Mayday 34°35'S 150°36'E

There was a long story, in the Review section of the Weekend Australian, on some upcoming Jane Austen related films and tv series. I am especially pleased that Andrew Davies has not yet got over his Austen phase.

Quite often Australian newspapers borrow these sorts of articles from The Times or The Guardian or whatever, this time Rosemary Neill had been given a few pages for her very readable, in-depth article. There was, in particular, one paragraph that I thought captured something of the recent Jane Austen boom in a very clever way (recent boom, I say, knowing that it has gone on for decades, if not centuries):

Even so, many of its motifs and set pieces seem familiar, too familiar: the idyllic country settings; the obligatory ball with the obligatory sexual undercurrent; the hovering, unwanted suitor; the unreliable love interest; the grand country house mocking the heroine's genteel poverty.

We have read, seen and heard all or most of this - and that of course is the whole idea - but somehow she puts it remarkably well, don't you think? And there is even a relatively fresh point of view, I find, in the juxtaposition of the grand country house and the heroine's genteel poverty.

I might have to get myself a copy of Jon Spence's Austen biography, however romanticised it might be.

Secondly, a link to a little piece of news on ABC online. I love it that when you are passionate enough about something, even mosquitoes make news. The last line of the piece of news is simply heartwarming in its modesty.

A few words about the image. Just before Christmas, I visited for the first time the National Portrait Gallery in London. What a treat! If I had thought anything beforehand, I would have thought that it was a dusty, little museum full of uninteresting portraits of unknown people. How wrong I was... it is a must. The little Jane Austen portrait, painted by sister Cassandra, is tiny! (Plus there was a large special exhibition of Hockney's portraits, but that is another story.)

***

Kielet kääntyivät taas. Kysymys on siitä, että deadline lähestyy ja istun päivät pitkät tietokoneen ääressä toimittamassa englanninkielistä tekstiä. Sormet jatkavat automaattisesti samalla kielellä, ja suomen kieli tulee sitten toisella sijalla. Sydämessä tietenkin ensimmäisenä, niisk niisk. Teen edelleen ja hautaan asti tietyntyyppisiä virheitä englannin kielessä (usein määräisiin artikkeleihin liittyviä). Joitakin asioita kielikorva ei kerro, joitakin en ole vielä oppinut. Olen kuitenkin päässyt sen kynnyksen yli, etten edes yrittäisi. Asiaa auttaa se, että äidinkieliset päästelevät säännönmukaisesti kynistään niin järkyttävää tekstiä että maahanmuuttajakin kalpenee.

Päivän linkki on lempiaiheeseen - The Australian -lehden viikonloppunumerossa oli kerrankin oman toimittajan pitkä artikkeli kiinnostavasta aiheesta. Usein täällä lainaavat tämäntapaiset tarinat brittilehdistä, tällä kertaa Rosemary Neillin artikkeli oli käsittääkseni kuitenkin omaa tuotantoa täältä väärältä puolelta palloa.

Tekosyynä oli Becoming Jane -elokuvan ensi-ilta - tässä elämäkerrallisessa, puolifiktiivisessä elokuvassa on käytetty asiantuntija-apuna sydneyläistutkija Jon Spencen Austen-elämäkertaa, jossa kaikesta päätellen otetaan kaikki irti kirjailijan elämän niukoista romanttisista käänteistä. Artikkeli kertoo myös tulevista Austen-filmeistä ja -sarjoista. Olen erittäin mielissäni siitä, ettei Andrew Davies ole vielä tyhjentänyt mantteliaan, mitä tulee Austeniin.

Kuvan Austen-muotokuva tuli vastaan joulun alla Lontoossa The National Portrait Galleryssä. En tajua miksi olin kuvitellut ko. museota tylsäksi ja jättänyt sen tarkoituksella väliin tähänastisilla Lontoon-matkoilla. Siellähän olivat kaikki! Ja Jane Austenin muotokuva on pikkiriikkinen!

PS. Ai niin, toinen linkki oli unohtua. Jotenkin lämmitti sydäntä tämän hyttysuutisen vähättelevä loppukaneetti.

Posted by ah at 05:52 PM | Permalink | Comments (0)

Tarja Halosen haastattelu tämän päivän The Australian -lehdessä. Täkäläinen pääministerimme on hiljattain kääntynyt ydinvoimauskoon, mistä syystä Halosen lievä ydinvoimakritiikki on lehdessä nostettu kärkeen.

President Tarja Halonen's interview in today's Australian - on nuclear energy in Finland, among other things.

Posted by ah at 07:18 PM | Permalink | Comments (0)

Illasta puoleenpäivään tuli yli 130 milliä vettä. Ei tarvitse kastella kasvimaata pariin päivään. Klikkaa satelliittikuvasta isompi.

Laatulehti Sydney Morning Herald teki Anna Nicole Smithin kuolemasta viikonvaihdenmeronsa etusivun uutisen kahdella kuvalla. Ilmastomuutos (viikon puheenaihe täällä niin kuin muuallakin) ei sitten enää mahtunutkaan. Anna Nicolesta jatkettiin lähes puolen sivun verran sivulla neljä ja vielä 3/4 sivun verran viikonvaihteen News Review -osastossa. Se on sellainen osasto, jossa annetaan taustaa viikon uutisaiheille, analysoidaan ja pohditaan. Tai on ollut. Uskomaton yliuutisointi ei millään ollut mahtua päähän, kun koko tapahtuma olisi pitänyt kuitata yksipalstaisella pätkällä. Sitten silmään osui pieni kainalojuttu, joka selvitti lehden uutisvalintaa. Siinä kerrottiin, että 250 000 ihmistä oli klikannut lehden nettisivulla tähtösen kuolemasta alun perin kertonutta linkkiä.

Saahan lukijoita kuunnella, toki. Mutta eikös nyt ole uskomattoman noloa kunniallisen päivälehden antaa nettimassojen käyttäytymisen vaikuttaa näin järjettömässä määrin painetun lehden sisältöön. Olisiko tässä voitu pahemmin mennä metsään? 250 000 uutista klikannutta (tunnustan!) olivat kiinnostuneita yksinomaan siitä, miksi Annasta aika jätti. Sitä ei tiedetty silloin eikä tiedetä nyt, ja viikonvaihdenumeron uutistoimistomateriaalista muokatuilla tarinoilla ei ollut asiaan mitään lisättävää. Enemmän kiinnostaisi tietää, mitä juttuja jätettiin julkaisematta, että saatiin tilaa tälle yhteiskunnallisesti ja maailmanlaajuisesti tärkeälle aiheelle.

Etusivulta löytyi vielä tämäkin: "Her life ended as trainwrecks often do: in death." No voi herra hyvästi hallitkoon, elämä se tuppaa useinkin päättymään kuolemaan.

Oletan, että huomisessa lehdessä on puolentoista broadsheet-sivun verran tästä aiheesta. Gallup: kuinka moni olisi antanut Ralph Fiennesin tulla samaan vessaan?

***

The Bureau of Meteorology tells us what we had already suspected. We got over 130 mm of rain overnight in Robertson. Click the satellite image for a bigger view.

The Sydney Morning Herald, once a quality broadsheet or so I am told, has finally sunk lower than any of our impressive tabloids. Encouraged by 250 000 clicks on the paper's website, they decided to put all their journalistic energy on one topic: Anna Nicole Smith's death. They made it their front page story in the weekend issue, with two photos. They contined on page 4 for another half a page or so. And finally, they made it one of the main topics of their News Review section - you know, the section that gives you valuable background, opinion and analysis.

The 250 000 clicks happened on their website when the news of ANS's death first became known. I confess, I clicked the link. I was curious. In two seconds I found out more than I wanted to know, namely that they did not yet know how she died. They still don't and the ridiculous space devoted to the subject in the weekend paper was pure gossip journalism pulled together from various news agency sources.

I'd be most interested to know what was left out of the paper because of Anna Nicole. Climate change certainly did not feature on the front page, but this sentence did: "Her life ended as trainwrecks often do: in death."

Funny, that. Come to think of it, lives surprisingly often end in death. I'd hazard a guess that with lives this happens even more often than with trainwrecks.

I wonder if tomorrow's paper will feature 1.5 broadsheet pages about this subject, as I am sure there would have been some 100 000 clicks or more already.

A little newspoll: would you let Ralph Fiennes join you in the toilet?

Satellite images from the Bureau of Meteorology website.

Posted by ah at 04:45 PM | Permalink | Comments (9)

ABC eli paikallinen yleisradio on tänään lakossa. Aamulla kelloradiosta kuului Fran Kellyn aamuohjelman sijasta BBC World News. Australian uutisia ei niin muodoin ollut ollenkaan, jumalan selän takana ei ollut tapahtunut mitään niin merkittävää että se olisi edellyttänyt mainintaa.

Australialaiset tiedotusvälineet seuraavat minun mielestäni vähän pakkomielteisesti pienenpuoleisia rikos-, kolari- ja tulipalouutisia. Aamu-uutisiin mahtuu pikku skandaaleja, oikeudenkäyntejä ja kaikenmoista silppua. Näemmä tämä kaikki vahvistaa arkitodellisuuden kokemista, sillä ilman niitä tulikin aamulla ihan orpo ja epätodellinen olo. Ihan kuin Australia olisi kadonnut maailmankartalta, mitä makuuhuoneen ulkopuoliseen todellisuuteen tulee.

Huokasin helpotuksesta kun päästiin urheilu-uutisiin - näemmä ainakin Malesiassa vieraileva Australian krikettijoukkue oli selvinnyt ikkunan ulkopuolella koittaneesta ydintuhosta.

Kuvassa eteläaustralialaisen takapihan sitruunapuusta poimittu jättiläishedelmä. Päivän sitaattivisa - mistä kirjasta: Minä pidän enin sitroonapiirakasta. Voi olla että loppuun kuuluisi vielä, tätiseni tai täti kiltti.

***

The ABC is on strike today. The radio woke us up in the morning, as usual, but it wasn't the ABC breakfast program and Fran Kelly, it was the BBC World News. Nothing worth mentioning had happened in Australia. With the absence of Fran Kelly and the normal news about local crimes, fires and court cases (I still find the Australian media are slightly obsessed about their crime reporting - surely all of this can't be of interest), I was suddenly struck by a horrible feeling: maybe Australia had ceased to exist! Apart from our bedroom of course.

Andy calmed me down - apparently the BBC newsreader had mentioned the Australian cricket team in Malaysia. I tend to zoom out for the sports news. But it seems at least the cricket team had survived the nuclear winter outside our bedroom window.

Pictured a South Australian lemon, the size of a medium-sized grapefruit.

Posted by ah at 12:32 PM | Permalink | Comments (2)

Tuoreimman Gramophone-lehden kansi ärsyttää se verran, että pitää oikein miettiä, mitä varten se niin ärsyttääkin. Siinä julistetaan brittimusiikin vallankumousta: "When British music plays, the world now listens". Kun brittiläinen musiikki soi niin maailma kuuntelee.

Kysymys on siitä, että Gramophoneen kirjoittavan Philip Clarkin mukaan Britannia on vihdoin julistanut olevansa jotakin aivan muuta kuin Brahmsin luonnehtima 'maa ilman musiikkia'. Minua ei ärsytä niinkään Clarkin artikkeli, joka (vaikkakin on osin ajastaan ainakin kymmenen vuotta jäljessä) osoittautuu tarkemmin tarkasteltuna analyysiksi siitä, miten nykypäivänä brittiläinen nykymusiikkikenttä on jokseenkin erilainen kuin Brittenin Peter Grimesin päivinä. Enemmän minua ärsyttää se, että tämä analyysi on pitänyt pukea niin nationalistisiin muotoihin ja väreihin, että jalkapallofanitkin tuppaavat jäämään toiseksi. Rule, Britannia!

35-vuotiasta Thomas Adès -ressukkaa muuten nimitetään jutussa edelleen ihmelapseksi. Toivon että ironisesti mutta pelkään että ei.

Mutta palataanpa kannen sloganiin. Nimittäin muistelen lukeneeni, että nationalistiset puhetavat yleistyvät mediassa erityisesti silloin kun yhteisö tai yhteiskunta on jonkinlaisessa käymistilassa, ulkoisen tai sisäisen uhan alla. Ensimmäisen kerran kiinnitin asiaan huomiota Suomen Suuren Laman aikoihin. Niiltä vuosilta jäi erityisesti mieleen kaksi pehmopaperiteollisuuteen liittyvää mainosta. Toinen oli lyhtypylväskampanja, jossa Serlan nenäliinoja mainostettiin sloganilla Suomalaiseen nuhaan. Toinen mainoslause taas oli vähän kansainvälisempi - merkki on nyt päässyt unohtumaan, mutta kysymyksessä oli tv-mainos, jossa Eeva Elorannan äänellä kohkattiin Missään ei ole niin hyvää vessapaperia kuin Suomessa. Gramophonen otsikointi on minusta ihan samaa sarjaa.

***

Above, I am raging about the layout of the most recent issue of the Gramophone magazine. In it, there is a lengthy article about the rise of British contemporary music. Thomas Adès, as usual, has had to take on the role of the 'wunderkind' (the composer is 35 but then the article is about 15 years too late). To be fair, the article is actually a kind of analysis about how the British contemporary music scene has evolved since the days of Benjamin Britten's Peter Grimes. And I am actually not as irritated about the article itself as the cover of the said magazine. "Thomas Adès and the British Music Revolution" it screams. "When British music plays, the world now listens." The colours, pictures and the headlines together would make the most patriotic British football fan proud. It has been a while since I have seen something quite as nationalistic in the contemporary music context.

In fact, the headlines brought back memories from Finland in the early 1990s. This is when Finland was suffering from a serious economical depression, with about 500 000 unemployed people (and there were about five million of us). They say that during difficult times, when a society is under an internal or an external threat or pressure, the use of nationalistic discourse is on the rise. Well, in early 1990s, they advertised even toilet paper with the slogan: Nowhere do they have toilet paper as good as in Finland.

Posted by ah at 07:21 PM | Permalink | Comments (9)

Yleisradioyhtiön nettiuutissivun taideuutiset tältä aamulta. Kahden tähtivauvauutisen väliin mahtuu kulttuuripläjäys kymmenestä kissasta newyorkilaisen kaupan ikkunassa.

Naurattaisi, jos tämä ei olisi niin traagista. Ja niin totta.

***

This would be amusing if it weren't so deeply tragic. Above please find the top arts news headlines from the ABC News Online website this morning. I bet you need to know more about the kittie cultural news item.

Funnily enough, the impending death of the ABC related arts and tv magazine Limelight didn't make the news.

Posted by ah at 12:08 PM | Permalink | Comments (8)

Viikonvaihteen silppukatsaus alkaa The Sydney Morning Herald -lehden viikkoliitteen (aivan omituisesti Kuukausiliitettä muistuttava muuten) kansikuvalla, jossa nuori Marilyn vielä eri nimisenä osoittaa, että sauvakävely on ollut in jo puolen vuosisataa.

Pysyvästi out ja agendan ulkopuolella on ollut Australian takamaiden inhimillinen tragedia, jota on vuosikymmenten mittaan sekä yritetty ratkaista erinäköisillä kalliilla ohjelmilla ja kampanjoilla että yritetty aktiivisesti unohtaa. Viikko, pari sitten toivottomat, väkivaltaiset ja juuriaan myöten sairaat aboriginaaliyhteisöt nousivat otsikoihin, kun muuan viisas lakinainen sai asioista tällä erää tarpeekseen ja vihelsi pelin poikki. Poliitikot tulkitsivat sen toisenlaiseksi signaaliksi ja aloittivat ikuisen pallopelinsä, jossa on tyypillisesti enemmälti kysymys oman poliittisen uskottavuuden pelastamisesta kuin pysyvistä ratkaisuista.

Tosin optimistinkin on pakko myöntää, että ratkaisut kyseiseen ongelmaan eivät ole helppoja eivätkä ilmeisiä. Pari linkkiä kaikille, joita alkuperäiskansojen kohtalot kiinnostavat (jutut luettavissa ilmaiseksi vain vajaan viikon):

• The Sydney Morning Heraldin Julie Robotham raportoi aboriginaalivauvojen korkeasta kuolleisuudesta muihin australialaisvauvoihin verrattuna.
• The Australianin Nicolas Rothwell puolestaan kirjoittaa aboriginaaliyhteisöjen vaietusta todellisuudesta - perheväkivallasta, lasten hyväksikäytöstä, köyhyydestä, alkoholismista.
• The Sydney Morning Heraldissa Russell Skelton kertoo bensanhaistelun rampauttamasta nuorisosta ja pienistä edistysaskeleista Papunyan aboriginaaliyhteisössä Alice Springsistä länteen.

Viikon kuunteluvinkki johtaa Andyn musiikkiohjelman sivulle. The Music Show päästi eetteriin minuutin verran Lordia - Andyä vähän harmitti, kun hän ei päässyt ajanpuutteen vuoksi esittelemään tietojaan suomalaisen pakanallisen sarvipääjoulupukin ja monsteriyhtyeen yhteyksistä - mutta ennen kaikkea vinkki koskee toisella tunnilla ollutta kapellimestari John Storgårdsin haastattelua.

Storgårds johtaa näinä viikkoina montaa australialaista orkesteria, ohjelmassa hän puhuu mm. rakkaudestaan Schumanniin sekä Lapin kamariorkesterin johtamisesta (Rovaniemeltä sekin). Lordia aivan ensimmäisen tunnin lopussa, 53 minuutin kohdalla, Storgårdsia toisella tunnilla kohdassa 9'05'', yhteensä parikymmentä minuuttia musiikkia ja puhetta. Kuunneltavissa nettisivulta jokusen viikon ajan.

Ja vielä yksi Lontoon Citystä tupsahtanut kaupallinen pelilinkki - skottilanko lienee pankkiammatissaan viettänyt paljonkin aikaa peruutellessaan virtuaaliautoja virtuaaliruutuihin. Minä törmäsin kolmesti ja kyllästyin. Kiitos kuitenkin Donald.

***

The weekend newsupdate begins with an image of young Marilyn Monroe in the cover of The Sydney Morning Herald's Good Weekend magazine. Oddly enough, the magazine hasn't realised the real revelation of the photo: Nordic walking was already in 60 years ago!

Pretty much permanently out and certainly not high on the political agenda has been the human tragedy of the Aboriginal communities in the Australian outback. A week or two ago, a frustrated and experienced female lawyer decided that it was time for people to start caring. The politicians of course took this as a signal to rush to protect their own political futures - in a way it is understandable, as the answers to the underlying huge problems are neither easy or obvious. I have included a few links, mostly for my Finnish readers since I doubt the topic gets much coverage in the European media.

• The Sydney Morning Herald's Julie Robotham on infant mortality amongst Aborigines.
• The Australian's Nicolas Rothwell on the violent reality of Aboriginal communities
• The Sydney Morning Herald's Russell Skelton on petrol sniffing youth and some small signs of hope in Papunya, west of Alice Springs.

If you are curious (and why wouldn't you be) about the Finnish winner of the Eurovision Song Contest, The Music Show played a minute worth of the winning hit by the Lapland band Lordi yesterday. With only a few seconds to introduce the band, Andy could not share with his listeners his inside information about the true nature of the Finnish Father Christmas, another resident of Lapland. Namely, 'joulupukki' translates as 'Christmas goat', and indeed it is not long ago that he looked awfully pagan and boasted a pair of horns - and we have all seen heavy rock fans do their two-fingered greeting.

More interesting in the program, however, is an interview by the Finnish violinist and conductor John Storgårds who is on a conducting tour in Australia. He talks about his love for Schumann and about his long-term cooperation with the Lapland Chamber Orchestra (like Lordi, based in Rovaniemi, Lapland). The Lordi snippet can be found in the end of the first hour of the show (at about 53 minutes), Storgårds's interview 9'05'' into the second hour of the show. Available for listening on the internet for about four weeks.

And one more link, this one a commercial games link that found its way into my inbox courtesy of my Scottish brother-in-law. I don't dare to think how much time people have spent on this one in the City of London. I tried it three times, with pathetic results, then gave up. Thanks anyway, Donald!

Posted by ah at 02:24 PM | Permalink | Comments (9)

Aikaeron takia tuli kurkistettua Euroviisujen semifinaalia puoli vuorokautta suomalaisia myöhemmin. Ja millä lailla oli valtaosa esiintyjistä oli valmistautunut tähän arvokkaaseen ja parhaita eurooppalaisia kulttuuriperinteitä ylläpitävään koitokseen? Bikinirajaus oli päivän sana. Euroblondi toisensa jälkeen otti kehonrakennuskilpailuja muistuttavan reisilihasposeerauksen ja esitteli huolellisesti ajeltuja nivusiaan. Australian-täti alkoi voida pahoin vasta siinä kahdennentoista kiiltävän reisiparin kohdalla.

Jatkoon pääsivät Lordi, Liettua ja Bosnia-Hertsegovina, jotka olivat muistaneet pukeutua.

Ei ihme, että valtaosalla maailman miehistä on vaikeuksia tehdä eroa pornolehtien ja päivätodellisuuden välillä.

Ja nyt on taas meidän tyttöjen hyvä kimittää, että vakavasti pitäisi suhtautua.

***

I see (from the official Eurovision Song Contest website) that the dress rehearsal in Athens is on the way. Judging by the Semifinal, the most important step in preparing for the Eurovision Song Contest dress rehearsal is a Brazilian waxing.

No wonder most of this world's men find it difficult to tell the difference between porn magazines and reality. Do we really have to work this hard to make sure that the European women will forever be treated like complete bimbos and with total disrespect?

Finland, Lithuania and Bosnia and Herzegovina got to the Final by wearing clothes.

Posted by ah at 08:36 AM | Permalink | Comments (10)

Suomessakin näkyy näköjään Iron Chef. Kun tv:stä ei koskaan tule yhtään mitään, sitä saattaa yllättäen kiinnostua siitä, miten tukevat, vanhat japanilaiskokit yrittävät vääntää seitsemän ruokalajin illallista pelkistä soijapavuista. Onko Suomen versio osittain dubattu amerikaksi? Kuuntelen aina yhtä haltioituneena amerikkalaisen naisdubbaajan japanilaistyylistä huokailua.

Isäntä lähti melkein kolmen viikon työmatkalle ja pilkkoi ennen lähtöään korillisen pilkkeitä tulen tekoa varten. Tänä vuonna ei vielä ole tarvinnut tehdä tulta kamiinaan, joten operaatio tuntui varotoimenpiteeltä. Kun tulin kotiin lentokentältä, sisällä oli 12 astetta lämmintä. Kaasulämmitin tohotti koko päivän eikä mökki lämmennyt kunnolla. Pilkkeet eivät tule riittämään. Joko tukehdun savuun yrittäessäni lämmittää mökkiä liian isoilla haloilla tai jäädyn kuoliaaksi. Käy niin kuin niille pienille eksyneille pingviininpoikasille. (Vaihdan renkaan ja käyttelen poraa mutta kirveeseen en enää koske. Täkäläinen polttopuu on liian kovaa, kirves ponnahtaa kuin kumilelu.)

Ei niin, että asia kiinnostaisi yhtään ketään, mutta lähetin sähköpostia HS:n asiakaspalveluun, kolmatta kertaa samoissa asioissa. Ostelen toisinaan irtonumerolukuoikeutta nettihesariin. Suomen Kuvalehti ja Anna tulevat kotiin (SK:n pääkirjoituksia lukiessa kyllä säännöllisesti epäilen omaa älyäni kun moisesta maksan), HS on liian kallis, nettiversionakin. Mutta välillä tekee mieli lukea joku tietty juttu, ja silloin tehdään nettiostoksia.

Aikaeron vuoksi saatan shoppailla puolihuomaamatta aamuyöstä Suomen aikaa. Pankille se ei tunnu olevan ongelma. Rahat menevät tililtä. Lehden sivulle palatessa HS kuitenkin ilmoittaa tylysti. "Sinulla ei ole käyttämätöntä lukuoikeutta. Siirry ostamaan lukuoikeutta." Miten niin ikiliikkujaa ei ole keksitty?

Tällä kertaa maksusta ehti vierähtää viikko aikaa ennen kuin muistin kirjelmöidä Hesariin päin. Suoritus näkyy jopa HS:n nettisivulla, mutta lukuoikeudeksi se ole materialisoitunut. Jään kiinnostuksella odottamaan, jatkavatko lukuoikeutta peräpäästä (irtonumerolukuoikeus vanhenee kahdessa kuukaudessa).

***

Andy left yesterday. It is freezing in Robertson. He chopped me some kindling before he left but hardly enough for two and a half weeks. We have not yet made the fire once this year, so I wasn't expecting to need the stuff the very first day. When I got home from the airport on Sunday morning, it was 12 degrees. Indoors.

While I change tyres and drill holes when needed, I no longer try chopping wood. The firewood is far too hard, the axe just bounces off as if the blade was made of rubber. I'll need to charm someone to do some woodchopping when I have used up the kindling. Or I could freeze to death, like those little fluffy penguins in the documentary I saw in Sydney last week.

I know of four other people that watch Iron Chef. What is it about it, I wonder? It is so weird, and much of the time you would not dream of sampling the foods. Is it the American dubbing? Is it the running commentary? Is it the enigmatic smile of Kaga Takeshi (pictured)? (Who is he anyway?)

Posted by ah at 11:11 AM | Permalink | Comments (17)

Kasablogissa kirjoitettiin BBC:n kirosanaluokituksista. Siitä johtui mieleeni Australian virallisten sisäänheittäjien matkailumainos, joka joutui hiljattain hankaluuksiin muualla englanninkielisessä maailmassa. Kas kun mainos kuvailtuaan varsin tavanomaiseen matkailutyyliin kaikenlaisia Australian ihmeitä päättyi hymyilevän bikinitytön iloiseen kysymykseen "So were the bloody hell are you?" Ja vaikka mainos muuten olisi miten loukkaava (Naomi Campbellin näköinen nainen mm. väittää aboriginaalien harjoitelleen rituaalejaan 40 000 vuotta ihan brittiörveltäjiä odotellen), kuka tahansa täällä päin maailmaa tietää, että kyseinen fraasi tällaisessa yhteydessä on yksinomaan kutsuva ja tarkoittaa suunnilleen samaa kuin suomalainen "Vittuako siellä vielä kupataan, tänne kuin olisit jo!" [Lisäys - eikä tietenkään tarkoita, vaan on paljon kesympi ja ystävällisempi.]

Briteissä mainontaa valvova taho (BBC:llä ei asian kanssa tietenkään ollut mitään tekemistä) ei hyväksynyt sanaa 'bloody', ja mainos joutui hyllylle. Se tuntui kummalliselta. Sitten järkevämmät kanadalaiset ilmoittivat, että siellä päin ongelmana on pikemminkin sana 'hell'. Briteissä taidettiin mainontaa valvovan neuvoston päätös ottaa uudelleen harkintaan, Kanadassa mainos kelpuutettiin ruutuihin mutta vain perheohjelmien ulkopuolella.

Katso kyseinen mainos. Yläkuvan selitys englanninkielisessä osiossa, alempi kuva ko. mainoksesta.

Omituista tässä kohussa on se, että australialaiset ovat itse mahdottoman puritaanisia, mitä kirosanoihin tulee. Hiljattain katsoin puoli jaksoa Grumpy Old Men -komediasarjaa, josta kaikki fuck-sanat oli huolellisesti sensuroitu ja korvattu naurettavilla piippauksilla. Sanomalehdissä sama sana kirjoitetaan näin: f---. Vaikka sitten kysymyksessä olisi tämä Philip Larkinin nerokas runo, jota Sydney Morning Herald erään kerran siteerasi yllämainitulla tavalla:

They fuck you up, your mum and dad,
they may not mean to, but they do.
They fill you with the faults they had,
and add some extra, just for you. [...]

***

Today's post is about the Australian "bloody hell" tourism campaign that recently ended up in trouble both in the UK and in Canada. Australians know more about this than they ever wanted to, I know, but I'll write about it briefly for some Canadian and British readers that might or might not be interested.

The ads in question are really quite ordinary - pictures of Aussie blokes drinking beer, utes (or pickups) driving in the red desert, Aborigines dancing, Sydney Opera House with fireworks. The ad ends with a bikini-clad girl asking "So where the bloody hell are you?". By Australian standards a perfectly acceptable way of lamenting the fact that your friends are not there to have a good time with you.

Instead of some other possibly offending content (the ad suggests, among other things, that the Aboriginal dancers have been practising for 40 000 years just to please beer quaffing tourists), it was of course these words that made the British and the Canadian regulators of television advertising ban the campaign. To be more precise, the British did not like the word "bloody', while the Canadians had a problem with the word "hell".

After some Aussie outrage and a lot of explaining (plus some hilarious cartoons involving the Royal family), the British regulator decided to review the decision. Not sure if they have done so yet. In Canada the ad was given a green light but only outside family programs. (Haven't seen the ad? Follow this link to watch it.)

Incidentally, Australia is far from a censorship free zone itself. I couldn't believe my ears when I realised they had actually removed all the words "fuck" from the BBC comedy series Grumpy Old Men.

Another wonderful example: an article in the Sydney Morning Herald was quoting Philip Larkin's poem, only they could not write what the poet intended. Instead they wrote:

They f--- you up, your mum and dad,
they may not mean to, but they do.
They fill you with the faults they had,
and add some extra, just for you. [...]

I can't think of a reader that would not replace the hyphens with the appropriate letters in his/her mind, so what is the point? And what is more, it spoils the poem.

To see the whole cartoon by Bill Leak and a lot of others, go to the the Australian website and click the link "Bleak's daily cartoon" on the front page. This one is currently the number 17/229 but will sink further in the archives as the days go by.

Posted by ah at 12:39 PM | Permalink | Comments (6)

Bloggerin fetissifiltteri esti Blogisiskoa esittelemästä enempää kuin kaksi käsilaukkua kerralla. Se riitti rohkaisuksi. Saanko esitellä? Vasemmalla uusi ystäväni Hilda.

Hilda on kiiltävää mustaa nahkaa (suosittu fetissi ymmärtääkseni) ja hankittu Adelaidesta. Adelaide on alkuaan saksalaisten luterilaisten asuttama kaupunki ja ylpeä siitä, ettei sillä ole samanlaista vankisiirtolamenneisyyttä kuin monilla muilla Australian suurkaupungeilla. Minun olisi pitänyt varoa, sillä Hilda oli kopeasta newyorkilaisbrändistä huolimatta mukavassa lisäalennuksessa. Se näytti kuitenkin tilavalta, hyvin valmistetulta ja hitusen trendikkäältä (muodit ovat kummallisia).

Hilda on ollut meillä joulukuun alusta lähtien. Se on kopea kuin mikä, syö avainnippuja ja muita metalliesineitä ja siihen erehdyksessä sujautettu taskupullo tulee takaisin tyhjänä. Sillä on fasistisia ja rasistisia taipumuksia, ainakin mitä musiikkimakuun tulee (se huutelee konserteissa törkeitä, jos ohjelmassa on ns. toisen Wienin koulukunnan säveltäjien musiikkia). Straussin valsseja ja Wagneria se rakastaa. Lähietäisyydelle osuvat Louis Vuittonin laukut se raatelee pilalle.

Hildan sisältö tällä hetkellä (appelsiinin se sylkäisi ulos): kännykän kuulokkeet, 10 sentin kolikko, 3 kynää, huulirasva, käsivoide, käyntikorttikotelo, aurinkolasit kotelossa, tamponirasia, muistikirja, 3 oopperalippua, teatterilippu, taidenäyttelyn luettelo, apteekin kuitti, nenäliinapaketti, elokuvalippu (Syriana), pillerirasia (happosalpaajia ja särkylääkettä), viinakaupan kuitti, 2 laastaria, 2 folioliuskallista laktaasientsyymejä, 2 huulipunaa, huulikiille, rajauskynä, lompakko.

Osallistuinko vahingossa meemiin? Olin muuten kerran tietokilpailussa (ai niin, tästähän löytyy eloisa kuvaus tuolta toisaalta), jossa palkintoja sai mm. löytämällä käsilaukustaan tiettyjä esineitä.

Pannaanpa mukaan myös painavampaa sisältöä. Richard Neville (kuului nuorempana mm. räävittömän Oz-lehden tekijöihin) tekaisi hiljattain pääministerin nettisivuista näköiskappaleen, jonka sisältö tosin ei ollut aivan John Howardin näköinen. Pääministeri pyyteli siellä mm. vuolaasti ja humaanisti anteeksi osallistumistaan Irakin sotaan. Ei mennyt kuin runsas vuorokausi, kun piuhat pantiin poikki valtion toimesta. Ei yhteydenottoa, ei oikeuskäsittelyä, ei mitään. Tästä kuulemme vielä. Lisätietoa em. linkistä.

***

A fellow Blogger unleashed dark forces by posting pictures of her handbags. Hilda didn't leave me alone until I promised to do the same favour for her.

Hilda (see picture above) comes from Adelaide, a city originally inhabited by German Lutherans (as opposed to being a penal colony like many other Australian cities). It is a beautiful, cultural and only slightly weird place, so I should have been more careful than to buy a brand handbag that nobody had wanted to take home even if it had first been reduced by 30% and later by another 40%.

Hilda has been with us since early December now. She completely rules the household, eats metal objects such as keyrings and rusty nails and promptly empties any hipflasks placed inside her. She doesn't hear a thing and therefore shouts. In concerts, she doesn't stop cheering and applauding when she hears Strauss waltzes or Wagner, while Schoenberg's music provokes loud remarks not suitable for printing. If she happens to get anywhere near a Louis Vuitton bag, she tears it to shreds, screaming violently.

Inside Hilda at the time of taking the picture (she spat out the orange): a mobile headset, a 10-cent coin, 3 pens, lip balm, hand cream, a business card case, sunnies, a box of tampons, a note book, 3 used opera tickets, a theatre ticket, an arts exhibition brochure, a pharmacy receipt, tissues, a movie ticket (Syriana), a pill box, (Zantac and Panadol), a bottle shop receipt, 2 band-aids, 2 lots of lactase enzyme capsules, 2 lipsticks, a lip gloss, a lip contour pen, a wallet.

I think I might just have contributed to another meme... I have a feeling Denis is not going to pick up this one.

Let's post a line about something far more serious. Richard Neville (late of the infamous Oz magazine) recently published a look-alike website imitating that of PM John Howard's. Only the contents were slightly different, among other things the PM was found sincerely apologizing for the invasion of Iraq. It took less than 36 hours for the site to be shut down. Nobody contacted Neville, there was no talk of lawsuits or court cases even. The site was simply shut down. It seems the Government does not appreciate parody, but I suspect we haven't heard it all yet.

Posted by ah at 11:19 AM | Permalink | Comments (10)

Lueskelin paikallisen yleisradion sivuilta ihailemani poliittisen toimittajan haastattelutranskriptioita, kun silmiin sattui hellyttävä uutispätkä toisesta yhteydestä. Metroseksuaaleista puhutaan varmaan Suomessakin, täällä Sydneyn ah-niin-viileät partyeläimet ovat niin metroja etteivät metrompia voi olla. Nyt ovat sitten keksineet junteillekin oman termin. Ovat käyneet oikein traktorin pukilla tekemässä haastattelua, ja vanhalta isännältäkin on kysytty, että saavatko ne nuoret isännät käyttää geeliä perjantaisin.

Kuvat eivät liity metro-, retro- eivätkä nitroseksuaaleihin vaan paljon tylsempään aiheeseen. Viime viikonvaihteessa (kun en nukkunut oopperassa juuri ollenkaan, niin kuin tuli jo mainostettua) hihkuin ihastuksesta katsellessani David Hockneyn jo kolmekymmentä vuotta vanhoja lavasteita ja pukuja Stravinskyn Hulttion tie -oopperaan. Hockneyn Innoittajina olivat William Hogarthin 1700-luvun moralisoivat kuvat (ks. alakuva), kun taas Stravinskyn musiikki viittailee yleisellä tasolla Mozartin suuntaan. Uusklassinen musiikki jättää minut usein vähän hämmentyneeksi, ja niin nytkin, vaikka sen etäisen kohtelias maailma jotenkin sopikin kepeästi etenevän moraliteetin kuljettajaksi. Ehtaa emootiota pursuileviin romantikkoihin on niin paljon helpompi orientoitua.

Elävässä elämässäkin nähtyinä Hockneyn lavasteet ovat aivan vanhojen kaiverrusten näköisiä, paperisia lavaste-elementtejä ja niukkaa väriskaalaa noudattavia pukuja myöten (yläkuva). Ohjaaja (samainen John Cox kuin Glyndebournissa 1970-luvulla) väittää tietävänsä, mitkä osat lavasteista Hockney maalasi omakätisesti. Tietää muttei kerro, sillä lavasteita tarvitaan maailmalla jatkuvasti, eikä ohjaaja halua palojen joutuvan hukkaan.

Ja vielä yksi linkki: Brokeback Mountain -novellin kirjoittaja Annie Proulx'n rehellinen, omakohtainen kertomus Oscar-juhlallisuuksista ja siitä, miten lopputulos jäi vähän kaivelemaan.

***

The other day, when reading some transcripts of Kerry O'Brien's interviews on the internet (I am a fan), I somehow got sidetracked and ended up reading a fascinating piece of rural reporting.

Unless you have walked around with your eyes shut and ears covered, you will have heard of the concept "metrosexual". Well, it seems there is a rural equivalent, only I am a bit disappointed they haven't come up with a better term than "ruralsexual". Any suggestions?

In any case you should follow the link above and check out what a Tasmanian apple farmer has to say about this important subject. And you'll also find out about the mixed feelings of the older generations of Tassie farmers.

The pictures of course have nothing whatsoever to do with metro-, retro- or ruralsexuals. Last Saturday, I stayed awake for a whole opera - well, almost. (This does not go without saying, but don't get me wrong, I love opera and make it a rule to stay awake when I am reviewing.) The reason for this was only partly that it was a matinee performance. Mostly it had to do with David Hockney's fantastic sets and costumes for Stravinsky's The Rake's Progress. Opera Australia's new production is actually not theirs nor new but a 30-year-old classic from Glyndebourne

Hockney's design was influenced by the work of the 18th century artist William Hogarth, while Stravinsky's music has quite a bit to do with Mozart. I am often a bit puzzled about Neoclassical works - I realise that a certain degree of detachment is very much the idea, but I'd rather get all carried away than remain detached, if you see what I mean. (Give me a romantic opera with lots of blood and sighing and I'll be happy.)

But Hockney's design was fantastic (in fact, I like it much more than I like his pools). Not just the set but also the costumes look like old engravings (see picture above), and especially the black and white scenes were quite unlike something I have seen before (see the first picture).

One more link. This one points to Annie Proulx's pretty honest description of her experience at the Academy Awards gala (first published in Guardian).

Posted by ah at 07:00 AM | Permalink | Comments (1)

Kaikkien pienten ihmisten sankari Michael Leunig on syystä närkästynyt siitä, että joku epämuodostunut koiraleuka on lähettänyt hänen nimissään piirroksen iranilaisen sanomalehden Holocaust-pilakuvakilpailuun. Uskallan yllä "siteerata" pienen siivun alkuperäistä Leunig-piirrosta, joka kertoo paremmin kuin sata sanaa, mitä varten Leunig ei olisi moiseen ryhtynyt.

Ei niin, että Leunig karttaisi vaikeita aiheita. Keskitysleirikin on esiintynyt ainakin yhdessä piirroksessa. Työnantaja, melbournelainen The Age -laatusanomalehti jätti julkaisematta piirroksen, joka kannattaa käydä vilkaisemassa tällä ABC:n verrattoman mediakritiikkiohjelma Media Watchin nettisivulla. Piirroksen teksti kuuluu: Auschwitz 1942 - Israel 2002.

Tässä vähän lisää: Leunig masennuksesta - Sensuroidut Leunigit - Leunig eri aiheista. Pelkään pahoin, että näiden sivujen copyrightasiat eivät ole ihan kunnossa, ja siksi kehotan lämpimästi hankkiutumaan nettikauppoihin ostamaan kirjakaupalla Michael Leunigin pilakuvia. Ette kadu. Kannattaa vilkaista myös tätä fanisivua ja tutustua Mr. Curlyyn.

Ja lopuksi siteeraan tietoyhteiskunnasta piittaamattoman Leunigin runoa Nocturnal Domestic Scene (kuvittele kaksi kuvaa, ensimmäisessä pieni tyttö liimautuneena tietokoneen ääreen, toisessa isoäiti nojatuolissa):

Little Sally, (what a pet!)
Surfing on the Internet:
A system recently invented
To get in touch with the demented.

Dear old Grandma, (what a darling!),
Screeching like a drunken starling,
Demonstrates a safer venture:
Surfing on your own dementia.

Ulkoa kuuluu mielenosoituksen ääniä - tänään järjestetään kokous aiemmin mainitsemastani vankila-aiheesta.

My hero Michael Leunig is upset, and rightly so. Some dishonest person has used his name and sent a cartoon to the notorious Holocaust cartoon competition organised by an Iranian newspaper. Above, I dare to "quote" a tiny slice of a Leunig cartoon that, to my mind, tells very clearly why ML would never send his humane and incomparable images to such competitions. See also Sydney Morning Herald's article.

Not that Leunig shies away from handling difficult matters. He has, in fact, used imagery related to concentration camps at least once. This website of the ABC Media Watch has a link to the cartoon Auschwitz 1942 - Israel 2002 that the Melburnian newspaper The Age, Leunig's employer, did not dare to publish.

Leunig's pictures are available on the web but I fear the copyright issues regarding the following pages might not have been negotiated: Leunig on depression - Censored Leunig - Leunig on various issues. Which is why I strongly urge you to go and buy some Leunig books. You won't regret it. You could also check out this humble fan site for more information. And if you did not already, read the Leunig poem Nocturnal Domestic Scene, above. It should be accompanied by two pics, one of a small girl glued to computer screen, the other of a Grandma in an armchair.

It is 8 pm and outside people are shouting anti-jail slogans. See earlier post about this issue.

Posted by ah at 07:45 PM | Permalink | Comments (4)

Andante-musiikkisivut, jotka sijaitsivat osoitteessa www.andante.com, on ajettu lopullisesti alas. Katoaminen ei ole kokonaan odottamaton käänne. Palvelu pätki eikä sivujen sisältö viime kuukausina enää päivittynyt. Ennen vanhaan Andante oli säännöllinen käyntikohde - laaja uutispalvelu, haastatteluja, artikkeleita ja konserttiäänitteitä. Hyvä tapa pysyä ajan tasalla klassisen musiikkimaailman uutisista. Olipa se välillä myös laiskan toimittajan idealaari.

Lopettamisuutinen harmittaa, sillä viisivuotiaaksi ehtinyt Andante oli varsinkin ensimmäisinä vuosinaan kunnianhimoinen klassisen musiikin nettijulkaisu. Sen takana oli neuvottelukunta, johon kuuluivat mm. säveltäjä-kapellimestari Pierre Boulez ja kamarilaulaja Dietrich Fischer-Dieskau. Ongelmana oli, että sen olisi pitänyt sen lisäksi olla taloudellisesti kannattava. Viime vuodet Andante kuului ranskalaiselle Naïve-yhtiölle.

Näin poistuu linkki sivupalkista. Lisää yksityiskohtia Los Angeles Timesin uutisesta, joka mainitsee lopettamisen syynä myös ylitsepääsemättömät tekniset ongelmat. Alakuvassa Andanten kolmen CD-levyn paketti Mozartin pianokonserttoja historiallisina esityksinä.

Regular visitors of Andante classical music website might have had a hunch. Now their suspicions have been confirmed, and the site that used to be housed at www.andante.com has ceased to exist.

It is a terrible shame, for much of the five-or-so years of its existence, Andante was an incomparable web service, with an up-to-date, extensive news section, articles, interviews, concert recordings and even a series of CDs published under its own, Andante label. Behind Andante, there was a consultative committee consisting of people such as the composer-conductor Pierre Boulez and the singer Dietrich Fischer-Dieskau.

Problems were twofold, according to The Los Angeles Times. Money - how to make the site profitable, or at least pay its own way. And then there were technical issues. In the past couple of months, the Andante site was first up and then down. It was no longer updated the way it used to be. Since 2003, Andante was owned by the French company Naïve.

One link less in the sidebar. Pictured an Andante CD-set of historic recordings of Mozart's piano concertos.

Posted by ah at 10:07 AM | Permalink | Comments (2)

Olen tänään ihmetellyt Hesarin nettiversion uutta tapaa tehdä uutisia HS:n teatteri- ja elokuva-arvosteluista. Netti-HS siteeraa Suna Vuoren arviota Evita-musikaalista. "Ei tunnu missään", Vuori tiivistää. "Evita-musikaali jättää kylmäksi", otsikoi nettihesari.

Onkohan tämä nyt ihan reilua? Kiitikon kannalta? Arvosteltavien kannalta? Jokainen kritiikkiä sanomalehteen kirjoittanut tietää, että palstamillimetreistä taistellaan taittovaiheessa verissä päin. Viime hetken ilmoitukset syövät ennestäänkin arvioille varattua vaatimatonta tilaa, ja niin arviot kutistuvat toimitussihteereitten käsissä minimiin. Löysät pois, ja lavertelut! Lievennykset, tarkennukset, yksityiskohdat, varaukset, kaikki ovat vapaata riistaa.

Jos näistä kutistetuista jutuista vielä kutistetaan nettiuutisia, pitäisi nettilehdellä olla häpyä (tästä aiheesta katso Saaran blogi) jättää ainakin ARVIO-vinjetti pois jutusta. Muuten on sekä kritiikon että arvosteltavien oikeusturva vähissä ja taas uusi kiihkeä kritiikkikeskustelu täydessä käynnissä.

Tarkoituksena on varmaan saada kaltaiseni paperilehteä tilaamattomat lukijat ostamaan lukuoikeutta koko lehteen. Ei toimi, voin vakuuttaa. Toimisi paremmin, jos juttu siteeraisi alkuperäisestä kritiikistä uskollisesti osan ja päättyisi linkkiin 'lue koko juttu' (maksullinen).
Voihan olla, että nettiuutinen antaa kritiikistä ihan oikean kuvan. Sittenkin on jotenkin nurinkurista (etten sanoisi sisäänlämpiävää), jos HS aikoo jatkossa käyttää resurssejaan siihen, että toimittajat toimittavat edelleen toisten toimittajien kirjoittamia ja deskissä jo kertaalleen printtilehteä varten editoituja juttuja.

En jaksa uskoa, että kriitikkoraukat pannaan itse kirjoittamaan arvostelunsa uutisiksi, vaikka ajatus on kieltämättä kiehtova. "Käytännön toteutus jättää kuitenkin kylmäksi", toteaa Anni Heino nettipäiväkirjassaan.

Loppukevennyksenä uutisaiheita tuoreesta Robertsonin bisnesyhdistyksen Robertson News -lehdestä:

* Robertsonin taimitarha alkaa myydä esihistoriallisen wollemi-männyn taimia.
* Kyläläisten kuuluisi keskittää apteekkiasiansa kylän uuteen apteekkiin.
* Robertsonin maatalousnäyttely (17-19.3.) lähestyy. Hillopurkkien, leivonnaisten ja virkkuutöiden kilpailu-ilmoitusten deadline on 7.3.
* Kylän läpi ajavista yhdistelmärekoista on päästävä eroon.
* Tenniskerho aloittaa seka(nelin)pelit maanantai-iltaisin.
* Burrawangin kyläsalissa elokuvaesityksiä joka toinen kuukausi.
* Trevor ja Jill ovat syöneet hyvin Mildurassa.
* Annista on tullut Australian kansalainen. Pitkää ikää Annille.
* Perunatiistaita vietetään 12.3.
* Davidin omakustannekirja ilmestyy
* Anglikaaninen kirkko myy maata ja rakentaa uuden seurakuntasalin.
* Uusi kirja- ja levyantikvaari avattu.
* Elvan tytär kiittää muistamisesta äitinsä kuolemaan liittyen.
* Robertsonin tarinoita kerätään nettisivua varten.
* Ympäristönsuojelujärjestö kokoontuu vuosikokoukseen 10.2.
* Kevätfestivaalin suunnittelutoimikunta kokoontuu.
* Frank ja Kaye ovat olleet avaamassa uutta siltaa.

Posted by ah at 10:38 AM | Permalink | Comments (0)

Parnasson päätoimittajan blogissa kinataan mitä kiihkeimmin musiikkikritiikkiä sivuavista asioista. Tästä se alkoi ja tällä jatkui. Huomasin parin päivän viiveellä, kun Sanat-blogi tapansa mukaan linkitti mielenkiintoiseen keskusteluun. (Anita Konkan nettipäiväkirja on siitä mukava, että siellä keskustellaan suurista ihmisoikeusasioista yhtä hyvin kuin pienistä jokapäiväisistä asioista, eikä siellä halveksuta meemileikkejäkään.)

Koska tulin jo Parnasso-blogin kommenttikamarissa tuottaneeksi punnittua puhetta ja koska tänään on kiireinen päivä, panen kopioiden. En selitä kommenttini lähtökohtia, kannattaa käydä lukemassa keskustelua jos ei ole sitä jo tehnyt.

Näin siis minä entisen osa-aikakriitikon syvällä rintaäänellä:

"En ole yhtään varma tuosta musiikin ja kirjallisuuden välisestä juovasta. Pikemminkin olen ollut huomaavinani, että muusikkojen, musiikkikriitikoiden, musiikkihallinnon ihmisten ja säveltäjien kotona törmää pursuileviin kirjahyllyihin, joissa on muutakin kuin partituureja. Useimmille säveltäjille kirjallisuus on tietysti tärkeä työvälinekin, ja kriitikot työkseen kirjoittavina pitänevät itseään jonkinlaisina sanatyöläisinä.
Heikinheimosta ei voi sanoa, oliko hän hyvä vai huono (tarkoituksellinen sanavalinta) kriitikko, hän kun oli pitkän uransa aikana molempia. Seppo itse olisi varmaan pitänyt hyvä ja huono -sanoja yhtä epäkiinnostavina määreinä kuin anonyymi kommentoija. "Paras" ja "huonoin" olivat enemmän hänen tyyliään. Perusteluja tuli hyvinä päivinä, huonoina vähemmän.
Arvostan niitä, jotka uskaltavat eksyä oman asiantuntemuksen rajoille ja niiden yli. Miten muuten syntyisi uudenlaista asiantuntemusta? Monitaiteelliset teokset jäävät liian vähälle huomiolle juuri siitä syystä, että me arvostelijat emme kasvojen menettämisen pelossa uskaltaudu oman kotipiirimme ulkopuolelle."

Tähän loppui kommenttini, mutta jatkan tässä vielä vähän. Minusta oli vajaa kymmenen vuotta sitten melkein tulossa laulumusiikkiin ja oopperaan keskittyvä kriitikko. Ajattelin, että 10-vuotisten lauluopintojen, musiikin aktiivisen harrastamisen ja musiikkitieteen laudaturin pohjalta täytän ainakin minimikriteerit. Sitä paitsi otin asian hyvin vakavasti.

Sitten tapahtui kaksi asiaa, en muista missä järjestyksessä. Eräänä päivänä kritiikkini julkaistiin HS:n kulttuurisivulla Seppo Heikinheimon ja Hannu-Ilari Lampilan kritiikkien välissä. Tajusin, että noina aikoina kovasti aktiivinen kriitikko ja valta -keskustelu koski minuakin. Aloin epäillä, etteivät mitkään opinnot ja harrastukset riitä tällä alalla pätevyyden takeiksi.

Ja se toinen asia tuli palautepuhelun muodossa työpaikalle (olin päivätöissä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa): vihainen ja henkilökohtaisuuksiin menevä yhteydenotto laulajattaren muusikko-miesystävältä. Pelotti. Oli pimeä syysilta, ja huomasin vilkuilevani olkapääni yli matkalla töistä kotiin.

Lopetin konserttien arvostelemisen. Se tosin oli muutenkin käymässä vaikeaksi, koska toimin samanaikaisesti myös suomalaisen musiikin markkinointitehtävissä. Oopperasta olen edelleen silloin tällöin kirjoittanut. Siinä on se hyvä puoli, että arvostelun kohteesta on yleensä vielä jokunen esitys jäljellä. Sama koskee levyjä ja musiikkikirjoja. Ei ole mukava sanoa viimeistä sanaa.

Vieläkin toisinaan ajattelen, että vähän paksummalla nahalla en olisi ollut mahdottoman huono kriitikko. Ehkä palaan asiaan eläkkeellä.

Posted by ah at 04:17 PM | Permalink | Comments (2)

Naapurin bensa-asemalle pysäköi toviksi karjankuljetusauto. Lämmintä on jopa näillä korkeuksilla tänään kolmisenkymmentä astetta varjossa. Kävi sääliksi helunoita, joilla oli tosin maan tavan mukaan sivuilta avoin kuljetuslava. (Sellaisen perässä on muuten mielenkiintoista ajaa kiemuraisia vuoristoteitä, virtsan valuessa ja hämmentyneiden lehmänsilmien killistellessä lautojen raoista.)

Lehmistä muistui mieleeni muutaman kuukauden takainen lehmädoping-kolumni. Nytkin on kolumninkirjoitusaika käsillä ja ideat niin muodoin kortilla, joten tyydyn linkkaamaan tähän eläinrääkkäystä sivuavaan kirjoitukseeni.

Olen itse asiassa aika tyytyväinen siihen, että tässä elämäni vaiheessa olen vapaa kirjoittamaan melkein mistä vain, lehmien utareista musiikkikäsikirjoituksiin (tämä linkki joulukuun Rondon kolumniin).

Journalistinurani huipennuksiin kuuluu 1980-luvun juttukeikka, jolla haastattelin sata maitotonnia lypsänyttä lehmää tai oikeastaan sen omistajaa. Lehmä joutui sadannen tonnin ja naapureille ja toimittajalle tarjottujen kakkukahvien jälkeen teuraalle. Ei se maitokaan kuulemma siinä vaiheessa kelvannut meijeriin, pidettiinpähän kantturaa elossa ennätyksen vuoksi.

Surullisempaa tarinaa ei olekaan, toisaalta koin maatalon juhlatunnelman ja siihen liittyvän arkirealismin jotenkin virkistäväksi. Jostakinhan se maito taideteoksin koristeltuihin tölkkeihin ilmestyy, ja ainakin sillä lehmällä oli vielä nimi ja isäntäväki rapsutteli sitä hellästi.

Kuva 1980-luvulta kyläjuttukeikalta Ruokolahden Äitsaaresta. Ylä-Vuoksen (lepää rauhassa, Vipunen) toimituksessa oli tapana lähettää kesätoimittajat tekemään aukeaman kokoisia ns. kyläjuttuja sunnuntain lehtien täytteeksi. Olisiko ollut Marja Roiha tai Tiina Räikkönen kameroineen kumppanina tällä reissulla... muisti pettää.

***

Today's blog entry links to some of my recent columns (both in Finnish, sorry!). I find it quite ideal that these days I am free to write about just about everything, from cows' udders to musical manuscripts!

The picture was taken in the late 1980s when I was writing and taking photos as a summer substitute in the Ylä-Vuoksi newspaper in my hometown, Imatra.

Posted by ah at 02:44 PM | Permalink | Comments (6)

Update: Ylimääräinen uutislähetys: Päivän pääuutinen Australiassa. Breaking news: Melbourne in chaos.

Posted by ah at 09:47 AM | Permalink | Comments (6)

Nyt kaikki rantsuun! Itäisilla uimarannoilla nyrkkirautoja, hevonpaskaa ja juopunutta öykkäröintia. Lännessä haikaloja ja 80 tonnia mätää valaanlihaa.

How about a nice day on the beach? You can choose between 80 tonnes of rotten whale meat plus a shark attack in the West, or horse shit and armed thugs in the East.

Posted by ah at 11:05 AM | Permalink | Comments (2)

Australian mediassa seurataan oudon pakonomaisesti nuoren miehen etenemistä kohti hirttosilmukkaa. Eiliset yleisradion tv-uutiset vetivät pohjanoteerauksen. Uutistenlukija tunki kahden muun raportin väliin seuraavansisältöisen lauseen: "Van Nguyenin äidin nähtiin tänään poistuvan tunteenomaisesta tapaamisesta kuolemaan tuomitun poikansa kanssa. Äiti oli silmin nähden järkyttynyt ja tukeutui läheisensä käsivarteen." Ymmärrän, että kuolemanrangaistuksesta kuuluu pitää kovaa meteliä niin kauan kuin sellaista naapurissa harrastetaan. Mutta kenen tiedontarvetta tämä uutisointi palvelee? Pitäisi kai olla kiitollinen etteivät kuvittaneet neljän sekunnin uutistaan samanmittaisella videopätkällä vankilasta poistuvasta äidistä, joka ei nähdäkseni ole osoittanut halua uskoutua medialle (näimme naisparan jo aiemmin moneen otteeseen lentokentillä matkalla Singaporeen). Mistä on kysymys? It beats me, why Juanita Phillips had to tell us in yesterday's ABC News, that Van Nguyen's mother had been seen leaving the Changi Prison, emotionally upset and leaning on someone's arm. About 4 seconds of fame for the poor mother, luckily without footage this time.

Make all the noise in the world about the death penalties still being an accepted practice in Singapore, but why report about every single step the poor mother takes during the days leading up to the execution of her child?
For those (non-Australians) who have managed to miss the news.

Posted by ah at 12:05 PM | Permalink | Comments (1)

Tähän on tultu. Aamu-uutisten jälkeen oli lähellä, etten lähtenyt sensuroimaan eilistä merkintääni. Vahingoniloni kohde, rysähtäen konservatiivisista korkeuksistaan alas tullut liberaalipuolueen poliitikko ei sitten ollutkaan aivan niin kovakuorinen kuin oli tullut kuviteltua. Tällä hetkellä hän on sairaalassa itsemurhayrityksen jälkeen, ja moraalisesta krapulasta kärsii lisäkseni muutama miljoona ihmistä. Aika ikävät fiilikset on varmaan muutamalla toimittajallakin, olivat kuuleman mukaan tehtailleet tämän päivän lehtiin lisää paljastuksia John Brogdenin menneisyydestä. Sittenkin odotan kiinnostuksella, miten lehdistö viikonvaihteen politiikkaliitteissä analysoi tapahtumien kulkua. Veikkaan, että kirjoittelussa sekoittuvat harvinaisen kiinnostavalla tavalla moraalinen itseruoskinta ja sensaatiojournalismi. Kohtuullisen kiihkottoman kuvan tapahtumista saa yleisradioyhtiö ABC:n nettisivulta tai Morning Herald -lehdestä. The Australian -lehti kuuluu Murdochin konserniin muttei ole pahimmasta päästä ollenkaan. Tabloideja en erityisesti suosittele, mutta vertailun vuoksi voi tietysti tsekata vaikka The Daily Telegraph -läpyskän, joka tyylilleen uskollisena on ottanut nettietusivulleen kuvankin kukistuneesta poliittisesta leijonasta. *** I am rather glad I didn't translate in English my yesterday's diary entry - for the simple reason that the slight schadenfreude I felt about John Brogden gives a rather nasty impression of my character this morning. The Taltarni champage pictured was opened to celebrate Rosa's birthday, though. It will be unusually interesting to see how the weekend news review sections deal with the whole saga. I suspect it will be a rare combination of self punishment and recording all the events leading to Brogden's fall. I also suspect I share my moral hangover this morning with about 2 million other people. At least.

Posted by ah at 08:49 AM | Permalink | Comments (2)

Uuden Etelä-Walesin poliittinen kenttä muuttui yhdessä yössä. Tämä tapahtui heinäkuulla, mutta koko sirkuksen suurenmoisuus valkeni vasta eilen. Meillä tunnelmat yltyivät suorastaan riehakkaiksi, kun tarjoilutkin olivat juhlaluokkaa: Rosan synttärien vuoksi oli jo avattu kuohuviinipullo (Tasmanian ihanuuksia, Taltarni Brut Tache 2003), uunissa hautui sisäpaisti parmankinkkuviipaleiden ja yrttihakkeluksen (basilikaa, persiljaa, timjamia, salviaa) alla. (Viiniksi sille Smith & Hooper limited edition Merlot 2002 Etelä-Australian Limestone Coastin Wrattonbullyn alueelta). Ai niin ja jälkkäriksi appelsiinikakkua kotitekoisen kookosjäätelön kanssa. Takaisin politiikkaan. Pitkäaikainen osavaltion pääministeri, työväenpuolueen Bob Carr ilmoitti yllättäen erostaan tuolloin heinäkuulla vei mennessään muutaman lähimpänsä. Tilalle nousi aika lailla laimea hahmo, jonka nimikään ei oikein ollut äänestäjille tuttu, saati sitten ajatukset. Riemun päivä koitti konservatiivipuolueelle - jospa seuraavissa vaaleissa viimeinkin tärppäsi. Puolueella kun sattui vielä olemaan nuori ja aika edustannäköinen konservatiivileijona johdossaan. Harmi vain, että John Brogden juhli Carrin eroa saman tien niin perusteellisesti että 1) nipisti pyllystä yhtä journalistia 2) ehdotti sopimattomia toiselle ja 3) nimitti rouva Carria postimyyntimorsiameksi. Poliittinen ura tärveltyi yhdessä yössä, komeampaa alastuloa ei ole nähty aikoihin. Journalistit olivat osoittaneet yllättävää niukkasanaisuutta nipistelyistä, mutta kun kolmas kommentti eilen levisi mediaan, paljastui kaikki. "Pyydän anteeksi. Pyydän anteeksi oikein tosissaan. Se oli hirveän tyhmää ja sopimatonta ja pyydän vielä kerran anteeksi. Erityisesti pyydän anteeksi rouva Carrilta", hoki Brogden koko eilisen päivän. Ei auttanut, saman puolueen John Howardkaan (koko maan pääministeri) ei tullut tueksi. Pahat kielet kertovat, että nuori konservatiivijohtaja ei ollut Howardin mielestä tarpeeksi oikealla - republikaani ja kaikkea. Täytyy sanoa, että tunsin vähän vahingoniloa. Ja sitäpaitsi on kiinnostavaa nähdä, minkälaisia kokelaita kaksi pääpuoluetta marssittavat esiin tästä lähtien. Pöytä on niin puhdas kuin olla voi. (Huomaan, että Imagining Australia -blogin Andrew Leighillä on jo ehdokas JB:n tilalle.)

Posted by ah at 09:14 AM | Permalink | Comments (0)