Mayday 34°35'S 150°36'E

Viimeisenä ulkomaan äänestyspäivänä olimme muutenkin menossa Canberraan. Nousimme siis kukonlaulun aikaan että ehtisimme viimeistellä pakkaukset kahden viikon keikkaa varten, kastella kasvimaat, hakea postit, kiikuttaa avaimet tarvitseville jne. Ja vielä ehtiä lähetystöön ennen kello yhtä. Parin varaslähdön jälkeen pääsimme vihdoin tien päälle, auttamattomasti myöhässä vaaleja ajatellen.

Oma vika, mutta vähän tekee mieli rutista ja ihmetellä, miksi pitkien välimatkojen maassa äänestyspaikat eivät ainoana viikonvaihteen äänestyspäivänä ole auki pitempään kuin yhteen. Meiltä on uurnille sekä Canberraan että Sydneyhin sentään 'vain' kahden tunnin ajomatka, mutta pitempimatkalaisiakin on.

Toisella kierroksella olin Canberrassa jo valmiiksi.

Viimeksi jätin äänestämättä eurovaaleissa, kun kauhea vatsavirus iski eikä autoajelua voinut ajatellakaan.

We had in fact woken up horribly early, in order to get everything ready for the 2-week work gig in Canberra and to get there in time for me to cast a vote. That Saturday happened to be the last day for expatriate Finns to vote.

There were far too many things to take care of in the morning (packing, emptying the fridge, watering the garden, getting the mail, taking the keys to right people), and when we finally hit the road after a couple of false starts, we were already late. No way of making it to Canberra by 1 pm.

Our fault, obviously, but with hindsight it would actually be really helpful if the voting places stayed open for a bit longer during the only weekend voting day. It is just two hours from us to both Sydney and Canberra, but there must be people who live much further away. Plus the roads were awfully busy because of some motoring festival taking place in the capital that weekend.

During the second round I was in Canberra already.

Posted by ah at 11:16 AM | Permalink | Comments (5)

Andy tykkäsi kesälomastaan niin että uhkaa jatkaa sitä huomenna. Raukka ei ole joulupyhien lisäksi kummempaa lomaa pitänytkään, niin että minun puolestani lojukoon vaikka koko viikon siellä kuistilla.

Ruohokin on leikattu (oma leikkuri on yhä korjaamolla, mutta Rodney tuli ja touhusi) ja kasvimaa ja istutukset paljastuneet sen alta. Vahingot: timjami on kuivunut ja kadonnut ainakin tältä kesältä ja yksi kamelioista on kuollut. Joku taisi ajaa sen päältä kottikärryillä katteenlevitystalkoiden aikana. Ennuste: kurkkusadosta tulee suurten mittojen ylituotanto-ongelmia.

Kuvan paikallista viiniä ei juotu tänään, mutta sen etiketti nauratti pari päivää sitten. Täällä hirmuisen suositussa Kath & Kim -komediasarjassa (Suomessa FST:llä) puhutaan aina 'raislingista' ja 'khaardonneista'. Kuvittelisin kuitenkin, ettei etiketti kuitenkaan ole nyökkäys Kathille ja Kimille vaan pikemminkin vahinko. Kath ja Kim varmaan tykkäisivät Leilasta ja Annukasta.

Andy liked his summer holiday (his first this year, not including Christmas Day & Boxing Day) so much he is thinking of having another one tomorrow. We are beginning to be our normal selves again after Canberra, but yesterday we completely forgot about BJ's Chinese New Year party. We were commenting on the live music coming from the other end of the street but it took several hours before the penny dropped.

The lawn has been mowed (by Rodney, our mower is still in the shop) and the garden has reappeared. One of the camellias has died and the thyme plant has disappeared. Otherwise everything looks very healthy and it is clear we'll have a serious oversupply of cucumbers.

Pictured a local wine we did not have today. (Because we had already drunk it with Jenny and Colin the other day.) The spelling of Riesling could be an appreciative nod to Kath & Kim but I fear not.

Posted by ah at 05:41 PM | Permalink | Comments (5)

1) Haamupäivitykset johtuvat sivupalkin päivityksistä - muistutuksena muillekin, että on hyvä välillä tarkistaa, mihin ne linkit oikein johtavat! Anteeksi mm. Loora, jonka tämänpäiväisestä limboilusta nautin äskein kovasti. Lisäsin sivupalkkiin myös 35-vuotiaan teddykarhuni, jonka nimi on Nalle.

2) Vaatemeemistä sen verran, että olen jo tavallaan osallistunut (ks. eilisen kommenttiloota).

Olen ollut tietoinen siitä, että olen päästänyt Mozartin tänä vuonna hyvin vähällä. Ei minulla mitään musiikkiaan vastaan, täsmälleen päin vastoin. Mutta miten minusta tuntuu siltä niin kuin se edellinen suuri juhla maratonkonsertteineen, spesiaalilevypaketteineen ja suklaalaatikoineen olisi vasta juhlittu. Joten eiköhän sovita tämän blogin osalta niin, että Mozart ei enää kaipaa erityishuomiota. Olin oikein ilahtunut, kun äsken luin The New Yorkerin Alex Rossin merkinnän samasta aiheesta.

Sydneyn kuppiloissa on yleistynyt kuvan kahvimerkki, joka minua aina hymyilyttää. Aika kovasti pärskähdin myös, kun ensi kerran löin polveni kolmiokylttiin, jossa mainostettiin Dr. Hauschkan kauneushoitoja. Suomestakin niitä kai jo saa.

Posted by ah at 12:58 PM | Permalink | Comments (5)

Tajusin vannovani käsi Raamatulla ensimmäistä kertaa. Wingecarribeen kunnan lahjaraamatun kannessa komeilee kunnan kullalta kimaltava logo (kuvassa se ei kimalla yhtään niin paljon kuin todellisuudessa). Kysymyksessä on selkokieliversio, josta kauniilta kajahtavat historialliset ilmaukset on karsittu, mistä mukana olleet englanninkieliset henkilöt heti huomauttivat.

Itse kansalaisuusseremonia oli vain pieni osa vuotuisen Australia-päivän juhlintaa. Meitä uusia kansalaisia oli 25. Vala vannottiin yhteen ääneen kahdessa erässä - Raamatulla ja ilman - ja sitten kukin sai kätellä kunnanjohtajaa ja ottaa vastaan todistuksen kansalaisuudesta sekä kansalaisuuden symboliksi puuntaimen. Lopuksi kirjauduttiin vaalirekisteriin ja juotiin kuohuviinit pubissa.

Juhlapaikkana oli Berriman oikeustalon pihamaa, jonka suurissa mäntypuissa kymmenet kultatöyhtökakadut (Cacatua galerita) riekkuivat ja häiritsivät minkä ehtivät. Lempeä livertely ei kuulu minkään kakadulajin tapoihin, mutta kultatöyhtökakadun huudon ensi kertaa kuullessani tajusin, miksi Maria Gripen Lasinpuhaltajan lapsissa lasit särkyivät. Yksi lastenkirjasuosikeistani muuten.

Olo oli kuin jouluna. Perinteisen puuntaimen, Raamatun, pikkulipun ja pehmokoalan (Jennyltä) lisäksi sain Judylta käsin tehdyssä rasiassa valikoiman ikivanhan mantereen esineitä: kuningaskaijan höyhenen, kotilonkuoren, seeprakiven ja palan akaattia. Kantta koristavat grafiikat ovat Judyn omasta ateljeesta.

Australian kansallislaulun sanat ja sävel löytyvät täältä. Sävelestä jotenkin pidän, sanoissa ei välillä ole oikein mitään tolkkua. Toisessa säkeistössä muistutetaan viisaasti, että merten takaa tuleville on täällä hyvää tilaa. Hallitus ei ole tainnut opetella sitä säkeistöä.

I was quite touched and overwhelmed by all the attention and good wishes from so many people. I felt like it was Christmas again. My citizenship tree turned out to be a dwarf Hardenbergia. Better that way, we wouldn't have had room for a eucalypt in our backyard.

Above I have described the Australia Day festivities in Finnish. A fantastic little detail about the day were the mob of Sulphur-crested Cockatoos (Cacatua galerita) that landed on the pine trees next to the Berrima Court House, shrieking like maniacs (as they do), just as the audience below started to sing Advance Australia Fair. I had been memorising the words of the national anthem all the previous day and felt cheated when they turned out to be printed in the program.

Posted by ah at 03:43 PM | Permalink | Comments (7)

Kun viimein lopen väsyneinä kotiuduimme parin viikon keikalta (se tuntui kahdelta kuukaudelta, vaikka hauskaa olikin), luonto olikin vallannut kotipihan ja vähän keittiötäkin, muurahaisten muodossa. Kuolleita koppakuoriaisia lojui joka paikassa, nurmikko ulottui puolisääreen, köynnöstävä avomaankurkku oli vallannut elintilaa kasvulavan täydeltä, ja kesäkurpitsat olivat pullahtaneet sen kokoisiksi, että kohta täytyy taas kysellä niitä kesäkurpitsareseptejä. Maissi (kuvassa) on lähes korjuukypsää sekin, mutta läntti on niin pieni, ettei ylituotanto-ongelmia ole näköpiirissä.

Andyn konsertin vuoksi säntäsimme saman tien Sydneyhin pariksi päiväksi (lehdessä oli siitä pieni arvostelu, tämä nyt lähinnä perheenjäsenille tiedoksi), ja sieltä palattua oli vuorossa Australia-päivä (26.1.) kansalaisuusseremonioineen. Nyt on siis kaksoiskansalaisuus plakkarissa - tästä voisin kukaties jatkaa vähän huomenna. Ruoho sai joka tapauksessa kasvaa rauhassa, sillä palkattu leikkaaja ei ollut päässyt tekemään töitään märän sään vuoksi ja oma, nyt korjattu leikkuri kököttää edelleen liikkeessä.

Palaudun vielä vähän, ja kukaties keksin jotain nasevaa kirjoitettavaa, kunhan suomen kieli ja aivot löytyvät purkamattomista matkalaukuista. Sillä välin saamme tyytyä kasvimaatarinoihin.

Sweet home. I have finally unpacked the bags but could not locate my brain, yet, and the Finnish language seems to be temporarily gone as well. (Too much proofreading in English.) It took us a while to find the house on our arrival because of the jungle surrounding it. So much growth in just two weeks! The grass looks as if no one had ever cut it. The zucchinis are ridiculous, of course, but soon we'll also be drowning in cucumbers unless I can pull myself together and pickle them before they get too big. (Denis has promised me some blackcurrant leaves so I no longer have to go and strip the cherry tree by the tennis fields. The leaves go in jars between the cucumbers.)

Andy's concert in Sydney took us away again almost immediately (The Australian has a little review of it, in case family members are interested), and then there was Australia Day, and then Andy went to Sydney again. The lawn is even higher now, and the lawnmower, which has been fixed, is still in the shop. Someone is coming on Sunday (if it is not wet) to put us out of our misery.

I think I'll write more tomorrow about becoming an Australian citizen, meanwhile you can check out Denis's blog to find out more about Australia Day activities in Robbo. The new lyrics for Waltzing Matilda included a mention of the sauna, and stuff about drinking cocktails on the veranda, while waiting for the fog to clear. I feel I need to point out that I like to sit and drink on the veranda on sunny days, to admire the sunset. If I sat there on foggy days, I'd be doing it 6.5 days a week, which could be a worry.

Return tomorrow for a picture of the Bible donated by the Wingecarribee Council! I think this is the first time I was ever made to swear something with my hand on the Bible. (I could have avoided it by taking a different kind of oath of course.)

Posted by ah at 04:17 PM | Permalink | Comments (3)

Tämähän nyt on ihan selvä ketjukirje. Ketjun katkaisijoita ei sentään uhata 10 vuoden ummetuksella tai velkasaneerauksella, mikä on miellyttävää.

1) Jalostajan maksapasteijan syöminen sormin suoraan tuubista. Todistajien mukaan "ällöttävä tapa". Minusta ainoa oikea tapa. Australiasta ei saa Jalostajan maksapasteijaa, mikä on hyvin surullista.

2 ) Leivontahiivan syöminen. Tuoretta hiivaakaan ei oikein tahdo löytää.

3) Säilytyslaatikoista hurmioituminen. Elämäni tähtihetkiä on, jos löydän täydellisen säilytysastian, jonka sisälle voin sijoittaa muita säilytysastioita (kukkaruukun suojaruukku on hyvä esimerkki, tai kori, johon voi kylpyhuoneessa panna muita purnukoita). Liittyy kukaties pakonomaiseen tarpeeseen järjestää ympäröivää todellisuutta, mutta kuvittelisin, että tälle on myös ilmeinen naisen seksuaalisuuteen liittyvä freudilainen selitys.

4) Uutistenlukijan hyvän illanjatkon toivotukseen vastaaminen. Liittyi erityisesti Kari Toivoseen, joka oli suuri suosikkini ja hymyili aseistariisuvasti. Eikös hänkin ole nyt jo eläkkeellä?

5) Lasinalusien keräily. Tämä on monien mielestä nolouden huippu. Minulle ei ole minkäänlaista järjestelmällistä kokoelmaa, mutta kivalta tuntuvat tai näyttävät lasinaluset sujahtavat helposti käsilaukkuun ja päätyvät suureen keramiikkakulhoon (säilytysastia!), joka asuu olohuoneen pöydällä. Lasinalusien lisäksi siellä on tulitikkuaskeja, kyniä, postikortteja , seitsemän kaukosäädintä ja A4-liuska, josta löytyy seitsemän kaukosäätimen käyttöohje. Keräilyharrastus sai alkunsa siitä kun sain pienenä tyttönä leikkiä isän Itävallan-komennuksillaan keräämillä olutlasinalusilla. Kokoelmani rakkaimpiin kuuluu Dubliners-yhtyeen konsertin pääsylippu-lasinalunen Tampereen tullikamarilta.

Haastan seuraavat: Lauluntekijän lautatarha, Tosikko, Blogisisko, Jaska. Anteeksi, jos joku jo ehti vastaamaan, pikavilkaisulla näytti siltä, ettei. Viidenneksi haastan Deniksen, kunhan ehdin laatimaan englanninkielisen listan.

My top five - well, random five - idiosyncratic habits:

1) Eating liver pate straight from the tube. This has to do with a particular brand of Finnish liver pate that comes in a particular kind of, toothpaste-like tube.

2) Eating baker's yeast. This is another vice of mine that I don't seem to commit much in Australia. Baker's yeast is not readily available in the supermarket, so when I bake I tend to use dried yeast. But if I bake with baker's yeast, I have to eat some. I suspect this is not at all peculiar for Australians, after all, they have their Vegemite.

3) Love for containers. I have a fascination for containers and I am particularly thrilled when I find containers for containers, such as a nice basket for jars and bottles in the bathroom, or a nice pot in which to place a flower pot. I am sure there is a suitable Freudian explanation but I don't want to know.

4) Responding to the 'Good evening' of the television newsreader. Again, this has to do with a certain Finnish news person. He is now retired but his smile and manner were so friendly that I always felt compelled to answer his greeting.

5) Collecting coasters. When I was a child, I used to play with a stack of cardboard beer coasters that my Dad had brought from his working periods in Austria. Maybe because of this, I seem to easily slip into my handbag a nice looking or nice feeling beer coaster. I don't have a proper place to house my collection, though. My coasters live in a big ceramic pot (a container!) on the lounge room coffee table. In the same pot live our 7 remote controls and an A4 sheet explaining how to use those remotes.

I asked Andy about my idiosyncratic habits. He came up with different ones, but I am not going to share them with you. He did agree with the love for containers bit, though.

Posted by ah at 12:30 PM | Permalink | Comments (9)

Anopille kiitos vihjeestä.

Thanks for the tip, Marjorie!

Posted by ah at 05:23 PM | Permalink | Comments (3)

Ei niin kiirettä sentään, ettei omia tekemisiä ehtisi mainostaa. Andyn radiosarja Music and Fashion on nyt toisella kierroksellaan ja kuultavissa yleisradiokanava ABC Classic FM:n taajuudella sunnuntaisin klo kaksi iltapäivällä Sydneyn aikaa. Suomen aika on yhdeksän tuntia jäljessä, mutta sieltä käsin on muutenkin kätevämpi käväistä ohjelmasarjan nettisivulla, jossa kaikki kuusi jaksoa ovat toistaiseksi kuultavissa mihin kellonaikaan hyvänsä. Käsikirjoitus on tarjolla myös tekstinä, mutta eihän se ilman musiikkia tietenkään toimi samalla tavalla.

Minuun sarja liittyy sillä tavalla, että tein siihen taustatyöt ja etsiskelin yleisradion levystöstä suurimman osan musiikista. Unelmien työtehtävä. Ja lopputulos on taitavien radioammattilaisten (tähän joukkoon en siis itse kuulu) jäljiltä reippaasti etenevää, värikästä ja ainakin meidän omasta mielestämme uudenlaista musiikkiohjelmaa. Musiikin kirjo ulottuu hiphopista gregoriaaniseen kirkkolauluun. Vaatemuodista ei sentään ole kyse vaan siitä, miten muotivirtaukset ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat musiikin alalla.

Oma suosikkini on hengellistä musiikkia käsittelevä kakkosjakso. Siinä ei niinkään kartoiteta kirkkomusiikin historiaa kuin mietitään asioita vähän epätavallisesta näkökulmasta: millä tavalla musiikin muotivirtaukset ovat kukaties eri aikoina vaikuttaneet kirkon opetuksiin. Ohjelmaan oli tarjolla niin paljon mukamas olennaista materiaalia, että se oli valmiina aivan liian pitkä. Sitä leikattiin ja tiivistettiin ja saatiin kuin saatiinkin mahtumaan mittaansa. Samalla siitä tuli virkistävän nopeatempoinen.

Kuvassa harppuyhtye harjoittelee ensi torstain konserttia varten. Harppujen harjoituksia pidetään samalla tasanteella, jossa meidän harjoitustoimituksemme sijaitsee. Välillä tulee suorastaan taivaallinen olo. Alakerrassa jyrää neljä pasunistia.

I was involved in the making of this series as researcher - a gig of my dreams! We are all quite happy with the result - producer Penny and sound engineer Jenny did a great job in editing and fitting in more music than we ever imagined was possible. It certainly isn't a conventional, historical radio series: the music used in the programs ranges from hiphop to plainchant.

Pictured the source of the heavenly sounds that acted as a background for the work of our Words About Music group yesterday. The harp ensemble has a concert in the National Library of Australia next Thursday. For more details about the National Music Camp and its concerts, see the WAM website.

Posted by ah at 12:38 PM | Permalink | Comments (2)

Canberrassa on kuuma. Ja tilastollisestikin on juuri todistettu, että viime vuosi oli tässä maassa kaikkien aikojen kuumin. Edellinen ennätys ei ehtinyt kauaa vanhentua, se oli 1990-luvun lopusta. Denis kihisee kiukusta ilmastomuutoksen ja Australian hallituksen asiaan liittyvien toimien (tai oikeastaan niiden puutteen) vuoksi. Kannattaa käydä lukemassa.

It is quite hot in Canberra. Last year was, again, Australia's hottest year on record, and Denis is angry. See what he writes.

Posted by ah at 01:48 PM | Permalink | Comments (3)

- Dorothy Parker

Runo löytyi Frank Moorhousen tuoreesta Martini - A memoir -kirjasta. Minulle riittää yleensä yksi, ja lasin pitää olla pieni. Oikein kuivana, kiitos, ja tykötarpeina kaksi oliivia ja yksi hillosipuli (näin drinkistä tulee martinin ja gibsonin välimuoto, ja pieni pikkelsimäinen maku harhauttaa kuvittelemaan, että juomassa on muutakin kuin pelkkää viinaa).

A poem found from the latest by Frank Moorhouse: Martini - A memoir. For me one (a very dry one) is enough, and the glass should be small. In fact, my Martini is a combination of a Martini and a Gibson, because I like to have both olives and cocktail onions in it. The slight flavour of pickles makes me forget it is really just booze.

Posted by ah at 07:57 PM | Permalink | Comments (5)

Koska tulin jo Parnasso-blogin kommenttikamarissa tuottaneeksi punnittua puhetta ja koska tänään on kiireinen päivä, panen kopioiden. En selitä kommenttini lähtökohtia, kannattaa käydä lukemassa keskustelua jos ei ole sitä jo tehnyt.

Näin siis minä entisen osa-aikakriitikon syvällä rintaäänellä:

"En ole yhtään varma tuosta musiikin ja kirjallisuuden välisestä juovasta. Pikemminkin olen ollut huomaavinani, että muusikkojen, musiikkikriitikoiden, musiikkihallinnon ihmisten ja säveltäjien kotona törmää pursuileviin kirjahyllyihin, joissa on muutakin kuin partituureja. Useimmille säveltäjille kirjallisuus on tietysti tärkeä työvälinekin, ja kriitikot työkseen kirjoittavina pitänevät itseään jonkinlaisina sanatyöläisinä.
Heikinheimosta ei voi sanoa, oliko hän hyvä vai huono (tarkoituksellinen sanavalinta) kriitikko, hän kun oli pitkän uransa aikana molempia. Seppo itse olisi varmaan pitänyt hyvä ja huono -sanoja yhtä epäkiinnostavina määreinä kuin anonyymi kommentoija. "Paras" ja "huonoin" olivat enemmän hänen tyyliään. Perusteluja tuli hyvinä päivinä, huonoina vähemmän.
Arvostan niitä, jotka uskaltavat eksyä oman asiantuntemuksen rajoille ja niiden yli. Miten muuten syntyisi uudenlaista asiantuntemusta? Monitaiteelliset teokset jäävät liian vähälle huomiolle juuri siitä syystä, että me arvostelijat emme kasvojen menettämisen pelossa uskaltaudu oman kotipiirimme ulkopuolelle."

Tähän loppui kommenttini, mutta jatkan tässä vielä vähän. Minusta oli vajaa kymmenen vuotta sitten melkein tulossa laulumusiikkiin ja oopperaan keskittyvä kriitikko. Ajattelin, että 10-vuotisten lauluopintojen, musiikin aktiivisen harrastamisen ja musiikkitieteen laudaturin pohjalta täytän ainakin minimikriteerit. Sitä paitsi otin asian hyvin vakavasti.

Sitten tapahtui kaksi asiaa, en muista missä järjestyksessä. Eräänä päivänä kritiikkini julkaistiin HS:n kulttuurisivulla Seppo Heikinheimon ja Hannu-Ilari Lampilan kritiikkien välissä. Tajusin, että noina aikoina kovasti aktiivinen kriitikko ja valta -keskustelu koski minuakin. Aloin epäillä, etteivät mitkään opinnot ja harrastukset riitä tällä alalla pätevyyden takeiksi.

Ja se toinen asia tuli palautepuhelun muodossa työpaikalle (olin päivätöissä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa): vihainen ja henkilökohtaisuuksiin menevä yhteydenotto laulajattaren muusikko-miesystävältä. Pelotti. Oli pimeä syysilta, ja huomasin vilkuilevani olkapääni yli matkalla töistä kotiin.

Lopetin konserttien arvostelemisen. Se tosin oli muutenkin käymässä vaikeaksi, koska toimin samanaikaisesti myös suomalaisen musiikin markkinointitehtävissä. Oopperasta olen edelleen silloin tällöin kirjoittanut. Siinä on se hyvä puoli, että arvostelun kohteesta on yleensä vielä jokunen esitys jäljellä. Sama koskee levyjä ja musiikkikirjoja. Ei ole mukava sanoa viimeistä sanaa.

Vieläkin toisinaan ajattelen, että vähän paksummalla nahalla en olisi ollut mahdottoman huono kriitikko. Ehkä palaan asiaan eläkkeellä.

Posted by ah at 04:17 PM | Permalink | Comments (2)

Kirsti mainitsi kommenteissa, että omalta kohdaltaan käyttää musiikkia enemmänkin tyynnyttäviin tarkoituksiin. Muuan suosikkimusiikkibloggaajista (huom. kaksi g-kirjainta - tällä murteella ei taida taipua blogaamaan) taas listasi 30. päivänä joulukuuta aurinkoisia teoksia, siis sellaisia, jotka tuovat hyvän mielen ja hymyn suupieleen. Muuten lista oli täysin klassinen, mutta kymmenenneltä sijalta löytyi Abba, kun ensin oli lueteltu Händelit, Mozartit,n Mendelssohnit ja valitut oopperapalat. (Tämä lohduttaa vähän tuossa Jones-asiassa.)

Minä en itse asiassa oikein sulata sitä tendenssiä, että musiikkia käytetään nykymaailmassa koko ajan johonkin sen sijaan että sille suotaisiin olemassaolon oikeutus ilman erilaisia käyttötarkoituksia. Rauhoituttaisiin ensin ja kuunneltaisiin sitten, aktiivisesti, samaan tapaan kuin luetaan kirjaa. Sen sijaan, että suositeltaisiin Mozartia taustamusiikiksi luokkaan tai navettaan parempien oppimistulosten tai useamman maitotonkan toivossa tai oltaisiin ihan hirmuisen stressaantuneita ja annettaisiin Mozartin klarinettikonserton hitaan osan parantaa sisäisesti samalla kun tehdään aurinkotervehdyksiä. (Nyt pitää lisätä, etten ollenkaan suuntaa vuodatustani Kirstin tai Jessican suuntaan, pikemminkin päin vastoin.)

Tästä syystäkin harmitti että tulin suositelleeksi Tom Jonesia kuin mitä tahansa reseptiä. Mutta toisaalta on niin, että minulla niin kuin kai muillakin on tietyille tilanteille omat musiikkinsa, tietoisesti valitut tai ns. pollajukeboksin tuottamat. Tältä pohjalta jatkan hölmöilyä vielä vähän ja listaan omia suosikkeja sekä pollajukeboksini kauheuksia.

1) Kylpy. Ralph Vaughan Williamsin Fantasia Thomas Tallisin teemasta. Bassot säädetään täysille niin että matalien jousien värinät tutisuttavat kylpyvaahtoa. (Eräiden musiikkiterapeuttien mukaan hyvin matalat taajuudet värähtelevät ihmisen kudosten kanssa samalla taajuudella ja voivat oikeasti lievittää jännityksiä. Valitettavasti niin matalia taajuuksia ei kuulla musiikkina vaan tunnetaan tärinänä. Mutta ainahan voi kuvitella.)

2) Pikasiivous. Tom Jones ja Thunderball. Sopii myös veroilmoituksen tekoon. Kanadan-serkku käyttää tässä kohtaa Sibeliuksen Finlandia-sävelrunoa. Taistelu ja voitto!

3) Autoajelu huvin vuoksi. J. Karjalaisen kokoomalevy, jolta löytyvät mielellään ainakin Kolme cowboyta ja Ankkurinappi. (Tämä on ilmeisesti tullut siitä, että lankomiehen autossa, jota lainataan Suomessa mökkiajeluille, tuntuu aina olevan Karjalaisen levy hanskalokerossa)

4) Stressi. Ei musiikkia ollenkaan. Päiväunet viileässä, hämärässä ja hiljaisessa huoneessa auttaisivat jos olisi aikaa ja osaisi rauhoittua. Ks. kohta 9.

5) PMS (anteeksi, tämä oli aihe johon ei pitänyt koskaan kajoamani): Hassisen koneen albumi Harsoinen teräs. Miksi? Kun sun aivosi pysähtyy, jäät yksin sydämesi kanssa.

6) Kitkeminen. Mozartin divertimento D-duuri. Tämä on aika tyhjänpäiväinen kappale, jonka kuulin käänteentekevässä konsertissa nuorena tyttönä Puumalan kirkossa. Keski-Pohjanmaan nuori kamariorkesteri soitti niin ihanasti että ryhdyin musiikkiuralle (no, musiikkia sivuavalle uralle) melkein siitä syystä. Mutta se perhanan divertimento on soinut päässä siitä asti, ja etenkin kitkiessä se tulee kutsumatta joka kerta.

7) Sienestys. Teddykarhujen huviretki. Tulee niinikään kutsumatta heti kun tulee mieleen, ettei vain olisi karhuja tässä metsässä. Äiti käveli kantarellimatkalla melkein karhun syliin viime kesänä Saimaan rannalla.

8) Iltakävely maalaismaisemassa. Repe Helismaan Reissumies ja kissa (On iltamyöhä, taipaleella muuan reissumies). Tulee kutsumatta kun kulkee ensimmäisen ladon tai autiotuvan ohi. Mutta koska pidän laulusta (toisin kuin Teddykarhujen huviretkestä), laulan ja vihellän sitä mielikseni.

9) Paniikkitilanteet (vrt. stressi). Mozartin divertimento D-duuri pikakelauksella, takahampaat tiukasti yhteen puristettuina ja ohimosuonet koholla. Olisin onnellisempi ihminen jos Mozart ei olisi säveltänyt tätä divertimentoa.

10) Se harvinainen hetki, kun tekee mieli kuunnella mielimusiikkia. Melkein aina mukana on ihmisääni: Olaf Bär ja Schubertin liedit, Edith Mathis ja Mozartin liedit, Margaret Price ja Granadosin laulut. Kate Bush! Mozartin messu c-molli, Klempererin johtama äärihidas Figaron häiden levytys (EMI, Susannana Reri Grist, Kreivittärenä Elisabeth Söderström). Sibeliuksen kuudes. Var det en dröm? (Anne-Sophie von Otter, esimerkiksi). Schumannin Frauenliebe und Leben, josta täydellistä esitystä etsin kai elämäni loppuun saakka. Anita O'Day. Chet Baker. Paul Simon. Maria Kalaniemen Iho. Gillian Welchin The Revelator. Kauko Röyhkän tarkkaan valitut palat. Toivo Kuulan sekakuorolaulu Virta venhettä vie. Leonard Cohenin Famous Blue Raincoat. Jacques Brel ja Amsterdam. Bachin Goldberg-variaatiot. Mahlerin Kindertotenlieder ja ensimmäinen sinfonia. Eppujen albumi Valkoinen kupla. Hectorin Varjot ja lakanat. John Martyn ja May you never (lay your head down without a hand to hold).

Johonkin pitää lopettaa. Yhteistä kaikille on ainakin se, että mikään toisteinen tai turruttava arkipäivän askare tai stressitila ei houkuttele niitä päänsisäiseen soittorasiaan. Lista on melko lailla sattumanvarainen ja vähän noloa on, taustani huomioon ottaen, ettei siinä ole yhtään klassista nykymusiikkia. Sovitaan, että palaan siihen asiaan. Paitsi että haluan kyllä mainita Andyn laulusarjan Learning to Howl.

Kuvassa Otto Klemperer. Seuraa kuiva martini kuistilla.

Above I have listed some pieces of music that appear without invitation and play inside my head in certain domestic and other situations. I don't enjoy those pieces much any more, after all that repetition, and I'd almost go as far as to say that I wish Mozart had never composed his Divertimento in D. Almost, if not for the fact that a performance of that very piece of music pretty much convinced me to pursue music at university. Now the tune haunts me when I am weeding or when I am panicking.

I have also listed some tunes I associate with certain, pleasant situations: a nice bath (Vaughan Williams's Fantasia on a theme by Thomas Tallis), a leisurely drive, an evening walk (certain Finnish tunes). And finally I list some of the things I choose to listen to when I want to listen to my favourite music.

Almost always there is a human voice involved:
Olaf Bär and Schubert's Lieder, Edith Mathis and Mozart's songs, Margaret Price and Granados's songs. Kate Bush. Mozart's Mass in C minor, The Marriage of Figaro (EMI and Klemperer, Reri Grist as Susanna, Elisabeth Söderström as the Countess). Sibelius's 6th. His song 'Var det en dröm?' (Anne-Sophie von Otter, for instance). Schumann's Frauenliebe und Leben (I'll be forever looking for the perfect recording). Anita O'Day and Chet Baker (because of the way they sing). Paul Simon. The Finnish accordionist Maria Kalaniemi and her CD Iho. Gillian Welch & The Revelator. Toivo Kuula's choral composition Virta venhettä vie. Leonard Cohen's 'Famous Blue Raincoat'. Jacques Brel and 'Amsterdam'. Bach's Goldberg Variations. Mahler's Kindertotenlieder and 1st symphony (I know, but it is my blog!). Kauko Röyhkä, Eppu Normaali, J. Karjalainen, Hassisen kone, Hector (all Finnish rock/pop from my - well, my youth). John Martyn and his 'May you never' ('lay your head down without a hand to hold').