Mayday 34°35'S 150°36'E

Nyt on tämäkin nähty. Aloitin aamuni hinkkaamalla juuri öljytyltä kuistilta vaeltelevan etanan pointillistista limavanataidetta. Muuten etanoista viis, mutta halusin sutia toisen öljykerroksen lankkuihin tänään enkä halunnut nilviäisen öisiä retkiä pysyväksi osaksi kuistia. (Olin tuupertua lämpöhalvaukseen - harvinaisen kuuma ja tukala päivä.)

Mutta etanan pahalainen ei ollut tämän maanantain varsinainen päivittelyn aihe. Klassisessa musiikissa skandaalit yleensä liittyvät jalkaa polkeviin oopperalaulajiin. Edesemenneet pianistirouvat nousevat harvoin otsikoihin, ja vielä harvemmin näin röyhkeän ja kylmäverisen huijauksen päähenkilöinä. Tässä Gramophonen uutinen aiheesta, tässä New York Timesin ja tässä vielä Pristine Audion mielenkiintoinen huijausta käsittelevä sivu.

***

I never thought it would come to this: I started my morning by scrubbing snail footprints on the veranda. This rather artistic animal had been wandering on the freshly oiled deck overnight, with seemingly no other purpose than having his/her footprints immortalised before the second coat of oil was applied.

I never thought it would come to this, either: where is the world going to when nice, old ladies rip off hundreds of CD tracks in order to make comebacks as recording artists?! Here is what Gramophone tells about the scandal, this is the New York Times and this is a most interesting site by Pristine Audio about the same subject.

Posted by ah at 07:03 PM | Permalink | Comments (8)

Arvasin etukäteen, että blogitietokannan siirtäminen palvelimelta toiselle saattaisi olla takkuinen taival. Sitähän se olikin, mutta nyt se on tehty. Hyvästi Smartyhost. Totuuden nimessä pitää sanoa, ettei minulla ole entisestä isännästä yhtä paljon huonoa kerrottavaa kuin muilla. Halpahan se oli niin kauan kun ei tarvittu 50 MB enempää tilaa, ja enimmäkseen sai tukeakin. Tosin ei silloin kun koko kotisivu katosi isännän serveriremontin yhteydessä viime vuonna. Siitä jäi itämään epäilys, joka on vahvistunut viime aikoina - sähköpostit ovat tulleet joskus jopa parin päivän viiveellä. Lääkkeeksi tarjottiin ihan omaa serveriä, ihan omaan hintaan.

Uusi isäntä on jo osoittautunut melko palvelualttiiksi, suostuivat ilman maanittelua kurkistelemaan mm. Movable Type -asennustiedostoihin. Palvelu maksaa vähän enemmän mutta enemmän on megabittejäkin, samoin tietokantoja, postilaatikoita ja muuta tilpehööriä. Data makaa nyt Sydneyssä USA:n sijasta.

Itse tiedostojen siirtäminen paikasta toiseen ftp:llä sujui ongelmitta omin neuvoin. Tämmöisissä massahommissa käytän ilmaista Core FTP Lite -ohjelmaa, kun taas muuten tuherran Dreamweaverin kanssa, amatööri kun olen. Siirsin koko MT-asennuskansion sellaisenaan uudelle serverille asianomaiseen paikkaan, samoin staattiset MT-tiedostot, blogin arkistokansiot, kuvat jne. Arvauspelin puolelle livahti 'memory dumpin' hakeminen vanhasta tietokannasta, uuden tietokannan luominen uudelle serverille ja samaisen dumpin dumppaaminen sinne. Tutkin erinäisten kohtalotoverien kertomuksia ennen syvään päähän sukeltamista. Liekö tässä dumppauskohdassa kuitenkin menty pieleen, kun vanhat merkinnät siirtyivät vahingossa iso-8859-1 -standardin mukaisina ja blogissa oli ruudun täydeltä turkin kieltä normaalien ääkkösien sijasta.

Jonkin verran päänvaivaa tuotti tietokannan tietojen ja tiedostopolkujen päivittäminen Movable Typen config-tiedostoon (tietokantaa testattiin ensin ip-polulla, sillä domainia ei vielä ollut siirretty - tämä ei kuitenkaan pitemmän päälle toiminut). Samaa paikkaa sorkin ääkkösstandardiasian ratkaisemiseksi. Tosin tässä tapauksessa ääkkösten palauttaminen blogiin vaati vielä muutaman muunkin kuvion. Movable Typestä annettiin tukea.

Jos ja kun turkin kieli palaa tai sitä löytyy erinäisistä arkistoista, siitä saa kyllä kertoa.

***

It's goodbye Smartyhost for me. I had been thinking of making the move, but I had a hunch that transferring the Movable Type blog and its database onto another server might be beyond my skills. And it almost was, but now it is done. For a while, the whole database was inaccessible and for an even longer while, my blog entries looked as if they were written in Turkish.

For the record - I am not as grumpy with Smartyhost as many people in various chat groups seem to be. My support requests have mostly been responded in a timely manner. It was only with that notorious server hassle that they had last year that I was left waiting for a reply to my phone messages and support tickets. Come to think of it, I am still waiting! Lately I have also had problems with emails turning up with a long delay (spam related, I was told - I was also offered a dedicated server as an expensive solution to the problem). So when the contract was up for renewal, I decided to bite the bullet and go shopping for a new webhost.

I won't advertise the new host here, as my history of them is very short so far. But their support this week has proved very efficient. So far so good. Our data lives in Sydney now, rather than in the US.

For those amateurs (like me) contemplating a server change involving a database, I recommend having access to some support - in my case I had some at the server end as well with Six apart (the Movable Type people). Still, I ended up doing things I didn't know I could do (and, to be truthful, I can't do) such as taking a memory dump from the database, configuring file paths and character sets. Movable Type user manual came handy many times.

All of this is a lot of fun, especially if you are really meant to be writing a book with a deadline in 1.5 months' time.

Posted by ah at 04:46 PM | Permalink | Comments (1)

Lomaltapaluumatkalla Helsingistä Sydneyhin tehtiin oma ennätys. Noin 53 tuntia Hki-Vantaan lentoasemalle saapumisesta, päälle parin tunnin ajomatka kentältä kotiin.

Helsingissä ensin seitsemisen tuntia odotusta, osa siitä hotellissa (tekninen vika autopilotissa). Sitten sinivalkoisille siiville ja kohti Kaakkois-Aasiaa.

Bangkokia lähestyessä ilmoitettiin, ettei kone jatkakaan Hongkongiin alkuperäisen lentosuunnitelman mukaisesti - sieltä lähtenyt jatkoyhteyskin oli kyllä mennyt jo aikoja sitten.

Bangkokissa kymmenisen tuntia (hotellissa). Sieltä Thai Airwaysin hellässä huomassa, orkidea rintapielessä Singaporeen.

Singaporessa seitsemisen tuntia (lentokentällä). Sieltä Qantas-yhtiöllä ei suinkaan Sydneyhin vaan... Perthiin (Länsi-Australiassa, lähin suurkaupunki taitaa olla Indonesiassa).

Perthissä nelisen tuntia (lentokentällä, aamyö). Sieltä Qantasilla edelleen Sydneyhin. Kotona siis todellakin yli 55 tuntia liikkeellelähdöstä. Alkuperäinen lentosuunnitelma vei reilusti alle vuorokauden.

Asiasta ja yksityiskohdista olisi paljonkin sanottavaa, arvaatte äänensävyn. Mutta tänään on luojan kaunis kesäpäivä ja kansallinen vapaapäivä (Australia-päivä), ja sitä paitsi lentoyhtiöön on jo kirjelmöity.

(Mainitsinko, että Roomassa varastutin kännykkäni? Kuvat - mistä kirkoista? Klikkaa suuremmiksi.)

***

In case we didn't yet let quite everyone know, we managed to spend 55 hours getting home from Helsinki. The original itinerary would have taken less than 24 hours in all, instead we ended up following the following route: Helsinki - Bangkok - Singapore - Perth(!) - Sydney. We got to know two airport hotels and had to check our luggage out twice en route. Perth airport by night is not something we'd recommend - perfectly safe but closed.

One observation: If snacking or drinking during the flight is something you absolutely detest, then flying with Finnair is a very good option.

But - as the Finnish proverb goes - "a sharp stick in the eye for those who fret about things past". It is a gorgeous summer day and I am about to have a glass of Tasmanian chardonnay to celebrate Australia Day.

Did I mention I got my mobile stolen in Rome? Pictured - which church ceilings? Click for a larger view.

Posted by ah at 03:47 PM | Permalink | Comments (10)

Tekstiviesti, jollaista ei välttämättä halua saada lomaillessaan maapallon toisella puolella:

The text message we'd rather not have got while holidaying on the other side of the globe:

"Your fridge circuit popped 3 centuries ago and your house smells like 20 roadkills from last week. Ants have taken over the pantry. Immy and I need rubber suits. Christ! There is no way out short of going back 2 Sydney!!"

Kuvassa uusi jääkaappi.
Pictured: the new fridge. There was no way we could have lived with that smell.

Posted by ah at 12:23 PM | Permalink | Comments (13)

ABC eli paikallinen yleisradio on tänään lakossa. Aamulla kelloradiosta kuului Fran Kellyn aamuohjelman sijasta BBC World News. Australian uutisia ei niin muodoin ollut ollenkaan, jumalan selän takana ei ollut tapahtunut mitään niin merkittävää että se olisi edellyttänyt mainintaa.

Australialaiset tiedotusvälineet seuraavat minun mielestäni vähän pakkomielteisesti pienenpuoleisia rikos-, kolari- ja tulipalouutisia. Aamu-uutisiin mahtuu pikku skandaaleja, oikeudenkäyntejä ja kaikenmoista silppua. Näemmä tämä kaikki vahvistaa arkitodellisuuden kokemista, sillä ilman niitä tulikin aamulla ihan orpo ja epätodellinen olo. Ihan kuin Australia olisi kadonnut maailmankartalta, mitä makuuhuoneen ulkopuoliseen todellisuuteen tulee.

Huokasin helpotuksesta kun päästiin urheilu-uutisiin - näemmä ainakin Malesiassa vieraileva Australian krikettijoukkue oli selvinnyt ikkunan ulkopuolella koittaneesta ydintuhosta.

Kuvassa eteläaustralialaisen takapihan sitruunapuusta poimittu jättiläishedelmä. Päivän sitaattivisa - mistä kirjasta: Minä pidän enin sitroonapiirakasta. Voi olla että loppuun kuuluisi vielä, tätiseni tai täti kiltti.

***

The ABC is on strike today. The radio woke us up in the morning, as usual, but it wasn't the ABC breakfast program and Fran Kelly, it was the BBC World News. Nothing worth mentioning had happened in Australia. With the absence of Fran Kelly and the normal news about local crimes, fires and court cases (I still find the Australian media are slightly obsessed about their crime reporting - surely all of this can't be of interest), I was suddenly struck by a horrible feeling: maybe Australia had ceased to exist! Apart from our bedroom of course.

Andy calmed me down - apparently the BBC newsreader had mentioned the Australian cricket team in Malaysia. I tend to zoom out for the sports news. But it seems at least the cricket team had survived the nuclear winter outside our bedroom window.

Pictured a South Australian lemon, the size of a medium-sized grapefruit.

Posted by ah at 12:32 PM | Permalink | Comments (2)

Hukkunut: yksi työpäivä. Andyn tietokone on jo jonkin aikaa sammuillut omia aikojaan. Maanantaina purin hammasta ja ryhdyin asentamaan käyttöjärjestelmää uudelleen. Ensin kyllä hoksasin käydä säätämässä pois päältä automaattisen buuttauksen, niin että voisimme tutkiskella tarkemmin mahdollisia virheilmoituksia. Aamupäivän tein varmuuskopioita ja odottelin, josko ongelma ilmaantuisi taas. Tietenkään sitä ei kuulunut, ja kärsimätön kun olen, tartuin lopulta asennusromppuun.

Illankähmässä, kun kaikki lataukset, päivitykset, ajurit ja virustorjunnat olivat taas ajan tasalla, kone hyytyi tietenkin uudelleen, tällä kertaa virhekoodin kanssa. Vikapää oli videokortin ajuri, jonka päivittämiseen meni puoli minuuttia. Perhanan perhana.

Tein päivän mittaan peukaloita pyöritellessäni varmuuskopioita ja päivityksiä omassakin koneessa. Opin, että Thunderbird-sähköpostiohjelmaa käyttäessä pitäisi säännöllisesti käyttää compact folders -komentoa, muuten paikasta toiseen siirretyt ja kertaalleen tuhotut viestit jäävät haamuina kummittelemaan ja varmuuskopioitavan profiilikansion koko kasvaa järjettömäksi.

Tämän nyt vielä jotenkin, mutta Mozilla-foorumista löytyi toinenkin uusi tieto. Thunderbirdin inbox pitäisi pitää koko ajan tyhjänä ja siirtää saapuneet viestit saman tien alakansioihin. Eikös tämä nyt ole hölmöläisten hommaa jos mikä? Ei niin, että keräisin saapuneisiin viesteihin kirjeenvaihtoarkistoa, mutta tapana on ollut pitää siellä sellaiset viestit, joihin pitää vielä vastata tai reagoida. Mikä se sellainen saapuneet-kansio on, joka ei kestä normaalia kirjeenvaihtoa?

Arvaan, että Thunderbirdistä pois siirtyminen ei käy postin ja osoitekirjan puolesta yhtä helposti kuin päinvastainen liikenne. Onko kellään kokemusta?

Kuvat: yläkuva Sydneyn kiinalaiskaupunginosasta. Alakuva Sydneyn Broadwaylta, roskarekan rekkarissa lukee ärrävikaisesti 'wubish'.

***

Lost: all the hours of one working day. Andy's computer has been switching off on its own for a while now and I was suspecting that, being three and a half years old, it might just go on for one more year if I reinstalled the operating system. It did occur to me to go and switch off the automatic restart from the power settings - maybe this way there would be an error code with some more information. During the morning I made backups and waited for the problem to reappear, which it didn't. Being an impatient sort of person, I then decided to bite the bullet.

After a day of installing, downloading and updating we were all ready. And then of course the problem reintroduced itself, this time with an error code. The culprit was a display driver, the updating of which took less than a minute.

At least I got my own backups and updates done as well while waiting. I learned, for the first time, that one is supposed to regularly use the compact folders command in order for the Thunderbird mail not to hang on to a whole army of previously deleted or moved ghost messages (my profile folder was way over 1 GB). This I can live with, now that I know, but what about the seemingly senseless instructions about not keeping any mail in the Inbox folder in order to prevent the folder from becoming corrupt? I tend to keep in my inbox those messages that still need to be acted upon. I don't see any point in moving them somewhere else out of sight.

Exporting mail and contacts from Outlook to Thunderbird was very easy but I have a hunch it won't happen as smoothly the other way round. Any experiences, anyone?

Images: The Finnish word 'kura' doesn't refer to anything edible - this Japanese restaurant is in Chinatown in Sydney. The lower image is from Broadway, Sydney.

Posted by ah at 12:14 PM | Permalink | Comments (8)

Alkuviikosta tuli asiaa Wires-järjestölle. Tämä vapaaehtoistyövoiman turvin toimiva organisaatio pitää huolta villieläimistä, varsinkin silloin kun niiden yhteiselo ihmisten kanssa ei suju. Wires käy tutkimassa, onko autoon törmänneen pussieläimen pussissa elävä poikanen. Se syöttää pullosta puskapalossa orvoiksi jääneet karvaturrit ja etsii ratkaisuja talon alla putkia ja sähköliitoksia tuhoaviin vompatteihin.

Meillä tarvittiin käärmeenlumoojaa - maanantaiaamuna olin löytänyt kompostin päältä lämmittelemästä keskikokoisen käärmeen, jonka tunnistaminen ei onnistunut. Ongelma oli tyyppiä "maailman toiseksi vai kahdeksanneksi myrkyllisin".

"Tullaan katsomaan. Jos se on tiikerikäärme (Notechis scutatus) niin viedään pois. Mutta jos se on kuparipääkäärme (Austrelaps ramsayi) niin oikeastaan voisitte antaa sen olla siellä kompostissa."

Uutinen oli siinä mielessä hyvä, että kumpikaan näistä täällä näköjään yleisistä käärmeistä ei ole se maailman toiseksi myrkyllisin. Huono uutinen oli se, että molemmat mahtuvat siitä huolimatta kärkikymmenikköön. On kuitenkin kuulemma parempi pitää kompostissa kuparipääkäärmettä kuin tiikerikäärmettä, joka on arvaamattomampi otus.

Mukava käärmemies tuli koukkupääkeppeineen ja kangaspusseineen ja onki ystävämme ulos kompostista, jossa se vieläkin talven jäljiltä kohmeisena köllötteli. Harjoituksen tarkoituksena oli näyttää meille, ettei kuparipääkäärme (joksi laji määrittyi) ole lopultakaan kovin pelottava tai aggressiivinen. Kosketin sormella ruskeaa suomuista pintaa. Se ei ollut yhtään limainen vaan kuin viileää silkkiä. Käärmemies näytti, mihin kohti kissa oli puraissut käärmettä ja mihin oli osunut ruohonleikkuri.

"Pannaanhan takaisin kompostiin? Se on kuulkaa asunut näillä tienoin monta vuotta ja tuntee teidät oikein hyvin. Vielä kuukauden päivät se saattaa olla tässä talvehtimispaikassa mutta ei se jää tähän asumaan. Lämmettyään se lähtee kiertämään reviiriään. Älkää sanoko sitä käärmeeksi, antakaa sille joku nimi, vaikka Fred."

Fred-raukka oli täynnä arpia, ja se oli paljon pienempi kuin olin ensin ollut näkevinäni.

Fred jäi kompostiin. Uskomaton myönnytys nimenomaan Andyltä, joka pelkää käärmeitä niin kuin niitä aika usein pelätään, irrationaalisesti.

Wiresin mies oli mukava tuttavuus ja rauhoittavakin. Paitsi että ennen lähtöään hän kuitenkin halusi näyttää meille, miten käärmeenpurema peitellään tukisiteen alle ennen kuin lähdetään kiireellä lääkäriin hakemaan vastamyrkkyä.

En tullut esitelleeksi Fredille kameraani, joten kuva on mosaiikkipolun avajaisista viime viikolta. Punakeltaiset vaatteet ja pikku mekot kuuluvat Robertsonin alakoulun koulupukuun (klikkaa kuvasta isompi versio).

***

Above, I have explained a bit about the workings of the Wires organisation. Until this week, I hadn't really had anything to do with them - luckily enough, we have managed to avoid hitting kangaroos on the roads and haven't had a wombat burrowing under our house, destroying plumbing or hard wiring.

But this Monday morning was nice and sunny, and the snake that had been happily hibernating in the compost, unknown to us, had woken up and was basking in the sun on top of the heap. I could not quite figure out what it was - looked like a Brown Snake but we had been told Tiger Snakes and Highland Copperheads were much more common around here.

The very nice and friendly Wires man came with his snake handling hook and canvas bag and fished our friend out of the compost where it had again disappeared. "Copperhead," he announced. This, according to him, was good news. In fact he made us feel privileged that the copperhead (Austrelaps ramsayi) had decided to hibernate in our nice, safe compost bin. The snake was relatively small - about a metre long - and had some big scars on its brown body - cats and lawnmowers, said the Wires man. I was allowed to touch its tail with the tip of my finger. It was quite cool and silky.

I don't quite know how it happened but we were actually persuaded to let Fred stay. (The Wires man said we shouldn't call it a snake but give him a proper name. He seemed convinced that, from the snake's point of view, Andy and I were already old acquaintances, even if we have never actually seen him until this moment.) Apparently Fred will start moving around in a few weeks and won't always be living in the compost bin. According to the Wires man, Fred's territory consists of maybe six backyards and we are unlikely to see him often. I was advised to give Fred a bit of warning before going and turning the compost, though. Another not-so-reassuring bit information came as we were shown how to tie and immobilise a limb for the tranport to hospital to get some antivenom.

It will be me turning the compost from now on. Andy is terrified of snakes and I still can't believe he actually let Fred stay. I have a feeling he is going to keep the lawn very nice and short this summer.

I didn't show Fred my camera, so the photo is from the opening of the mosaic pathway last week. The red and yellow pants and shirts and caps are the Robertson primary school school 'uniform' (click for a bigger image).

Posted by ah at 05:32 PM | Permalink | Comments (6)

Ovikello soi. Patterien vaihtamisen jälkeen se on palannut oletusasetuksiin ja soittaa Big Ben -sävelmää. Joka kerta kun ovikello soi (se soi aika harvoin), muistan, että sävelmä pitää vaihtaa tavalliseksi pimpelipom-ovikellonääneksi.

Oven takana seisoivat hehkeä blondi ja pisamainen ruskeaverikkö, jotka kannattelivat välissään punottua koria täynnä kauppatavaraa. Koriin oli kiinnitetty lappu, josta selvisi, että kaupan olevan artikkelit maksoivat 50 dollaria kappale.

Blondi ja ruskeaverikkö olivat siinä viisi, kuusi vuotta vanhoja. Kauppatavara koostui kuution muotoon painelluista muovailuvahapaloista. "Erinomaista esimerkiksi korujen valmistukseen", selitti ruskeaverikkö.

Kulkukauppa tuli minulle sen verran yllätyksenä, etten tajunnut lähettää lapsukaisia suoraan matkoihinsa vaan ryhdyin tinkimään. "Ei ole viittäkymmentä dollaria", sanoin, mikä piti paikkansa. "No kolme dollaria sitten", sanoi blondi. "No yksi dollari sitten", sanoi stereona pisamainen.

Näin tinkimällä oli kauppahinta saatu pudotettua viideskymmenesosaan. Tiukalla karjalaistaidolla sain neuvoteltua samaan hintaan yhden ison ja kaksi pientä muovailuvahan palaa. Dollari pantiin pieneen läpinäkyvään lasirasiaan, jossa ei toistaiseksi ollut vielä yhtään rahaa.

Kukaan ei ennen minua ollut ollut niin hullu että olisi ostanut harmaaksi pyöriteltyä muovailuvahaa.

***

The doorbell rang. Since changing the batteries, it has reverted to the default Big Ben tune. Every time the doorbell rings (which is surprisingly seldom, people prefer to knock), Big Ben takes us by surprise. We never remember to do anything about it.

Anyway, the doorbell rang and I went to the door - this happened on Friday and Andy was in Sydney. There were two people outside, a beautiful blonde and a cheerful looking brunette with freckles. Between them, they carried a big basket with merchandise. In the basket, there was a note explaining that the goods cost $50 each.

The blonde and the brunette were about six years old each, and the articles for sale were pieces of play-dough, formed into little cubes. Most of them were the unmistakable shade of grey that you get when you have played with your play-dough for quite a while and the colours have become blended.

"Excellent for making jewellery", the brunette explained.

The sales activity at my front door took me so much by surprise that I didn't have the good sense to send the little merchants home immediately. "But I don't have 50 dollars", I said, stupefied (this was true). "Three dollars then", said the blonde nonchalantly. "One dollar then", said the one with freckles simultaneously.

After some serious bargaining, I was the owner of three pieces of playdough: one big, grey one and two slightly more colourful small lumps. The dollar was lovingly put away in a little, glass box that was kept in the basket.

No one else had yet been as crazy as to buy a piece of grey play dough, not even three for a dollar.

Posted by ah at 06:37 PM | Permalink | Comments (3)

Vasen korva on puuduksissa. Ja puolet kielestä, ja alahuuli ja oikeastaan koko vasen puoli leukaa.

Ei ole verisuoni katkennut päästä, kiitos kysymästä, on puudutettu niin maan perusteellisesti. Ja paikattu. 190 paikallista dollaria ($= 60 senttiä tai niillä main), kiitos. Taitaa olla kuitenkin vielä vähän halvempaa kuin Suomessa?

Saa maksaa vaikka 1900 dollaria. Olen löytänyt hammaslääkärin, joka näyttää välittävän siitä, sattuuko. Ja sitä varten siinä hammaslääkärissä ei satu koskaan mikään muu kuin puuduttaminen ja sitäkin pyydetään anteeksi. Hammashoitaja hieroo hellästi vasemmasta ranteesta samalla kun lääkäri pistää neulan ikeneen.

Minulta poistettiin pari vuotta sitten joukko 1970-luvulla laitettuja amalgaamipaikkoja, jotka kuulemma 'vuosivat'. Olenko allerginen puudutusaineelle, kysyivät silloin. Sanoin, että on puudutettu vain kerran, viisaudenhammasleikkauksessa, ja sen jälkeen oksensin pari tuntia. "Mitä, onko nämä kaikki paikat laitettu puuduttamatta?", kalpeni tohtori Herrington (joka sivunmennen sanoen on iso, teurastajan näköinen mies, jolla on hiljainen ääni ja joka harrastaa moottoripyöräilyä). "Sellaisille hammaslääkäreille pitäisi panna itselleen paikkaa puuduttamatta." Suomen hammashoito ei tainnut oikein vakuuttaa.

Alkuun ajattelin tästä amalgaamin uusimisasiasta, että hammaslääkäri haluaa vain lihottaa tiliään tekemällä joutavia kunnostustöitä. Outo juttu kuitenkin, että paikkojen myötä katosivat 15 vuotta vaivanneet allergiat, joiden syytä ei ollut saatu selville. Ruokia, mausteita ja lisäaineita epäiltiin. Heräsin öisin hengitysvaikeuksiin, kun henkitorvi oli turvonnut lähes umpeen. Aamuisin silmä, tai huuli, tai jalkapohja oli turvonnut kummalliseksi. Kuljin kortisonipurkki taskussa, lääkekaapissa oli adrenaliinikynä. 15 vuotta söin antihistamiinia joka päivä. En syö enää. Luulottelua tietenkin, mutta lopputulos miellyttää kovasti, oli syy mikä hyvänsä.

Täällä suositellaan hammaslääkärissä käyntiä puolen vuoden välein. Eihän siihen kellään ole varaa tietenkään.

Tänään taisi muuten tulla vuosi täyteen tämän blogin kanssa. Ei tarvitse onnitella, olen ollut laiska.

***

I have no feeling whatsoever in my left earlobe. My left cheek and my lower lip are numb, too. But no, I haven't had a stroke, I have visited Dr Herrington today in his quiet little dental practice in Bowral. I have finally found a dentist I can go to without feeling absolutely terrified. He believes in local anaesthetics and seems to do it very effectively.

When I was a child and got my first fillings, they didn't bother with local anaesthetics. When, later in life, I was finally given an option to have one, I declined (I didn't like the look of the needle). Consequently it always hurt like hell and I developed a fear of dentists. So, when this Australian doctor asked me during my first visit, if I was allergic to the anaesthetic, I told him I had only had it done to me once, when my wisdom teeth had been removed.

"No anaestetic, ever? What about these big fillings, all done without anaesthetics?! Those sorts of dentists should have their own fillings done without anaesthetics!" He was clearly appalled and I could see the reputation of Finnish dental care had been damaged in his eyes forever. I decided to give the anaesthetic a try and it changed my life. In a small way admittedly, but it did.

I had quite a few 1970s amalgams removed that year and replaced with more subtle, modern, white fillings. My dentist told me he wanted to remove the old ones since there were signs of them leaking. I wasn't at all convinced that replacing them was necessary - but the weird coincidence is that along with those fillings there also disappeared a whole array of allergic symptoms that I had been suffering from since the mid-1980s. Food additives, spices and various foods had been suspected to be the culprit. Diets had not helped. I regularly woke at night to a horrible, suffocating feeling - my throat was swelling up. I walked around with a bottle of cortisone in my handbag, and in the medicine cupboard I had a $100 adrenaline pen for emergencies. I took a daily antihistamine tablet for 15 years. Now I haven't needed one in 2 years.

It is probably a coincidence. But I thought I'd mention it anyway.

My blog has a birthday today, I realise. But don't congratulate me, as I have been a bit lazy.

Posted by ah at 05:57 PM | Permalink | Comments (12)

Nuhakuumeviihdettä talon tapaan: minä sairastin maanantain. Vein läppärin sänkyyn ja huvittelin langattomalla nettiyhteydellä niin perusteellisesti, että illan tullen toivoin hartaasti, ettei internetiä olisi koskaan keksitty.

Andy sairasti tiistaina ja katsoi putkeen kahdeksan jaksoa Sopranosin tuoreinta tuotantokautta. Eräässä robertsonilaisessa takahuoneessa sijaitsee pimeä Sopranos-jakelupiste, johon tuntematon yhdysvaltalainen taho lähettää tuoreimmat jaksot vanhanaikaisesti VHS-kasetilla. Näitä kasetteja sitten kierrättävät ne, jotka eivät malta odottaa, että sarja tulisi tv:stä.

Minulta jäivät ensimmäiset Sopranosit katsomatta enkä sen jälkeen viitsinyt edes yrittää päästä kärryille. Kun joskus sairastun oikein todella, kuinka monta kautta ja jaksoa minulla sitten onkaan katsottavana!

Eilen tuli mainituksi thai-kalapihvien ohje, jota kokeilin viikolla - ohje löytyi netistä (linkki englanninkielisessä osiossa), joskin sovelsin sitä hieman sen mukaan mitä kotoa löytyi. Lopputulos ei millään lailla (ei sitten todellakaan millään lailla) muistuttanut niitä harmaita haukipullia, joita koulun keittolassa tarjottiin ja joista jäi kitalakeen päiväksi nahkealta tuntuva ja kalmalta maistuva kalvo. Minä käytin barramundia, kuvittelisin että kuha olisi tässä ohjeessa omiaan. Ahvenkin varmasti kävisi ja jopa se ylimittainen hauki. Siika on ehkä vähän turhan hienoa tähän puuhaan.

Ohjeen tärkein mausteaines on kaffirlimetin lehti, joita saa Helsingissä aasialaisista kaupoista, kukaties jo Stockmanniltakin. Jos ei ole niin lopputuloksesta ei tule yhtä hyvä - mutta sitruunaruoholla ja limettimehulla saa ehkä jonkinlaisen version aikaan. Alemmassa kuvassa oma pieni limettipuuni, taustalla punakukkainen ananaksentuoksuinen ananassalvia (Pineapple Sage aka Salvia elegans), jossa naskalivyömesikko käy toisinaan imemässä mettä.

Tarvitaan:

Pikku nippu tuoretta korianteria silputtuna - lehdet ja reippaasti varsiakin
Puoli kiloa kalafileitä paloina (ahventa, kuhaa tms)
Yhden limetin mehu
Tuoretta chiliä silputtuna (pari tulista pikkuchiliä tai maun mukaan)
Kananmuna
1 rkl kalakastiketta (aasiamarketista tai kiinalaisen ruoan osastolta)
1-2 teelusikallista punaista thai-chilimaustetahnaa (tai tulista currytahnaa)
1-2 teelusikallista (ruskeaa) sokeria
3 kaffirlimetin lehteä silputtuna

Valmistus (tämä on se hauska osuus): kaikki ainekset tehosekoittimeen. Hurautellaan massaksi niin että ainekset sekoittuvat hyvin mutteivät mene liian hienoksi. Muotoillaan kostutetuin käsin pihvejä (voi tehdä myös pieniä cocktailpihvejä). Paistetaan reippaalla lämmöllä öljyssä kauniin ruskeaksi, käännetään ja paistetaan toinenkin puoli. Älä paista liikaa, vain pari minuuttia puoleltaan.

Minulla ei ollut thai-chilimaustetahnaa joten käytin vihreää thai-currytahnaa.

Näitä voi tarjota makean chilikastikkeen kanssa tai tehdä etikasta, vedestä, sokerista, lusikallisesta kalakastiketta ja silputuista yrteistä ja kasviksista (hyvin pieneksi pienittyä korianteria, kurkkua, porkkanaa, sipulia ja chiliä) dippikastikkeen.

[Lisäys: Matkalla Canberraan sijaitsevan Madew-viinitilan Belle Riesling 2004 kävi täydellisesti kaveriksi.]

***

Above, I have translated a jolly good thai fish cake recipe that I found on the internet. I modified it just a bit - I forgot to put the beans in and decided they were really not needed. I used barramundi. A wonderfully easy dish to prepare and quite delicious. Kaffir lime leaves are the key ingredient (my little lime tree pictured on the left, with some red Pineapple Sage/ Salvia elegans flowers).

This week was a bit out of the ordinary. First I spent a whole day in bed with a head cold surfing the internet (this was Monday and I am still feeling slightly weird). I am only now beginning to realise what a fine thing wireless broadband is. To be serious, by 6 pm I was quite fed up with blogs and chat groups and rather hoped internet hadn't been invented.

Then Andy got sick and spent a day in bed, watching eight episodes of Sopranos in one go. I missed the first series (or so) and never tried to join in since. So if one day I get really sick, I'll have a lot to watch. These were not just any old episodes, by the way, they belonged to the batch of VHS cassettes being sent straight from the US to a secret location in Robertson, from where they are then generously given to each Robertson-based Sopranos addict in his turn. In other words, they were new episodes.

Yesterday's long posting was a response to a little literary meme challenge - I got tagged by an old schoolmate who is nowadays editing a literary magazine. I hope my replies had been more 'literary', but what can I do! Most of them had to do with Finnish books, so the replies below are slightly different. Plus the Finnish version of the meme didn't specify as clearly as the English one to just mention one book in each category, so I got completely carried away.

1. One book that changed your life

The collected poems by the Finnish poet Aale Tynni. Not only because she was and still is my favourite poet but also because this thick volume was the first book of poems I bought with my own money, for myself to enjoy. My Mum had the same book, but since a couple of decades had passed since she had bought hers, I found to my delight that mine was much bigger, with several more recent collections added.

2. One book you’ve read more than once?

The first book I was obsessed with was, oddly, a children's version of John Bunyan's The Pilgrim's Progress. It wasn't actually given to me to read by anybody, I just happened to find it and read it far too many times. Can't imagine the damage it must have done...
The book that I still want to read again and again is Jane Austen's Persuasion.

3. One book you’d want on a desert island?

War and Peace, because I haven't read it and it would keep me occupied for a while.

4. One book that made you giddy?

Helen Fielding's Bridget Jones's Diary. I think the original book deserves a much better reputation, I found it genuinely funny and the film (could not face seeing the sequel) was a disappointment in comparison.

4. One book that wracked you with sobs?

I don't tend to sob anymore when I am reading, but poems regularly bring tears to my eyes - it is not the same reaction I had over The Little Dorrit or J. O Curwood's Kazan in my early teens but is more like a physical reaction to the sound and the feel of the words. These days, I don't like it at all when I feel I am being tricked into sobbing, which sometimes happen with films. Lars von Trier's Breaking the Waves made me very angry for this reason, and Dancer in the Dark was not much better. (Lars did not succeed, I did not sob.)

5. One book that you wish had been written

I could think of a number of autobiographies. I'd love to read one by my maternal grandmother (also called Anni), whom I never met.

7. One book you wish had never been written?

All the self-help books that claim that they'll make you very successful and very rich.

8. One book you’re currently reading?

I am halfway Helen Dunmore's House of Orphans (thank you Marjorie and Alec!), which is a beautifully written novel that takes place in Finland in 1901.

9. One book you’ve been meaning to read?

I am looking forward to reading a novel by the Finnish writer Juha Itkonen and some interesting looking poems/prose texts by Anja Erämaja. I am also definitely going to buy the diaries of Sibelius that have been recently published in Finland (in Swedish).

10. Now tag five bloggers?

I'll tag Denis and Miss Eagle. (I could not count to one above, so...)

Thank you Anita for the English version of the questions.

Posted by ah at 05:57 PM | Permalink | Comments (8)

Elämä alkaa voittaa - päivät ovat selvästi pitempiä ja sitä paitsi tein viime viikolla keittiössä ihmeellisen keksinnön. Lasilliseen appelsiineista puristettua mehua lusikoidaan kypsän kärsimyshedelmän hedelmäliha. Ahhh. Näyttää sammakonkudulta mutta maistuu taivaalliselta.

Voi olla että resepti toimii paremmin tässä maassa. Passionhedelmät ovat talvikaudella aivan erityisen hyviä (banaaneja taas ei saa tällä hetkellä ollenkaan alle 15 dollarin kilo, sillä hurrikaani Larry teki selvää jälkeä viljelmistä). Appelsiineja puolestaan ostetaan verkkokasseittain kotiin ympäri vuoden nimenomaan mehun puristamista varten. Kypsistä appelsiineista puristettu mehu on yksi niitä asioita joita jään kaipaamaan jos joskus muutan takaisin Eurooppaan.

Tänään tuli 38 vuotta täyteen. Loppuvuoden Rooman-lomaa odotellessa olivat lahjusten antajat selvästi lyöneet viisaita päitä yhteen, sillä DVD:n muotoisista paketeista paljastui selkeä teema. Keksittekö vielä lisää Rooma-aiheisiä filmejä? Entä Rooma-kirjallisuus? Tämmöisiä tuli (ihan liikaa mutta ilmeisesti oli ollut joku alennusmyynti):

Kubrickin Spartacus
Fellinin Rooma
Wylerin Loma Roomassa (se, missä on nuori Audrey Hepburn ja sopivanikäinen Gregory Peck)
Rossellinin Rooma - avoin kaupunki
Minghellan Lahjakas herra Ripley.

***

If I ever move back to Europe, I'll miss my freshly sqeezed glass of orange juice. Last week I managed to improve the already fantastic morning treat by scooping in the flesh of a big, ripe passionfruit. It looks like frog spawn, I know, but it is a life-saver on a windy, cold winter's morning. Passionfruit is very good in wintertime, and there are no bananas under $15/kilo after the tropical cyclone Larry. They are seriously saying that, in addition to the petrol prices, the price of bananas is to blame for the latest inflation figures and the expected rise in interest rates. I don't understand the mechanism - I mean, you can't do without petrol but nobody buys bananas when they are over $15 a kilo!

It is my birthday (and Celeste's!) today. I got a disproportionate number of presents, most of them DVD shaped. We are planning a little holiday in Rome on our way to Europe later this year, and very appropriately all the DVDs had to do with this particular theme. Kubrick's Spartacus, Rossellini's Rome, Open City, Wyler's Roman Holiday, Fellini's Roma, Minghella's The Talented Mr. Ripley. I hope there was a sale on... Can you think of more films about Rome? What about books?

I have never been to Rome even if I have been to Italy a lot of times.

Posted by ah at 01:11 PM | Permalink | Comments (16)

Terveisiä Brisbanesta. Siellä ei ollut satanut suunnilleen vuosiin, ja tietysti ulkoilmakonsertin alla taivaat aukenivat. Vettä ei tullut niin paljon, että se olisi auttanut kuivuudesta kärsiviä. Sen verran kuitenkin, että väkijoukko harveni.

Ei se mitään, konsertissa oli kiva tunnelma. Olisipa äänentoistokin toiminut. Andyä vähän harmitti mutta näyttipä tuo olevan teokseensa silti tyytyväinen. Muusikot ja solistit tekivät hienoa työtä.

Brisbane on mukava näin talvisaikaan, kun siellä vallitsee ihana suomalainen kesäsää. Kotoa lähtiessä piti raaputtaa auton ikkunoista jäätä, reilun tunnin lentomatkan jälkeen vastassa oli välimerellinen paratiisi. Maisteltiin ostereita, rapuja ja vaikka mitä.

Tänään kotona sulatin jääkaapin ja tein inventaarion. On tylsä heittää pois ruokaa. Roskikseen meni puoli purkillista salsaa, purkillinen kehnoa sinappia, avaamaton sillipurkki, jonka parasta ennen -päivästä oli vierähtänyt puoli vuotta, kaksi kreikkalaista hunajajugurttipurkkia, joiden päiväys oli varmaan vanhentunut jo ostettaessa, pullollinen pahan väriseksi mennyttä persikkanektaria (ai miten niin ei kiinnosta?). Pakastimesta löytyi ruisleivän juuri. Vieläköhän se toimisi...

Tänään allekirjoitin myös kustannussopimuksen. No ei tosiaan ole tulossa suurta romaania (vielä). Tämä on ainakin puoliksi toimitustyötä. Mutta henkilökohtainen merkkipaalu kuitenkin, sillä maaliskuun loppuun mennessä pitäisi kuunnella hirmuiset määrät muusikkohaastatteluja ja koota niistä kirja, englanniksi. Ajattelin tiputella ainakin tänne suomenkieliseen osastoon valittuja sitaatteja.

Lounasaikaan luin libanonilaisia blogeja. En linkkaa yksittäisiin, mutta tämän foorumin sivupalkista löytyy linkki poikineen. Olin pikapikaa jo omaksunut itselleni tyypillisen mustavalkoisen "paha Israel", "poloinen Libanon" -asenteen mutta sepä tuntui blogeja lukiessa naiivilta ja tietämättömältä asenteelta. Ja sitähän se olikin. Vähissä ovat voittajat.

Australiassa on suuri libanonilainen vähemmistö, edellisten konfliktien ja sisällissodan peruja. Tästä syystä Libanonissa on tällä hetkellä 25 000 australialaista ilman tietoa kotiin pääsystä.

***

Greetings from Brisbane. One wonders why, in a city that has not had decent rain in years, it starts to bucket down just when you are about to go to an open-air concert. Not very many people there as a result but the atmosphere was very friendly and laid-back. Andy's piece went well, although the balance of the amplified performance was somewhat erratic, despite the great work by the Southern Cross Soloists and folk singer soloists Warren Fahey and Dave de Hugard.

I'd love to live in Brisbane - in July. Perfect summer weather, Finnish style. Plus the seafood is great.

Today I thawed the fridge. I chucked out a jar of pickled herring, a jar of mouldy salsa, 2 tubs of Greek yoghurt (what do you mean, 'Too much information'?) and signed a publishing contract. No, it is not for the long-awaited best-selling novel of mine, but for a relatively big writing-editing job involving radio interviews. I'll start the work tomorrow (I think).

A daily email from Crikey.com.au had some interesting links to Lebanese blogs. I won't link to them as they were many - but here is a link to a Lebanese blogger forum with a useful sidebar link list. I had already adopted a quick and easy "Bad Israel, Poor Lebanon" attitude (typical of me) so had to adjust my black and white views a bit. No winners here, clearly. (But I see at least the Finnish foreign minister has an opinion.)

Posted by ah at 04:49 PM | Permalink | Comments (3)

Meillä oli viikonloppuvieraita: nelihenkinen perhe - isä, äiti, kaksi lasta, koiranpentu. Tuli taas todistettua: Afrikan tähti on kansainvälinen pelihitti. Tai sen pitäisi olla. Aikuisista on yhtä hauskaa kuin lapsistakin kerätä jalokiviä. Lapset enimmäkseen pelkäävät rosvoja (sisarenpoika Heikki vaati taaperoiässä rosvojen poistamista pelilaudalta ennen pelin alkua), aikuisista taas on mahtavaa kun kanssapeluri jää nalkkiin St. Helenan saarelle.

Ja kaikista on hauskaa kerätä niin paljon rahaa että voi lentäen livauttaa takaisin Kairoon hevosenkengän kanssa, kun köyhä Afrikan tähden löytäjä raahustaa jalkaisin kohti pohjoista jossakin Timbuktun tienoilla.

Afrikan tähden parissa oppii myös pelissä huijaamisen alkeet jo varhaisessa iässä (kolonialismin alkeista nyt puhumattakaan.) Ja onhan Afrikan tähti-pelillä tietysti myös sivu suomalaisessa wikipediassa.

Mitä muita pelejä kuuluu koko perheen pelien top-10 -listalle? Miksi?

***

We had weekend visitors. They came armed with board games ("In case we get bored," declared little Rafael when he walked in the door.) Snakes and Ladders was a hi-tech version with plastic ladders, wheels and snake-shaped slides.

But I had a secret weapon: a blue box containing the Finnish 1950s board game The Star of Africa. This is a game where participants travel through African countries and cities, looking for the legendary diamond. The classic moment of the classic game is when a participant looks for his fortune on the island of St. Helena but instead meets the end of his game in the form of a robber.

It is quite amazing how an old-fashioned game consisting of a map, a dice, some fake money and cardboard jewels does the trick every time.

Posted by ah at 12:00 PM | Permalink | Comments (12)

Siskolta tuli aamuyöllä tekstiviesti. Australia-Italia -potkupallopeli oli juuri päättynyt, ja viime sekunneilla tapahtuneen tuomarivirheen ja rangaistuspotkun vuoksi (näin kerrotaan) australialaiset lähetettiin pakkaamaan. Tekstiviestinkin mukaan moraalinen voittaja löytyi eteläiseltä pallonpuoliskolta.

Itse asiassa moraalinen voittaja löytyi kyllä peiton ja patjan välistä.

Meillä suunniteltiin illankähmässä, että katsotaanpas jalkapalloa. Australian joukkue kun oli jotenkin onnistunut pääsemään alkulohkostaan (jossa oli hirmuinen Brasilia) jatkoon, vaikkeivät muuten olleet yltäneet koko turnaukseen 32 vuoteen (kai). Täällä on perinteisesti vauhkottu enemmän rugbystä, mutta nyt hillittömien mittasuhteiden jalkapallokuume on vallannut koko saarivaltakunnan. Meillä herättiin (melkein) vasta kun Socceroos oli siis pelannut jo kolme peliä.

Peli alkoi yhdeltä yöllä. Kymmeneltä päätin ottaa pienet torkut sohvalla, että sitten jaksaisin. Yhdeltätoista päätin siirtyä jatkamaan pieniä torkkuja makuuhuoneseen, kun sielläkin on telkkari. Puoliltaöin muistin, etten koskaan katso jalkapalloa enkä oikeastaan muutakaan urheilua.

Puoliajalla havahduin kysymään Andyltä (joka katsoi siinä vieressä koko pelin vaikka yleensä katsoo vain monipäiväistä krikettiä), että mitä kuuluu. Nolla-nolla. Loppuvihellyksen jälkeen havahduin taas ja kysyin, että mitä kuuluu. Nolla-yksi, väärän joukkueen hyväksi ja kauhean vääryyden seurauksena tietysti.

Olisi ärsyttänyt jos olisin moisen vuoksi valvonut. Nukuin paremmin ja pitemmät yöunet kuin aikoihin.

Minä katson oikeastaan vain miesten voimistelua (etenkin permantoa ja renkaita) ja taitoluistelun miesten vapaaohjelmaa. Molemmissa yhdistyvät nätisti maskuliininen voima ja sopusuhtaiset mutta lihaksikkaat miesvartalot. En välitä tuon taivaallista, kuka voittaa.

***

A text message from Finland in the early hours: my sister reckons Australia was the moral winner.

I consider myself the moral winner. There was a plan to watch the Australia-Italy soccer game, which started at 1 am Australian time. At 10 pm I thought I'll have a little nap on the sofa, to make sure I'll stay awake. At 11 pm I decided that the bedroom was a better place for napping, and there is a television there, too.

Around midnight I remembered I never watch soccer. Andy (who normally only watches test cricket) proceeded to watch the game on the bedroom tv, while I checked the situation once during the game and afterwards. I'd have been profoundly irritated if I had watched it.

I watch men's artistic gymnastics and men's figure-skating. Breathtaking and very satisfying. I don't care about winners, or their morals.

PS. The best headlines in the media this morning: Good Bye, Cruel World (the Sydney Morning Herald); Last-gasp Penalty Breaks Australian Hearts (ABC News).

Posted by ah at 11:27 AM | Permalink | Comments (7)

Jos tyttelin seikkailut tietokonemaailmassa eivät kiinnosta, tämänpäiväinen postaus kannattaa jättää väliin. Se ei ole erityisen informatiivinen eikä oikeastaan ollenkaan hauska. Se vain on.

Kun kotitietokoneen käyttäjä tarvitsee tietokonetukea, on oikeaa osoitetta joskus mahdoton löytää. Ongelmaa ja asiakasta pallotellaan tietokoneen valmistajan, ohjelmistoyrityksen ja internet-palveluntarjoajan välillä. Ei voida auttaa, ei kuulu meille, pitää ottaa yhteyttä valmistajaan/ISP:hen jne.

Dellistä puhutaan joskus pahaa, siksi sananen Dellin intialaisteknikkojen ylistykseksi nimenomaan tässä asiassa. (Ainakin Dellin Asia-Pacific -alueen tuki sijaitsee fyysisesti Intiassa, jossa mielenkiintoisella aksentilla täydellistä englantia puhuvat teknikot ratkovat myös australialaisten tietokoneongelmia.)

Minulla on kannettavassani kolmen vuoden takuu, johon investoin, kun ensimmäinen takuuvuosi oli lopuillaan ja läpsykkä oli yhtäkkiä muuttunut ärsyttävän epävakaaksi. Taustalla oli Microsoftin surullisenkuuluisa SP2-päivitys, mutta sen päälle rämähti vielä jokin oikosulun tapainen. Ukkosta epäiltiin (eikä syyttä: Robertsoniin oli poissaollessani rymäyttänyt kaikkien salamoiden äiti). Emolevy vaihdettiin kuitenkin takuukorjauksena. Järjestelmä asennettiin uudestaan kahdesti. Yleinen epävakaus poistui viimein SP2-yhteensopimattoman printterisoftan myötä.

Oli miten oli, totuin noina maalis-huhtikuun päivinä kulkemaan kotona langaton puhelin leukakuopassa ja keskustelemaan ensi-iltaelokuvista Biddaptan, Jithun, Abhran tai Santoshin kanssa sillä aikaa kun Microsoft raksutti omiaan tietokoneen uumenissa. Teknikkojen kärsivällisyys oli lähes loppumaton. Erityisen helpottunut olin siitä, että SP2-päivitykseen liittyviä ongelmia ratkottiin ikään kuin Dellin laskuun osana hoitoa.

Kun tänään halusin rakentaa uudestaan langattoman internetyhteyden asentamatta Telstran (Australian Sonera) kömpelöitä ohjelmia ja käyttämättä Telstran aikanaan puolipakolla minulle tuputtamaa typerää ulkoista langatonta adapteria, tiesin olla soittamatta Telstran teknikoille. Sieltä minua oli jo ennakolta valistettu, että Telstran broadband-tuki koskee ainoastaan Telstran asennuslevyn ja Netgearin USB-adapterin tai ulkoisen kortin kautta rakennettua 'langatonta' yhteyttä.

Molemmat ovat tietysti täysin turhia, kun kysymyksessä on langattomalla kortilla varustettu kannettava. (Sivumennen sanoen kotona käyneellä Telstran teknikolla ei ollut tästä asiasta hajuakaan, hän ymmärsi vain Telstran levyjä ja adaptereita ja suositteli vielä USB-adapterin jatkeeksi pitkää johtoa, jotta adapterin voi kätevästi kiinnittää vaikka kirjahyllyn kulmaan. Langaton? Haloo.)

Kuvittelin, että homma hoituu kätevältä naisihmiseltä omin neuvoin. Mutta eihän se sitten hoitunutkaan. Kun olin poistanut puoli vuotta käytössä olleen Telstra-tauhkan, tietokone ei tunnistanut naapurihuoneesta väreilevää langatonta verkkoa ollenkaan tai jos tunnisti, ei suostunut sitä käsittelemään. Sitkeä yritys ja erehdys -metodi ei auttanut, vaikka opin naputtelemaan satunnaisista kirjaimista muodostuvan 26-kirjaimisen salasanan monien yritysten seurauksena ulkomuistista.

Soitto Dellille, ja apu löytyi. Ja mikä parasta, takuuta on vielä vuosi jäljellä.

Eilinenkin muuten vierähti yritys-erehdys -osastolla. Sain vihdoin tutustuttua jo aikoja sitten hankittuun Wavelab-ohjelmaan, joka on käypäinen väline mm. radio-ohjelmien ja muiden montaasien teossa. Päivän harjoittelun tuloksena kotistudiossa tuotettiin karmivaa MIDIsaundia ja livehoilotusta yhdistävä kokonaistaideteos (kuvassa yksityiskohta näytöltä) apuneuvoksi Andyn uuden biisin esittäjille.

***

Above, I have written down a long-winded description of my dealings with various, endlessly patient Dell computer technicians, all with Indian accents. The English version will be a bit more compact, and believe me, you are not missing much.

All I wanted to say was that I have been impressed with the Dell telephone support. I know there are people whose dealings with Dell have not been satisfactory - which is why I felt like posting some good feedback on my blog.

More precisely, I have been impressed by the way the Dell support does not give you the usual "we can't help you, you need to contact the ISP/Microsoft/software manufacturer" nonsense. If I have had a problem with a computer they built, they have taken it upon themselves to solve it.

In my case, I have sometimes spent more time than I wanted to with a sweaty cordless telephone balanced under my chin getting instructions or sometimes listening to Brandenburg concertos or discussing the latest film releases with Biddapta, Jithu or Santosh. This is while the PC works its way through the Microsoft regulated steps of re-installing the operating system. But I have always been treated with respect and patience and given detailed instructions about what to do next.

Most of this experience dates back to the beginning of 2005, when my laptop was behaving in a very erratic way. It was not at all clear how much of it had to do with Microsoft SP2 and it could have been questioned how much of it should have been covered by warranty (due to some Very Big Thunderstrikes in Robbo). Anyway, my warranty was just then running out, so I made the decision of extending it by 2 years.

I am glad I did. In addition to helping with a couple of other, small issues earlier, Dell support has just today helped me to solve a wireless broadband related problem that Telstra Bigpond did not want to have anything to do with. Telstra's Bigpond Wireless insists on using often quite unnecessary external Netgear wireless cards or adapters and related software that you are required to install. When I did not want to use these, I was on my own.

It should have been relatively simple, as I have a laptop with an in-built wireless card. I thought I'd be able to figure it out but I could not. The only thing I learnt during my long trial and error session was to recite by heart the 26-digit password that was supposed to let me in the amazing world of wireless broadband.

And then it occurred to me to call Dell. A nice Indian gentleman solved my problem for me over the phone in a number of detailed steps.

Yesterday, too, was spent in the world of IT and trial and error. I was teaching myself the basics of Wavelab (image above) - interesting software mostly used for making audio montages and radio programs. What we produced in our makeshift home studio was a rather appalling mixture of MIDI-instruments and recorded human voices - the aim was to put together a practice CD for the singers of Andy's new piece. We can only hope the end result will never end up in the wrong hands.

Posted by ah at 02:50 PM | Permalink | Comments (6)

Vuoden lyhyimmät päivät ovat käsillä. Olen onnistunut pitämään tavanomaisen talvimatalasuhdanteen loitolla viettämällä tavallista enemmän aikaa ulkona. Aurinkoinen sää on kompensoinut lyheneviä päiviä.

Päivä muuttui pari tuntia sitten pilviseksi, ja suomalaiset talviunigeenini heräsivät saman tien ja alkoivat vaatia 1) päiväunia 2) hiilihydraatteja 3) tulta uuniin.

Keskitalvi on minulle luovuuden kannalta avuttominta aikaa. Tämä näkyy mm. blogin harvoina merkintöinä, joita en jaksa pyydellä anteeksi. Kun ei ole mitään sanottavaa, ei kannata sanoa mitään.

Suomessa asuessani en muista erityisesti kärsineeni kaamosmasennuksesta. En siis enempää kuin muutkaan ympärilläni olevat ihmiset. Tuskin saisin diagnoosia nytkään, siksi lieviä ja lyhytaikaisia ovat talvibluesit. Tunnen sympatiaa niitä kohtaan, joiden elämästä kaamosmasennus tekee helvetin. Ja sitä paitsi: onhan aivan erityisen naurettavaa Australiassa asuvan puhua kaamosmasennuksesta.

Lukemani lehtijutun mukaan 10 prosenttia suomalaisista kärsii kaamosmasennuksesta, naiset miehiä kolme kertaa useammin. Lisäksi monet kärsivät vuodenaikaan liittyvistä, varsinaista masennusta lievemmistä oireista.

Kesäkuussa he eivät kärsi. Paitsi jos sattuvat asumaan eteläisellä pallonpuoliskolla.

(Valokuva ei liity aiheeseen.)

***

The shortest days of winter are here. So is the winter mood - lots of sleep and lots of carbohydrates aren't exactly a cure but they make life easier. This year has not been too bad so far: lots of sunny days and quite a lot of time spent outdoors, which is the best natural medicine against the winter blues.

Midwinter is for me the least creative time of the year. I find it hard to concentrate. The ideas just don't appear - you can tell by the number of postings on the blog in the past few weeks. I am not apologising for not writing when I don't have a thing to say!

It seems 10% of Finns suffer from Seasonal Affective Disorder (SAD) related depression during the winter months. And many more, possibly around 20% of them have the milder version, sometimes referred to as the winter blues.

I like the sound of that. It makes sleeping and getting fat sound quite dignified.

A Finn suffering from SAD in June is an anomaly. Either that, or she is living in the Southern Hemisphere.

In Finnish, June is called kesäkuu. It translates as 'the summer month'.

More information in this article.

(The photo is unrelated.)

Posted by ah at 04:30 PM | Permalink | Comments (4)

Asiaa ihmetelleille katoamistempun syy: kaksi matkaa ja niiden välissä vatsatauti. Säästän enemmiltä yksityiskohdilta vaikka vähän tekisi mieli piehtaroida itsesäälissä. Andy-ressukka veti vielä lyhyemmän korren. Surkeaa kerrassaan. Nyt maistuu jo ruoka molemmille.

Ennen tautia kävimme Tasmaniassa yhdistetyllä työ- ja tuttavientapaamisreissulla. Hobart on äärimmäisen sympaattinen maailmanlopun kaupunki ja viimeinen juottopiste matkalla Etelämantereelle, jos sattuu asiaa sinne päin.

Kirjoitin Tasmaniasta pitemmästi muutama vuosi sitten:

Lentokentällä sataa vaakasuoraan, ja sumu peittää Hobartin kaupungin sekä sen yllä kohoavan Mount Wellingtonin vuorenhuipun. ”Hyvin harvoin meillä sataa, tuskin koskaan”, väittää taksikuski, astuu epäröimättä ulos rajuilmaan ja kantaa laukut pihan poikki Huvikumpua muistuttavaan puutalovanhukseen.

Ollaan Battery Pointissa, merimiesten, kalastajien ja kauppiaiden historiallisessa kaupunginosassa kivenheiton päässä Derwent-joen suistosta ja Hobartin syväsatamasta. Taloa isännöi muusikkopariskunta, joka vastaanottaa vieraan ja kiirehtii takaisin talon uumeniin oppilaittensa luokse.

Eteiskäytävässä sekoittuvat viulunsoitto ja jazzlaulu, avotakassa hehkuvat valtavat halot ja kahdesta laiskanlinnasta kohoaa korvapari kustakin...

Kokonaisuudessaan Hesarissa aikanaan julkaistu matkailujuttu löytyy täältä.

Kuva on otettu puun latvoihin rakennetulta kävelyreitiltä eteläisestä Tasmaniasta, joen nimi on Huon. Anteeksi latteista lattein fotojournalismi (yläkuvaa voi klikata isommaksi), oikea kamera on edelleen huollossa. Alempi kuva on otettu eilispäivänä Lucyn laitumella, jossa vietettiin kuningattaren synttärijuhlapiknikkiä hienossa joskin viileässä säässä. Kaikenlaisia tekosyitä kansallisen vapaapäivän viettoon. Leidillä on oikea syntymäpäivä ja virallinen syntymäpäivä. Arvaan, että jälkimmäinen ei vaihda paikkaa vaikka monarkki jonain päivänä vaihtuisikin. Omituista asiassa on, että Isossa-Britanniassa kyseistä kansallista vapaapäivää ei tunneta.

***

For those who were wondering: I wasn't planning to have such a long break. In fact I didn't have a break, I had two short trips and a gastric virus in between them. Awful experience, even if mine was hardly anything compared to the bug that attacked poor Andy with a vengeance.

The more interesting of the two trips was a weekend in Tasmania. Andy keeps saying Hobart reminds him of Helsinki. I guess the harbour has a slightly similar atmosphere to that of the harbour of Helsinki, if you don't take into account the mountains that surround the city. But I think he is mostly referring to the climate and the cold sea (the sea smells the same in Helsinki - funny, that).

Above I am quoting and linking to a longish Tasmania tourism story that I wrote for the main Finnish daily a few years ago. It was cold then, too, and Hobart was covered in fog and Mount Wellington was nowhere to be seen. This time we had a couple of bright, cold days, perfect for walking and sightseeing, so we drove down to the Huon River Valley, which we had not seen previously. Lots of orchards with huge apples still hanging in the trees, and the river itself was quite magnificent. We drove all the way to the Tahune airwalk (see image on top, click to enlarge) - a kind of a PR exercise of Forestry Tasmania, I understand. I found the forest floor much more interesting than the treetops, but then I have never been a fan of heights.

For the record - the oysters were fantastic and had nothing whatsoever to do with the stomach bug that announced itself a few days later.

The lower picture was taken yesterday (again I apologise for the mobile camera quality) by Lucy's dam where we were having a little picnic to celebrate Queen's birthday, which for some reason is a national holiday in Australia but not in Great Britain.

Posted by ah at 04:02 PM | Permalink | Comments (8)

[Päivitetty & täydennetty 14:50 Suomen aikaa]

Isohko urakka takana. 50-sivuinen partituuri on puhtaaksikirjoitettu, vedokset luettu ja korjattu, stemmat tehty ja käyty läpi tiheän kamman kanssa. En ole ennen joutunut näin läheisiin tekemisiin käyrätorven, englannintorven ja oboen kanssa. Johan on monimutkaista! Unissa seikkailevat nuottiarvot ja etumerkit, ja uudet hartiatkin pitäisi ostaa.

Kyseisessä biisissä on laulustemmakin. Kaikki tekstit kertovat juomisesta, etupäässä oluen.

Taitaa olla kolpakon aika ja paikka. Jatkan vähän myöhemmin.

[Vähän myöhemmin:] Laulajalle (folksellaiselle), puhallinkvartetille ja pianolle kirjoitetussa Barleycornissa on juomalauluja ja juomista sivuavia lauluja Englannista, Irlannista, Italiasta ja yksi Suomesta. Etsin Andylle sopivaa suomalaista laulua, ja Kemppisen vinkistä mukaan tuli Juomaripojan hevonen. Suosikkini on varmaan irlantilainen Carrickfergus, suomalaiseen kun vetoavat paremmin tällaiset murheelliset, lasinpohjaantuijotteluballadit. Iloiset juomalaulut ovat ruotsalaisten alaa. Kantaesitys on heinäkuun puolivälissä Brisbanessa, yksityiskohtia alla.

Kännykkäkamerallakin joskus onnistuu, kun on tarpeeksi staattinen kohde (klikkaa kuvaa isommaksi, niin yksityiskohdat näkyvät paremmin).

***

Three days of furious typsetting, proofreading, editing and correcting, and the 50-page score of Barleycorn is ready. This is Andy's new song cycle for folk singer, wind quartet and piano, featuring six folk songs about drinking - beer, mostly - and drinkers. My favourite one of the lot is the one song that really isn't a cheerful drinking song at all: the Irish song Carrickfergus (...I'm drunk today/ And I'm seldom sober/ A handsome rover/ From town to town...)

The first performance will take place in Brisbane during the Brisbane Festival on 15 July by Southern Cross Soloists, Warren Fahey and Dave de Hugard.

The autumn colours above brought to you by the miserable little camera in my mobile. It is actually not such a bad shot, click the image for a larger view and you'll see the rather artistic colours of the maple leaves. Not a 'proper' maple - a Japanese one maybe?

Posted by ah at 07:31 PM | Permalink | Comments (9)

Päivän jännittävin tapaus: kohtasin kanan. Itse asiassa kohtasin useampia, ilmeisesti yksi naapuruston takapihakanaloista kärsii avoimen portin syndroomasta.

Vaivasin hetken aikaa päätäni sillä, liittyykö karanneisiin kanoihin jonkinlainen ilmoitusvelvollisuus. Kun en tosiaankaan tiennyt, mihin taloon lähteä kanaa taluttamaan, enkä sitäkään, miten kanaa talutetaan. Kysyin kanalta mutten ymmärtänyt vastausta.

Kanassa oli vähän linssiluteen vikaa. Kun otin esiin kännykän, kana asettautui keltaiseksi maalatun viemärinkannen päälle kanamaiseen poseeraukseen ja jähmettyi kuvaussession ajaksi. Minä menin menojani, kana jäi nokkimaan ojanpientareelle.

Siipikarjateema jatkui herkkukaupassa, josta ostin kuusi kananmunaa, kaksi (munanmuotoista) limettiä ja siivullisen ankanmaksapasteijaa.

Erään takapihakanalan omistaja rauhoitti myöhemmin omaatuntoani väittämällä, että kanat menevät kyllä yöksi kotiinsa (jos eivät ole tulleet sitä ennen syödyiksi...) Jos olisin tiennyt, mistä kanalasta karkulaiset olivat kotoisin, olisin kuulemma voinut yrittää kopata kanat sylkkyyn ja heittää ne kyseisen aidan yli.

***

This must be the highlight of the week, if not month. I met a chook today, on the narrow lane behind our house. I had no idea where the chook had come from (I asked and she probably told me only I didn't understand the answer). There are quite a few backyard chicken houses in the neighbourhood.

If there is a correct procedure when it comes to stray hens, I haven't heard of it. I left the chook and proceeded to pick up a printing job from the CTC where Jenny reassured me by pointing out that the hens do have a habit of finding their way home for the night (if they haven't got eaten by then).

The poultry theme continued at DB's deli, where I bought half a dozen eggs, two limes (well, they are egg shaped, aren't they?) and a slice of duck liver paté.

On my way home I saw another stray chook disappear under the trees surrounding the tennis courts.

Posted by ah at 02:58 PM | Permalink | Comments (2)

Karautin Nissanilla kotipihasta muutaman sadan metrin pyräyksen postitoimistolle. Matkalla alkoi kuulua kummaa kolinaa, ja postitoimiston pihassa syyksi paljastui tyhjä rengas. Naula, taas. Olen alkanut epäillä, että naapuruston pikkupojat sijoittelevat metalliesineitä peruutuspaikalle.

Renkaanvaihto-opit olivat tuoreessa muistissa, parkkipaikka tasainen ja autosta löytyivät kaikki tarvikkeet, jopa kiilat ja hansikkaat. Julkinen tapahtumapaikka ärsytti silti. Postitoimiston pihassa käy ennen laatikon tyhjennystä melkoinen trafiikki, ja vastapäätä sijaitsee kylän tietotoimisto eli kyläkauppa.

Vettä tihuutti vähän, pörrökaulaliina ja talvitakin karvareunukset olivat tiellä ja muutenkin tilanteeseen sopimattomat. Olin myös epämukavasti tietoinen siitä, miltä nykymalliset farkut näyttävät takaa päin pyöreän naisihmisen kyykistellessä renkaanvaihtopuuhissa.

Olin saanut tunkin paikoilleen, kun varttunut isäntä kysyi lava-autostaan, tarvittiinko apua. Kiitin kauniisti ja sanoin, ettei tällä kertaa tarvita. "Eikö varmasti?" Ihan varmasti, kiitos kuitenkin. Isäntä peruutti pois vähän vastahakoisen oloisesti.

Olin irrottamassa tyhjän renkaan ensimmäistä pulttia, kun viereen kurvasi seuraava lava-auto. "Tarvitaanko apua?" Kaksi nuorta miestä oli jo ulkona autosta ja tarttumassa työkaluihin, joten tein mieliksi. Olkoon nyt, mukavuudenhaluiselle ihmiselle apu kelpaa aina, ja sitä paitsi minusta oli tulossa iltapäivän ohjelmanumero.

"Eikö se tässä ollut mies todellakaan tarjoutunut auttamaan?" päivitteli toinen miehistä. Minulla alkoi valjeta, että kysymys oli miehisistä kunnia-asioista ja edellisen avuntarjoajan maine kylillä oli vaarantunut pahanpäiväisesti. Kiirehdin korjaamaan väärinkäsitystä ennen kuin sana leviäisi laajemmalle. Kuinkahan moni muu oli jo mielessään moittinut ensimmäisen isännän tapoja.

Muistiin merkittävää: ei saa heittäytyä liian itsenäiseksi silloin kun miehinen kunnia on kysymyksessä.

***

I was trying to change a tyre in the car park at the post office today at 2:30pm. There is a lot of traffic at the post office at 2:30pm - the mail leaves Robertson around 3 pm on business days.

I knew what to do, sort of, having changed a tyre six months ago all by myself, for the first time in my life. I had all the equipment, including a pair of gloves. I also had a long, fluffy, burgundy winter scarf and fake fur around the wrists and neck of my winter coat. I felt absolutely ridiculous and was aware that today's jeans look ghastly, seen from behind, when changing a tyre in the car park at the post office at 2:30pm.

The post office is opposite the supermarket, which is in the middle of the village, on the main road.

I had the jack in place and was busy winding, when an elderly man from a ute window kindly offered to help. "Thanks but I'll be fine, really I will." "Are you sure?" Quite sure, but thank you very much anyway.

I was trying to unbolt the first bolt, which seemed a bit tight, when the second ute (=pick-up) stopped and two young men got out, eager to help. I realised how silly it was to insist on doing it all on my own, in my fluffy scarf and fake fur around my wrists, so I said yes.

The job was completed in 60 seconds. "Did the other guy really drive away without offering to help?" my helpers wanted to know.

I realised only then that I had seriously endangered the first man's reputation in the village, and promptly hastened to put things right. I could not help wondering how many other people had come to the same, wrong conclusion.

Note to self: don't try to be independent when a man's honour is at stake.

Posted by ah at 06:07 PM | Permalink | Comments (14)

Kirjoitin juuri kolumnia siitä, miten maailmalla matkaillessa on toki hienoa nähdä "eläviä" michelangeloita ja botticelleja, keskiaikaisia kaupunkeja ja antiikin raunioita. Vaan mitenkäs käy, kun arvonsa tunteva kulttuurimatkailija pääsee safarille tai osuu muuten vastakkain elävän luonnon kanssa? Kyllä leijona on sentään aina leijona!

Minua nolotti Afrikan-matkani jälkeen myöntää kyselijöille, että safarilla oli oikeasti ollut hirmuisen elämyksellistä. Kun ajatusten olisi pitänyt omastakin mielestä askarrella enemmän kehitysmaapolitiikan ja maailman yleisen epäoikeudenmukaisuuden parissa. Tottahan ajankohtaisiakin asioita pohdittiin, meillä oli onni tavata ja keskustella oikeiden mosambikilaisten kanssa, kun maassa silloin asunut sisko esitteli ystäviään ja toimi tulkkina.

Zimbabwe oli tuolloin vielä kohtuullisen rauhallinen, ajelimme sen läpi kuhmuisessa pick-upissa ilman sanottavampia seikkailuja. Rajalla muistan, etten uskaltanut tunnustaa itseäni toimittajaksi, ja muistan myös nuoren paikallisen miehen Victoria-putouksilla, joka varoitti meitä uskomasta vaikutelmaan pinnalta katsoen sopuisalta vaikuttavasta yhteiskunnasta. Zimbabwe oli tosiaan meidän silmissämme vaikuttanut huomattavasti sopuisammalta ja tasa-arvoisemmalta kuin taakse jättämämme Etelä-Afrikan buurialueet, jossa motellin baarissa valkoiset, punakat ja pelottavat viljelijät olivat käyneet kysymättä kertomassa meille turisteille mieleisistään ratkaisuista kotiseutunsa "alkuasukasongelmiin". (Paikallisesta tax-freestä ostimme ison säästöpussin Chymoksen Marianne-karkkeja. Se tuntui vähän kummalliselta.)

Tämä kaikki tuli mieleeni eilen, kun vein pikavisiitillä Australiassa olevan samaisen isosiskon katsomaan - kenguruita. Meillä oli aivan tavattoman hyvä onni, sillä erään mainion viinitilan liepeillä tupsahdimme keskelle suurta isojättikengurulaumaa. (Anteeksi taas, mutta tällaista termiä tarjotaan todellakin eläimelle, joka kulkee englanninkielisellä nimellä Eastern Grey Kangaroo eli Macropus giganteus.) Kengurua kannattaa tosiaan katsoa, kun se loikkaa!

Ja niinpä en sitten edes hamuillut kännykkäkameraa. Kuvassa sumuinen aamuhetki kuivuneen Lake George -järven tienoilta pienestä Collectorin kaupungista. Minulle on kerrottu, että Collectorin kaupunki olisi saanut nimensä sen mukaan, että kultaryntäyksen aikana siellä oli hippuja sen kuin jaksoi poimia. Tämä ei näytäkään pitävän paikkaansa, vaan nimi kuuluu olevan väännös samalta kuulostavasta aboriginaalikielen sanasta, jonka merkitys on jo unohtunut. Se on joka tapauksessa varsin kummallinen ja itsekin unohtuneen oloinen pienenpieni paikkakunta, jolla on erikoinen nimi. Pysähdyin siellä aamiaisen toivossa, mutta oiva Lynwood Cafe ei ollut vielä yhdeksältä aamulla auki.

***
I had a nice autumnal experience this morning when driving home from Canberra. The motorway passes through a dry lakebed called Lake George, and today the whole valley bathed in luminous morning mist, creating a fantastic, magical feeling.

I stopped in Collector (where I took the rather ordinary photo above - if you click it larger you can just about see a hint of mist) hoping to eat breakfast in the very nice Lynwood Cafe, but unfortunately they only opened at 10 am and I was far too early.

I had been living under the impression that Collector got its name during the gold rush - that there was so much alluvial gold that it was possible just to fill one's pockets by collecting it. No truth in that story it seems, as the name of the town is not English at all but a corruption of an Aboriginal word. No one seems to know quite what the original word meant - I'll update if I ever find out.

I was in Canberra to meet my big sister (one of them) that has come to Australia for less than six days for a meeting. I had just about time to show her around a little bit, and we drove from the city (if you can call Canberra that) to the Lark Hill winery. The wines were suberb as ever, now officially biodynamic, and we also saw a huge mob of Eastern Grey Kangaroos. There must have been 40-50 of them grazing (is that what they do?) by the vineyard, so Outi had quite a good, close look at these fascinating animals on her very first day in the country. There were one or two huge males quite close to us and lots and lots of smaller females - could not quite see if they had joeys but it is nice to imagine they did.

On our way back, we saw many more on the paddocks by the roadsides - luckily none on the road.

Posted by ah at 07:20 PM | Permalink | Comments (5)

Kasablogissa Jussi kirjoitti eilen analogisiin laitteisiin tottuneiden kuluttajien ja digitaalisten laitteiden yhteensopivuudesta. Tai oikeastaan yhteensopimattomuudesta. Kirjoitus sattui sillä lailla sopivaan saumaan, että yritin jokseenkin tarkkaan kirjoittamishetkellä ratkaista kiinalaisen DVD-soittimen teknisiä ongelmia maanittelun, ravistelun, paukuttamisen ja kiroilun yhteisvoimalla. Soitin ei suostunut