Alkuviikosta tuli asiaa Wires-järjestölle. Tämä vapaaehtoistyövoiman turvin toimiva organisaatio pitää huolta villieläimistä, varsinkin silloin kun niiden yhteiselo ihmisten kanssa ei suju. Wires käy tutkimassa, onko autoon törmänneen pussieläimen pussissa elävä poikanen. Se syöttää pullosta puskapalossa orvoiksi jääneet karvaturrit ja etsii ratkaisuja talon alla putkia ja sähköliitoksia tuhoaviin vompatteihin.
Meillä tarvittiin käärmeenlumoojaa - maanantaiaamuna olin löytänyt kompostin päältä lämmittelemästä keskikokoisen käärmeen, jonka tunnistaminen ei onnistunut. Ongelma oli tyyppiä "maailman toiseksi vai kahdeksanneksi myrkyllisin".
"Tullaan katsomaan. Jos se on tiikerikäärme (Notechis scutatus) niin viedään pois. Mutta jos se on kuparipääkäärme (Austrelaps ramsayi) niin oikeastaan voisitte antaa sen olla siellä kompostissa."
Uutinen oli siinä mielessä hyvä, että kumpikaan näistä täällä näköjään yleisistä käärmeistä ei ole se maailman toiseksi myrkyllisin. Huono uutinen oli se, että molemmat mahtuvat siitä huolimatta kärkikymmenikköön. On kuitenkin kuulemma parempi pitää kompostissa kuparipääkäärmettä kuin tiikerikäärmettä, joka on arvaamattomampi otus.
Mukava käärmemies tuli koukkupääkeppeineen ja kangaspusseineen ja onki ystävämme ulos kompostista, jossa se vieläkin talven jäljiltä kohmeisena köllötteli. Harjoituksen tarkoituksena oli näyttää meille, ettei kuparipääkäärme (joksi laji määrittyi) ole lopultakaan kovin pelottava tai aggressiivinen. Kosketin sormella ruskeaa suomuista pintaa. Se ei ollut yhtään limainen vaan kuin viileää silkkiä. Käärmemies näytti, mihin kohti kissa oli puraissut käärmettä ja mihin oli osunut ruohonleikkuri.
"Pannaanhan takaisin kompostiin? Se on kuulkaa asunut näillä tienoin monta vuotta ja tuntee teidät oikein hyvin. Vielä kuukauden päivät se saattaa olla tässä talvehtimispaikassa mutta ei se jää tähän asumaan. Lämmettyään se lähtee kiertämään reviiriään. Älkää sanoko sitä käärmeeksi, antakaa sille joku nimi, vaikka Fred."
Fred-raukka oli täynnä arpia, ja se oli paljon pienempi kuin olin ensin ollut näkevinäni.
Fred jäi kompostiin. Uskomaton myönnytys nimenomaan Andyltä, joka pelkää käärmeitä niin kuin niitä aika usein pelätään, irrationaalisesti.
Wiresin mies oli mukava tuttavuus ja rauhoittavakin. Paitsi että ennen lähtöään hän kuitenkin halusi näyttää meille, miten käärmeenpurema peitellään tukisiteen alle ennen kuin lähdetään kiireellä lääkäriin hakemaan vastamyrkkyä.
En tullut esitelleeksi Fredille kameraani, joten kuva on mosaiikkipolun avajaisista viime viikolta. Punakeltaiset vaatteet ja pikku mekot kuuluvat Robertsonin alakoulun koulupukuun (klikkaa kuvasta isompi versio).
***
Above, I have explained a bit about the workings of the Wires organisation. Until this week, I hadn't really had anything to do with them - luckily enough, we have managed to avoid hitting kangaroos on the roads and haven't had a wombat burrowing under our house, destroying plumbing or hard wiring.
But this Monday morning was nice and sunny, and the snake that had been happily hibernating in the compost, unknown to us, had woken up and was basking in the sun on top of the heap. I could not quite figure out what it was - looked like a Brown Snake but we had been told Tiger Snakes and Highland Copperheads were much more common around here.
The very nice and friendly Wires man came with his snake handling hook and canvas bag and fished our friend out of the compost where it had again disappeared. "Copperhead," he announced. This, according to him, was good news. In fact he made us feel privileged that the copperhead (Austrelaps ramsayi) had decided to hibernate in our nice, safe compost bin. The snake was relatively small - about a metre long - and had some big scars on its brown body - cats and lawnmowers, said the Wires man. I was allowed to touch its tail with the tip of my finger. It was quite cool and silky.
I don't quite know how it happened but we were actually persuaded to let Fred stay. (The Wires man said we shouldn't call it a snake but give him a proper name. He seemed convinced that, from the snake's point of view, Andy and I were already old acquaintances, even if we have never actually seen him until this moment.) Apparently Fred will start moving around in a few weeks and won't always be living in the compost bin. According to the Wires man, Fred's territory consists of maybe six backyards and we are unlikely to see him often. I was advised to give Fred a bit of warning before going and turning the compost, though. Another not-so-reassuring bit information came as we were shown how to tie and immobilise a limb for the tranport to hospital to get some antivenom.
It will be me turning the compost from now on. Andy is terrified of snakes and I still can't believe he actually let Fred stay. I have a feeling he is going to keep the lawn very nice and short this summer.
I didn't show Fred my camera, so the photo is from the opening of the mosaic pathway last week. The red and yellow pants and shirts and caps are the Robertson primary school school 'uniform' (click for a bigger image).
Ajoimme eilen Canberraan väistellen ilmassa lentäviä oksia. Myrskytuuli heitteli pientä autoa kuin kaarnalaivaa, ja mieli teki kääntyä takaisin. Sydneyssä oli päivällä kärvistelty vuodenajalle täysin epätyypillisessä, reilusti yli 30 asteen helteessä. Eri puolilla osavaltiota tuuli kaatoi voimalinjoja ja ruokki metsäpaloja. Puolen tusinaa kotia paloi poroksi, putoavan oksan alle jäänyt moottoripyöräilijä henkensä, ja yli satatuhatta taloutta oli ilman sähköä yön yli.
A scary drive to Canberra yesterday - gale force winds kept throwing big branches on the roads, and had it not been a work gig for Andy, we would surely not have left home at all.
Postissa tuli alansa guruihin kuuluneen supertähden muistolevyboksi - naamasta näkee, että kynttilää on poltettu molemmista päistä. Olisiko blueslegenda? Tai jazzkitaristi? Chanson-taiteilija? Protestilaulaja?
Hukkunut: yksi työpäivä. Andyn tietokone on jo jonkin aikaa sammuillut omia aikojaan. Maanantaina purin hammasta ja ryhdyin asentamaan käyttöjärjestelmää uudelleen. Ensin kyllä hoksasin käydä säätämässä pois päältä automaattisen buuttauksen, niin että voisimme tutkiskella tarkemmin mahdollisia virheilmoituksia. Aamupäivän tein varmuuskopioita ja odottelin, josko ongelma ilmaantuisi taas. Tietenkään sitä ei kuulunut, ja kärsimätön kun olen, tartuin lopulta asennusromppuun.
