Mayday 34°35'S 150°36'E

Jarmo mainitsi hiljattain Rondossa julkaistun kolumnini ja ystävällisesti linkitti Parnassoblogista tähän suuntaan, joten olen laiska ja kuittaan päivän postauksen kyseisellä kirjoituksella. Sitä paitsi teema sopii hienosti yhteen paikallisessa yleisradiossa eilen kännykkäkameran eteen osuneen lööpin kanssa. Lööppi on Pohjoisterritoriosta, jossa näinä päivinä kokeillaan Mozartin vandaaleja karkoittavaa vaikutusta ostoskeskuksessa. Liekö sitten kysymyksessä kokonaislevytys vai valikoima divertimentoja.

Hämärästi muistelen, että klassisella musiikilla rauhoitettiin takavuosina myös Kolmen sepän patsaan tienoilla notkujia, eikö ollut näin?

Tänä viikonloppuna nukuin oopperassa vain pienen hetken (ks. jutun loppu), sillä esitys oli huikean mielenkiintoinen, varsinkin visuaalisesti. Siitä kukaties enemmän tulevina päivinä.

---

Sarjatulta ja luetteloaarioita
Rondo 2/2006

Lapsena istuimme Halosenmäellä suuren kiven päällä ja kirjasimme ohi ajavien autojen rekisteritunnuksia. Viihdyimme hiekkatien pölyssä päivätolkulla. Joskus muutimme sääntöjä ja keräsimme pelkkiä numeroita. Ykkösellä alkavat numerot minulle, kakkosella alkavat sinulle. Kumpi kerää eniten?

Aikuisen on vaikea tajuta, mikä puuhassa viehätti. Vaikka keräileväthän aikuisetkin. Ensipainoksia, ruokaohjeita, hiihtokilometrejä, seksikumppaneita.

Nyt tekisi kuitenkin mieli muuttaa sääntöjä. Olen kyllästynyt rekisterinumeroiden keräilyyn. Joulukuussa BBC 3 –radiokanava tarjosi mahdollisuutta kerätä kaikki BWV:t. Kävin ihmettelemässä internetissä ja melkein haksahdin kuuntelu-urakkaan. Sitten tajusin, ettei minulla ollut minkäänlaista henkilökohtaista tilausta yli viikon mittaiselle Bach-kylvylle. Ei, vaikka vanhemmiten kantaatit, passiot ja Goldberg-variaatiot ovat alkaneet soida kodissa ehtimiseen.

Sama kanava harjoitteli aiemmin samana vuonna soittamalla kuusi päivää pelkkää Beethovenia. Myös Webernin teokset tarjoiltiin keräilijöille yhden päivän aikana. (Veikkaan, että eivät olisi ryhtyneet puuhaan, jos Webern olisi ollut tuotteliaampi. Väärä tyyli päiväkausien sävelkylpyä ajatellen ja tekijänoikeuskin vielä voimassa.)

Bach-maratonin rohkaisemina radiokuuntelijat ovat vaatineet eetteriin Mozartin juhlavuoden nimissä myös kaikkia KV-numeroita. Radioväki kuuluu panneen kädet puuskaan. Olisi kuulemma karhunpalvelus sekä Mozartille että kuulijoille.

Mozartia riittää tänä vuonna ilmankin, eikä vain Itävallassa, jossa Salzburgin festivaali esittää kaikki Mozartin oopperat mitättömimmästä suurimpaan. Katsokaa joulukuun Rondoa tai Suomen Sinfoniaorkesterien kalenteria: kyllä meilläkin osataan.

”Enemmän Mozartia kuin jaksat syödä” -ilmiö on sukua pizzaravintolan lämpöpöydälle ja automarkettien ylisuurille säästöpakkauksille. Kaikki Weberin oopperat samalla festivaalilla! Kaikki Beethovenin sinfoniat yhdellä huitomisella, kapellimestarin terveyden uhalla! Kokonaislevytyksiä toisensa perästä, Wagner-viikkoja, urku- ja kamarimusiikkimaratoneja, suurkuoro- ja jäähallikonsertteja.

No, eipäs nyt riehaannuta. Varsinkin levyiltä kuulija saa tietysti noukkia juuri sen mitä haluaa kuulla. Ymmärrän hyvin, miksi esimerkiksi John Eliot Gardinerin johtamat live-levytykset Bachin kantaateista julkaistaan komeana pakettina tai miksi suomalainen orkesteri haluaa taltioida oman Sibelius-sarjansa. Bis-yhtiötä käy kyllä vähän sääliksi, Schnittke-projekti kun alkaa minun silmissäni lähestyä utopiaa.

Jos olisin huippupianisti ja haluaisin levyttää kaksi Mozartin pianokonserttoa, annettaisiinko? Vai sanottaisiinko, että eihän tuo käy, kaikki 27 pitää tehdä että saadaan hieno kokonaislevytys. Kun on säveltäjän juhlavuosikin taas tulossa.

Mitä konserttiohjelmiin tulee, en kapinoi kauden varrelle ripoteltua sinfonioiden sarjaa vastaan. Numeroperiaatteella kootut yksittäiset ohjelmat ovat niitä, joita kuunnellessa ajatus alkaa harhailla: pelkistä Haydnin kvartetoista koostuvat festivaalisarjat tai konsertin mittaiset Piazzolla-kimarat.

Syytin pitkään omia geenejä. Sitten kuulin brittiläisen festivaaliveteraani Sir John Drummondin mielipiteen Edinburghin festivaalin konsertista, jonka ohjelmassa oli kaksi Brahmsin pianokonserttoa. ”Ei se ole mikään konserttiohjelma. Se on CD-levyn sisällysluettelo.”

Viisaammatkin siis pitävät vaihtelusta. Luettelointi on tietysti tärkeää, kirjastoissa ja arkistoissa. Konserteissa ja radioaalloilla se ei välttämättä synnytä ahaa-elämyksiä tai yllätyksiä, ei rakenna yhteyksiä säveltäjien ja musiikinlajien välille, ei luultavasti ole omiaan houkuttelemaan sitä paljon puhuttua uutta yleisöä.

Ilahduin lukiessani maaliskuun Musica Nova Helsingin ohjelmaa. Sitä sun tätä, sieltä sun täältä. Teemaksi riittää, että taiteellinen johtaja on valinnut mielestään kuulemisen arvoista musiikkia. Jäin tosin miettimään yhteen säveltäjään keskittyvien focus-konserttien määrää. Olisiko aineksia ravistamalla saanut aikaiseksi uutta?

Olen huomaavinani trendin, jossa konserttiohjelman rakentamisen taito on jäämässä profiilikonserttien ja kattoteemojen jalkoihin. Vai mitä sanotte australialaisorkesterin timanttisesta ideasta esittää tietyllä kaudella vain neljänsiä sinfonioita?

Olen epäilemättä tv-sukupolven lyhytjänteinen edustaja. Tylsistyn helposti. Rakastan Figaron häitä mutta nukahdan viimeisessä näytöksessä, kun hilpeät päähenkilöt vilistävät pöpeliköstä toiseen. Hiljattain nukuin lävitse kokonaisen Lulun. Kerran kaamosaikana sain vapaalipun Boris Godunoviin ilman työvelvoitetta. Nukuin leijonanosan, ja olin niin nolo, että ostin uuden lipun. Ja nukuin taas.

Mutta nirvanaan vaipuminen monituntisen oopperan loppupuolella on sittenkin vähemmän nolo asia kuin laskea kattoparruja sillä välin kun ammattitaitoiset muusikot käyvät antaumuksella läpi opusnumeroluetteloa. Ja kaikkein järkyttävin on se hetki, kun huomaa karnevaalitunnelman keskellä ikävöivänsä vanhaa kunnon alkusoitto-konsertto-sinfonia –periaatetta.

***

Today's Finnish entry is a column of mine, originally published in Rondo music magazine in February. Finland used to have two general readership magazines dedicated to classical music, now there is only one - which is still one more than we have in Australia.

The column is about - among other things - the art of building a concert program. I have noticed a tendency recently to replace proper programs with lists. You know what I mean - all Beethoven's symphonies performed in a day (they actually did this in Finland), a concert series consisting solely of Haydn string quartets, all-Mozart festivals etc.) I have found myself sitting in a concert, feeling slightly desperate, listening to an endless outpouring of Piazzolla tangos, or the third Shostakovich string quartet in a row, or the second consecutive Mozart piano concerto. I wonder whatever happened to good, old fashioned concert programs. An overture followed by a concerto, followed by a symphony, that sort of thing. I never thought I'd miss them, but I do.

The picture is an ad for a Northern Territory newspaper. Apparently somewhere in Darwin, there is a shopping mall where they try to deter vandals by streaming Mozart non-stop. A very fitting activity for the Mozart anniversary, I say. I reckon they must be playing divertimenti.