Äidin kanssa kalassa
Fishing with Mum
Kuva on otettu jossakin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, mistä kertovat hattujen riemukkaat kuosit ja värimaailma muutenkin. Äidiltä en perinyt ainakaan poskipäitä, sillä minun ovat, kuten kuva kertoo, vihikoiramallia.
Pohjaonginta on edelleen, 35 vuotta (herrajumala!) myöhemmin kesäisistä mieliteoista mukavimpia. Viimeksi viime heinäkuussa kävimme isän kanssa Haukivedellä Lokkiluodon kupeessa hakemassa pari tusinaa kauniita ahvenia. Kerran nähtiin samalla paikalla saimaannorppa. Oikea, matala paikka löytyy keskeltä syviä vesiä Martti-sedältä perimätietona saatujen salaisten maamerkkien avulla.
Mikään ei ole jännittävämpää kuin odotella sitä ensimmäistä, napakkaa nykäisyä. Jos tuntuu pelkkää nypläystä, koukkua näykkii mitätön särki. Täysikasvuinen ahven haukkaa aina napakasti.
Madoilla onkiminen on ihanaa. Virveleitä pelkään vähän. Jukka-lanko joutui männäkesänä ajamaan viehekimppu poskeen teipattuna tunnin matkan mökiltä terveyskeskukseen.
***
The picture was taken by Dad at the beginning of the 1970s - look at the colours of the hats, and Mum's purple fishing elegance. Pity I didn't inherit Mum's cheekbones - mine are hanging loose somewhere around the sides of my mouth, as you can see. The larger version (click the image) shows that while I am pointing my rod to my right, the line is actually on the left. Never mind.
Fishing with these short, ice-fishing rods is still my favourite summer activity. Last time was in July with Dad at our favourite fishing location on lake Saimaa - we got a bucketful of beautiful perches from a shallow spot that can only be found by using secret landmarks that my late uncle Martti told us about. Once we saw a rare Saimaa Ringed Seal there.
And for the record, I can put a worm on the hook and even kill, clean and prepare my own perches.
Comments - Kommentit
Minunkin lapsuuteeni kuului erottamattomasti onginta. Mieleenpainuvimpia lapsuusmuistoja ovat ne lukemattomat kesälauantait, kun saunan JÄLKEEN lähdimme ajelemaan parinkymmenen kilometrin päähän järvelle. Rantaan piti toki ensin kävellä vielä pari kilometriä, mutta se oli myös 4-5-vuotiaan tytön mielestä sen arvoista. Äidillä ja isällä oli aikaa, kala (siis se ahven) söi, itikoita en toki muista olleen (!), nuotiolla istuttiin, paistettiin makkaraa ja joskus jopa lättyjä. Yötä myöten tultiin pois (useimmiten uupuneena isän olkapäillä). Noista muistoistako kumpuaa ikuinen rakkauteni kesäöihin. En ole erityinen kesäPÄIVÄfani, yöt, erotyisesti alkuyö ja aamuyö ovat suosikkejani. Ehkä osasyys on se, että silloin itikatkin ovat yöpuulla...
Miten saada omille lapsille yhtä unohtumattomia kokemuksia, aikana, jolloin kalavesiä vartioidaan tarkemmin kuin kruunun jalokiviä. En muista, että lapsuudessa kukaan olisi hankkinut lupia tai niiden perään kysellyt. Onneksi on kuitenkin mummolan ranta, jonne ehtii ainakin kerran kesässä, hmm.
Lapsuusmuistot taitavat herätä erilailla henkiin omien lasten myötä tai fyysisesti kaukana lapsuusmaisemista?
Posted by: Sanna | May 14, 2006 11:51 PM
Kuoseista vielä: ainakin täällä Euroopan mantereella ja Suomessa juuri tuon ajan lastenvaatteet, erityisesti vauvojen RETRO-potkupuvut ym. ovat älyttömissä hinnoissa. Nuoret äidit, jotka eivät edes ole eläneet 70-lukua, maksavat nettikirppareilla mansikoita niistä käyttöominaisuuksiltaan kyseenalaisista sametti- ja froteevetimistä, joita me emme saaneet kulutettua puhki (paljon keinokuitua, nääs). Anni, olet muodin harjalla!
Posted by: Sanna | May 14, 2006 11:55 PM
Ei ollut itikoita eikä muuten pelastusliivejäkään...
Tarkoitat että olin muodin harjalla 35 vuotta sitten, mutta ei se mitään.
Posted by: Anni | May 15, 2006 12:49 PM