Mitä on edessäsi?
What is hanging over your desk?
On uskaliasta antaa häälahjaksi taidetta. Ja uskaliasta on varmaan keskustella häälahjoista blogissa, joten en jatka aiheesta enempää, vaikka erään tarkemmin määrittelemättömän esineen moninaiset vaiheet olisivat kukaties huvittavaa luettavaa. Olisivat, jos osaisin kirjoittaa humoristisesti.
Kuva kuitenkin liittyy Sanat-blogista napattuun meemiin tahi ketjugalleriaan ja se esittää (enimmäkseen) työpöydän yläpuolella roikkuvaa, häälahjaksi saatua maalausta. Alkuun minulla ei ollut kuvaan yhtään minkäänlaista suhdetta enkä vieläkään erityisesti pidä tai ole pitämättä siitä. Pystyisin kuitenkin nykyään maalaamaan sen väriraidat umpiunessa, jokseenkin oikeassa järjestyksessä, sen verran usein kuvaa on tullut tyhjin silmin tuijotetuksi. Signeeraus on vähän epäselvä, N. Stewart, ehkä.
Työpöydän vasemmalla puolella on pieni kultatöyhtökakadua esittävä grafiikka, jonka valitsin itse ja jota katselen ilokseni ja vähemmän tyhjin silmin.
Postikortissa taas on Konevitsan jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni kesän Valamon-käynnin muistona. En ole ortodoksi enkä käy kirkossa, ja olin kirjoittamaisillani, ettei kuva oikeastaan ole esillä uskonnollisista syistä. Muisto liittyy siihen hämärään, viileään valoon, joka Valamon kirkossa vallitsi ja siihen hartauteen, jolla eräs ortodoksi kuvan eteen polvistui.
Eli luultavasti kuva sittenkin on siinä uskonnollisista syistä, vai mitä sanoisitte?
Anyway, this is a painting that came to us as a wedding present and is for that reason quite a bit different from the works of art that are found in the rest of the house. On the left hand side of it (not in the photo) hangs a little print of a sulphur crested cockatoo. There is also copy of a music manuscript of a piano miniature dedicated to little me, a framed concert poster, a couple of art photo prints and family photos in small frames.
The postcard on the right hand side of the painting (the signature on which says something like N. Stewart) is a picture of an icon with miraculous powers. This Konevets Mother of God icon lives in the orthodox monastery of Valamo, in Heinävesi, South Eastern Finland. I don't belong to the Greek orthodox church, and I was about to write that the icon is not on my wall for religious reasons. I bought it from the souvenir shop at the monastery last July, because the peaceful atmosphere of the small church where it is kept had stayed with me. I also remember a young man kneeling in front of the icon, crossing himself.
So I guess the icon probably is on my wall for religious reasons.
Comments - Kommentit
DATE: 7:18 PM
Ehkä polvistuvan ortodoksin hartaus liikautti uskonnollisia tunteitasi, joita et tiennyt itselläsi olevankaan. Isäni ei koskaan halunnut kertoa sotakokemuksistaan, mutta pari muistoa hänellä oli joista hän joskus puhui. Toinen niistä oli hevoskuski joka oli kuljettanut haavoittuneita (isä oli lääkintämies) Olivat joutuneet keskelle jotain kahakkaa ja hevoskuski oli ristinyt kätensä ja painanut päänsä rukoukseen. Isäni oli suuttunut hänelle siitä ja pitänyt typeryksenä. Jälkikäteen rukoileva hevoskuski oli kuitenkin alkanut kummitella mielessä. Kummallisen elävänä tarina on piirtynyt minunkin mieleeni, vaikka isä ei ollut ollenkaan verbaalinen, ei ollenkaan mikään tarinakertoja. Mutta lapsena tajusin tapahtuman järkyttäneen häntä syvästi.
Posted by: Kirsti | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 7:43 AM
Minullakin in ikoni edessäni,mutta sei näy kuvassa.
Posted by: Anita Konkka | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 10:46 AM
Kirstin kommentti toi mieleen tapauksen omasta perheestä. Kuolemansairas sukulainen, hyvin käytännönläheinen eikä vanhastaan mitenkään filosofinen ihminen, kysyi vuoteeltaan vakavasti, oliko kävijällä "sydämessään rauha". Sitä jäimme kaikki pitkäksi aikaa pohtimaan - että oliko sitä rauhaa, jonka kuoleva sukulainen oli meidän tietämättämme joltakin taholta löytänyt.
Posted by: ah | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 3:00 PM
Rautavaara (doesn't he have a wonderful name? It just drips off the tongue) had his Major Spiritual Experience at Valamo - arriving by boat in the mist, hearing the bells in a world of nothingness, then the sun dissipating the fog and the world was flooded with colour and scent and sound again. Only he says it better than I do.Speaking of things with Miraculous Powers, the only bona fide shrine I've been to was the Black Virgin in Loreto - there was a large crowd of pilgims who sung eery and dirge-like hymns inside, who then filled their pockets with pamphlets without paying for them (it was a somewhat faulty honour system). Honestly...
Posted by: I'm glad you can't see my desk | February 23, 2006 06:17 PM