Mayday 34°35'S 150°36'E

Minulla on pieni eettinen päänvaiva. Törmäsin Sydneyn keskustassa, nykytaiteen museon liepeillä, kansainväliseen taideteokseen. Olin aikeissa sanoa siitä kamalia asioita. Sitten selvisi, että projektin tuotto menee Unicefille. Onko silti lupa sanoa, että se on kamala?

Kaikkien kansojen taiteilijoille oli alkuaan annettu tehtäväksi värittää, kuorruttaa tai koristella suunnilleen kaksimetrinen lasikuitukarhu. Karhut nähtiin ensi kerran Saksassa vuonna 2002, ja nyt ne ovat viimein ehtineet Australiaan yhtaikaa Kansainyhteisön kisojen kanssa. Lienevätkö olleet Suomessakin.

Kansainväliset yritykset ovat joka tapauksessa tukeneet taidetta ja maailmanrauhaa rahtaamalla näitä karhuja ympari maailman. Palkinnoksi ne ovat saaneet logonsa karhujen jalustaan.

Olen epailemättä kauhean ahdaskatseinen, mutta satojen monistettujen karhujen kirjava ja kiiltävä armeija oli minusta ennenkokemattoman jähmeä ja ahdistava. En voinut olla miettimättä taiteilijaparkoja.

Vieläkö kouluissa järjestetään kansainvälisiä piirustuskilpailuja? Silloin kun olin osallistumisiässä, kaikki piirsivät maailman erivärisiä lapsia leikkimässä piirileikkiä. Aurinko paistoi, ja musta poika piti kädestä kiinalaista tyttöä, ja kiinalainen tyttö piti kädestä amerikkalaista poikaa. Osuuspankki taisi olla mukana kilpailun järjestämisessä. Joka tapauksessa me osallistujat luulimme tietävämme tarkkaan, mitä meiltä odotettiin ja toimimme sen mukaan.

United Buddy Bears -projektin taiteilijoille ei näköjään ole annettu yhtä paljon liikkumavaraa. Olisiko tehtävänanto voinut olla vähän luovempi kuin tämä suuren luokan värityskirjatehtävä?

Kansainvälisyyden ja hyvän tahdon ilmentäminen taiteen keinoin on varmasti haastava asia, ja lapsiyleisöäkin kai pitää tällaisessa projektissa ajatella. Ei varmaan käynyt laatuun ehdottaa karhun pukemista piikkilankaan muistutukseksi Australiassa pidätysleireillä pidettävistä turvapaikanhakijoista, tai nallen tassujen silpomista kannanotoksi maamiinoja vastaan. Myönnettäköön, etten tutkinut tarkkaan jokikistä karhua.

Hyvä sentään, jos tämä Sydneyn sataman väliaikainen miehitys tuottaa Unicefille mukavat tuotot. Miljoona euroa tähän mennessä maailmanlaajuisesti, kertoo nettisivu. On vaikea tajuta, kuinka se on mahdollista, mutta ilmeisesti karhuja myydään huutokaupalla, ja ne menevät vielä kaupaksikin.

Nyt ne ovat ilmeisesti käyneet jo joka puolella maailmaa. Mitähän mahtaa tapahtua lopuille karhuille? Mikä olisi sopiva uusiokäyttö ylijäämäkarhuille ja jo huutokaupatuille otuksille? Mitähän tekee karhullaan sen huutokaupasta ostanut kansainvälisen yrityksen johtaja tai viihdemaailman julkkis? Mitä sinä tekisit jos saisit oman kaksimetrisen karhun?

(Minä ostaisin samantien 100, kultaisin ne kaikki ja asettelisin kotikadun kahta puolta. Vaikutelma olisi varmasti hyvin juhlallinen.)

***

Shock and horror! Have you seen the rows of colourful bears at Sydney Harbour? I was going to say awful things about them, and then I found out the proceeds of this arts project go to Unicef. Now I have an ethical dilemma - should the bears look prettier in my eyes now that I know that they have produced a lot of money for charity?

If you haven't been to Sydney Harbour recently, take a look at the (bad) picture or follow the above link. There are seemingly hundreds of uniformly shaped, 2-metre tall fibreglass (or possibly plastic) bears. These have been decorated and painted by artists from each and every nation in the UN. The statues also feature logos of international companies that have apparently put a lot of money into flying these creatures to Sydney. Hopefully they also gave handsome amounts of money to Unicef.

When I was quite a bit younger, there were international drawing competitions organised yearly in Finnish schools. We all knew (or thought we knew) what was expected of us, so we drew children of the world playing together in harmony - the Chinese girl holding the hand of an African boy, holding the hand of the American girl. Lots of flags, and the sun was shining.

Obviously our imaginations were limited only by our own, dutiful, schoolgirl and -boy minds, while the artists participating in the United Buddy Bears charity have in a way had less room to move. I can't help thinking that this world's artists might have come up with something slightly more creative, had if not been for the 2-metre, bear-shaped stumbling block.

I understand the bears have already travelled around the world. I wonder what will happen to them after this? Is there a plan for their retirement, or will all of them find new homes through charity auctions and end up standing next to CEOs' desks in big, international companies? What would you do with a 2-metre bear? (I'd buy 100 of them, have them guilded and put them in a circle around the Big Potato.)