Mayday 34°35'S 150°36'E

Ilman aitaa etupiha näytti suojattomalta. Pelkkä kulottunut ruohokaistale se oli, ja hiekkapolku johti maantieltä suoraan rappusille asti. Aidasta oli jäljellä vielä teräksiset seipäät. Verhon raosta näin, miten niiden isä kiinnitti ne yksi kerrallaan vaijerilla auton vetokoukkuun, istahti etupenkille ja painoi kaasua.

- Älkää tulko lähelle, vaijeri voi napsahtaa, se huusi auton ikkunasta. Viimeinen seiväs istui tiukemmassa kuin muut eikä lähtenyt irti vaikka se miten kaasutti. Se jäi sojottamaan vinossa siihen, missä portinpieli oli ollut.

- Mitä varten meidän aita piti ottaa pois? lapsista nuorempi kuului kyselevän äidiltään.
- Naapuri oli käynyt kaipaamassa kunnantalolla, että aita oli rakennettu metrin verran kunnan puolelle. Sitä varten.

Tarpeettoman kovalla äänellä se puhui. Ne katsoivat kaikki suoraan minun ikkunaani ja siksi ne eivät huomanneet, miten etuoven läppä liikahti.

Panin silmät kiinni ja kädet korville, mutta jarrutusääni ja ulahdus kuuluivat silti. Oikein pahaa teki.

Lemmikkejä ei saisi pitää irrallaan jos ei ole aitaa talon ympärillä, siitä on kunnan järjestyssäännössäkin.

Kirsti inspiroi esittelemällä lyhytnovellin kaavan. Pysyin suunnilleen kaavassa mutta virkkeitä tuli vaikka miten paljon enemmän, kun en heti aluksi hoksannut, että seitsemän virkettä olisi ollut ihanne. Ja loppu ei kai tarkkaan ottaen käy maisemakuvauksesta. Tällä lailla evästettiin:

1. Maisemakuvaus
2. Joku tekee jotakin
3. Joku sanoo jotakin
4. Joku sanoo jotakin
5. Yllättävä käänne
6. Joku tekee jotakin
7. Maisemakuvaus

Siitä vain kirjoittamaan. Ks. myös Sun äitis (hurraa, 7 virkettä!) ja Loora (samoin, uskomatonta kyllä!). Minunkin pitää siis yrittää uudelleen, vaikka tarina ei oikein tahdo mahtua seitsemään virkkeeseen.

Ilman aitaa etupiha näytti suojattomalta, pelkkä kulottunut ruohokaistale se oli ja hiekkapolku johti maantieltä suoraan rappusille asti.

Verhon raosta näin, miten niiden isä kiinnitti teräksiset aidanseipäät yksi kerrallaan vaijerilla auton vetokoukkuun, istahti etupenkille ja painoi kaasua.

- Mitä varten meidän aita piti ottaa pois? lapsista nuorempi kuului kyselevän äidiltään.
- Sitä varten kulta kun naapuri kävi kaipaamassa kunnantalolla, että aita oli rakennettu metrin verran kunnan puolelle.

Tarpeettoman kovalla äänellä se puhui, ja ne katsoivat kaikki suoraan minun ikkunaani eivätkä huomanneet, miten etuoven läppä liikahti.

Panin silmät kiinni ja kädet korville, mutta jarrutusääni ja ulahdus kuuluivat silti.

Lemmikkejä ei saisi pitää irrallaan jos ei ole aitaa talon ympärillä, siitä on kunnan järjestyssäännössäkin.

***
The following was inspired by a short story formula borrowed from Kirsti's blog. See the formula after the story - I only realised afterwards that there was a 7-sentence limit. A shortened version after the formula.

Without the fence their front garden looked different. It wasn’t a garden, really, just a strip of burnt grass. The gravel path led all the way from the highway to the front steps. The steel posts were still there. I watched through the shades of my kitchen window while the father fastened them one by one to the towbar of his car and hit the gas.

- Stay away now, the wire could snap, he shouted to the children.
The last post wouldn’t come off and was left standing at a funny angle next to the path, where the gate had been.
- Why did Dad take away our fence? asked the younger of the two girls.
- Because she complained to the Council. She said it was a whole metre on the Council side.
There was no need for the mother to speak so loudly. They were all looking at my window now. That is why they didn’t see the flap in the front door move.

I closed my eyes and covered my ears, but I could still hear the truck braking, and the yelp.

You really should keep your pets on the lead if you don’t have a fence around your house. That is what it says in the Council bylaws.

Formula

1. Scenery
2. Somebody does something.
3. Somebody says something.
4. Somebody says something.
5. A surprising turn of events.
6. Somebody does something.
7. Scenery. (I know, mine is really not a scenery.)

Without the fence their front garden looked different: it was just a strip of burnt grass, with a gravel path leading all the way from the highway to the front steps. I watched through the shades of my kitchen window while the father fastened the fence posts one by one to the towbar of his car and hit the gas.

- Why did Dad take away our fence? asked the younger of the two girls.
- Because she complained to the Council and told them it was a whole metre on the Council side.
The mother was speaking loudly and they were all looking at my window now, and that is why they didn’t see the flap in the front door move.

I closed my eyes and covered my ears, but I could still hear the truck braking, and the yelp.

You should keep your pets on the lead if you don’t have a fence around your house - it says so in the Council bylaws.

Posted by ah at 12:34 PM | Permalink | Comments (6)

[Update: link added to DM's story]
Nähty on. Illalla osui käsiin Daniel Mendelsohnin hieno artikkeli The New York Review of Books -lehdessä (23.2.2006). Kirjoittaja ihmettelee, miksi kriitikoista alkaen kaikki toistelevat toistelemasta päästyäänkin, että Brokeback Mountain on kuin mikä tahansa rakkaustarina, jonka päähenkilöt nyt vain sattuvat olemaan miehiä. Mendelsohnin mukaan elokuvan tiimoilta lehdistölle jaetussa 49-sivuisessa lehdistöpaketissa ei käytetä päähenkilöistä sanoja "gay" tai "homosexual" yhtään kertaa. Uskomattomalta tosiaan tuntuu, vaikken jaakaan Mendelsohnin käsitystä, jonka mukaan Brokeback Mountain ei oikeastaan ole rakkaustarina ollenkaan. Onhan traagisiakin rakkaustarinoita, ja pieleen menneitä, ja hiekalle ja illuusioille rakennettuja.

Mendelsohn päättää:
If you insist, as so many have, that the story of Jack and Ennis is OK to watch and sympathize with because they are not really homosexual - that they're more like the heart of America than like "gay people" - you are pushing them back into the closet whose narrow and suffocating confines Ang Lee and his collaborators have so beautifully and harrowingly exposed."

Frenshamin maineikkaasta yksityisestä tyttökoulusta oli elokuviin lähetetty kokonainen luokallinen teini-ikäisiä nuoria naisia. Hatunnosto opettajalle. Miten minusta tuntuu, että yksityisen poikakoulun opetusohjelmaan Brokeback Mountain ei ehkä olisi livahtanut.

Miten hienosti novelli voikaan muuttua elokuvaksi! Romaanifilmatisoinnit ovat usein suuria kompromisseja - paremman esimerkin puutteessa viittaan taas Ylpeyteen ja ennakkoluuloon, joka ei minusta mitenkään mahdu yhteen elokuvaan. Vaikka hiljattain Ian McEwanin Ikuista rakkautta elokuvaksi muokattaessa oli minusta kyllä onnistuttu.

***

So we finally made it to the movies. Afterwards, I read an impressive article by Daniel Mendelsohn (The New York Review of Books 23.2.2006), in which he is pretty much appalled by the way everyone, starting from film critics in quality papers, insists that Brokeback Mountain is a universal love story, in which the two lovers "just happen to be men". According to Mendelsohn, the 49-page press kit distributed to critics never uses the words "gay" or "homosexual" about the two main characters. Very strange, though hardly surprising. I don't quite share Mendelsohns view about Brokeback Mountain not really being a love story, though. Love stories can be tragic, difficult, and based on illusions. I mean, Gone with the Wind is described as a love story, isn't it? Incredible.

Mendelsohn concludes:
If you insist, as so many have, that the story of Jack and Ennis is OK to watch and sympathize with because they are not really homosexual - that they're more like the heart of America than like "gay people" - you are pushing them back into the closet whose narrow and suffocating confines Ang Lee and his collaborators have so beautifully and harrowingly exposed."

There seemed to be a whole class of girls from the private Frensham school in the cinema. Well done, teacher! Why do I think that they wouldn't have sent a class from a private boys' school?

I found myself thinking how much better a short story translates into a film than a novel. It was all there - with the exception of some of the more graphic sexual details in Annie Proulx's text. Compare this to the violence that has to be done to, say, (my favourite example) Pride and prejudice in order to fit it in 2.5 hours. (I did think they did rather well with Ian McEwan's Enduring Love recently, though.)

Posted by ah at 12:56 PM | Permalink | Comments (0)

Aina silloin tällöin Australia onnistuu yhtaikaa ihastuttamaan ja kauhistuttamaan. Aika usein kysymys on sukupuolirooleista täällä maaseudulla. Niin kuin silloin, kun vuotuisen kevätfestivaalin suunnittelijat halusivat lanseerata narsissiprinsessa-sulokkuuskilpailun. (Tarkkasilmäinen huomaa, että käännös on tässä kohtaa vähän erilainen. Pitää olla poliittisesti korrekti. Ideaa ei vieläkään ole haudattu, vaikka käytin vilkkaan puheenvuoron Imatran Inkeri -tyyppisen järjestelyn puolesta - jos pitää olla missi niin olkoon sitten kokenut ja kurttuinen.)

Minulle näitä rooleja symbolisoi pieni, arkipäiväinen ilmiö, jota ei välttämättä tapaa Sydneyn baareissa mutta pikkukaupungeissa hyvinkin yleisesti. Ravintolapöydässä naisten vesilasissa on pieni, katkaistu pilli - ei sentään sellaista lasten kurvipilliä. Miehet saavat hörpätä lasin reunasta.

Ensi kertaa pillilasin saadessani taisin tyrskähtää ääneen - pöydässä oli kaksi miestä ja kaksi naista, joten pillilogiikka oli jotenkin ilmeinen. Seurue siinä ehätti selittämään, että näin se tuppaa usein olemaan. Minä tiedustelemaan tarjoilijalta, että mitä ihmettä varten. Huulipuna kuulemma tuhriintuu muuten.

Taisin vielä ihmetellä, että eikös tuosta tavasta jo voisi luopua. Ei kuulemma, sillä jos pilli unohtuu niin valituksia tulee.

Naisten drinkkihistoriaan kuuluu täällä sellainenkin vaihe, jolloin miehet jättivät naiset autoihin odottamaan kun menivät itse pubiin. Naisia ei siellä suvaittu. Mutta autoihin tuotiin sentään drinkkejä. Liekö Suomessa eletty tällaisessa välitilassa missään vaiheessa? (Kuvan pilli toissaviikolta lähikaupunki Bowralista.)

Above, I have explained the charming little two-glasses-one-straw phenomenon that for me epitomizes the sometimes endearingly traditional gender roles in Australia. I don't think I ever came across with this habit in Sydney - they are probably far too cool for this sort of thing. But in the country restaurants, a woman often finds a little, short plastic straw in her glass of water. To prevent her from smudging her lipstick, I am told.
I have also been told that there used to be a time in not-so-distant past, when ladies had to wait in the cars while men went to the pub for a beer. When would this have been?

I remember getting the glass with the straw for the first time in an Italian restaurant in Hunter Valley. The waiter - a young man - was a bit embarrassed about my amusement (I had not yet been explained) and assured to me that they would not go on with the practice if there weren't for all those complaints when the straws did not make it to the table. Since then I can't help smiling whenever the little straw appears - last time was a fortnight or so ago in Bowral (pictured). I had a similar kind of charmed-and-only-a-little-horrified feeling when I heard about the proposal of having a Daffodil Princess elected in the annual Spring Festival. Not sure what the situation is with that one.

Posted by ah at 02:23 PM | Permalink | Comments (13)

Uuden blogin säätämiseen on mennyt niin paljon aikaa etten kehtaa kertoakaan. Anteeksi haamupäivitykset ja anteeksi ettei tupaantuliaisissa ole mitään (kirjallista) tarjottavaa. Hyvä aikomus oli pitää vanha url muttei siitä sitten mitään tietenkään tullut. Jos olet ollut niin antelias, että olet linkannut blogiini sivupalkissasi, viitsisitkö päivittää linkin? Myös syötteen osoite on muuttunut (ks. sivupalkki).

Ja jos joku muu mietiskelee, kannattaako ohjelmointitaidottoman blogi-intoilijan (=minä) ryhtyä muuttamaan Blogger-blogia tietokantapohjaiseksi, niin en ihan varauksetta suosittele. Lopputulos jotenkin miellyttää, mutta aika paljon apua ja paljon aikaa siinä tarvittiin, ja html:ää sekä Movable Typen omia omalaatuisia tägejä tulee opittua enemmän kuin ikinä olisi halunnut. Kategoriat ovat tietysti hauskoja, mutta kun vanhoja tuotoksiaan lukee lävitse ja pudottelee niitä lokeroihin, tulee pian miettineeksi, että eikös minulla todellakaan ole tämän eksoottisempaa sanottavaa!

Kiva kuitenkin, jos ja kun löysit tiesi tänne asti! Tervetuloa! Ryhdistäydyn heti huomenna ja kirjoitan uutta.

***

Thanks for patience and welcome! If you have been kind enough to link to my old Blogger blog in your sidebar or website, would you be kinder still and update the link? The feed has also changed (see sidebar).

Having spent far too many hours finetuning Movable Type template, learning about MT and html tags and after numerous trials and errors, I suddenly have nothing to say! I hope the situation will improve soon, meanwhile I am glad you at least found your way here!

Angharad and Denis, I have lost those last comments to the previous entry, sorry! It wasn't censorship, it was just that I had already imported the old files to the new location.

Posted by ah at 01:22 PM | Permalink | Comments (15)

Mutta sunnuntaina meni jo hupsuttelun puolelle. Aamiaisaikaan tuntui miekkosesta taas siltä, että illalla tekisi mieli syödä ihan tietyntyyppistä ruokaa. Mutta voi sentään, kun miehen piti lähteä iltapäivällä Canberraan konserttiin ja illallisvalmistelut piti siis jättää suomalaispiian harteille. Vaan eipä hätää, annetaan vaimokullalle tarkka ohjeisto siitä, miten saadaan aikaan perheen lempipastaruoka ? la Andrew (resepti on itse kehitetty ja siitä on useampia versioita). Tällä lailla ohjeistettiin:

1) Liota kuivatut tatit - noin 2/3 muumimukillista. (Sen verran tatteja mukiin ja kiehuvaa vettä päälle niin että juuri peittyvät. Kannattaa liottaa tunnin verran, toim. huom.)

2) Grillaa 6-8 ohutta siivua pancettaa rapeiksi, älä polta (tämäkin piti sitten sanoa). Meillä tämä tapahtuu uunissa, grillivastuksen alla, pannullakin syntyy.

3) Silppua 3 kevätsipulia ja yksi valkosipulinkynsi. Pane paistinpannuun (iso, korkeareunainen haudutuspannu on hyvä, siinä mahtuu sekoittamaan kahden hengen pasta-annokset) ison oliiviöljylurauksen kanssa (öljyä saa olla niin paljon kuin sielu sietää). Siirrä liedelle matalalle lämmölle. Sipuleita ei niinkään paisteta kuin annetaan niiden hiljaa muhia kokoon öljyssä.

4) Keitä spagetti. Silppua sillä välin sienet ja pancetta ja pane pannuun sipulien kanssa. Sienien liotusliemi sinne myös, lisää lämpöä niin että seos sakenee. Lisää vähän kaprista (mielellään suolaan säilöttyjä). Valuta spagetti ja kääntele se sipuli-pancetta-sieniseokseen.

5) Kääntele juuri ennen tarjoamista joukkoon runsaasti silputtua persiljaa. Päälle (niinikään runsaasti) tuoretta parmesan-juustoa. [Edit: Ja mustapippuria päälle!]

6) Tarjotaan uuden maailman tammisen chardonnayn tai keskitäyteläisen pastapunkun kanssa.

This Sunday it got charmingly silly, though. Again around breakfast time, there was a plan about what the dinner would entail. But alas, Sir had to go to Canberra for a concert, so there was a certain risk involved - the Finnish maid might just ruin the whole plan by not using enough oil or by burning the pancetta. So, detailed instructions were written on a notepad to ensure the success of the household's favourite pasta dish (Andy's own recipe):

1) Soak 2/3 cup of dried porcini mushrooms (from the deli - most likely they have been picked in Eastern Finland, packed in Italy and they cost a million in Australia). Pour boiling water on the mushrooms until they are just covered and let stand for an hour.

2) Grill 6-8 slices of pancetta till crisp but not burnt (this is how he put it!)

3) Chop about 3 spring onions (shallots they call them in Australia, incredibly) and one clove of garlic. Put in a large sauteing pan with quite a bit of good olive oil. THEN put on low heat. You don't so much fry these as warm them for a while till the onions have reduced. (This was all on the notepad, the following I have added.)

4) Boil spaghetti until al dente, meanwhile chop the soaked mushrooms and pancetta and add in the pan with the onions. Add a few salted capers. The water from the mushroom cup can go in as well (turn the heat up so that the sauce reduces).

5) Drain the pasta and pour in the pan, coat with the onion-pancetta-mushroom mixture. Just before serving, mix in a lot of chopped parsley. Garnish with a lot of freshly grated parmesan cheese. [Edit: And black pepper on top!]

6) Serve with a fat Australian chardy or a medium-bodied red.

Posted by ah at 06:55 PM | Permalink | Comments (3)

Sä lumi lentävä,
hautani kylmennä,

mun rintain lämpimä
halaa jo jäähtyä.

(...)

Se jota rakastin
käy yli hautani
kylmästi miettien
se oli loppu sen.

Tuohon väliin sijoittuu pari säkeistöä, jossa kerrotaan, miten haudalle eivät vieri siskon eivätkä äidin kyyneleet, eivätkä isä ja velikään välitä.

Luin Annie Proulxin Brokeback Mountainin ennakoiden elokuvailtaa tulevan viikon varrella. Haikeahan se oli kuin mikä ja voimakkaita hajuja tulvillaan (hikeä, hevosia, tupakansavua, spermaa) On kuulemma niin, että dialogia on englanninkielisenkin joskus vaikea seurata. Voin uskoa kyllä, sillä painettunakin piti miettiä tovi jos toinenkin sentapaisia ilmauksia kuin "Friend of mine got his oil checked with a horn dipstick and that was all she wrote." (Kysymys on rodeo-onnettomuudesta.)

Crantockin hautausmaalla Cornwallissa kuvatut hautakivet taitavat tulla juhlauusintana, mutta menköön.

***

The chat group participants on the website of the main Finnish daily Helsingin Sanomat are looking for the gloomiest Finnish song. Needless to say there is any amount of candidates. Mine is a folk song in which a woman (or a man, you can't tell) is lying in her grave, waiting for her burning breast to cool down. Meanwhile no sister, brother, mother or father bothers to come and see her grave, let alone to shed a tear. The last verse goes:

The one I loved
Steps over my grave
Thinking coldly to himself:
That was the end of that one.

I read Annie Proulx's Brokeback Mountain, thinking I'd have a better chance of understanding any of the dialogue in the film (in Bowral cinema this week). Quite a melancholy story it was, full of strong smells - sweat, horses, smoke, semen. I am glad Sarah advised me to read it first (and lent the book), since even in print some of the text was hard to grasp:

"Friend of mine got his oil checked with a horn dipstick and that was all she wrote."

We are talking about rodeo here.

Picture I might have used already, but these graves from Crantock, Cornwall seemed to fit the cheerful mood of the Finnish song.

Posted by ah at 02:37 PM | Permalink | Comments (7)

Denis liittyi joukkoon ja näytti matkan varrella luonnonvaraisen kärsimyshedelmän, punaotsamonarkin (Rhipidura rufifrons) ja tiaisviuhkamonarkin (Rhipidura fuliginosa).

Tuli muuten kaksoiskansalaiselle kumparelaskussa kaksoisvoitto!

Kuva kävelyretkeltä Babe-elokuvan kuvausmaisemissa.

Dual citizenship ensured a double win today in the Winter Olympic Games, in Freestyle moguls!

Pictured today's sunset in the scenery familiar for many from the film Babe.

Posted by ah at 09:22 PM | Permalink | Comments (3)

Posted by ah at 12:05 PM | Permalink | Comments (4)

Ei niin, että Leunig karttaisi vaikeita aiheita. Keskitysleirikin on esiintynyt ainakin yhdessä piirroksessa. Työnantaja, melbournelainen The Age -laatusanomalehti jätti julkaisematta piirroksen, joka kannattaa käydä vilkaisemassa tällä ABC:n verrattoman mediakritiikkiohjelma Media Watchin nettisivulla. Piirroksen teksti kuuluu: Auschwitz 1942 - Israel 2002.

Tässä vähän lisää: Leunig masennuksesta - Sensuroidut Leunigit - Leunig eri aiheista. Pelkään pahoin, että näiden sivujen copyrightasiat eivät ole ihan kunnossa, ja siksi kehotan lämpimästi hankkiutumaan nettikauppoihin ostamaan kirjakaupalla Michael Leunigin pilakuvia. Ette kadu. Kannattaa vilkaista myös tätä fanisivua ja tutustua Mr. Curlyyn.

Ja lopuksi siteeraan tietoyhteiskunnasta piittaamattoman Leunigin runoa Nocturnal Domestic Scene (kuvittele kaksi kuvaa, ensimmäisessä pieni tyttö liimautuneena tietokoneen ääreen, toisessa isoäiti nojatuolissa):

Little Sally, (what a pet!)
Surfing on the Internet:
A system recently invented
To get in touch with the demented.

Dear old Grandma, (what a darling!),
Screeching like a drunken starling,
Demonstrates a safer venture:
Surfing on your own dementia.

Ulkoa kuuluu mielenosoituksen ääniä - tänään järjestetään kokous aiemmin mainitsemastani vankila-aiheesta.

Not that Leunig shies away from handling difficult matters. He has, in fact, used imagery related to concentration camps at least once. This website of the ABC Media Watch has a link to the cartoon Auschwitz 1942 - Israel 2002 that the Melburnian newspaper The Age, Leunig's employer, did not dare to publish.

Leunig's pictures are available on the web but I fear the copyright issues regarding the following pages might not have been negotiated: Leunig on depression - Censored Leunig - Leunig on various issues. Which is why I strongly urge you to go and buy some Leunig books. You won't regret it. You could also check out this humble fan site for more information. And if you did not already, read the Leunig poem Nocturnal Domestic Scene, above. It should be accompanied by two pics, one of a small girl glued to computer screen, the other of a Grandma in an armchair.

It is 8 pm and outside people are shouting anti-jail slogans. See earlier post about this issue.

Posted by ah at 07:45 PM | Permalink | Comments (4)

Vasemmalla, soittajan näkökentän ulkopuolella tuntuu olevan aivan liikaa keskenään samanlaisia pieniä nappeja. On kuin opettelisi itsekseen lukemaan sokeainkirjoitusta. Oikea käsi löytää oikeat näppäimet helpommin, kun pianon koskettimisto on ennestään tuttu.

Andy on vähän epätoivoinen ja toivoo kai salaa, että unohtaisin koko asian.

Viikon möläytyksestä vastaa konservatiivikansanedustaja Danna Vale. Hänen mielestään aborttipilleriä ei pidä päästää vapaille markkinoille, sillä australialaiset abortoivat jo entuudestaankin itsensä sukupuuttoon, kun muslimit (jotka edustajan mielestä eivät kai sitten ole australialaisia, jos lienevät ihmisiäkään) tekevät lapsia minkä ehtivät ja koko maa uhkaa muuttua 50 vuodessa muslimivaltioksi. Kukkanen on kuultavissa ABC:n uutissivulla.

Right-hand side of the instrument is easy enough, but there are far too many little buttons on the left, where you can't see them. Only three of them have tiny little markings that you can read with your fingers. I've tried practising in front of a mirror. So far I have only managed to produce a bizarre, molto rubato 4-chord version of the Swedish folk song Vem kan segla förutan vind.

The highlight of the week (I am sure even if it is only Tuesday) is coalition MP Danna Vale's intelligent remark regarding the free availability of the much-discussed abortion pill. She managed to insult not only the whole Muslim population of Australia but also every woman of reproductive age by lamenting the high abortion rates of 'Australians'. In her opinion, 'Australians' are aborting themselves out of existence while the Muslim population grows. She seems to think that it is a national duty for all 'Australian' women (and we can only assume she doesn't think Muslims qualify as Australians) to reproduce and refrain from aborting just to keep the statistics neat.

In fairness to MP Vale, here is the link to the ABC news page where you can hear her original remarks.

Posted by ah at 11:40 AM | Permalink | Comments (5)

Wellingtonissa (kuva) kaikki tuntuivat odottavan seuraavaa suurta maanjäristystä, osittain Hawkes Bayn maanjäristyksen 75-vuotismuistojuhlaan liittyen. Viivyimme seminaarin verran eli pari päivää, mutta lyhyessäkin ajassa selvisi, että tähän hauskaan ja kauniiseen kaupunkiin olisi päästävä takaisin. Wellington on suurin piirteinen Helsingin kokoinen, keskusta vilkas, kompakti ja mukavasti kulturelli.

Kaksi asiaa hätkähdytti. Ensinnäkin törmäsin teatteri- ja tanssiakatemiassa pahaa-aavistamatta salilliseen nuoria miehiä tanssimassa hakaa. Häkellyin ja huohotin varttitunnin. Miehinen energia ja aggressio löi niin perusteellisesti ällikällä, että aion ottaa hakasta selvää. Vaikka sitten joutuisin seuraamaan rugbyä.

Toinen asia tuli sen jälkeen, kun taidekriitikkojen seminaarissa oli maoritaiteeseen ja -teatteriin liittyen puhuttu viisaita vieraan kulttuurin kunnioittamisesta. Seminaarin päätteeksi mentiin syömään, paikaksi oli valittu Pravda-niminen ravintola, jonka seinillä oli Lenin-lippuja. Muun muassa tuossa alempana oleva lippu, joka tarkemmin tarkasteltuna kertoo suomensukuiselle vähän enemmänkin siitä, milloin ja missä päin neuvostoihmemaata kyseinen lippu olisi saattanut liehua. Olenkohan poliittisesti yltiökorrekti kun kuvittelen, että sisustuselementtinä lipussa oli jotakin kummallista?

Kotiin palatessa sähköpostilaatikko oli täyttynyt kiihkeistä viesteistä, jotka koskivat kunnan kaavailuja tarjota Robertsonia sopivaksi sijoituskohteeksi kookkaalle vankilalle. Tienvarsille oli oli ilmestynyt vihaisia kylttejä, ja epäilen nimien kerääjien kolkuttavan ovelleni hetkenä minä hyvänsä.

Minulla on henkilökohtainen ongelma täällä aika yleisten addressien suhteen. Enimmäkseen en haluaisi allekirjoittaa yhtäkään niistä, sillä yleensä addresseissa ei selkeästi sanota, mitä vastustetaan tai puolletaan. Yleensä mukana ei tule minkään valtakunnan tietoja siitä, kuka nimiä kerää ja missä yhteydessä niitä käytetään. Olen kerran uskaliaasti allekirjoittanut kävelyteitä puoltavan addressin. Andy - ateisti - on jopa vahingossa (tai kohteliaisuuttaan, kuten epäilen) puoltanut katolisen kirkon rakentamista kylään.

Ja siksi toisekseen - jos ihmiset vuodesta toiseen äänestävät valtaan hallituksia (sekä liitto- että osavaltioon), jotka tuntuvat kannattavan yhä pitempiä vankeusrangaistuksia rikosten ennaltaehkäisyn sijasta, johonkin ne vankilatkin pitää sijoittaa. Voisin mielellään vastustaa hallituksen politiikkaa. Tai voisin vastustaa hanketta ympäristön kannalta. Mutta haluaisinko olla julkisesti puhumassa sitä vastaan, että mies- ja naisvankien omaisia saattaisi vankilan myötä muuttaa seudulle? Tästä asiasta kunta kiirehti rauhoittamaan robertsonilaisia postin mukana tulleessa kiertokirjeessä. Viemäröinnin puutteesta seudulla kirjeessä ei mainittu mitään. (Denis puhuu asiaa tästä aiheesta omassa blogissaan.)

In Wellington (picture above) everyone seemed to expect a major earthquake any moment, possibly due to the 75th anniversary of the Hawkes Bay quake. We stayed for a couple of days only, long enough to do some sightseeing and take part in a seminar about arts criticism. People were awfully nice everywhere, and Auckland was nice, too, but I pretty much fell in love with Wellington. It is about the size of Helsinki, very compact, surrounded by beautiful hills and mountains, seemingly full of theatres, cinemas and great places to eat and drink.

I had two interesting and slightly disturbing experiences. The first was accidentally witnessing a gymnasium full of young men performing a haka in a theatre and dance academy. Not sure why, but it took me 15 minutes to regain my composure. I think I'll have to find out a bit more about this, even if it means I have to start watching rugby.

The second experience was less physical. It had partly to do with quite a bit of talk during the seminar about respectful approaches to cultures different from one's own - in this case the maori culture. After the seminar we went, as one does, to have a nice meal in a smart bar-restaurant. This one was called Pravda and had on its walls purple velvet flags with pictures of Lenin. The biggest flag (pictured), when looked at more closely, seemed to date from a particular place and time of Soviet history, with words in Estonian as well as Russian. (Estonia lost its independence and became a part of the USSR in 1940). I wonder if an Estonian walking into Pravda might feel a lack of cultural respect?

Returning home, I found my inbox full of heated correspondence about plans to propose Robertson as a possible place for a prison. There were signs opposing these plans on roadsides and fences. I am pretty much expecting someone to knock at the door any moment asking for names in an appeal against the jail. I hope it won't happen, actually. I have a little personal problem with appeals, as mostly they come with too little information about who is collecting names and in what context and with what kind of wording they will be used.

I once signed an petition in favour of building more footpaths in the village. It seemed safe enough. Andy - an atheist - signed one by accident (or, I suspect, through being too polite) advocating the building of a catholic church in the village.

I'd gladly sign an appeal opposing the ongoing government policies of "preventing" crime by making people serve longer and longer sentences in prisons. I would not have a problem opposing big developments for environmental reasons either (no sewerage in Robertson, so this is actually an issue when proposing a prison of 200-300 inmates plus staff - one hell of a septic tank that would be). But the leaflet that the Council has just issued seems more keen to reassure people about whether or not families of inmates would be moving to the region as well. Would I sign something to prevent these "wrong kind of people" from moving to the neighbourhood? What would that make of me?

Denis writes wise and slightly cynical things about why everybody should calm down when it comes to the proposal. I think his analysis of the whole saga is quite plausible. (Update: I see he is a bit less calm today, but never mind.)

Posted by ah at 04:18 PM | Permalink | Comments (5)

Pääsin osallistumaan mukavaan puuhaan. Keskuksen eteen rakennetaan mosaiikkipolku, ja tänään päästiin asettelemaan paikalleen pieniä, perunanmuotoisia mukulakiviä ja vähän isompia keramiikkalaattoja, joissa seikkailevat mm. alueen eläimet (aboriginaalikielellä ja englanniksi). Taideteoksen teossa ovat tähän mennessä olleet keraamikon lisäksi mukana mm. alakoululaiset, jotka saivat osallistua kokonaisuuden suunnitteluun ja "perunoiden" valamiseen. Minä pääsin asettelemaan perunoita paikoilleen ja liimaamaan niitä betoniin. Teokseen tulee myös keramiikkalaatoista rakentuva seudun historiallinen kartta. Kuvan osiosta puuttuvat vielä mullanvärinen saumausaine ja pintakäsittely.

Blogissa seuraa nyt pieni tauko.

Today I was proud to be involved in laying some of the first 'potatoes' on the concrete surface, together with Celeste, Deb, River and Denis.

Posted by ah at 09:45 PM | Permalink | Comments (4)

Lopettamisuutinen harmittaa, sillä viisivuotiaaksi ehtinyt Andante oli varsinkin ensimmäisinä vuosinaan kunnianhimoinen klassisen musiikin nettijulkaisu. Sen takana oli neuvottelukunta, johon kuuluivat mm. säveltäjä-kapellimestari Pierre Boulez ja kamarilaulaja Dietrich Fischer-Dieskau. Ongelmana oli, että sen olisi pitänyt sen lisäksi olla taloudellisesti kannattava. Viime vuodet Andante kuului ranskalaiselle Naïve-yhtiölle.

Näin poistuu linkki sivupalkista. Lisää yksityiskohtia Los Angeles Timesin uutisesta, joka mainitsee lopettamisen syynä myös ylitsepääsemättömät tekniset ongelmat. Alakuvassa Andanten kolmen CD-levyn paketti Mozartin pianokonserttoja historiallisina esityksinä.

It is a terrible shame, for much of the five-or-so years of its existence, Andante was an incomparable web service, with an up-to-date, extensive news section, articles, interviews, concert recordings and even a series of CDs published under its own, Andante label. Behind Andante, there was a consultative committee consisting of people such as the composer-conductor Pierre Boulez and the singer Dietrich Fischer-Dieskau.

Problems were twofold, according to The Los Angeles Times. Money - how to make the site profitable, or at least pay its own way. And then there were technical issues. In the past couple of months, the Andante site was first up and then down. It was no longer updated the way it used to be. Since 2003, Andante was owned by the French company Naïve.

One link less in the sidebar. Pictured an Andante CD-set of historic recordings of Mozart's piano concertos.

Posted by ah at 10:07 AM | Permalink | Comments (2)

Onko kurkuista muuhun kuin salaatiksi?

Viipalekurkkuja ajattelin tehdä. Tuoretta piparjuurta vaan ei saa mistään. Kruunutillit, sinapinsiemenet, etikat ja mustaherukanlehdet järjestyvät. Millä piparjuuren voisi korvata?

What else can one do with a thousand-and-one cucumbers? I intend to pickle some, but can't fit very many jars in the fridge.

I'll do something like this: slice 1 kg of cucumbers (you can pickle them whole of course if you wish), put to clean glass jars in layers, with some blackcurrant leaves, horseraddish chips and dill flowers between the layers. Bring to boil white vinegar (appr. 1 cup), water (appr. 2.5 cups or a bit more), 3/4 cup sugar, 1 tbsp salt, 1 tsp white peppercorns, 1 tsp mustard seeds, 1tsp whole cloves. Pour the boiling liquid on top of the cucumbers. Close lids carefully. Store in a cool place.

But there is no horseraddish!!!

Posted by ah at 03:38 PM | Permalink | Comments (4)

Onkohan tämä nyt ihan reilua? Kiitikon kannalta? Arvosteltavien kannalta? Jokainen kritiikkiä sanomalehteen kirjoittanut tietää, että palstamillimetreistä taistellaan taittovaiheessa verissä päin. Viime hetken ilmoitukset syövät ennestäänkin arvioille varattua vaatimatonta tilaa, ja niin arviot kutistuvat toimitussihteereitten käsissä minimiin. Löysät pois, ja lavertelut! Lievennykset, tarkennukset, yksityiskohdat, varaukset, kaikki ovat vapaata riistaa.

Jos näistä kutistetuista jutuista vielä kutistetaan nettiuutisia, pitäisi nettilehdellä olla häpyä (tästä aiheesta katso Saaran blogi) jättää ainakin ARVIO-vinjetti pois jutusta. Muuten on sekä kritiikon että arvosteltavien oikeusturva vähissä ja taas uusi kiihkeä kritiikkikeskustelu täydessä käynnissä.

Tarkoituksena on varmaan saada kaltaiseni paperilehteä tilaamattomat lukijat ostamaan lukuoikeutta koko lehteen. Ei toimi, voin vakuuttaa. Toimisi paremmin, jos juttu siteeraisi alkuperäisestä kritiikistä uskollisesti osan ja päättyisi linkkiin 'lue koko juttu' (maksullinen).
Voihan olla, että nettiuutinen antaa kritiikistä ihan oikean kuvan. Sittenkin on jotenkin nurinkurista (etten sanoisi sisäänlämpiävää), jos HS aikoo jatkossa käyttää resurssejaan siihen, että toimittajat toimittavat edelleen toisten toimittajien kirjoittamia ja deskissä jo kertaalleen printtilehteä varten editoituja juttuja.

En jaksa uskoa, että kriitikkoraukat pannaan itse kirjoittamaan arvostelunsa uutisiksi, vaikka ajatus on kieltämättä kiehtova. "Käytännön toteutus jättää kuitenkin kylmäksi", toteaa Anni Heino nettipäiväkirjassaan.

Loppukevennyksenä uutisaiheita tuoreesta Robertsonin bisnesyhdistyksen Robertson News -lehdestä:

* Robertsonin taimitarha alkaa myydä esihistoriallisen wollemi-männyn taimia.
* Kyläläisten kuuluisi keskittää apteekkiasiansa kylän uuteen apteekkiin.
* Robertsonin maatalousnäyttely (17-19.3.) lähestyy. Hillopurkkien, leivonnaisten ja virkkuutöiden kilpailu-ilmoitusten deadline on 7.3.
* Kylän läpi ajavista yhdistelmärekoista on päästävä eroon.
* Tenniskerho aloittaa seka(nelin)pelit maanantai-iltaisin.
* Burrawangin kyläsalissa elokuvaesityksiä joka toinen kuukausi.
* Trevor ja Jill ovat syöneet hyvin Mildurassa.
* Annista on tullut Australian kansalainen. Pitkää ikää Annille.
* Perunatiistaita vietetään 12.3.
* Davidin omakustannekirja ilmestyy
* Anglikaaninen kirkko myy maata ja rakentaa uuden seurakuntasalin.
* Uusi kirja- ja levyantikvaari avattu.
* Elvan tytär kiittää muistamisesta äitinsä kuolemaan liittyen.
* Robertsonin tarinoita kerätään nettisivua varten.
* Ympäristönsuojelujärjestö kokoontuu vuosikokoukseen 10.2.
* Kevätfestivaalin suunnittelutoimikunta kokoontuu.
* Frank ja Kaye ovat olleet avaamassa uutta siltaa.

Posted by ah at 10:38 AM | Permalink | Comments (0)

Isäntä toi postinhakumatkalta kasan innovaatioita. Järjettömimmästä päästä (eilisen teemaan liittyen) olivat Australian postilaitoksen Valentinen päiväksi painamat postimerkit, jotka raaputettaessa löyhkäävät 'ruusulle'. Etovan keinotekoinen kukkaistuoksu ei saanut ainakaan minussa aikaan minkäänlaisia eroottisia värinöitä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, minkälaista postia varten isäntä osti kokonaisen arkin näitä haisulimerkkejä.

Australialaisilla on omituinen suhde hajuihin. WC-paperia ostaessa saa olla todella tarkkana, sillä perusoletus on, että paperin on haistava voimakkaasti keinotekoiselle laventelille tai havumetsälle. Hyllyn nurkasta saattaa löytyä pari pakettia hypoallergeenista pehmopaperia, joka ei haise millekään. Onhan toki hajuton ekopaperi. Sillä voisi viilata kynsiä.

Postissa tuli myös uusi passi, jonka keskivaiheilla on mystinen, paksu mikrosirusivu. Minä olin kuvitellut, että nykyisiä passeja hakiessa vaaditaan lähestulkoon lastuja sormenpäistä. Ei sinne päinkään. Mikrosirun täytyy sisältää jotakin aivan tavanomaista elektronista tietoa.

Kolmannessa, postin tuomassa innovaatiossa oli oikeasti jotakin järkeä. Kunta jakaa kaikille vanhanaikaisten suihkujen omistajille ilmaiset, vettä säästävät suuttimet. Vanha pitää ruuvata irti ja viedä kunnantalolle. Mitä varten? Siksi, että kaapissa asentamattomina makaavat uudet hanat eivät kuulemma säästä vettä ollenkaan.

Meilläkin on sellainen vanhanaikainen, vettä tuhlaava suihku. Se on ihana. Vesi ryöppyää kuin Victorian putouksista. Mutta kai siitä täytyy luopua.

Yläkuvassa viidessä minuutissa tapahtunut ilmastonmuutos. Alakuvassa haisevat ruusupostimerkit. Ette tiedä miltä vältytte.

The Miracle of Robertson happened again. The temperature dropped seven degrees in ten minutes, as the thick, white mist rose from the coast and travelled through town. The timing was good - I was just about to collapse into a sweaty heap. Only 23 degrees now - most pleasant.

The stamp theme continues with Valentine Day stamps with an appalling, artificial rose scent. I have no idea what Andy is planning to do with a whole sheet of these wonderful inventions by Australia Post.

An observation: Australians are fascinated by artificial smells. Trying to find a fragrance free packet of toilet paper or tissues at Woolworths is a serious undertaking. Seabreeze, Pine Forest, Lavender, Flower Meadow - a strong, artifical fragrance is the default. If you are lucky, you just might find three packages of hypoallergenic paper on the bottom shelf, next to the dog food. (There is a fragrance free option that is readily available, only it is so coarse you could cut it into strips and use as emery boards.)

Another innovation came from the passport bureau. My new Australian passport has a mysterious, thick page with a micro chip. They didn't ask for finger prints or iris scans, so I am assuming the chip contains some really boring electronic data.

Far more groundbreaking was the initiative by Wingecarribee Council. Take your old showerhead to the Council and they give you a new, water saving one. We have one of those old-fashioned showerheads. I love it - Victoria Falls in the privacy of my bathroom. But I guess I'll have to be sensible. And why do they want the old ones? Apparently the new, water saving showerheads won't save any water when sitting in the cupboard next to the smoke alarms.

Posted by ah at 03:10 PM | Permalink | Comments (8)

Vasemmalta/from the left: Mrs Norm Everage 1969 Mrs Edna Everage 1973 Dame Edna Everage 1982 Dame Edna Everage 2004 Barry Humphries

Postimerkkisarja julkaistiin tammikuussa 2006.
Stamps in the series 'Australian Legends', released in January 2006.

Posted by ah at 06:29 PM | Permalink | Comments (0)