Mayday 34°35'S 150°36'E

Alla oleva Jeremy Paxmanin pätkä lokakuun 7. päivän The Spectatorista oli sydäntäsärkevää luettavaa. En jaksa selittää, mitä varten meillä luetaan ko. lehteä, mutta siitä ei voi tehdä päätelmiä talouteen kuuluvien puoluepoliittisista kannoista.

Tuommoisia varten australialaiset kehittivät laatikkoviinit.

"I was talking the other day to a distinguished wine merchant who mournfully disclosed what had happened at the G8 dinner at Gleneagles last year. The British government treated the visiting heads of state to 1962 Château Latour, a wine which anyone with a functioning set of tastebuds would love to sample. Gerhard Schröder was the only one of the leaders who seemed to notice that they were drinking something special. Vladimir Putin gulped the stuff as if it were nothing out of the ordinary for him (as it probably wasn't). The teetotal George Bush ignored it completely. The sommelier turned to Jacques Chirac, who had just delivered himself of the characteristically disdainful and ill-informed remark that British food was the second worst in Europe. The French president swigged beer."

The heartbreaking quote above is from Jeremy Paxman's Diary in The Spectator magazine (7 October 2006). I won't try to explain why a certain someone subscribes to the Spectator, but one shouldn't jump into any ideological conclusions based on this.

Cask wine would have done just nicely. I think you can get 4 litres of fruity Moselle for just over $10.

Posted by ah at 11:39 AM | Permalink | Comments (11)

Nuhakuumeviihdettä talon tapaan: minä sairastin maanantain. Vein läppärin sänkyyn ja huvittelin langattomalla nettiyhteydellä niin perusteellisesti, että illan tullen toivoin hartaasti, ettei internetiä olisi koskaan keksitty.

Andy sairasti tiistaina ja katsoi putkeen kahdeksan jaksoa Sopranosin tuoreinta tuotantokautta. Eräässä robertsonilaisessa takahuoneessa sijaitsee pimeä Sopranos-jakelupiste, johon tuntematon yhdysvaltalainen taho lähettää tuoreimmat jaksot vanhanaikaisesti VHS-kasetilla. Näitä kasetteja sitten kierrättävät ne, jotka eivät malta odottaa, että sarja tulisi tv:stä.

Minulta jäivät ensimmäiset Sopranosit katsomatta enkä sen jälkeen viitsinyt edes yrittää päästä kärryille. Kun joskus sairastun oikein todella, kuinka monta kautta ja jaksoa minulla sitten onkaan katsottavana!

Eilen tuli mainituksi thai-kalapihvien ohje, jota kokeilin viikolla - ohje löytyi netistä (linkki englanninkielisessä osiossa), joskin sovelsin sitä hieman sen mukaan mitä kotoa löytyi. Lopputulos ei millään lailla (ei sitten todellakaan millään lailla) muistuttanut niitä harmaita haukipullia, joita koulun keittolassa tarjottiin ja joista jäi kitalakeen päiväksi nahkealta tuntuva ja kalmalta maistuva kalvo. Minä käytin barramundia, kuvittelisin että kuha olisi tässä ohjeessa omiaan. Ahvenkin varmasti kävisi ja jopa se ylimittainen hauki. Siika on ehkä vähän turhan hienoa tähän puuhaan.

Ohjeen tärkein mausteaines on kaffirlimetin lehti, joita saa Helsingissä aasialaisista kaupoista, kukaties jo Stockmanniltakin. Jos ei ole niin lopputuloksesta ei tule yhtä hyvä - mutta sitruunaruoholla ja limettimehulla saa ehkä jonkinlaisen version aikaan. Alemmassa kuvassa oma pieni limettipuuni, taustalla punakukkainen ananaksentuoksuinen ananassalvia (Pineapple Sage aka Salvia elegans), jossa naskalivyömesikko käy toisinaan imemässä mettä.

Tarvitaan:

Pikku nippu tuoretta korianteria silputtuna - lehdet ja reippaasti varsiakin
Puoli kiloa kalafileitä paloina (ahventa, kuhaa tms)
Yhden limetin mehu
Tuoretta chiliä silputtuna (pari tulista pikkuchiliä tai maun mukaan)
Kananmuna
1 rkl kalakastiketta (aasiamarketista tai kiinalaisen ruoan osastolta)
1-2 teelusikallista punaista thai-chilimaustetahnaa (tai tulista currytahnaa)
1-2 teelusikallista (ruskeaa) sokeria
3 kaffirlimetin lehteä silputtuna

Valmistus (tämä on se hauska osuus): kaikki ainekset tehosekoittimeen. Hurautellaan massaksi niin että ainekset sekoittuvat hyvin mutteivät mene liian hienoksi. Muotoillaan kostutetuin käsin pihvejä (voi tehdä myös pieniä cocktailpihvejä). Paistetaan reippaalla lämmöllä öljyssä kauniin ruskeaksi, käännetään ja paistetaan toinenkin puoli. Älä paista liikaa, vain pari minuuttia puoleltaan.

Minulla ei ollut thai-chilimaustetahnaa joten käytin vihreää thai-currytahnaa.

Näitä voi tarjota makean chilikastikkeen kanssa tai tehdä etikasta, vedestä, sokerista, lusikallisesta kalakastiketta ja silputuista yrteistä ja kasviksista (hyvin pieneksi pienittyä korianteria, kurkkua, porkkanaa, sipulia ja chiliä) dippikastikkeen.

[Lisäys: Matkalla Canberraan sijaitsevan Madew-viinitilan Belle Riesling 2004 kävi täydellisesti kaveriksi.]

***

Above, I have translated a jolly good thai fish cake recipe that I found on the internet. I modified it just a bit - I forgot to put the beans in and decided they were really not needed. I used barramundi. A wonderfully easy dish to prepare and quite delicious. Kaffir lime leaves are the key ingredient (my little lime tree pictured on the left, with some red Pineapple Sage/ Salvia elegans flowers).

This week was a bit out of the ordinary. First I spent a whole day in bed with a head cold surfing the internet (this was Monday and I am still feeling slightly weird). I am only now beginning to realise what a fine thing wireless broadband is. To be serious, by 6 pm I was quite fed up with blogs and chat groups and rather hoped internet hadn't been invented.

Then Andy got sick and spent a day in bed, watching eight episodes of Sopranos in one go. I missed the first series (or so) and never tried to join in since. So if one day I get really sick, I'll have a lot to watch. These were not just any old episodes, by the way, they belonged to the batch of VHS cassettes being sent straight from the US to a secret location in Robertson, from where they are then generously given to each Robertson-based Sopranos addict in his turn. In other words, they were new episodes.

Yesterday's long posting was a response to a little literary meme challenge - I got tagged by an old schoolmate who is nowadays editing a literary magazine. I hope my replies had been more 'literary', but what can I do! Most of them had to do with Finnish books, so the replies below are slightly different. Plus the Finnish version of the meme didn't specify as clearly as the English one to just mention one book in each category, so I got completely carried away.

1. One book that changed your life

The collected poems by the Finnish poet Aale Tynni. Not only because she was and still is my favourite poet but also because this thick volume was the first book of poems I bought with my own money, for myself to enjoy. My Mum had the same book, but since a couple of decades had passed since she had bought hers, I found to my delight that mine was much bigger, with several more recent collections added.

2. One book you’ve read more than once?

The first book I was obsessed with was, oddly, a children's version of John Bunyan's The Pilgrim's Progress. It wasn't actually given to me to read by anybody, I just happened to find it and read it far too many times. Can't imagine the damage it must have done...
The book that I still want to read again and again is Jane Austen's Persuasion.

3. One book you’d want on a desert island?

War and Peace, because I haven't read it and it would keep me occupied for a while.

4. One book that made you giddy?

Helen Fielding's Bridget Jones's Diary. I think the original book deserves a much better reputation, I found it genuinely funny and the film (could not face seeing the sequel) was a disappointment in comparison.

4. One book that wracked you with sobs?

I don't tend to sob anymore when I am reading, but poems regularly bring tears to my eyes - it is not the same reaction I had over The Little Dorrit or J. O Curwood's Kazan in my early teens but is more like a physical reaction to the sound and the feel of the words. These days, I don't like it at all when I feel I am being tricked into sobbing, which sometimes happen with films. Lars von Trier's Breaking the Waves made me very angry for this reason, and Dancer in the Dark was not much better. (Lars did not succeed, I did not sob.)

5. One book that you wish had been written

I could think of a number of autobiographies. I'd love to read one by my maternal grandmother (also called Anni), whom I never met.

7. One book you wish had never been written?

All the self-help books that claim that they'll make you very successful and very rich.

8. One book you’re currently reading?

I am halfway Helen Dunmore's House of Orphans (thank you Marjorie and Alec!), which is a beautifully written novel that takes place in Finland in 1901.

9. One book you’ve been meaning to read?

I am looking forward to reading a novel by the Finnish writer Juha Itkonen and some interesting looking poems/prose texts by Anja Erämaja. I am also definitely going to buy the diaries of Sibelius that have been recently published in Finland (in Swedish).

10. Now tag five bloggers?

I'll tag Denis and Miss Eagle. (I could not count to one above, so...)

Thank you Anita for the English version of the questions.

Posted by ah at 05:57 PM | Permalink | Comments (8)

Elämä alkaa voittaa - päivät ovat selvästi pitempiä ja sitä paitsi tein viime viikolla keittiössä ihmeellisen keksinnön. Lasilliseen appelsiineista puristettua mehua lusikoidaan kypsän kärsimyshedelmän hedelmäliha. Ahhh. Näyttää sammakonkudulta mutta maistuu taivaalliselta.

Voi olla että resepti toimii paremmin tässä maassa. Passionhedelmät ovat talvikaudella aivan erityisen hyviä (banaaneja taas ei saa tällä hetkellä ollenkaan alle 15 dollarin kilo, sillä hurrikaani Larry teki selvää jälkeä viljelmistä). Appelsiineja puolestaan ostetaan verkkokasseittain kotiin ympäri vuoden nimenomaan mehun puristamista varten. Kypsistä appelsiineista puristettu mehu on yksi niitä asioita joita jään kaipaamaan jos joskus muutan takaisin Eurooppaan.

Tänään tuli 38 vuotta täyteen. Loppuvuoden Rooman-lomaa odotellessa olivat lahjusten antajat selvästi lyöneet viisaita päitä yhteen, sillä DVD:n muotoisista paketeista paljastui selkeä teema. Keksittekö vielä lisää Rooma-aiheisiä filmejä? Entä Rooma-kirjallisuus? Tämmöisiä tuli (ihan liikaa mutta ilmeisesti oli ollut joku alennusmyynti):

Kubrickin Spartacus
Fellinin Rooma
Wylerin Loma Roomassa (se, missä on nuori Audrey Hepburn ja sopivanikäinen Gregory Peck)
Rossellinin Rooma - avoin kaupunki
Minghellan Lahjakas herra Ripley.

***

If I ever move back to Europe, I'll miss my freshly sqeezed glass of orange juice. Last week I managed to improve the already fantastic morning treat by scooping in the flesh of a big, ripe passionfruit. It looks like frog spawn, I know, but it is a life-saver on a windy, cold winter's morning. Passionfruit is very good in wintertime, and there are no bananas under $15/kilo after the tropical cyclone Larry. They are seriously saying that, in addition to the petrol prices, the price of bananas is to blame for the latest inflation figures and the expected rise in interest rates. I don't understand the mechanism - I mean, you can't do without petrol but nobody buys bananas when they are over $15 a kilo!

It is my birthday (and Celeste's!) today. I got a disproportionate number of presents, most of them DVD shaped. We are planning a little holiday in Rome on our way to Europe later this year, and very appropriately all the DVDs had to do with this particular theme. Kubrick's Spartacus, Rossellini's Rome, Open City, Wyler's Roman Holiday, Fellini's Roma, Minghella's The Talented Mr. Ripley. I hope there was a sale on... Can you think of more films about Rome? What about books?

I have never been to Rome even if I have been to Italy a lot of times.

Posted by ah at 01:11 PM | Permalink | Comments (16)

Tämä ohje tarttui korvaan pari vuotta sitten herkkukaupassa, jossa asiakas oli ostamassa parmankinkkua paistin peitteeksi. Muistelen, että Jamie Oliverin nimi mainittiin, mutta yksityiskohdat ovat epäilemättä matkan varrella muuttuneet.

Turvauduin ohjeeseen pääsiäissunnuntaina, kun teki mieli syödä hienommin, vaikka pöydän ääressä ei muita ollutkaan. Puolen kilon paistia en muuten lähtisi kokonaisena uunissa kypsentämään, mutta tällä reseptillä se ei kuivu korpuksi vaan säilyy ihanan mehevänä. Samalla tavalla voi toki yhtä hyvin kypsentää suuren paistin isommalle porukalle. Parmankinkku antaa paistiin suolaisuutta ja yrtit mukavasti makua. Kastiketta ei välttämättä tarvita, mutta punaviinikastike sopii toki kaveriksi paremmin kuin hyvin. Raaka-aineet ovat kalliinpuoleisia, mutta juhlava on lopputuloskin.

Tarvitaan:
puolen kilon kimpale naudan paistia
n. 10 ohutta siivua parmankinkkua
reilusti tuoreita yrttejä (esim. persiljaa, basilikaa, oreganoa, salviaa, timjamia)

Näin toimitaan:
Pyyhi paisti puhtaaksi. Halutessasi hiero suolalla ja mustapippurilla. Silppua yrtit ja pyörittele paisti yrttisilpussa niin että se on kauttaaltaan yrttien peitossa. Yrtteinä tällä kertaa basilikaa, persiljaa, salviaa ja oreganoa.

Kääri parmankinkun viipaleet paistin ympärille. Sido paketiksi (esimerkiksi kuumassa vedessä kutistetulla kalastajalangalla).

Paista uunipannulla 200 asteessa puolisen tuntia (riippuu uunin äkäisyydestä, meidän hirviökiertoilmauunissamme 180 astetta ja puoli tuntia riittivät medium-lopputulokseen). Perunat syntyvät samalla - esikiehautin kuorineen lohkotut perunat vedessä ja viimeistelin ne uunissa paistin vieressä.

Ota paisti uunista ja kääri folioon 'lepäämään' kymmeneksi minuutiksi ja valmista sillä aikaa lisäkkeeksi vaikka rakuunaporkkanoita (kiehauta babyporkkanat tai porkkananpalat vedessä niin että jäävät rapeiksi, lisää voita ja tuoretta tai kuivattua rakuunaa).

Sooloillallisellani avasin seuralaiseksi pullon Huntingtonin viinitilan Cabernet Sauvignon Special Reserveä (2002, Mudgeen alueelta). Puolet paistista jäi seuraavaan iltaan - en jaksanut lämmitellä vaan kiehuttelin lihaliemestä, sipulista, yrteistä ja samaisesta punaviinistä kastikkeen, siivilöin, lisäsin vähän voita ja liruttelin lihan päälle.

***

This recipe was overheard in a deli a few years ago - I think it comes originally from Jamie Oliver, but I doubt he'd recognize it any more. In any case it is a perfect way to cook a small amound of meat without drying it up - works equally well for a bigger piece of course.

Instructions for a festive meal for one or two:

500 gms of beef fillet
fresh herbs (flat leaf parsley, basil, oregano, sage, thyme - whatever you have)
10 thin slices of parma ham (prosciutto)

Cover meat with finely chopped herbs (you can rub it with salt and pepper first if you wish), wrap in prosciutto, tie into a neat parcel. Put in the oven for about 1/2 hour in about 200 degrees (depending on your oven, in our rather aggressive fan-driven oven 30 minutes in 180 degrees gave a nice medium result). Let the meat rest wrapped in foil for about 10 minutes before serving.

Serve with (for instance) potato wedges and tarragon carrots (boil carrots until al dente, add some butter and fresh or dried tarragon). For my solitary Easter Sunday meal, I opened a bottle of Huntington Cab Sav Special Reserve 2002 (from Mudgee). It worked a treat with the meat.

Posted by ah at 01:37 PM | Permalink | Comments (9)

Meillä on tänään juhlapäivä. Mittarin mukaan kävijöitä tuli alkuviikosta 10 000 täyteen. Serverillä asustavat tilastot tosin kertovat, että vieraita olisi ollut muka 30 000. Sitä en usko, ja sitä paitsi kymppitonni kuulostaa paljon mukavammalta.

Voimaini tunnossa päätin listata suosituimmat postaukset omaksi 'greatest hits' kategoriakseen. Optimistisesti nimesinkin uuden luokan jotenkin tähän tapaan ja ryhdyin tiputtelemaan sinne merkintöjä. Niitähän löytyikin kuin sokeria ja voita pula-ajan kaapista. Päätin sitten listata myös kaikkein säkenöivimmät ja älykkäimmät postaukset. Arvaatte, miten siinä kävi. Blogini on tasalaatuista kuin lauantaimakkara. 'Ei kökön kököä', kuten lankomies tapaa sanoa. Lopulta päädyin valitsemaan jotakin joka kuukaudelta. Nimesin luokan uudelleen.

Oikealla hetkellä nautittuna lauantaimakkara on hyvää. Muistan 1970-luvun automatkan eteläisessä suomessa kummivanhempien kanssa. Jonakin päivänä lounas oli jäänyt väliin, ja illansuussa lähestyttäessä länsisuomalaista leirintäaluetta nälkä kävi sietämättömäksi. Pentti-kummi kävi ostamassa osuusliikkeestä paketillisen siivutettua lauantaimakkaraa. Paperinyytti pantiin keskikonsoliin, ja siitä saivat sekä etu- että takapenkillä istujat hamuta herkkua nälkään. Vieläkin herahtaa vesi kielelle.

Kiitos kaunis kaikille lauantaimakkaran ystäville (tästä eivät varmaan kasvissyöjätkään pahastu)! Lähes kahdeksan kuukautta takana ja vain muutama epätoivon hetki. Anteeksi eilinen.

Lasiin australialaista Chandon-laatukuohuviiniä (samaa firmaa ranskalaisten samppanjamaakareitten kanssa). Kippis!

Anni

***

The staff and volunteers of the Mayday blog wish to thank all their readers for their company during the eventful voyage. Almost eight months sailing these dangerous waters, and still no 'Land Ahoy!' There have been 10,000 of you according to the site meter. Surprisingly many of them are called Denis, Angharad and Marjorie - extra thanks to all denises, angharads and marjories! (Funny, you would not have thought Angharad is such a common name.) To confuse us all further, the website statistics that reside on the server give us a higher figure of 30,000. We don't believe those statistics, as 10,000 is both rounder and more credible.

To celebrate this milestone, I have established a new category in the sidebar. At first I named it 'Greatest hits', intending to include the most commented posts of all time. Not very many of those, so I decided to add the most intelligent and witty posts of all time. I still had only three posts. I decided to change the name of the new category and added a random selection for posts, something from each month of Mayday's existence.

Cheers!
Anni

Posted by ah at 12:43 PM | Permalink | Comments (22)

[Päivitys! Huomaa sienten liotusaika allaolevassa reseptissä. Update! See the recipe about soaking mushrooms long enough.] Siis minähän en mielestäni ole ollenkaan avuton keittiössä. Myönnetään, laitan ruokaa korkeintaan parina päivänä viikossa. Se johtuu osittain siitä, että miehellä on jo aamiaismuroja nieleskellessä mielessä valmis suunnitelma illallisesta, ja tarvikkeet varattuna. Ja osittain siitä, että tykkään tulla passatuksi. Ja osittain siitä, että työnjaon mukaan minä huolehdin koko talon siivouksesta ja keittiössä teen lähinnä suomalaista ruokaa tai leivon tai tiskaan.

Mutta sunnuntaina meni jo hupsuttelun puolelle. Aamiaisaikaan tuntui miekkosesta taas siltä, että illalla tekisi mieli syödä ihan tietyntyyppistä ruokaa. Mutta voi sentään, kun miehen piti lähteä iltapäivällä Canberraan konserttiin ja illallisvalmistelut piti siis jättää suomalaispiian harteille. Vaan eipä hätää, annetaan vaimokullalle tarkka ohjeisto siitä, miten saadaan aikaan perheen lempipastaruoka ? la Andrew (resepti on itse kehitetty ja siitä on useampia versioita). Tällä lailla ohjeistettiin:

1) Liota kuivatut tatit - noin 2/3 muumimukillista. (Sen verran tatteja mukiin ja kiehuvaa vettä päälle niin että juuri peittyvät. Kannattaa liottaa tunnin verran, toim. huom.)

2) Grillaa 6-8 ohutta siivua pancettaa rapeiksi, älä polta (tämäkin piti sitten sanoa). Meillä tämä tapahtuu uunissa, grillivastuksen alla, pannullakin syntyy.

3) Silppua 3 kevätsipulia ja yksi valkosipulinkynsi. Pane paistinpannuun (iso, korkeareunainen haudutuspannu on hyvä, siinä mahtuu sekoittamaan kahden hengen pasta-annokset) ison oliiviöljylurauksen kanssa (öljyä saa olla niin paljon kuin sielu sietää). Siirrä liedelle matalalle lämmölle. Sipuleita ei niinkään paisteta kuin annetaan niiden hiljaa muhia kokoon öljyssä.

4) Keitä spagetti. Silppua sillä välin sienet ja pancetta ja pane pannuun sipulien kanssa. Sienien liotusliemi sinne myös, lisää lämpöä niin että seos sakenee. Lisää vähän kaprista (mielellään suolaan säilöttyjä). Valuta spagetti ja kääntele se sipuli-pancetta-sieniseokseen.

5) Kääntele juuri ennen tarjoamista joukkoon runsaasti silputtua persiljaa. Päälle (niinikään runsaasti) tuoretta parmesan-juustoa. [Edit: Ja mustapippuria päälle!]

6) Tarjotaan uuden maailman tammisen chardonnayn tai keskitäyteläisen pastapunkun kanssa.

It is embarrasingly common knowledge that, most days, Andy does the cooking in this household. There are reasons for this. Firstly, when my breakfast Weetbix is still soaking up the milk, Andy already has an advanced plan about dinner. Secondly, I really like to be pampered. And thirdly, the division of labour in our household means that I vacuum and dust, and when in the kitchen, I bake, cook "Finnish" or do dishes.

This Sunday it got charmingly silly, though. Again around breakfast time, there was a plan about what the dinner would entail. But alas, Sir had to go to Canberra for a concert, so there was a certain risk involved - the Finnish maid might just ruin the whole plan by not using enough oil or by burning the pancetta. So, detailed instructions were written on a notepad to ensure the success of the household's favourite pasta dish (Andy's own recipe):

1) Soak 2/3 cup of dried porcini mushrooms (from the deli - most likely they have been picked in Eastern Finland, packed in Italy and they cost a million in Australia). Pour boiling water on the mushrooms until they are just covered and let stand for an hour.

2) Grill 6-8 slices of pancetta till crisp but not burnt (this is how he put it!)

3) Chop about 3 spring onions (shallots they call them in Australia, incredibly) and one clove of garlic. Put in a large sauteing pan with quite a bit of good olive oil. THEN put on low heat. You don't so much fry these as warm them for a while till the onions have reduced. (This was all on the notepad, the following I have added.)

4) Boil spaghetti until al dente, meanwhile chop the soaked mushrooms and pancetta and add in the pan with the onions. Add a few salted capers. The water from the mushroom cup can go in as well (turn the heat up so that the sauce reduces).

5) Drain the pasta and pour in the pan, coat with the onion-pancetta-mushroom mixture. Just before serving, mix in a lot of chopped parsley. Garnish with a lot of freshly grated parmesan cheese. [Edit: And black pepper on top!]

6) Serve with a fat Australian chardy or a medium-bodied red.

Posted by ah at 06:55 PM | Permalink | Comments (3)

Nyt ovat hyvät neuvot kalliit. Vakava kurkkuylituotanto on yllättänyt. Tsatsikia voi syödä aika paljon, ja sitä suomalaista tillikurkkusalaattiakin. Siitähän on eri ohjeita - Kotiruoka-kirja tarjoaa etikka-tilli-suola-sokeri -versiota. Isä vannoo kermaisen kurkkusalaatin nimiin. Lisään ohjeen kun ehdin kysymään. Löytyykö muita suosituksia?

Onko kurkuista muuhun kuin salaatiksi?

Viipalekurkkuja ajattelin tehdä. Tuoretta piparjuurta vaan ei saa mistään. Kruunutillit, sinapinsiemenet, etikat ja mustaherukanlehdet järjestyvät. Millä piparjuuren voisi korvata?

The serious oversupply of cucumbers is here. Traditionally, Finns eat cucumber salad consisting of sliced cucumbers with white vinegar, chopped dill, sugar and salt. My Dad does his with cream, dill, sugar, salt, pepper, possibly some mustard. (I'll check, he'd never forgive me if I misquoted him on this.) And then there is tzaziki.

What else can one do with a thousand-and-one cucumbers? I intend to pickle some, but can't fit very many jars in the fridge.

I'll do something like this: slice 1 kg of cucumbers (you can pickle them whole of course if you wish), put to clean glass jars in layers, with some blackcurrant leaves, horseraddish chips and dill flowers between the layers. Bring to boil white vinegar (appr. 1 cup), water (appr. 2.5 cups or a bit more), 3/4 cup sugar, 1 tbsp salt, 1 tsp white peppercorns, 1 tsp mustard seeds, 1tsp whole cloves. Pour the boiling liquid on top of the cucumbers. Close lids carefully. Store in a cool place.

But there is no horseraddish!!!

Posted by ah at 03:38 PM | Permalink | Comments (4)

I like to have a martini
Two at the very most
After three I'm under the table
After four I'm under my host.

- Dorothy Parker

Runo löytyi Frank Moorhousen tuoreesta Martini - A memoir -kirjasta. Minulle riittää yleensä yksi, ja lasin pitää olla pieni. Oikein kuivana, kiitos, ja tykötarpeina kaksi oliivia ja yksi hillosipuli (näin drinkistä tulee martinin ja gibsonin välimuoto, ja pieni pikkelsimäinen maku harhauttaa kuvittelemaan, että juomassa on muutakin kuin pelkkää viinaa).

A poem found from the latest by Frank Moorhouse: Martini - A memoir. For me one (a very dry one) is enough, and the glass should be small. In fact, my Martini is a combination of a Martini and a Gibson, because I like to have both olives and cocktail onions in it. The slight flavour of pickles makes me forget it is really just booze.

Posted by ah at 07:57 PM | Permalink | Comments (5)

Eilinen paljasti luonteensa heti aamulla, kun lapioin naamaan yövoidetta päivävoiteen sijasta. Muutenhan asialla ei olisi minkään valtakunnan merkitystä, mutta kun siinä päivävoiteessa on iso aurinkosuojakerroin ja yövoiteessa tietenkään ei.

Tästä viisastuneena en ottanut käsille mitään haastavaa, vaan puuhailin pientä: päivitin nettisivuja, soitin pari puhelua, siivosin jääkaapin ja otin vastaan viikon vihannestoimituksen. Edellisviikostakin oli vielä jäljellä iso kasa porkkanoita, muutama kesäkurpitsa sekä munakoiso.

Päivitin blogia - sivupalkin seurantalista kaipasi remonttia, mutta Ikkunaiineksen pohdiskelut ovipielilistoista olivat saaneet odottelemaan jonkinlaista henkilökohtaista ahaa-elämystä. Eilen se sitten tuli, ja päätin kopioida sivupalkkiin kohtuullisen lyhykäisen Blogilistan suosikkilistani orjallisesti ja mitään salaamatta (Kuka teki huorin -blogi poistui jo aikaa sitten kun se päivittyi niin laiskanlaisesti). Ratkaisun (ainoa?) paras puoli on, että uskallan jättää listan hetkeksi omiin hoteisiinsa, sillä Blogilistan seurannan kautta huomaan hetimiten, jos joku sympaattinen henkilö vastoin odotuksia muuttaa bloginsa skientologian tai uusnatsismin propagandakanavaksi.

Selaimen kirjanmerkkiosastolla pidän toista suosikkilistaani. Näin pidän kurissa päivittäin seurattavien määrää, etteivät päivät kulu kokonaan blogosfäärissä. Kirjanmerkeissä on kolmisenkymmentä innostavaa blogia, joita katson noin kerran viikossa tai kahdessa lueskellen rauhassa vanhempiakin merkintöjä. Ne eivät sopineet ahaa-elämyksen raameihin, joten niistä pitänee kirjoittaa tuonnempana.

Takaisin ylijäämäporkkanoihin. Päätin tehdä porkkanalaatikkoa, kun oli se joulukin tulossa. Panin riisit kiehumaan ja raastoin porkkanat. Kotiruoka-kirjasta löytyi ohje. Tajusin, etten ole aiemmin tehnyt jouluksi porkkanalaatikkoa, ja ihmettelin miksi. Oivalsin pian, etten oikeastaan ollenkaan pidä porkkanalaatikosta, eikä vahvoihin makuihin mieltynyt puolisokaan siihen varmasti ihastuisi.

Vihelsin pelin poikki. Mitä voi tehdä puolitekoisesta riisipuurosta ja kulhollisesta raastettua porkkanaa? Vaihdoin projektin päämäärää lennossa ja teinkin sämpylöitä. Jauhoiksi pelkkää vehnää, päälle munaa ja seesaminsiemeniä. Tuli kauniita ja syömäkelpoisia.

Ylijäämävihanneksien joukossa on usein myös parsakaalia. Pastanjauhantaa-ruokablogin kautta löytynyt maailman helppotekoisin parsakaalikeitto teki selvää viime viikon kaaliannoksesta tuoreeltaan. Juustona reilut kimpaleet yrttiöljyssä maannutta pehmeää vuohenjuustoa. Seuraavalla kerralla keittänen parsakaalit kanaliemessä, siitä voisi saada liemeen vähän ruokaisamman fiiliksen. Hyvää veteenkin tehtynä, mutta suolaa ei kannata säästellä, eikä pippuria. Leipänä omatekoinen focaccia (summittainen ohje alla englanninkielisessä pätkässä).

Illalla edelleen rytmistäni seonneena hellin ihoani aurinkosuojan sisältävällä päivävoiteella. Mies tajusi siinä vaiheessa, että nyt taitaa olla tytöllä vaikeat päivät, kaatoi yömyssyksi lasiin Laphroaigh-viskiä (jota näköjään juodaan myös täällä), istutti sohvalle ja luki sonetin.

Everything was not quite going my way yesterday. The first omen was when I caught myself spreading night cream on my face in the morning. It would not matter a bit otherwise, but the day cream has the sun protection factor.

I wisely put aside any projects that might require the use of standard brain capacity. I pottered about, made a few phone calls, updated websites. Annik brought this week's bag of organic vegetables. Because of the trip to Adelaide, we had quite a bit left from last week. Carrots especially had been piling up, so I decided to bake a carrot stew, a Finnish christmas dish that involves grated carrots, boiled rice and nutmeg - this is something you have with ham.

I looked up the recipe and got started. I put the rice boiling and grated a handsome amount of carrots. None of this had a particularly familiar feeling about it, and I started to think I had never made the dish before. And then I realised why: I don't particularly like carrot stew. I couldn't see my husband falling in love with it either, as it doesn't taste much like anything at all.

What can you do with a bowl of grated carrots and a pot of rice pudding? I re-evaluated the situation and made bread rolls instead. I brushed the rolls with egg and sprinkled sesame seeds on top - anybody would have thought it was a secret family recipe. They tasted fine, too.

Another vegetable that we seem to have an oversupply of is broccoli. Luckily, a Finnish food blog recently posted a recipe for an incredibly easy soup (pictured) that involves boiled broccoli, salt, pepper and slices of goat cheese. Takes about 10 minutes to prepare! We had the soup with some rosemary focaccia that had been waiting in the freezer since I made some to take to Celeste's a couple of weeks ago. Someone asked for the recipe of the focaccia that night, so here it is. I am sorry I can't give any amounts when it comes to flour - you just need to know when to stop adding it, so as not to make the dough too heavy:

Make a yeast dough: 0.5 litre lukewarm water, 50 g fresh baker's yeast, 1 tbsp of sugar, 1-2 tsp of salt, plenty of chopped, fresh rosemary (and other herbs), 1/3 cup of oil - less will do, plain flour. Raise in a bowl, knead and form 2 square, flat breads, raise again, prick with your finger here and there, brush with olive oil, sprinkle sea salt flakes & rosemary needles on top, bake. Eat fresh, great with dips.

In the evening I was still doing things in a backward manner. I wound up my day by pasting day cream with SPF 15 on my face. The seriousness of the situation was thus revealed to the rest of the household, and I was handed a small glass of Laphroaig and taken by the hand to the sofa in back room to listen to a Shakespeare Sonnet.

Posted by ah at 12:52 PM | Permalink | Comments (11)

Löysin tämän meemin ja tunsin itseni vanhaksi.

Tein tämän meemin kun muutkin olivat kehdanneet. Yllätyin. Tulos turhan pieneksi kutistettuna alla. (Kiitos Anita ja Iines.)

Tunsin itseni täysikasvuiseksi ja vieraskoreaksi.

Huomasin nauttivani Kauniista ja rohkeista.

Tajusin, että syön itse asiassa kohtuullisen terveellisesti. Linkin lista 20 terveellisestä ruo'asta on lähtöisin tunnetulta australialaiselta ravitsemusasiantuntijalta, joten se lienee kulttuurisesti painottunut. Ruis kuulunee kohtaan hapanleipä. Kohtaa 3 eli rosmariinia pohditaan ja reseptejä vaihdetaan Loobylu-blogissa.

Sinkkiä, rautaa ja jodia (yläkuva) tuli tankattua pari viikkoa sitten. Ostereita talon tapaan eli tabascon, pippurin, sitruunan ja vodkaryypyn kera.

Seuraa luova tauko, jonka aikana kaikki voivat liittyä seuraan ja kuunnella Andyn uuden kuorobiisin An die Musik kantaesityksen Adelaidessa. Konsertti streaminginä Suomen aikaa alkaen 11:30 lauantaiaamuna tässä osoitteessa. Lisätietoja ja biisin tekstit (laulamisesta kertovia runoja eri lähteistä) täältä.

I was delighted to notice that a list of the 20 healthiest foods imaginable includes 18 foods that I actually like. And I am not bitterly opposed to wheatgerm or tofu either. Perhaps I should admit that I seem to like any food, except possibly for raisins (but cover them in chocolate and even raisins go down really well).

Rosemary (number 3 on the list) is being discussed in detail at Loobylu's blog. Lots of nice looking recipes. Oysters (number 4) ? la maison (our maison): freshly shucked Sydney rock oysters, lemon wedges, black pepper, tabasco, wash down with chilled Finlandia vodka.

I won't bother explaining the obscure Finnish stuff above, but I will extend an invitation to join us for Andy's premiere in Adelaide on Saturday evening. All details and program text can be found here.

Posted by ah at 08:50 AM | Permalink | Comments (6)

Länsi-Australian matkan kuvatiedostoja siivotessa sattui silmiin melkein unohtunut tähtihetki. Kate Lamontin ravintolassa (yhdessä niistä, ymmärtäisin) Margaret Riverin viinialueella tulin tilanneeksi jälkiruoaksi pavlovan - tietämättömälle tiedoksi, että tämä 'kevyt' jälkiruoka kehitettiin Australiassa balettitanssija Anna Pavlovan kunniaksi.

Ruokalistassa luki individual pavlova, mikä kuulosti sopivankokoiselta suupalalta. Kun annos ilmestyi keittiön luukulle, siitä lankesi - Andyn mukaan - Ulurun kokoinen varjo. Tiedän, että toiset pitävät pavlovaa rahvaanomaisena jälkiruokana. Tämä annos sai päättelemään toisin - viikunoita ja marjoja, marenkia, kermaa, aidolla vaniljalla runsaasti maustettua kastiketta. Aahhh.

Andy, joka oli tilannut jälkiruoaksi pieniä juuston nokareita, näytti yhtäkkiä olevan nälkäkuoleman partaalla. Kanssalounastajat välttyivät rumalta kohtaukselta, sillä kyseinen annos ruokki hyvinkin kaksi henkeä. Eikä tutu edes kiristänyt.

I was browsing through old photo files, when I stumbled across this memorable document of a trule divine dessert. The place was the chef Kate Lamont's restaurant (one of several I think) in the Margaret River wine region. The menu said individual pavlova, which sounded harmless enough.

After a nice pause following the main course (don't you love it when no one rushes you to get on with it?), the portion appeared on the stainless steel benchtop that separated the kitchen from the dining area. According to Andy, it "cast a shadow the size of Uluru".

I know pavlova is considered by some a slightly vulgar choice. (Bollocks!) This one was heavenly. Fresh figs, berries, meringue, thick whipped cream, custard with real vanilla. Poor Andy had ordered some pathetic crumbs of cheese for his dessert. Fellow diners didn't have to witness any ugly scenes. This individual pavlova fed two people just fine.

Posted by ah at 09:54 PM | Permalink | Comments (5)

Eilen oli aika huima päivä. Aamulla taittotyöhön viimeiset korjaukset ja vedokset sähköpostilla asiakkaalle. Puolenpäivän aikaan neljännesvuoden verotiedot nippuun ja verottajalle. Lounasaikaan työläs lasku toiselle asiakkaalle, iltapäivällä sanomalehtikolumni Suomeen. Siinä lomassa ja sen jälkeen pyykinpesua, silitystä, tuuletusta ja imurointia.

Mistä moinen puuhan määrä? Vanhemmat ovat tulossa muutaman viikon lomalle tänne kauas, ja maailma pitäisi mielellään saada valmiiksi ennen sitä, niin että olisi sitten aikaa seurustella.

Illalla oli kiva yllätys mennä keittiöön ja löytää sieltä hyräilevä miekkonen ja neljä kattilaa liedeltä porisemasta. Oma ruuanlaittoni on Andyn hartaaseen keskittymiseen verrattuna epäsiistiä suorittamista. Syöminen on minusta aina mukavaa, mutta siihen tähtäävät ponnistelut ovat joskus jopa vastenmielisiä. Erityisesti silloin, jos tarkoituksena on saattaa samanaikaisesti valmiiksi monenlaisia aterian osatekijöitä. Pihvit ja lisukkeet jäävät siis Andyn huoleksi, eikä reseptiä näköjään tarvita milloinkaan. Minulta syntyvät tarkasti keittokirjaa seuraten pataruoat, uunivuoat ja leipomukset.

Mitä tarjottiin? Pihvejä hunaja-rakuuna-valkosipuliporkkanoiden ja punaviinikastikkeen sekä höyrytetyn parsan kera. Siivous- ja touhotuspäivä päättyi juhla-ateriaan, ihan vain maanantain kunniaksi. Margaret Riverin alueelta Länsi-Australiasta ostettu Voyager-viinitilan Shiraz vuosimallia 2004 oli juuri oikea juoma.

***
Yesterday felt like a lot of work. A layout job to finish, a tax statement to prepare, a newspaper column to write, a house to clean, laundry to wash, ironing to do, curtains to hang... And Andy was no more lazy than me.

Why the fuss? My parents are coming for a rare visit for a couple of weeks, and we will want to spend time in socialising rather than working during this time.

It was particularly nice to go into the kitchen in the evening and find there a cheerful man, humming to himself, with four pots steaming on the stove. I love eating and don't mind cooking, but my attitude is less enthusiastic and very untidy compared to Andy's devotion. Four pots on the stove would drive me mad - give me a slow oven dish to prepare or a bread to bake any time, but don't expect me to be able to time four separate dishes to be ready at exactly the same time.

What did we eat? Beef steaks with red wine jus, accompanied by steamed asparagus and carrots cooked with honey, garlic and tarragon. A Margaret River Shiraz 2004, bought from the rather pompous Voyager winery, was just the right drink.

Posted by ah at 06:12 PM | Permalink | Comments (6)

Pari viikkoa sitten sovimme jokaviikkoisesta luomuvihannesten kotiinkuljetuksesta. Tiistai-iltapäivisin saapuu aimo kassillinen vihanneksia, tavallisten perunoitten ja porkkanoitten joukossa myös astetta eksoottisempia tuotteita - maa-artisokkaa, munakoisoa, bataattia tai jotakin sentapaista. Luomun ostaminen ei ole meillä ollut mikään periaate, nyt vain sattui niin, että vihannesbisneksen puolituttu puuhanainen kaipasi uusia asiakkaita. Tähän mennessä on käynyt jo selväksi, että maanantain ruokalista määräytyy jäljelläolevien vihannesten mukaan. Viime viikolla jäljellä oli kaikenlaisia juureksia, joista tehtiin vihanneskeittoa. Tänään piti tehdä selvää suuresta munakoisosta, ja kun pakastimessa oli puoli kiloa lampaan jauhelihaa, päätettiin tehdä musakaa. Sitten sattui takaisku: Stephanie Alexander jätti meidät pulaan. Stephanie on joka kodin keittiöraamatun, suuren oranssikantisen keittotaidon pikkujättiläisen kirjoittaja, jonka nimeen australialaiset vannovat. Olo oli kuin eksyneellä. Musakan ohje olisi toki kuulunut munakoisolle omistettuun lukuun, sillä maassa on valtava kreikkalainen vähemmistö, Melbournessa on kuuleman mukaan kaikista maailman kaupungeista toiseksi eniten kreikkalaisia. (Ateenassa on eniten.) Internet tuli avuksi, ja ohjeita löytyi tietysti monenlaisia. Toteutin hartaasti tuntemattoman järjestön sivuilta löytämääni ohjetta, joka oli tavallista monimutkaisempi mutta kiinnostavan oloinen. Perunaa ei käytetty ollenkaan, bechamel-kastikkeen muunnos vaati maidon lämmittämistä ja kananmunien vatkaamista, lihaa maustettiin ripauksella kanelia ja ryhdistytettiin korppujauholla. Järisyttävän monen liatun kulhon jälkeen uunissa hautui tuoksuva vuoka, joka juuri äsken puhdistettiin reunoja myöten - no, pieni pala jäi sentään pakastimeen yhden hengen ateriaksi. Reseptiprintin reunasta löytyi hiukan huolestuttava organisaation slogan: YASOU: Young - Agressive (sic) - Sincere - Organized and United. Hetken jo kuvittelin, että oli tullut nautituksi militantin nuorisojärjestön leirimuonaa, kun ohjekin oli ollut 10-15 hengelle (sitä siis pienennettiin eikä suinkaan syöty yhdeltä istumalta 10 hengen annosta). Takaisin nettiin. Organisaatio paljastui amerikankreikkalaisten isänmaalliseksi (siis kreikkalaismieliseksi) ja nähdäkseni uskonnolliseksi järjestöksi. Mutta musaka oli hyvää. (Lisäsin kastikkeeseen pari kypsää tomaattia ja valkosipulia.) Juomaksi Wrattonbullya, kun laatikosta vielä löytyi. *** Our recent deal with Annik's organic vegetable delivery service has changed our weekly cooking routine in that Monday's menu depends on whatever is left of previous Tuesday's delivery. I can already see that there is always going to be something left - last week it was various root vegetables that got made into a soup, this week it was a handsome eggplant. Since there was half a kilo of minced lamb in the freezer, we decided to go for moussaka. But then something terrible happened: Stephanie Alexander let us down! No recipe for moussaka in the aubergine section, even if the country boasts of its large Greek minority! Off to the internet we went. Of the many options I started to follow one taken from the website of an unknown organisation. The recipe looked interesting - no potatoes whatsoever, meat seasoned with cinnamon, and the making of the bechamel sauce involved numerous containers and pots. I suddenly remembered why I normally avoid cooking lasagna - and moussaka is even more of a pain with the eggplant to treat and fry. The result was pretty much worth it, only a tiny little morcel remained for one of my solitary Friday nights. On the side of the computer print I found a slightly unnerving slogan: YASOU - Young, Agressive (sic), Sincere, Organized and United. I started to think we had just been guided and fed by a militant youth organisation of some description - especially since the recipe was for 10-15 people (I had divided the ingredients by about five). Back to the internet. The organisation turned out to be a patriotic organisation for Greek people based in the US.

Moussaka certainly tasted authentic. (I added to the recipe a couple of ripe tomatoes from Annik's last week's bag, and some garlic.)
We drank Wrattonbully again, plenty of it still left in the case.

Posted by ah at 07:36 PM | Permalink | Comments (4)