Mayday 34°35'S 150°36'E

Nappasin Sanat-blogista pääsiäismeemin, joka tosin muuttui pääsiäismeemiksi vasta kun Anita selaili kirjojaan ja pani sormensa kiirastorstaiaiheisen runon kohdalle.

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
2. Avaa kirja sivulta 123.
3. Lue kuudes lause.
4. Kirjoita lause journaliisi,...

Istuin aamupuhteella sängyssä läppärin kanssa (tunnen tästä puuhasta vähän syyllisyyttä, sillä yritän rajoittaa sen vapaapäiviin, ja pääsiäispyhät ovat oikeastaan vasta edessä), joten vieressä oli tavalliseen tapaan kauhealla taakalla raskautettu sängynvieruslipasto.

Siinä oli päällimmäisenä Kate Foxin Watching the English - The Hidden Rules of English Behaviour. Sivulla 123 väitetään, että englantilaiset pitävät alaluokkaisena asuntojensa esittelemistä vieraille, ja arvonsa tuntevat vieraat eivät omasta puolestaan kommentoi ympäristöään. Kuudes lause (tai virke oikeastaan) kuuluu:

A duke was said to have huffed in outrage: 'Fellow praised my chairs, damned cheek!' after a visit from a new neighbour.
Tuli taas Bertie Woosterin maailma mieleen.

Omissa "piireissä" uudessa kotimaassa ensimmäiseen kyläilykertaan on usein, joskaan ei aina, kuulunut jonkinlainen kiertokävely, vallankin jos taloa on hiljattain remontoitu tai se on uusi. Makuuhuoneetkin tulee joskus talvisaikaan katsastettua, sillä takit viedään sinne säilöön vierailun ajaksi (tästä minulle tulevat aina amerikkalaiset tyttökirjat mieleen). Jostain syystä se tuntuu minusta omituiselta, rauhanhäirinnältä. Mutta varsinaisia vaatenaulakkojahan täällä ei ihmisillä usein ole, kun päällysvaatekausi on mukamas niin mitättömän lyhyt.

Lapsena naapurissa leikkiessä vanhempien makuuhuone oli leikeiltä rauhoitettua aluetta, johon ei yleensä menty. Niin taisi olla meillä kotonakin. Siitä kukaties johtuu tuo omituinen tunne. En muista, että Suomessa talon kiertokävely välttämättä kuuluisi vieraillessa asiaan, paitsi asuntomessuilla. Ja tupaantuliaisissa.

Meillä on eteisessä hattuteline, joka on todellakin nimensä mukaisessa käytössä. Yleensä sen päällä keikkuu kokonainen torni olkihattuja, akubroja ja lippiksiä. Andy ostaa uuden halpishatun lähes jokaiselta matkaltaan - ei matkamuistoksi vaan sitä varten, että paljas englantilainen päälaki palaa auringossa, ja kotoa eivät hatut koskaan tartu matkaan. Ja kun pään ympärysmitta on kaikkien asteikkojen yläpuolella, ostos on yleensä malliltaan täysin sattumanvarainen, kunhan on suuri. Jos olisin osallistunut taannoiseen "oudot esineet" meemiin, olisin voinut esitellä tusinan kerran käytettyjä matkamuistohattuja.

Pinossa seuraava kirja olisi muuten ollut novellikokoelma, jonka sivulta 123 löytyy kuudentena John Updiken lause His life seemed destined to be never wholly his own. Perheenjäsenestä kirjoittaminen on kieltämättä epäreilua. Yritän vähentää.

***

Another meme. (Sorry, but I liked this one. Depending on the book and the person writing the blog, it could lead somewhere. So in this case it probably won't.)

1. Take the book nearest to you.
2. Open it on page 123.
3. Read the sixth sentence..
4. Write it in your journal,...

As usual, I had a million mostly unread books on my bedside table. The one on top was Kate Fox's Watching the English - The Hidden Rules of English Behaviour. Not sure why it was on top, as it has been a while since I last consulted reference literature while watching the Englisman.

The sentence in question is:

A duke was said to have huffed in outrage: 'Fellow praised my chairs, damned cheek!' after a visit from a new neighbour.

Fox is talking about upper class people not normally giving guided tours of their house to their dinner guests. Apparently it is only lower class and middle class people who do this. Similarly, it does not seem to be the thing to comment on your surroundings when you are visiting people's homes.

Around here, one is often encouraged to take a tour around the house when visiting somebody for the first time. I seem to notice that people with really handsome houses don't necessarily invite you to do that - out of modesty I guess. (I am always eager to see people's houses.) Maybe there is some truth about the theory? In winter you often get to see the master bedroom, because that is where you leave your coats. (This always makes me think of those American and Canadian children's novels I read as a teenager) Many people don't have hat stands, since the overcoat season is so short. Or that is what they seem to think even if it lasts for months.

We have a hatstand, which in winter keeps falling over because of the weight of leather jackets and overcoats. In summer it is truly a hatstand, as there are about a dozen hats - straw hats, baseball caps, akubras - piled on top. There are hats elsewhere in the house, too. Andy never remembers to take his hat when he goes travelling. With his English complexion and not that much hair, he gets sunburnt in 15 minutes or less. So he buys a hat, and the choice of the hat is based on the fact that the dimensions of his head are way above the standard hat size scale. We have lots of hats that have been worn once.

There was a "weird objects in hour home" meme circulating a while ago. I realise now I could have made a fine contribution by taking photos of these hats.

The next book in the pile was a collection of short stories (unread), with a sentence by John Updike on the page 123. His life seemed destined to be never wholly his own. I have a feeling Andy agrees and I should probably stop writing about his sunburns.