Mayday 34°35'S 150°36'E

Ovikello soi. Patterien vaihtamisen jälkeen se on palannut oletusasetuksiin ja soittaa Big Ben -sävelmää. Joka kerta kun ovikello soi (se soi aika harvoin), muistan, että sävelmä pitää vaihtaa tavalliseksi pimpelipom-ovikellonääneksi.

Oven takana seisoivat hehkeä blondi ja pisamainen ruskeaverikkö, jotka kannattelivat välissään punottua koria täynnä kauppatavaraa. Koriin oli kiinnitetty lappu, josta selvisi, että kaupan olevan artikkelit maksoivat 50 dollaria kappale.

Blondi ja ruskeaverikkö olivat siinä viisi, kuusi vuotta vanhoja. Kauppatavara koostui kuution muotoon painelluista muovailuvahapaloista. "Erinomaista esimerkiksi korujen valmistukseen", selitti ruskeaverikkö.

Kulkukauppa tuli minulle sen verran yllätyksenä, etten tajunnut lähettää lapsukaisia suoraan matkoihinsa vaan ryhdyin tinkimään. "Ei ole viittäkymmentä dollaria", sanoin, mikä piti paikkansa. "No kolme dollaria sitten", sanoi blondi. "No yksi dollari sitten", sanoi stereona pisamainen.

Näin tinkimällä oli kauppahinta saatu pudotettua viideskymmenesosaan. Tiukalla karjalaistaidolla sain neuvoteltua samaan hintaan yhden ison ja kaksi pientä muovailuvahan palaa. Dollari pantiin pieneen läpinäkyvään lasirasiaan, jossa ei toistaiseksi ollut vielä yhtään rahaa.

Kukaan ei ennen minua ollut ollut niin hullu että olisi ostanut harmaaksi pyöriteltyä muovailuvahaa.

***

The doorbell rang. Since changing the batteries, it has reverted to the default Big Ben tune. Every time the doorbell rings (which is surprisingly seldom, people prefer to knock), Big Ben takes us by surprise. We never remember to do anything about it.

Anyway, the doorbell rang and I went to the door - this happened on Friday and Andy was in Sydney. There were two people outside, a beautiful blonde and a cheerful looking brunette with freckles. Between them, they carried a big basket with merchandise. In the basket, there was a note explaining that the goods cost $50 each.

The blonde and the brunette were about six years old each, and the articles for sale were pieces of play-dough, formed into little cubes. Most of them were the unmistakable shade of grey that you get when you have played with your play-dough for quite a while and the colours have become blended.

"Excellent for making jewellery", the brunette explained.

The sales activity at my front door took me so much by surprise that I didn't have the good sense to send the little merchants home immediately. "But I don't have 50 dollars", I said, stupefied (this was true). "Three dollars then", said the blonde nonchalantly. "One dollar then", said the one with freckles simultaneously.

After some serious bargaining, I was the owner of three pieces of playdough: one big, grey one and two slightly more colourful small lumps. The dollar was lovingly put away in a little, glass box that was kept in the basket.

No one else had yet been as crazy as to buy a piece of grey play dough, not even three for a dollar.

Posted by ah at 06:37 PM | Permalink | Comments (3)

Vasen korva on puuduksissa. Ja puolet kielestä, ja alahuuli ja oikeastaan koko vasen puoli leukaa.

Ei ole verisuoni katkennut päästä, kiitos kysymästä, on puudutettu niin maan perusteellisesti. Ja paikattu. 190 paikallista dollaria ($= 60 senttiä tai niillä main), kiitos. Taitaa olla kuitenkin vielä vähän halvempaa kuin Suomessa?

Saa maksaa vaikka 1900 dollaria. Olen löytänyt hammaslääkärin, joka näyttää välittävän siitä, sattuuko. Ja sitä varten siinä hammaslääkärissä ei satu koskaan mikään muu kuin puuduttaminen ja sitäkin pyydetään anteeksi. Hammashoitaja hieroo hellästi vasemmasta ranteesta samalla kun lääkäri pistää neulan ikeneen.

Minulta poistettiin pari vuotta sitten joukko 1970-luvulla laitettuja amalgaamipaikkoja, jotka kuulemma 'vuosivat'. Olenko allerginen puudutusaineelle, kysyivät silloin. Sanoin, että on puudutettu vain kerran, viisaudenhammasleikkauksessa, ja sen jälkeen oksensin pari tuntia. "Mitä, onko nämä kaikki paikat laitettu puuduttamatta?", kalpeni tohtori Herrington (joka sivunmennen sanoen on iso, teurastajan näköinen mies, jolla on hiljainen ääni ja joka harrastaa moottoripyöräilyä). "Sellaisille hammaslääkäreille pitäisi panna itselleen paikkaa puuduttamatta." Suomen hammashoito ei tainnut oikein vakuuttaa.

Alkuun ajattelin tästä amalgaamin uusimisasiasta, että hammaslääkäri haluaa vain lihottaa tiliään tekemällä joutavia kunnostustöitä. Outo juttu kuitenkin, että paikkojen myötä katosivat 15 vuotta vaivanneet allergiat, joiden syytä ei ollut saatu selville. Ruokia, mausteita ja lisäaineita epäiltiin. Heräsin öisin hengitysvaikeuksiin, kun henkitorvi oli turvonnut lähes umpeen. Aamuisin silmä, tai huuli, tai jalkapohja oli turvonnut kummalliseksi. Kuljin kortisonipurkki taskussa, lääkekaapissa oli adrenaliinikynä. 15 vuotta söin antihistamiinia joka päivä. En syö enää. Luulottelua tietenkin, mutta lopputulos miellyttää kovasti, oli syy mikä hyvänsä.

Täällä suositellaan hammaslääkärissä käyntiä puolen vuoden välein. Eihän siihen kellään ole varaa tietenkään.

Tänään taisi muuten tulla vuosi täyteen tämän blogin kanssa. Ei tarvitse onnitella, olen ollut laiska.

***

I have no feeling whatsoever in my left earlobe. My left cheek and my lower lip are numb, too. But no, I haven't had a stroke, I have visited Dr Herrington today in his quiet little dental practice in Bowral. I have finally found a dentist I can go to without feeling absolutely terrified. He believes in local anaesthetics and seems to do it very effectively.

When I was a child and got my first fillings, they didn't bother with local anaesthetics. When, later in life, I was finally given an option to have one, I declined (I didn't like the look of the needle). Consequently it always hurt like hell and I developed a fear of dentists. So, when this Australian doctor asked me during my first visit, if I was allergic to the anaesthetic, I told him I had only had it done to me once, when my wisdom teeth had been removed.

"No anaestetic, ever? What about these big fillings, all done without anaesthetics?! Those sorts of dentists should have their own fillings done without anaesthetics!" He was clearly appalled and I could see the reputation of Finnish dental care had been damaged in his eyes forever. I decided to give the anaesthetic a try and it changed my life. In a small way admittedly, but it did.

I had quite a few 1970s amalgams removed that year and replaced with more subtle, modern, white fillings. My dentist told me he wanted to remove the old ones since there were signs of them leaking. I wasn't at all convinced that replacing them was necessary - but the weird coincidence is that along with those fillings there also disappeared a whole array of allergic symptoms that I had been suffering from since the mid-1980s. Food additives, spices and various foods had been suspected to be the culprit. Diets had not helped. I regularly woke at night to a horrible, suffocating feeling - my throat was swelling up. I walked around with a bottle of cortisone in my handbag, and in the medicine cupboard I had a $100 adrenaline pen for emergencies. I took a daily antihistamine tablet for 15 years. Now I haven't needed one in 2 years.

It is probably a coincidence. But I thought I'd mention it anyway.

My blog has a birthday today, I realise. But don't congratulate me, as I have been a bit lazy.

Posted by ah at 05:57 PM | Permalink | Comments (12)

Tuoreimman Gramophone-lehden kansi ärsyttää se verran, että pitää oikein miettiä, mitä varten se niin ärsyttääkin. Siinä julistetaan brittimusiikin vallankumousta: "When British music plays, the world now listens". Kun brittiläinen musiikki soi niin maailma kuuntelee.

Kysymys on siitä, että Gramophoneen kirjoittavan Philip Clarkin mukaan Britannia on vihdoin julistanut olevansa jotakin aivan muuta kuin Brahmsin luonnehtima 'maa ilman musiikkia'. Minua ei ärsytä niinkään Clarkin artikkeli, joka (vaikkakin on osin ajastaan ainakin kymmenen vuotta jäljessä) osoittautuu tarkemmin tarkasteltuna analyysiksi siitä, miten nykypäivänä brittiläinen nykymusiikkikenttä on jokseenkin erilainen kuin Brittenin Peter Grimesin päivinä. Enemmän minua ärsyttää se, että tämä analyysi on pitänyt pukea niin nationalistisiin muotoihin ja väreihin, että jalkapallofanitkin tuppaavat jäämään toiseksi. Rule, Britannia!

35-vuotiasta Thomas Adès -ressukkaa muuten nimitetään jutussa edelleen ihmelapseksi. Toivon että ironisesti mutta pelkään että ei.

Mutta palataanpa kannen sloganiin. Nimittäin muistelen lukeneeni, että nationalistiset puhetavat yleistyvät mediassa erityisesti silloin kun yhteisö tai yhteiskunta on jonkinlaisessa käymistilassa, ulkoisen tai sisäisen uhan alla. Ensimmäisen kerran kiinnitin asiaan huomiota Suomen Suuren Laman aikoihin. Niiltä vuosilta jäi erityisesti mieleen kaksi pehmopaperiteollisuuteen liittyvää mainosta. Toinen oli lyhtypylväskampanja, jossa Serlan nenäliinoja mainostettiin sloganilla Suomalaiseen nuhaan. Toinen mainoslause taas oli vähän kansainvälisempi - merkki on nyt päässyt unohtumaan, mutta kysymyksessä oli tv-mainos, jossa Eeva Elorannan äänellä kohkattiin Missään ei ole niin hyvää vessapaperia kuin Suomessa. Gramophonen otsikointi on minusta ihan samaa sarjaa.

***

Above, I am raging about the layout of the most recent issue of the Gramophone magazine. In it, there is a lengthy article about the rise of British contemporary music. Thomas Adès, as usual, has had to take on the role of the 'wunderkind' (the composer is 35 but then the article is about 15 years too late). To be fair, the article is actually a kind of analysis about how the British contemporary music scene has evolved since the days of Benjamin Britten's Peter Grimes. And I am actually not as irritated about the article itself as the cover of the said magazine. "Thomas Adès and the British Music Revolution" it screams. "When British music plays, the world now listens." The colours, pictures and the headlines together would make the most patriotic British football fan proud. It has been a while since I have seen something quite as nationalistic in the contemporary music context.

In fact, the headlines brought back memories from Finland in the early 1990s. This is when Finland was suffering from a serious economical depression, with about 500 000 unemployed people (and there were about five million of us). They say that during difficult times, when a society is under an internal or an external threat or pressure, the use of nationalistic discourse is on the rise. Well, in early 1990s, they advertised even toilet paper with the slogan: Nowhere do they have toilet paper as good as in Finland.

Posted by ah at 07:21 PM | Permalink | Comments (9)

Nuhakuumeviihdettä talon tapaan: minä sairastin maanantain. Vein läppärin sänkyyn ja huvittelin langattomalla nettiyhteydellä niin perusteellisesti, että illan tullen toivoin hartaasti, ettei internetiä olisi koskaan keksitty.

Andy sairasti tiistaina ja katsoi putkeen kahdeksan jaksoa Sopranosin tuoreinta tuotantokautta. Eräässä robertsonilaisessa takahuoneessa sijaitsee pimeä Sopranos-jakelupiste, johon tuntematon yhdysvaltalainen taho lähettää tuoreimmat jaksot vanhanaikaisesti VHS-kasetilla. Näitä kasetteja sitten kierrättävät ne, jotka eivät malta odottaa, että sarja tulisi tv:stä.

Minulta jäivät ensimmäiset Sopranosit katsomatta enkä sen jälkeen viitsinyt edes yrittää päästä kärryille. Kun joskus sairastun oikein todella, kuinka monta kautta ja jaksoa minulla sitten onkaan katsottavana!

Eilen tuli mainituksi thai-kalapihvien ohje, jota kokeilin viikolla - ohje löytyi netistä (linkki englanninkielisessä osiossa), joskin sovelsin sitä hieman sen mukaan mitä kotoa löytyi. Lopputulos ei millään lailla (ei sitten todellakaan millään lailla) muistuttanut niitä harmaita haukipullia, joita koulun keittolassa tarjottiin ja joista jäi kitalakeen päiväksi nahkealta tuntuva ja kalmalta maistuva kalvo. Minä käytin barramundia, kuvittelisin että kuha olisi tässä ohjeessa omiaan. Ahvenkin varmasti kävisi ja jopa se ylimittainen hauki. Siika on ehkä vähän turhan hienoa tähän puuhaan.

Ohjeen tärkein mausteaines on kaffirlimetin lehti, joita saa Helsingissä aasialaisista kaupoista, kukaties jo Stockmanniltakin. Jos ei ole niin lopputuloksesta ei tule yhtä hyvä - mutta sitruunaruoholla ja limettimehulla saa ehkä jonkinlaisen version aikaan. Alemmassa kuvassa oma pieni limettipuuni, taustalla punakukkainen ananaksentuoksuinen ananassalvia (Pineapple Sage aka Salvia elegans), jossa naskalivyömesikko käy toisinaan imemässä mettä.

Tarvitaan:

Pikku nippu tuoretta korianteria silputtuna - lehdet ja reippaasti varsiakin
Puoli kiloa kalafileitä paloina (ahventa, kuhaa tms)
Yhden limetin mehu
Tuoretta chiliä silputtuna (pari tulista pikkuchiliä tai maun mukaan)
Kananmuna
1 rkl kalakastiketta (aasiamarketista tai kiinalaisen ruoan osastolta)
1-2 teelusikallista punaista thai-chilimaustetahnaa (tai tulista currytahnaa)
1-2 teelusikallista (ruskeaa) sokeria
3 kaffirlimetin lehteä silputtuna

Valmistus (tämä on se hauska osuus): kaikki ainekset tehosekoittimeen. Hurautellaan massaksi niin että ainekset sekoittuvat hyvin mutteivät mene liian hienoksi. Muotoillaan kostutetuin käsin pihvejä (voi tehdä myös pieniä cocktailpihvejä). Paistetaan reippaalla lämmöllä öljyssä kauniin ruskeaksi, käännetään ja paistetaan toinenkin puoli. Älä paista liikaa, vain pari minuuttia puoleltaan.

Minulla ei ollut thai-chilimaustetahnaa joten käytin vihreää thai-currytahnaa.

Näitä voi tarjota makean chilikastikkeen kanssa tai tehdä etikasta, vedestä, sokerista, lusikallisesta kalakastiketta ja silputuista yrteistä ja kasviksista (hyvin pieneksi pienittyä korianteria, kurkkua, porkkanaa, sipulia ja chiliä) dippikastikkeen.

[Lisäys: Matkalla Canberraan sijaitsevan Madew-viinitilan Belle Riesling 2004 kävi täydellisesti kaveriksi.]

***

Above, I have translated a jolly good thai fish cake recipe that I found on the internet. I modified it just a bit - I forgot to put the beans in and decided they were really not needed. I used barramundi. A wonderfully easy dish to prepare and quite delicious. Kaffir lime leaves are the key ingredient (my little lime tree pictured on the left, with some red Pineapple Sage/ Salvia elegans flowers).

This week was a bit out of the ordinary. First I spent a whole day in bed with a head cold surfing the internet (this was Monday and I am still feeling slightly weird). I am only now beginning to realise what a fine thing wireless broadband is. To be serious, by 6 pm I was quite fed up with blogs and chat groups and rather hoped internet hadn't been invented.

Then Andy got sick and spent a day in bed, watching eight episodes of Sopranos in one go. I missed the first series (or so) and never tried to join in since. So if one day I get really sick, I'll have a lot to watch. These were not just any old episodes, by the way, they belonged to the batch of VHS cassettes being sent straight from the US to a secret location in Robertson, from where they are then generously given to each Robertson-based Sopranos addict in his turn. In other words, they were new episodes.

Yesterday's long posting was a response to a little literary meme challenge - I got tagged by an old schoolmate who is nowadays editing a literary magazine. I hope my replies had been more 'literary', but what can I do! Most of them had to do with Finnish books, so the replies below are slightly different. Plus the Finnish version of the meme didn't specify as clearly as the English one to just mention one book in each category, so I got completely carried away.

1. One book that changed your life

The collected poems by the Finnish poet Aale Tynni. Not only because she was and still is my favourite poet but also because this thick volume was the first book of poems I bought with my own money, for myself to enjoy. My Mum had the same book, but since a couple of decades had passed since she had bought hers, I found to my delight that mine was much bigger, with several more recent collections added.

2. One book you’ve read more than once?

The first book I was obsessed with was, oddly, a children's version of John Bunyan's The Pilgrim's Progress. It wasn't actually given to me to read by anybody, I just happened to find it and read it far too many times. Can't imagine the damage it must have done...
The book that I still want to read again and again is Jane Austen's Persuasion.

3. One book you’d want on a desert island?

War and Peace, because I haven't read it and it would keep me occupied for a while.

4. One book that made you giddy?

Helen Fielding's Bridget Jones's Diary. I think the original book deserves a much better reputation, I found it genuinely funny and the film (could not face seeing the sequel) was a disappointment in comparison.

4. One book that wracked you with sobs?

I don't tend to sob anymore when I am reading, but poems regularly bring tears to my eyes - it is not the same reaction I had over The Little Dorrit or J. O Curwood's Kazan in my early teens but is more like a physical reaction to the sound and the feel of the words. These days, I don't like it at all when I feel I am being tricked into sobbing, which sometimes happen with films. Lars von Trier's Breaking the Waves made me very angry for this reason, and Dancer in the Dark was not much better. (Lars did not succeed, I did not sob.)

5. One book that you wish had been written

I could think of a number of autobiographies. I'd love to read one by my maternal grandmother (also called Anni), whom I never met.

7. One book you wish had never been written?

All the self-help books that claim that they'll make you very successful and very rich.

8. One book you’re currently reading?

I am halfway Helen Dunmore's House of Orphans (thank you Marjorie and Alec!), which is a beautifully written novel that takes place in Finland in 1901.

9. One book you’ve been meaning to read?

I am looking forward to reading a novel by the Finnish writer Juha Itkonen and some interesting looking poems/prose texts by Anja Erämaja. I am also definitely going to buy the diaries of Sibelius that have been recently published in Finland (in Swedish).

10. Now tag five bloggers?

I'll tag Denis and Miss Eagle. (I could not count to one above, so...)

Thank you Anita for the English version of the questions.

Posted by ah at 05:57 PM | Permalink | Comments (8)

Hoksasin vasta viiveellä, että olin tullut haastetuksi. Kiitos kaunis, sillä tämä sopii erinomaisesti tämänhetkiseen tilanteeseeni (blogi potee postauspulaa - nyt on jo aiheita mutta persettä eli sitkeyttä istua alas kirjoittamaan puuttuu), joten annan mennä. Seuraavasti:

1. Kirja joka muutti elämäsi?
Lukioikä on näemmä tässä kohtaa monelle vastaajalle tärkeä - Parnasson Jarmon lisäksi Kari lateli omassa vastauksessaan kirjoja, joista muistan herran kirjoittaneen aineita Vuoksenniskan lukiossa 1980-luvun loppupuolella. (Tuli jo mieleen että haastajan lisäksi kaikki Parnasso-blogissa haastetut tulivat samasta lukiosta mutteivät sentään.) Minulle merkittävä hetki oli, kun ostin omilla rahoilla Aale Tynnin kootut runot ja löysin kansien välistä pari kokoelmaa enemmän kuin äidin vanhassa Tammen sinisiin kangaskansiin sidotussa kokoelmassa oli (Istutan neilikkaruusuja...). Tilasin ja ostin kirjan lukiovuosina Vuoksenniskan kirjakaupasta.

2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?
Suunnilleen aikajärjestyksessä: Pikku kristityn vaellus (Bunyan - herra tietää miksi mutta ainakin tusinan kertaa 10-12-vuotiaana, kirja löytyi äidin nuoruuden kirjojen joukosta), Runotyttö-kirjat (Montgomery), Ruusun nimi (Eco), Ylpeys ja ennakkoluulo (Austen - suomeksi), Persuasion (jostain syystä aina englanniksi, Austen), Kanteletar (sitä ei kyllä lueta läpi mutta sitä luen säännöllisesti), Aale Tynnin kootut runot (samoin).

3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Sota ja rauha (en ole vielä lukenut ja siitä riittäisi vähäksi aikaa).

4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.
Bridget Jones's Diary. Minusta se oli aikanaan aidosti hauska lukukokemus, ja siitä tehdyt elokuvat ja jatko-osat olivat vain kalpea varjo alkuperäisestä. Kari vastasi Calvin & Hobbes -sarjakuvat ja minäkin olisin voinut vastata.

5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Runot saavat niiskuttamaan säännöllisesti. Teinivuosina mikä tahansa emotionaalisesti voimakas tai manipuloiva tarina - Dickensin Pikku Dorritista Uma Aaltosen eläintarinoihin. (Yritän olla rehellinen tässä, arvostakaa.) Nykyään kavahdan ja paheksun, jos tunnen tulevani manipuloiduksi tällä tavalla (esim. Lars von Trierin Dancer in the Dark -elokuva).

6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?
Jeesuksen omaelämäkerta. Aino Sibeliuksen omaelämäkerta. Anni-mummoni omaelämäkerta (Kannaksella syntynyt ja kasvanut mummo kuoli ennen syntymääni).

7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Kaikki opaskirjat, joita lukemalla on tarkoitus menestyä elämässä. Amerikkalaistyyppiset, you know, sisäisiä sankareita ja sensellaista. Ja olisikohan maailmassa muutama onnellisempi ihminen jos Ron L. Hubbard ei olisi tarttunut kynään?

8. Kirja jota parhaillaan luet?
Aktiivisesti kesken Helen Dunmoren House of Orphans - aloitin juuri, kirja sijoittuu vuoden 1901 Suomeen ja muistuttaa tunnelmaltaan kummallisesti Leena Landerin kirjoja (Käskyn luin hiljan ja pidin oikein todella) - sekä Veronica Pimenoffin C, joka alkoi aika mutkikkaasti enkä ole varma luenko loppuun. Passiivisesti kesken (viime yrityksestä yli kaksi viikkoa) 15 muuta kirjaa. Ks. myös tämä merkintä.

9. Kirja jonka aiot lukea?
Seuraavana aloitusvuorossa Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä, jonka hyvä ystävä lähetti postipaketissa (samassa paketissa Anja Erämajan Laulajan paperit - aivan uusi tuttavuus minulle). Ja hankintalistalla ovat Fabian Dahlströmin toimittamat Sibeliuksen päiväkirjat sekä parin vuoden takainen Pohjoismaiden historia (Hentilä-Krötzl-Pulma).

10. Haasta viisi muuta bloggaajaa.
Ok, mutta meemit eivät kyllä taida kuulua useimpien allaolevien blogien tyyliin. Haastan silti, ehkä tällä lailla joku löytää uutta blogiluettavaa. En taida edes tarkistaa, josko ovat jo osallistuneet.
Kannuvalimon Tero-Pekka Henell (olen juuri löytänyt tämän blogin jossa Tero-Pekan lisäksi kirjoittaa suuri ruokakirjoittajasuosikkini Visa Nurmi - taidankin huomenna kirjoittaa eilisistä thaikalapihveistä).
Tosikko (kestosuosikki)
Barbro (omaa luokkaansa - kiehtova ja suorasukainen)
Maurelita (kun en itse pääse Pariisiin)
Hanhensulka (joka ilkesi olla esittäytymättä Saaralle)

Kuva on jo kertaalleen käytetty mutta sopii aiheeseen.

***

So sorry - this is a literary meme in Finnish but I promise to blog in English tomorrow.

Posted by ah at 07:33 PM | Permalink | Comments (4)

Taittelin tänään pienimuotoista liikenneaiheista esitettä ja etsiskelin sopivaa kuvitusta. Ei tarvinnut hakea kaukaa - työpöydällä oli Tillyn synttärilahjaksi tuoma piirustus. Jäljensin sen Illustratorilla - voilà! Tarvitaan vielä taiteilijan lupa. Robertson ei sijaitse ihan näin korkealla vuorella mutta kiemuratietä riittää alhaalta rannikolta noustessa. Ilmastovyöhykekin muuttuu matkalla - alhaalla on paljon trooppisempaa, ylhäällä sumuista, vihreää ja tuulista - siksipä seutua kutsutaankin Eteläisiksi Ylämaiksi.

***

Today, I was short of illustration ideas for a little transport related brochure. For once the perfect solution was obvious - on my desk I had Tilly's birthday drawing. I traced it in Illustrator et voilà! I will need to get clearance from the artist of course.

Robertson is situated on a hilltop (people refer to going 'down the mountain' when commuting to Wollongong). The road leading to the top of the escarpment is immensely curvy - beautifully realised in Matilda's work of art.

Posted by ah at 07:11 PM | Permalink | Comments (6)