« Hyvää juhannusta
A poem for Midsummer feast
| Back to homepage
Paluu kotisivulle
| Ota minulta pois tämä malja
Bitter porridge »

Moraalisista voittajista
On moral winners

ball.gifSiskolta tuli aamuyöllä tekstiviesti. Australia-Italia -potkupallopeli oli juuri päättynyt, ja viime sekunneilla tapahtuneen tuomarivirheen ja rangaistuspotkun vuoksi (näin kerrotaan) australialaiset lähetettiin pakkaamaan. Tekstiviestinkin mukaan moraalinen voittaja löytyi eteläiseltä pallonpuoliskolta.

Itse asiassa moraalinen voittaja löytyi kyllä peiton ja patjan välistä.

Meillä suunniteltiin illankähmässä, että katsotaanpas jalkapalloa. Australian joukkue kun oli jotenkin onnistunut pääsemään alkulohkostaan (jossa oli hirmuinen Brasilia) jatkoon, vaikkeivät muuten olleet yltäneet koko turnaukseen 32 vuoteen (kai). Täällä on perinteisesti vauhkottu enemmän rugbystä, mutta nyt hillittömien mittasuhteiden jalkapallokuume on vallannut koko saarivaltakunnan. Meillä herättiin (melkein) vasta kun Socceroos oli siis pelannut jo kolme peliä.

Peli alkoi yhdeltä yöllä. Kymmeneltä päätin ottaa pienet torkut sohvalla, että sitten jaksaisin. Yhdeltätoista päätin siirtyä jatkamaan pieniä torkkuja makuuhuoneseen, kun sielläkin on telkkari. Puoliltaöin muistin, etten koskaan katso jalkapalloa enkä oikeastaan muutakaan urheilua.

Puoliajalla havahduin kysymään Andyltä (joka katsoi siinä vieressä koko pelin vaikka yleensä katsoo vain monipäiväistä krikettiä), että mitä kuuluu. Nolla-nolla. Loppuvihellyksen jälkeen havahduin taas ja kysyin, että mitä kuuluu. Nolla-yksi, väärän joukkueen hyväksi ja kauhean vääryyden seurauksena tietysti.

Olisi ärsyttänyt jos olisin moisen vuoksi valvonut. Nukuin paremmin ja pitemmät yöunet kuin aikoihin.

Minä katson oikeastaan vain miesten voimistelua (etenkin permantoa ja renkaita) ja taitoluistelun miesten vapaaohjelmaa. Molemmissa yhdistyvät nätisti maskuliininen voima ja sopusuhtaiset mutta lihaksikkaat miesvartalot. En välitä tuon taivaallista, kuka voittaa.

***

A text message from Finland in the early hours: my sister reckons Australia was the moral winner.

I consider myself the moral winner. There was a plan to watch the Australia-Italy soccer game, which started at 1 am Australian time. At 10 pm I thought I'll have a little nap on the sofa, to make sure I'll stay awake. At 11 pm I decided that the bedroom was a better place for napping, and there is a television there, too.

Around midnight I remembered I never watch soccer. Andy (who normally only watches test cricket) proceeded to watch the game on the bedroom tv, while I checked the situation once during the game and afterwards. I'd have been profoundly irritated if I had watched it.

I watch men's artistic gymnastics and men's figure-skating. Breathtaking and very satisfying. I don't care about winners, or their morals.

PS. The best headlines in the media this morning: Good Bye, Cruel World (the Sydney Morning Herald); Last-gasp Penalty Breaks Australian Hearts (ABC News).

Comments - Kommentit

Hi Anni.

You sound like you are the "moral sleeper".

Not very patriotic, but we can forgive you for that, for in truth most Australians still do not regard "soccer" as our game. Now an "Ashes" cricket series - against the old enemy, that would be different.

Denis

Sama vika Rahikaisella.
Onneksi puoliskokaan ei ole mikään penkkiurheilija, vaan juoksentelee itse omat juoksunsa. :)

Itse en jaksa mitään urheiluja seurata (tosin nyt reilun vuoden sisään oon hämmästyksekseni huomannut jumiutuneeni pari kertaa curlingin ja lumilauta paipin tapahtumia seuraamaan). Tuosta katseluaiheestasi tuli mieleen, että eikös myös miesten uimahypyt olisi aika 'antoisaa' seurattavaa...? ;-D

having watched the last 5 minutes on my way home from work (17.45) on a pub screen last night, everyone in the City completely agreed with your comment Anni, that Australia were robbed!!! all that I need now is for Portugal to win on Saturday...i know Andy wouldn't agree!!

Thanks Denis, very generous of you.

Hienoa Myy - jää aikaa muihin harrasteisiin...

Timo, ne hupsahtavat niin nopeasti ne uimarit sinne veteen. Mutta olet oikeassa, se on visuaaliselta anniltaan vähän samantyyppinen laji.

Don, glad to hear the City agreed with me!

Osallistuminen joukkueurheiluun, millään tavalla, on sinällään osoitus moraalisesta tappiosta.

Minä kärsin moraalisen tappion, kun minut aikanani pakkovärvättiin koulun jalkapallojoukkueeseen. 15 senttiä pidempänä ja 15 kiloa painavampana ikätovereitani, minulla oli arvovaltaa tehdä heille selväksi, mitä siitä seuraa, jos minuna häiritään ottelun aikana.

Muutaman varoittavan esimerkin jälkeen sain jatkaa shakkiongelmien ratkaisua.

En mielelläni muistele koululiikuntaan liittyviä moraalisia tappioita. Mutta sieltä periytyy vastenmielisyyteni osallistua tietynlaisiin joukkoliikehdintöihin - kuten lentopalloon, aerobiciin ja koripalloon.

Post a comment - Jätä kommentti