Kiltti tyttö tekee niin kuin käsketään
Kirjoita merkintä, jossa paljastat viisi omituista tapaasi. Tämän jälkeen valitset seuraavat viisi ihmistä, jotka haastat tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkität haastamasi ihmiset merkintäsi loppuun ja käyt ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. Via.
Tämähän nyt on ihan selvä ketjukirje. Ketjun katkaisijoita ei sentään uhata 10 vuoden ummetuksella tai velkasaneerauksella, mikä on miellyttävää.
1) Jalostajan maksapasteijan syöminen sormin suoraan tuubista. Todistajien mukaan "ällöttävä tapa". Minusta ainoa oikea tapa. Australiasta ei saa Jalostajan maksapasteijaa, mikä on hyvin surullista.
2 ) Leivontahiivan syöminen. Tuoretta hiivaakaan ei oikein tahdo löytää.
3) Säilytyslaatikoista hurmioituminen. Elämäni tähtihetkiä on, jos löydän täydellisen säilytysastian, jonka sisälle voin sijoittaa muita säilytysastioita (kukkaruukun suojaruukku on hyvä esimerkki, tai kori, johon voi kylpyhuoneessa panna muita purnukoita). Liittyy kukaties pakonomaiseen tarpeeseen järjestää ympäröivää todellisuutta, mutta kuvittelisin, että tälle on myös ilmeinen naisen seksuaalisuuteen liittyvä freudilainen selitys.
4) Uutistenlukijan hyvän illanjatkon toivotukseen vastaaminen. Liittyi erityisesti Kari Toivoseen, joka oli suuri suosikkini ja hymyili aseistariisuvasti. Eikös hänkin ole nyt jo eläkkeellä?
5) Lasinalusien keräily. Tämä on monien mielestä nolouden huippu. Minulle ei ole minkäänlaista järjestelmällistä kokoelmaa, mutta kivalta tuntuvat tai näyttävät lasinaluset sujahtavat helposti käsilaukkuun ja päätyvät suureen keramiikkakulhoon (säilytysastia!), joka asuu olohuoneen pöydällä. Lasinalusien lisäksi siellä on tulitikkuaskeja, kyniä, postikortteja , seitsemän kaukosäädintä ja A4-liuska, josta löytyy seitsemän kaukosäätimen käyttöohje. Keräilyharrastus sai alkunsa siitä kun sain pienenä tyttönä leikkiä isän Itävallan-komennuksillaan keräämillä olutlasinalusilla. Kokoelmani rakkaimpiin kuuluu Dubliners-yhtyeen konsertin pääsylippu-lasinalunen Tampereen tullikamarilta.
Haastan seuraavat: Lauluntekijän lautatarha, Tosikko, Blogisisko, Jaska. Anteeksi, jos joku jo ehti vastaamaan, pikavilkaisulla näytti siltä, ettei. Viidenneksi haastan Deniksen, kunhan ehdin laatimaan englanninkielisen listan.
Another 'meme' (see earlier post about this subject). I have been asked to list five idiosyncratic habits of mine and to challenge five other bloggers to do the same. Denis, your turn!
My top five - well, random five - idiosyncratic habits:
1) Eating liver pate straight from the tube. This has to do with a particular brand of Finnish liver pate that comes in a particular kind of, toothpaste-like tube.
2) Eating baker's yeast. This is another vice of mine that I don't seem to commit much in Australia. Baker's yeast is not readily available in the supermarket, so when I bake I tend to use dried yeast. But if I bake with baker's yeast, I have to eat some. I suspect this is not at all peculiar for Australians, after all, they have their Vegemite.
3) Love for containers. I have a fascination for containers and I am particularly thrilled when I find containers for containers, such as a nice basket for jars and bottles in the bathroom, or a nice pot in which to place a flower pot. I am sure there is a suitable Freudian explanation but I don't want to know.
4) Responding to the 'Good evening' of the television newsreader. Again, this has to do with a certain Finnish news person. He is now retired but his smile and manner were so friendly that I always felt compelled to answer his greeting.
5) Collecting coasters. When I was a child, I used to play with a stack of cardboard beer coasters that my Dad had brought from his working periods in Austria. Maybe because of this, I seem to easily slip into my handbag a nice looking or nice feeling beer coaster. I don't have a proper place to house my collection, though. My coasters live in a big ceramic pot (a container!) on the lounge room coffee table. In the same pot live our 7 remote controls and an A4 sheet explaining how to use those remotes.
I asked Andy about my idiosyncratic habits. He came up with different ones, but I am not going to share them with you. He did agree with the love for containers bit, though.
Comments - Kommentit
DATE: 8:35 PM
Vaude, vinkeitä juttuja - sulla on ihan logiikkaakin noissa, limittyvät toisiinsa jna !Huomaan etten ole ainoa joka taistelee kahden kielen loukussa - varsinkin tämä meemi on inha kääntää, pitäisi tehdä ihan eri juttu. Taidankin piruuttani laittaa viisi muuta outoa tapaa ranskaksi...=)
Posted by: Maurelita | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 10:05 PM
Hiivan syöminen! Kraisdös!
Posted by: Kari Haakana | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 10:20 PM
Well, maybe you could ask Andy to share the rest of your idiosyncratic habits with us, if you feel too embarrassed to do it yourself. Since I'm sure we all want to know more about your way of dancing classical ballet naked around the house while enjoying your liver pate straight from the tube. :}
Posted by: |noone| | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 4:25 AM
Kiitos haasteesta. Vastaus tuli aika myöhään, kun olen ollut poissa koneen luota.
Posted by: Blogisisko | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 4:40 AM
Meemi on jatkanut taivaltaan. Kiva nähdä mitä omituisuuksia muilla puutarhaihmisillä on.
Posted by: Jaska | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 8:55 AM
4) Uutistenlukijan hyvän illanjatkon toivotukseen vastaaminen. Minäkin vastaan aina! Sanon myös kiitos, kun posti kolahtaa luukusta.
Posted by: LL | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 7:08 PM
No en kai minä nyt sitä hiivaa muutamaa murusta enempää syö!Noone, ei se kovin klassista ole se baletti.Meillä haetaan posti postitoimistosta, niin tulee senkin takia yleensä kiitetyksi.
Posted by: ah | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 11:04 AM
Hi Anni. Well, I did it. Then edited it a thousand times (it seemed like it). Finally, I got my 5 items, (or 9) on paper. This "meming" can be dangerous.Cheers (Anyone interested, follow Anni's link, above, to my blog.)Denis
Posted by: Denis Wilson | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 7:16 PM
Tämä on ollut kyllä valtavan suosittu meemi. Ja on ollut kiehtova huomata että monilla on samanlaisia kummallisia tapoja kuin itsellä. Esim. hiivan syöminen, joskaan en huomannut mainita sitä omassa listassani. Ja myös minä toivotan uutistenlukijoille hyvää illanjatkoa.
Posted by: Kirsti | February 23, 2006 06:17 PM