Mainospala
Advertisement
[Update: Harp ensemble recital is on Thursday, not Wednesday, National Library of Australia at 5:30 pm! Päivitys: harppukonsertti on keskiviikkona.]
Ei niin kiirettä sentään, ettei omia tekemisiä ehtisi mainostaa. Andyn radiosarja Music and Fashion on nyt toisella kierroksellaan ja kuultavissa yleisradiokanava ABC Classic FM:n taajuudella sunnuntaisin klo kaksi iltapäivällä Sydneyn aikaa. Suomen aika on yhdeksän tuntia jäljessä, mutta sieltä käsin on muutenkin kätevämpi käväistä ohjelmasarjan nettisivulla, jossa kaikki kuusi jaksoa ovat toistaiseksi kuultavissa mihin kellonaikaan hyvänsä. Käsikirjoitus on tarjolla myös tekstinä, mutta eihän se ilman musiikkia tietenkään toimi samalla tavalla.
Minuun sarja liittyy sillä tavalla, että tein siihen taustatyöt ja etsiskelin yleisradion levystöstä suurimman osan musiikista. Unelmien työtehtävä. Ja lopputulos on taitavien radioammattilaisten (tähän joukkoon en siis itse kuulu) jäljiltä reippaasti etenevää, värikästä ja ainakin meidän omasta mielestämme uudenlaista musiikkiohjelmaa. Musiikin kirjo ulottuu hiphopista gregoriaaniseen kirkkolauluun. Vaatemuodista ei sentään ole kyse vaan siitä, miten muotivirtaukset ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat musiikin alalla.
Oma suosikkini on hengellistä musiikkia käsittelevä kakkosjakso. Siinä ei niinkään kartoiteta kirkkomusiikin historiaa kuin mietitään asioita vähän epätavallisesta näkökulmasta: millä tavalla musiikin muotivirtaukset ovat kukaties eri aikoina vaikuttaneet kirkon opetuksiin. Ohjelmaan oli tarjolla niin paljon mukamas olennaista materiaalia, että se oli valmiina aivan liian pitkä. Sitä leikattiin ja tiivistettiin ja saatiin kuin saatiinkin mahtumaan mittaansa. Samalla siitä tuli virkistävän nopeatempoinen.
Kuvassa harppuyhtye harjoittelee ensi torstain konserttia varten. Harppujen harjoituksia pidetään samalla tasanteella, jossa meidän harjoitustoimituksemme sijaitsee. Välillä tulee suorastaan taivaallinen olo. Alakerrassa jyrää neljä pasunistia.
I was involved in the making of this series as researcher - a gig of my dreams! We are all quite happy with the result - producer Penny and sound engineer Jenny did a great job in editing and fitting in more music than we ever imagined was possible. It certainly isn't a conventional, historical radio series: the music used in the programs ranges from hiphop to plainchant.
Pictured the source of the heavenly sounds that acted as a background for the work of our Words About Music group yesterday. The harp ensemble has a concert in the National Library of Australia next Thursday. For more details about the National Music Camp and its concerts, see the WAM website.
Comments - Kommentit
DATE: 12:01 AM
Hi Anni.Ref: your "heavenly sounds". Why are harps associated with angels, do you know? Not a trick question - a genuine inquiry. Just listening to some of Andy's music on ABC FM, from Canberra. Denis
Posted by: Denis Wilson | February 23, 2006 06:17 PM
DATE: 11:47 AM
I don't know! Surely there is something in the Bible? I might make some inquiries...
Posted by: ah | February 23, 2006 06:17 PM