Mayday 34°35'S 150°36'E

Parin päivän takaisen joululaulumerkinnän kommenttikamarissa sekä omassa blogissaan Blogisisko siteeraa Huron-intiaanien joululaulua, jossa Jeesuslapsella on lämmikkeenään kaniininkarvainen kapalo.

Tämäntapaiset 'paikalliset' yksityiskohdat aina ihanasti lämmittävät sydäntä, vai mitä sanotte tästä Einari Vuorelan joulurunosta, joka Juhani Pohjanmiehen sävelellä on yksi äitini suosikeista (ja oma suosikkini niinikään):

Huurre puita huokuilee talvitaivaan alla.
Suksenlatu suhisee hiljaa kuutamalla.

Ikkunasta katselee pieni pilttirukka.
Ikkunahan ilmaantuu jäinen kultakukka.

Lapsi kauan kaihoten katsoo ikkunalla.
Hiihtää jouluenkeli hiljaa kuutamalla.

Minulla on pieni henkilökohtainen ongelma piltti-sanan kanssa. En voi varauksettomasti pitää joululaulusta, joka sisältää ko. omituisen ja minun korvissani laimean äitelältä kuulostavan sanan. Varmaan se on aikojen alussa ollut ihan käypäistä kieltä. Ja niitä lauluja on monta.

Mutta saavutaanpa kolmanteen säkeistöön ja hiihtävään jouluenkeliin, niin annan anteeksi vaikka miten monta pilttiä. Voiko kauniimpaa ollakaan? Näen silmissäni, miten enkelin pitkä helma tuprauttaa ladunvieruslunta puusuksien päälle ja miten enkeli verkkaiseen vuorotahtiin nostelee raskaita, vanhanaikaisia suksisauvojaan.

Yritin Blogisiskon kommenttia lukiessani muistaa, mikä ihmeen legenda se olikaan, jossa katajapensas antoi suojaa talvisessa maisemassa vaeltavalle Jeesuslapselle ja sai palkakseen katajanmarjat? Nyt saisi mielellään kertoa, miten tarina oikein meni, jos joku vain muistaa.

Ja onhan vielä Edelfeltin Kristus ja Mataleena, jossa Kristus astelee tuohivirsuissa. Ja Eino Leinon Legenda, jossa Herra matkasta väsyneen ja kärttyisen Pietarin kanssa eksyy Suomeen. Pietari valittaa:

"Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mik' kansa, köykkyselkä, köyhä niin!

Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!"

Mutta herrapa tietää paremmin (ei taivu näppäimistö enää isoon H-kirjaimeen) ja väittää kansan sydäntä lämpimäksi. Ja sitten:

Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
sa istut koivun alla, on kuin täällä
viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.

Lukiessa tulee samanlainen, isänmaallinen auvoisa olo kuin silloin, kun maailman suuret mediat joskus toteavat oikein tilastojen valossa, että onhan se Suomi sentään aika hyvä monessa asiassa. Lämmintä sydäntä on tietysti vaikeampi mitata, runo sopii tarkoitukseen paremmin.

Kuvituksena pitäisi olla hiihtävä enkeli, mutta kun en osaa piirtää, selitän kuvin, miksi täällä on oltu niin hiljaa vaikka joululauluista piti kirjoittaa. Ensin tehtiin juhlia (minä silppusin sipuleita ja itkukekkereitä ennakoiden kokeilin ensi kertaa elämässäni sukelluslasiniksiä - hyvin toimi, suosittelen lämpimästi). Toinen kuva on Judyn ja Denisin näkemys Joulupukin oikeasta asuinpaikasta, josta puuskutin tuossa aiemmin.

Sitten juhlien jälkeen kunta tipautti neljä tonnia haketta ajotielle, mistä sitä on koko eilisen illan ja tämän päivän ajan kärrätty kukkapenkkeihin (kiitos, Max, Imogen ja Denis!). Hakkeen tarpeellisuudesta kirjoitan toisen kerran. Ja pysykää kanavalla, englanninkielinen joulumusiikkipostaus tulee kunhan Andy pääsee sävellyspuuhistaan.

I'll ask Andy to add a few lines about some favourite Christmas music of his, so please return to this page for what he has to say. Meanwhile, I'll just explain the photos. First one features me (and my horribly bruised arm - before you ask, it was a doorknob) in preparation for our party on Wednesday. Onions always make me cry, so I thought I'd try the often recommended trick of using swimming goggles. It works! Warmly recommended.

The second photo is Judy and Denis's understanding of Santa Claus's home in Finland (see my earlier propaganda). The third photo explains why I haven't written anything in a while: Wingecarribee Council delivered 4 tonnes of mulch on our driveway yesterday morning. A great present for your 5th wedding anniversary, as Denis pointed out. Now all the flowerbeds are mulched (thanks Denis, Max & Imogen!) and I won't be able to lift a finger tomorrow after all that shoveling.

*******

Andy here again. I might just add that the mulch pile Anni refers to was originally twice the size of the one in the picture.

Christmas music. Well, in general, I prefer my carols to be at least 400 years old, and if possible mediaeval. I don't know exactly why, but I imagine that, like the Christina Rossetti line about 'snow on snow', it's a matter of nostalgia. Not that I personally remember much of the Middle Ages, but at school in the early 1970s I was required to sing no end of carols from the Old Hall Manuscript and the Piae cantiones, and these things do stay with one. Indeed for non-believers such as I (please no correspondence about this, I'm a very happy non-believer) nostalgia is surely the main attraction of Christmas. And I would guess it is an important part of Christmas for anyone post puberty, believer or not.

The other day someone calling herself Olwen mentioned the German carol 'Es ist ein' Ros' entsprungen' and I agree it is a beautiful tune, as well as being the requisite 400 years old. There's a five-minute piece by Schoenberg called Weihnachtsmusik (Christmas Music) which obeys all the strictest rules of counterpoint - and Schoenberg was very strict about those -and fuses 'Es ist ein' Ros'' with 'Silent Night'. It's for string trio, piano and harmonium, and is quite touching. Funny how there was never any modernist Christmas music. When Schoenberg wanted to compose something for Christmas, he turned to more or less traditional tunes (and methods). Same for other modernsits. Nostalgia again, I suppose.