosikkini niinikään):

Huurre puita huokuilee talvitaivaan alla.
Suksenlatu suhisee hiljaa kuutamalla.

Ikkunasta katselee pieni pilttirukka.
Ikkunahan ilmaantuu jäinen kultakukka.

Lapsi kauan kaihoten katsoo ikkunalla.
Hiihtää jouluenkeli hiljaa kuutamalla.

Minulla on pieni henkilökohtainen ongelma piltti-sanan kanssa. En voi varauksettomasti pitää joululaulusta, joka sisältää ko. omituisen ja minun korvissani laimean äitelältä kuulostavan sanan. Varmaan se on aikojen alussa ollut ihan käypäistä kieltä. Ja niitä lauluja on monta.

Mutta saavutaanpa kolmanteen säkeistöön ja hiihtävään jouluenkeliin, niin annan anteeksi vaikka miten monta pilttiä. Voiko kauniimpaa ollakaan? Näen silmissäni, miten enkelin pitkä helma tuprauttaa ladunvieruslunta puusuksien päälle ja miten enkeli verkkaiseen vuorotahtiin nostelee raskaita, vanhanaikaisia suksisauvojaan.

Yritin Blogisiskon kommenttia lukiessani muistaa, mikä ihmeen legenda se olikaan, jossa katajapensas antoi suojaa talvisessa maisemassa vaeltavalle Jeesuslapselle ja sai palkakseen katajanmarjat? Nyt saisi mielellään kertoa, miten tarina oikein meni, jos joku vain muistaa.

Ja onhan vielä Edelfeltin Kristus ja Mataleena, jossa Kristus astelee tuohivirsuissa. Ja Eino Leinon Legenda, jossa Herra matkasta väsyneen ja kärttyisen Pietarin kanssa eksyy Suomeen. Pietari valittaa:

"Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mik' kansa, köykkyselkä, köyhä niin!

Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!"

Mutta herrapa tietää paremmin (ei taivu näppäimistö enää isoon H-kirjaimeen) ja väittää kansan sydäntä lämpimäksi. Ja sitten:

Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
sa istut koivun alla, on kuin täällä
viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.

Lukiessa tulee samanlainen, isänmaallinen auvoisa olo kuin silloin, kun maailman suuret mediat joskus toteavat oikein tilastojen valossa, että onhan se Suomi sentään aika hyvä monessa asiassa. Lämmintä sydäntä on tietysti vaikeampi mitata, runo sopii tarkoitukseen paremmin.

Kuvituksena pitäisi olla hiihtävä enkeli, mutta kun en osaa piirtää, selitän kuvin, miksi täällä on oltu niin hiljaa vaikka joululauluista piti kirjoittaa. Ensin tehtiin juhlia (minä silppusin sipuleita ja itkukekkereitä ennakoiden kokeilin ensi kertaa elämässäni sukelluslasiniksiä - hyvin toimi, suosittelen lämpimästi). Toinen kuva on Judyn ja Denisin näkemys Joulupukin oikeasta asuinpaikasta, josta puuskutin tuossa aiemmin.

Sitten juhlien jälkeen kunta tipautti neljä tonnia haketta ajotielle, mistä sitä on koko eilisen illan ja tämän päivän ajan kärrätty kukkapenkkeihin (kiitos, Max, Imogen ja Denis!). Hakkeen tarpeellisuudesta kirjoitan toisen kerran. Ja pysykää kanavalla, englanninkielinen joulumusiikkipostaus tulee kunhan Andy pääsee sävellyspuuhistaan.

I'll ask Andy to add a few lines about some favourite Christmas music of his, so please return to this page for what he has to say. Meanwhile, I'll just explain the photos. First one features me (and my horribly bruised arm - before you ask, it was a doorknob) in preparation for our party on Wednesday. Onions always make me cry, so I thought I'd try the often recommended trick of using swimming goggles. It works! Warmly recommended.

The second photo is Judy and Denis's understanding of Santa Claus's home in Finland (see my earlier propaganda). The third photo explains why I haven't written anything in a while: Wingecarribee Council delivered 4 tonnes of mulch on our driveway yesterday morning. A great present for your 5th wedding anniversary, as Denis pointed out. Now all the flowerbeds are mulched (thanks Denis, Max & Imogen!) and I won't be able to lift a finger tomorrow after all that shoveling.

*******

Andy here again. I might just add that the mulch pile Anni refers to was originally twice the size of the one in the picture.

Christmas music. Well, in general, I prefer my carols to be at least 400 years old, and if possible mediaeval. I don't know exactly why, but I imagine that, like the Christina Rossetti line about 'snow on snow', it's a matter of nostalgia. Not that I personally remember much of the Middle Ages, but at school in the early 1970s I was required to sing no end of carols from the Old Hall Manuscript and the Piae cantiones, and these things do stay with one. Indeed for non-believers such as I (please no correspondence about this, I'm a very happy non-believer) nostalgia is surely the main attraction of Christmas. And I would guess it is an important part of Christmas for anyone post puberty, believer or not.

The other day someone calling herself Olwen mentioned the German carol 'Es ist ein' Ros' entsprungen' and I agree it is a beautiful tune, as well as being the requisite 400 years old. There's a five-minute piece by Schoenberg called Weihnachtsmusik (Christmas Music) which obeys all the strictest rules of counterpoint - and Schoenberg was very strict about those -and fuses 'Es ist ein' Ros'' with 'Silent Night'. It's for string trio, piano and harmonium, and is quite touching. Funny how there was never any modernist Christmas music. When Schoenberg wanted to compose something for Christmas, he turned to more or less traditional tunes (and methods). Same for other modernsits. Nostalgia again, I suppose.

Posted by ah at 05:16 PM | Permalink | Comments (6)

Mikään muu musiikki ei vie tällaisiin maagisiin, ylimaallisiin, leijaileviin tunnelmiin. Minun henkilökohtaisella tähtikartallani Kate olisi ensimmäisenä, vaikka albumeita olisi tullut vain tämä yksi ainoa.

Myönnettäköön, että tuli otettua pienet välinokoset tuossa puolenyön tietämillä. Kuvassa viimeinen havainto ennen kuin poski painui kuistin nurkassa tyynyyn muiden vielä parantaessa maailmaa lämpimässä Uuden Etelä-Walesin yössä. Huomatkaa Anthonyn Blundstones-saappaat ja kiiltävät lahkeenlevennykset.

Posted by ah at 03:46 AM | Permalink

He ompelivat avioliittonsa kokoon loppukesästä [...] Jussi lähtee Eurooppaan. Hänen uransa lisää vauhtiaan vielä muutaman raketinvaihteen verran.

Yritän vielä. Ennenkin on tuntunut tältä, usein vierauden tunne häviää kun jaksaa hetken sinnitellä.

Helga natt (suomeksi Oi jouluyö, ranskalaisen Adolphe Adamin aika mahtipontinen sävellys) on pikkusiskon ikisuosikki. Ja eihän kukaan kiskaise korkeinta nuottia yhtä vavisuttavasti kuin Jussi. Toiset fuskaavat, laulavat huippukohdan alempaa.

Oman joululaululistani kymmenen kärkijoukossa on tällä hetkellä paljon suomalaisempia, arkaaisempia joululauluja. Ei kaikkia niitä tutuimpia vaan sellaisia, joita ei löydy levyiltä ja joita sen takia tekee mieli itse lauleskella pianon ääressä täällä kaukana asuessa.

Yleensä joululaulujen vetovoima liittyy sanoihin ainakin yhtä paljon kuin säveleen. Joskus vasta toisen tai kolmannen säkeistön satunnainen rivi tekee laulun ja saa kyynelen silmäkulmaan. Yössä itkevälle päivä koittaa jälleen - muistatko mistä laulusta?

Kauniimpaa joululaulua kuin Tule rakkaus ihmisrintaan ei mielestäni olekaan. Martti Korpilahden sanat ovat lähestulkoon karut, ja sanoma mitä yksinkertaisin. Sellainen on Juhani Pohjanmiehen virsimäinen sävelkin.

Tule rakkaus ihmisrintaan
kotis' oikea onhan se vain!
Sinun kanssasi kaunehintaan
elo antavi matkallain.

Tule rakkaus ihmisrintaan,
tule lahjana joulun tään,
niin laulua laatuisintaan
sydän laulavi sykkäissään.

Luulen, että jatkan tästä aiheesta tulevina päivinä. Olisi kiva lukea kommentteja suosikkilauluista tai -laulunsäkeistä.

PS. Olin jo otsikoinut Joululaulujen sietämätön keveys, sillä Kari lupaili laiskoille otsikkomaakareille kiinnostavalta kuulostavaa lehmänkielikäsittelyä. Sitten ajattelin, että joku kääntyy vielä kannoillaan saman tien. Ja Kari puhuu lämpimikseen kuitenkin, ei sillä mitään lehmiä siellä lehden toimituksessa, jos on ovenkarmejakaan.

PPS. Nyt kannattaa lukea myös englanninkielinen versio, siellä on ihan eri joululaulutarinat.

Posted by ah at 11:36 AM | Permalink | Comments (16)

Kuva kuitenkin liittyy Sanat-blogista napattuun meemiin tahi ketjugalleriaan ja se esittää (enimmäkseen) työpöydän yläpuolella roikkuvaa, häälahjaksi saatua maalausta. Alkuun minulla ei ollut kuvaan yhtään minkäänlaista suhdetta enkä vieläkään erityisesti pidä tai ole pitämättä siitä. Pystyisin kuitenkin nykyään maalaamaan sen väriraidat umpiunessa, jokseenkin oikeassa järjestyksessä, sen verran usein kuvaa on tullut tyhjin silmin tuijotetuksi. Signeeraus on vähän epäselvä, N. Stewart, ehkä.

Työpöydän vasemmalla puolella on pieni kultatöyhtökakadua esittävä grafiikka, jonka valitsin itse ja jota katselen ilokseni ja vähemmän tyhjin silmin.

Postikortissa taas on Konevitsan jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni kesän Valamon-käynnin muistona. En ole ortodoksi enkä käy kirkossa, ja olin kirjoittamaisillani, ettei kuva oikeastaan ole esillä uskonnollisista syistä. Muisto liittyy siihen hämärään, viileään valoon, joka Valamon kirkossa vallitsi ja siihen hartauteen, jolla eräs ortodoksi kuvan eteen polvistui.

Eli luultavasti kuva sittenkin on siinä uskonnollisista syistä, vai mitä sanoisitte?

Anyway, this is a painting that came to us as a wedding present and is for that reason quite a bit different from the works of art that are found in the rest of the house. On the left hand side of it (not in the photo) hangs a little print of a sulphur crested cockatoo. There is also copy of a music manuscript of a piano miniature dedicated to little me, a framed concert poster, a couple of art photo prints and family photos in small frames.

The postcard on the right hand side of the painting (the signature on which says something like N. Stewart) is a picture of an icon with miraculous powers. This Konevets Mother of God icon lives in the orthodox monastery of Valamo, in Heinävesi, South Eastern Finland. I don't belong to the Greek orthodox church, and I was about to write that the icon is not on my wall for religious reasons. I bought it from the souvenir shop at the monastery last July, because the peaceful atmosphere of the small church where it is kept had stayed with me. I also remember a young man kneeling in front of the icon, crossing himself.

So I guess the icon probably is on my wall for religious reasons.

Posted by ah at 02:31 PM | Permalink | Comments (4)

Sunnuntailounaan menyy: Sydneyn ostereita (avaamattomia, suoraan kalamarkkinoilta), Vitello tonnato ? la Andy, tiramisu ? la Anni. Vallan stressitön kesälounaan menyy, vasikanliha nimittäin valmistetaan edellisenä päivänä, samoin tiramisu. Osterit avataan valmiiksi, liha viipaloidaan ja asetellaan tonnikalakastikkeeseen ennen vieraiden tuloa, ja niin on kaikki jääkaapissa odottamassa
ja viime hetkellä katetaan korkeintaan pöytää, nypitään etanoita itse kasvatetusta salaatista ja keitellään perunoita.

Sää voisi kyllä olla kylmää lounasta varten lämpöisempi. Syönemme siis sisällä, mikä on vähän tylsää. Toisaalta takapiha alkaa muistuttaa viidakkoa - ruohonleikkuri meni rikki juuri sopivasti jouluksi ja huoltoon menee neljä viikkoa. Neljä viikkoa!

Posted by ah at 11:34 AM | Permalink | Comments (4)

How about a nice day on the beach? You can choose between 80 tonnes of rotten whale meat plus a shark attack in the West, or horse shit and armed thugs in the East.

Posted by ah at 11:05 AM | Permalink | Comments (2)

Tästä viisastuneena en ottanut käsille mitään haastavaa, vaan puuhailin pientä: päivitin nettisivuja, soitin pari puhelua, siivosin jääkaapin ja otin vastaan viikon vihannestoimituksen. Edellisviikostakin oli vielä jäljellä iso kasa porkkanoita, muutama kesäkurpitsa sekä munakoiso.

Päivitin blogia - sivupalkin seurantalista kaipasi remonttia, mutta Ikkunaiineksen pohdiskelut ovipielilistoista olivat saaneet odottelemaan jonkinlaista henkilökohtaista ahaa-elämystä. Eilen se sitten tuli, ja päätin kopioida sivupalkkiin kohtuullisen lyhykäisen Blogilistan suosikkilistani orjallisesti ja mitään salaamatta (Kuka teki huorin -blogi poistui jo aikaa sitten kun se päivittyi niin laiskanlaisesti). Ratkaisun (ainoa?) paras puoli on, että uskallan jättää listan hetkeksi omiin hoteisiinsa, sillä Blogilistan seurannan kautta huomaan hetimiten, jos joku sympaattinen henkilö vastoin odotuksia muuttaa bloginsa skientologian tai uusnatsismin propagandakanavaksi.

Selaimen kirjanmerkkiosastolla pidän toista suosikkilistaani. Näin pidän kurissa päivittäin seurattavien määrää, etteivät päivät kulu kokonaan blogosfäärissä. Kirjanmerkeissä on kolmisenkymmentä innostavaa blogia, joita katson noin kerran viikossa tai kahdessa lueskellen rauhassa vanhempiakin merkintöjä. Ne eivät sopineet ahaa-elämyksen raameihin, joten niistä pitänee kirjoittaa tuonnempana.

Takaisin ylijäämäporkkanoihin. Päätin tehdä porkkanalaatikkoa, kun oli se joulukin tulossa. Panin riisit kiehumaan ja raastoin porkkanat. Kotiruoka-kirjasta löytyi ohje. Tajusin, etten ole aiemmin tehnyt jouluksi porkkanalaatikkoa, ja ihmettelin miksi. Oivalsin pian, etten oikeastaan ollenkaan pidä porkkanalaatikosta, eikä vahvoihin makuihin mieltynyt puolisokaan siihen varmasti ihastuisi.

Vihelsin pelin poikki. Mitä voi tehdä puolitekoisesta riisipuurosta ja kulhollisesta raastettua porkkanaa? Vaihdoin projektin päämäärää lennossa ja teinkin sämpylöitä. Jauhoiksi pelkkää vehnää, päälle munaa ja seesaminsiemeniä. Tuli kauniita ja syömäkelpoisia.

Ylijäämävihanneksien joukossa on usein myös parsakaalia. Pastanjauhantaa-ruokablogin kautta löytynyt maailman helppotekoisin parsakaalikeitto teki selvää viime viikon kaaliannoksesta tuoreeltaan. Juustona reilut kimpaleet yrttiöljyssä maannutta pehmeää vuohenjuustoa. Seuraavalla kerralla keittänen parsakaalit kanaliemessä, siitä voisi saada liemeen vähän ruokaisamman fiiliksen. Hyvää veteenkin tehtynä, mutta suolaa ei kannata säästellä, eikä pippuria. Leipänä omatekoinen focaccia (summittainen ohje alla englanninkielisessä pätkässä).

Illalla edelleen rytmistäni seonneena hellin ihoani aurinkosuojan sisältävällä päivävoiteella. Mies tajusi siinä vaiheessa, että nyt taitaa olla tytöllä vaikeat päivät, kaatoi yömyssyksi lasiin Laphroaigh-viskiä (jota näköjään juodaan myös täällä), istutti sohvalle ja luki sonetin.

I wisely put aside any projects that might require the use of standard brain capacity. I pottered about, made a few phone calls, updated websites. Annik brought this week's bag of organic vegetables. Because of the trip to Adelaide, we had quite a bit left from last week. Carrots especially had been piling up, so I decided to bake a carrot stew, a Finnish christmas dish that involves grated carrots, boiled rice and nutmeg - this is something you have with ham.

I looked up the recipe and got started. I put the rice boiling and grated a handsome amount of carrots. None of this had a particularly familiar feeling about it, and I started to think I had never made the dish before. And then I realised why: I don't particularly like carrot stew. I couldn't see my husband falling in love with it either, as it doesn't taste much like anything at all.

What can you do with a bowl of grated carrots and a pot of rice pudding? I re-evaluated the situation and made bread rolls instead. I brushed the rolls with egg and sprinkled sesame seeds on top - anybody would have thought it was a secret family recipe. They tasted fine, too.

Another vegetable that we seem to have an oversupply of is broccoli. Luckily, a Finnish food blog recently posted a recipe for an incredibly easy soup (pictured) that involves boiled broccoli, salt, pepper and slices of goat cheese. Takes about 10 minutes to prepare! We had the soup with some rosemary focaccia that had been waiting in the freezer since I made some to take to Celeste's a couple of weeks ago. Someone asked for the recipe of the focaccia that night, so here it is. I am sorry I can't give any amounts when it comes to flour - you just need to know when to stop adding it, so as not to make the dough too heavy:

Make a yeast dough: 0.5 litre lukewarm water, 50 g fresh baker's yeast, 1 tbsp of sugar, 1-2 tsp of salt, plenty of chopped, fresh rosemary (and other herbs), 1/3 cup of oil - less will do, plain flour. Raise in a bowl, knead and form 2 square, flat breads, raise again, prick with your finger here and there, brush with olive oil, sprinkle sea salt flakes & rosemary needles on top, bake. Eat fresh, great with dips.

In the evening I was still doing things in a backward manner. I wound up my day by pasting day cream with SPF 15 on my face. The seriousness of the situation was thus revealed to the rest of the household, and I was handed a small glass of Laphroaig and taken by the hand to the sofa in back room to listen to a Shakespeare Sonnet.

Posted by ah at 12:52 PM | Permalink | Comments (11)

Koko aamupäivä vierähti joulupaketteja kääriessä ja kortteja kirjoittaessa - viime tipassa liikkeellä niin kuin yleensä. Teoriassa paketit ehtivät vielä jouluksi Suomeen.

Herra säveltäjä on näinä päivinä kovin kiireinen pienien lyijykynäpisteidensä kanssa, joten paketoin myös Englantiin lähtevät paketit ja uskaltauduin kirjoittamaan pienet pakettikortit (en siis oikeita joulukortteja, johon kirjoitetaan kuulumiset ja sensellaista). Totuttuun tapaan vetäisin kauniilla käsialalla kuhunkin lahjan saajan nimen.

Jossain vaiheessa apuvoimat saapuivat, ja kaikki saatiin kasaan puolta tuntia ennen postin lähtemistä. Mutta pakettikortit eivät läpäisseet tarkastusta. On näemmä epäkohteliasta kirjoittaa vain saajan nimi.

"Niihin pannaan, että To X - with love from A & A", minua valistettiin.
"Ei meillä vaan koskaan laiteta muuta kuin pelkkä nimi."
"Mitä ihmettä varten? Miksei antajan nimeä?"
"No kun muutenhan selviää, keneltä lahjat tulevat."
"Mitä sitten vaikka selviäisi?"
"No kun niittenhän on tarkoitus tulla joulupukilta... "

Ja ai että sitä naurettiin taas kauheasti kun vaimo on ihan hassu ja hellyttävän etninen.

***

Now he thinks all Finns believe in Father Christmas - or Santa Claus, or Joulupukki.
This is how it came about:

I had spent the morning writing cards and wrapping presents - as usual, we were in a bit of a hurry to get everything in the mail so that they make it to Finland and England for Christmas. In theory they still might. They usually do (which is why I guess I do believe in Him after all).

The Composer is very busy these days with his little pencil dots. I was having fun with wrapping paper and sealing wax and had even filled in the little cards that go with each present. In my usual way, I just wrote the name of the recipient on each gift card - pretty ones they were, too, with pictures of snowmen and snowflakes with a bit of glitter glued on.

Eventually he came from the back room to help. We got everything ready just before the mail leaves Robertson (3:15 pm on weekdays). Only the little cards did not pass the inspection.

"Why on Earth did you not write our names? You should write: To X - with love from A & A"

"I never do."
"Whyever not?"
"Because then they'd know who the presents are from."
"Well, why shouldn't they?"
"Because that's not how it is done... all the presents are meant to come from Joulupukki..."

A lot of hearty laughter. Dear wife was again charmingly silly and oh-so ethnic.
(I squeezed in the rest of the text.)

Posted by ah at 08:25 PM | Permalink | Comments (5)

Olin huomaavinani, että Adelaiden kaupungissa on paljon ajatuksia herättäviä julkisia taideteoksia. Taide- ja kirjallisuusfestivaaleistaan tunnetussa kaupungissa näin pitää tietysti ollakin. Ei nyt viitsitä muistella niitä kaupunkeja, meillä ja muualla, joissa kulttuuri ja taide keskitetään festivaaliviikkoon ja sen hetken ulkopuolella kulttuuritoimi saa verissä päin taistella pienistä määrärahoistaan.

***

On our way to the concert yesterday, we came across Shaun Kirby's beautiful sculptures, little glass boats floating on the river Torrens. The boats tell stories about immigration and I think they might be illuminated in the evenings. They were perfectly touching and thought-provoking in the evening sun as well, and the presence of black swans completed the picture. The handwriting on the boats has been taken from migrant records, this particular boat was carrying memories of a stormy sea voyage a long, long time ago.

It was nice to see so many public artworks around. This should go without saying, in a city with a major arts and writers' festival. Let's not get grumpy by thinking of all those towns and cities that can afford art or music for one week in a year, if then. And that will be it, thank you very much. Outside the festival fever, the cultural officer (if there is one) must have one of the most frustrating jobs in the whole wide world.

Posted by ah at 03:45 PM | Permalink | Comments (3)

Tein tämän meemin kun muutkin olivat kehdanneet. Yllätyin. Tulos turhan pieneksi kutistettuna alla. (Kiitos Anita ja Iines.)

Tunsin itseni täysikasvuiseksi ja vieraskoreaksi.

Huomasin nauttivani Kauniista ja rohkeista.

Tajusin, että syön itse asiassa kohtuullisen terveellisesti. Linkin lista 20 terveellisestä ruo'asta on lähtöisin tunnetulta australialaiselta ravitsemusasiantuntijalta, joten se lienee kulttuurisesti painottunut. Ruis kuulunee kohtaan hapanleipä. Kohtaa 3 eli rosmariinia pohditaan ja reseptejä vaihdetaan Loobylu-blogissa.

Sinkkiä, rautaa ja jodia (yläkuva) tuli tankattua pari viikkoa sitten. Ostereita talon tapaan eli tabascon, pippurin, sitruunan ja vodkaryypyn kera.

Seuraa luova tauko, jonka aikana kaikki voivat liittyä seuraan ja kuunnella Andyn uuden kuorobiisin An die Musik kantaesityksen Adelaidessa. Konsertti streaminginä Suomen aikaa alkaen 11:30 lauantaiaamuna tässä osoitteessa. Lisätietoja ja biisin tekstit (laulamisesta kertovia runoja eri lähteistä) täältä.

I was delighted to notice that a list of the 20 healthiest foods imaginable includes 18 foods that I actually like. And I am not bitterly opposed to wheatgerm or tofu either. Perhaps I should admit that I seem to like any food, except possibly for raisins (but cover them in chocolate and even raisins go down really well).

Rosemary (number 3 on the list) is being discussed in detail at Loobylu's blog. Lots of nice looking recipes. Oysters (number 4) ? la maison (our maison): freshly shucked Sydney rock oysters, lemon wedges, black pepper, tabasco, wash down with chilled Finlandia vodka.

I won't bother explaining the obscure Finnish stuff above, but I will extend an invitation to join us for Andy's premiere in Adelaide on Saturday evening. All details and program text can be found here.

Posted by ah at 08:50 AM | Permalink | Comments (6)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Posted by ah at 09:52 AM | Permalink | Comments (3)

***

Don't miss this: Denis has posted photos about Jasper's Snail Circus on his blog (don't be deterred by the big man with a silicone gun). Featured are two snail acts: the high wire act and the walking-over-the-pool-full-of-sharks act. There were also acrobats and trapezists.
(Snails pictured are the wild, untrained type.)

Posted by ah at 09:11 AM | Permalink | Comments (8)

Tokihan on olemassa hyödyllistäkin koulutusta. Mutta tutustumisleikit, testit ja muut opinkappaleet konsulttien järjestämissä muka-koulutustapahtumissa ovat minulle sokea piste, ehdottomasti. Niistä on impulsiivisuus ja oikea leikkihenki kaukana. Vaivaannun, kiusaannun, en haluaisi osallistua. Taas yksi hyvä syy pysyä freelancerinä.

Ja toinen syy, jonka hoksasin tuossa päivänä muutamana: kukaan ei maksa minulle palkkaa siltä ajalta, jonka käytän bloggaamiseen ja surffaamiseen. Tunsin saaneeni oikein sädekehän.

Kuolemanrangaistuksen oikeutusta pohtii blogissaan hanhensulka. SMH:sta löytyi David Marrin viisas artikkeli aiheesta, ilmaisessa arkistossa viikon ajan.

Lehdessä oli itse asiassa epätavallisen paljon kiinnostavaa luettavaa tässä viikonvaihteessa. Paola Totaron artikkeli australialaisten juomatavoista on valaiseva - erityisesti jos on tullut kuvitelleeksi, että suomalainen on humalahakuisuudessaan yksin.

Ja vielä: Kirjailijan häiriöklinikka miettii (muun muassa) sitä, millaisia seurauksia on koulukiusaamisesta, jos kiusaaja on opettaja. Minäkin mietin. Yksi ainoa epäoikeudenmukainen kommentti alakoulun opettajalta on seurannut mukana kohta 30 vuotta. Minä panen sinulle miinuksen, jos et suostu heti lukemaan runoasi ääneen. Sinä taidat olla huolimatonkin, sinultahan on kirjoistakin sivuja irti. Miten voikin olla, että muistan mokoman sanasta sanaan, muistan opettajan asennon, muun luokan katseet, oman pulpetin sijainnin!
Entäs jos se olisikin ollut jokapäiväistä, todellista kiusaamista yhden ohimenevän kommentin sijasta?

(Kuvan lomake on enimmäkseen fiktiivinen.)

Posted by ah at 03:54 PM | Permalink | Comments (1)

Pelastusarmeija (tuttavallisesti Salvos) on Australiassa iso juttu, samalla tavalla hyvämaineinen ja käytännöllisesti orientoitunut avustaja kuin Suomessa. Armeijalaisia näkee paljon myös tv-uutisissa, he kun ovat ottaneet hoitaakseen syytettyjen ja todistajien tukemisen vaikeissa tai median kiivaasti seuraamissa oikeudenkäynneissä.

Kuva Salvos-joulukortista, jossa pukki ja poro kirmaavat lumettomassa maisemassa.

Meanwhile, the net page of the Australian Salvos makes it equally easy to donate.

Pictured a Salvos Christmas card that I found quite endearing - in it Santa and his reindeer are having a sleigh ride in a snowless landscape. $12.95 for 10 glitter cards, from the newsagencies.

The serious defect about these cards is that the second card design actually features a sign with the text North Pole. Everybody knows Santa does not live on the North Pole, he lives in Finland at Korvatunturi mountain.

You can write him a letter and he will write back (but you will need to pay for the postage). And a word of warning - if you start corresponding with the real Santa, he might turn up in person this Christmas on Christmas Eve as opposed to just stuffing your stockings.

Posted by ah at 08:51 AM | Permalink | Comments (6)

He is no longer. The news from Singapore will stop as well. How quickly will the media (and the rest of us) dare stop caring about someone we never really knew?

Posted by ah at 12:04 PM | Permalink

I know there are some orchid nuts out there - here is a fantastic link for you. Australian native orchids by Denis.

Picture/kuva: Carousel Spider Orchid (Caladenia arenicola), WA/Länsi-Australia.

Posted by ah at 09:41 AM | Permalink | Comments (2)

Ruokalistassa luki individual pavlova, mikä kuulosti sopivankokoiselta suupalalta. Kun annos ilmestyi keittiön luukulle, siitä lankesi - Andyn mukaan - Ulurun kokoinen varjo. Tiedän, että toiset pitävät pavlovaa rahvaanomaisena jälkiruokana. Tämä annos sai päättelemään toisin - viikunoita ja marjoja, marenkia, kermaa, aidolla vaniljalla runsaasti maustettua kastiketta. Aahhh.

Andy, joka oli tilannut jälkiruoaksi pieniä juuston nokareita, näytti yhtäkkiä olevan nälkäkuoleman partaalla. Kanssalounastajat välttyivät rumalta kohtaukselta, sillä kyseinen annos ruokki hyvinkin kaksi henkeä. Eikä tutu edes kiristänyt.

After a nice pause following the main course (don't you love it when no one rushes you to get on with it?), the portion appeared on the stainless steel benchtop that separated the kitchen from the dining area. According to Andy, it "cast a shadow the size of Uluru".

I know pavlova is considered by some a slightly vulgar choice. (Bollocks!) This one was heavenly. Fresh figs, berries, meringue, thick whipped cream, custard with real vanilla. Poor Andy had ordered some pathetic crumbs of cheese for his dessert. Fellow diners didn't have to witness any ugly scenes. This individual pavlova fed two people just fine.

Posted by ah at 09:54 PM | Permalink | Comments (5)