Klassinen spektaakkeli jälleen Sydneyssä - klassista musiikkia ennennäkemättömällä, -kuulemattomalla ja -kokemattomalla tavalla! Uusi tuotanto, upeita uusia teoksia ja vanhoja suosikkeja. Suurenmoinen 90-henkinen Sydney Symphony, järisyttävä 120-ääninen kuoro, Australian Kuninkaallisten Ilmavoimien soittokunnan mahtava voima ja kansainväliset solistit, kaikki yhdessä tässä ainutlaatuisessa areenatapahtumassa! Musiikki - valoshow - laserhow - ilotulitus!
Mitä mahtaa ajatella orkesterimuusikko, jolla on kunnia olla mukana Sydney Symphonyn Classical Spectacular -spektaakkelissa? Ajatteleeko hän soitellessaan kimarana Ravelin Boleroa, Rossinin Varasteleva harakka -alkusoittoa, Straussin Tonava Kaunoista ja Verdin Aidan juhlamarssia, miten mukavaa on olla (taas) viemässä taidemuotoa uusille areenoille ja uuden yleisön kuuluville? Vai viekö kyniikka voiton, ja mielessä punnitaan vuosien ja vuosikymmenten päivittäisen harjoittelun ja palkkapussin yhtälöä, samanaikaisesti kun korvissa anatomisesti muotoillut muusikon korvatulpat vaimentavat ilotulituksen paukkeet ja ilmavoimien soittokunnan?
Musiikkitieteilijä tässä miettii, miten eivät hoksanneet ottaa mukaan myös gladiaattoreita. Tai villieläimiä? Entäs puna-armeijan ohimarssi tankkeineen ja lippuineen? Kolmiulotteisia elokuvia valkokankaalta, ja kaikille hassut lasit päähän? Melbournen kansainyhteisön kisojen avajaisissa nähtiin lentävä raitiovaunu, sellainen olisi mukava olla. Ja kaiken ylle vaikka hypnoottinen teknobiitti!
Itse asiassa pidän ilotulituksista, eikä minulla ole mitään erityistä valoshowtakaan vastaan, vaikken tajuakaan, mitä varten kaikki elämykset pitää kokea kerralla, niin että musiikin kuunteleminen luultavasti unohtuu tykkänään. Ihan kuin järjestäjät yrittäisivät ujuttaa yhden pienen sinfoniaorkesterin ja muutamia orkesterikappaleita osaksi spektaakkelia mahdollisimman huomaamattomasti.
Ne ovat ne mainitut "uudet teokset ja vanhat suosikit", jotka ottavat oikeasti päähän. "Uusilla" ei tässä yhteydessä tarkoiteta uusia vaan sellaisia teoksia, jotka eivät olleet mukana edellisellä kierroksella. Yllämainitut teokset ovatkin ilmeisesti näitä "uusia", sillä näiden jälkeen ohjelmassa sanotaan: "lisäksi kaikki tuntemasi ja rakastamasi klassikot".
Tämähän ei kerro yhtään mitään yleisön todellisesta tietämyksen tasosta, mutta se kertoo aika tarkkaan a) järjestäjien klassisen musiikin tuntemuksesta ja b) siitä, mitä he olettavat oletetun yleisönsä tuntevan.
Onko pakko aliarvioida näin raskaasti?
Andy puhui eilen aamulla amerikkalaisen Phllips Exeter -akatemian etuoikeutetuille oppilaille klassisen musiikin kuuntelemisesta. Nauroivat kuulemma vitseille ja olivat oikein hyvä yleisö. En tiedä tarkkaan, mitä herra siellä tällä kertaa sanoi, mutta lainaan viime vuonna ilmestyneestä kirjasta In Defence of Classical Music (ABC Books 2005). Tässä pätkässä yritetään kumota kahta klassiseen musiikkiin liittyvää myyttiä ja agitoida ihmisiä kuuntelemaan, sen sijaan että annettaisiin musiikin vain valua ylitse, helposti ja jälkiä jättämättä.
1) Klassisen musiikin ymmärtämiseen tarvitaan erityinen koulutus. [myytti 1]
2) Klassista musiikkia kuunnellessa tarvitsee vain rentoutua ja antaa musiikin valua ylitse. [myytti 2]
Kumpikin väite on virheellinen, ja on vaikea sanoa, kummasta on enemmän haittaa asiaan vihkiytymättömille. Vastaus ensimmäiseen on yksinkertainen: erityistä koulutusta ei tarvita. Kuka tahansa, minä aikana tahansa voi oppia arvostamaan klassista musiikkia vain kuuntelemalla sitä. Outoa kyllä, tässä piilee myös vastaus jälkimmäiseen myyttiin: jos musiikista haluaa saada irti yhtään mitään, ei kannata vain rentoutua ja odottaa, että jotakin tapahtuisi. Musiikkia täytyy kuunnella. Ja kuten minkä tahansa tasokkaan musiikin kohdalla, kuunteleminen on aktiivista, ei passiivista. Klassinen musiikki ei tee kaikkea työtä puolestasi, korkeintaan puolet siitä. Klassinen musiikki on yleensä täynnä yksityiskohtia, ja musiikillista argumenttia kehitellään pitempään kuin keskimäärin muussa musiikissa. Säveltäjä kirjoittaa musiikin, usein viikkojen, kuukausien, joskus vuosien aikana, mutta yleisö tuo mukanaan korvansa, keskittymiskykynsä, mielikuvituksensa ja muistinsa [...]
Paitsi jos tarjolla on myös ilotulitus ja valoshow, silloin voi jättää kotiin ainakin keskittymiskyvyn ja korvat.
***
Classical music as you have never seen, heard or felt it before! It's back to thrill audiences once more with a brand new production, featuring great new works plus some old favourites. The magnificent 90-piece Sydney Symphony, the stunning 120-voice Sydney Philharmonia Choirs, the power of the Royal Australian Air Force Band and international soloists unite for this unique arena event!
I hope you have already got your tickets for the Sydney Symphony light, laser and fireworks show, as it is bound to sell out. So many fantastic things in one go, it must be like stepping into one of those weird shops in Chinatown that sell pink teddy bears, mah jongg tiles, bookmarks, slippers, red lamp shades and chinese medicines. There would be music playing, too, somewhere in the background.
I wonder what the musicians in the orchestra think. They could be thinking how wonderful it is to be (again) bringing all this wonderful music to all of these wonderful new audiences in this wonderful environment. Or they might be thinking - if they were cynics and I am sure they are not - of all those years they spent practising their instruments and weighing those years against the weight of their pay cheque for the evening.
I am thinking the concert promoters did not go far enough. There was a perfectly beautiful, flying tram in the opening ceremony of the Melbourne Commonwealth Games. And they could have borrowed a few tigers from Taronga Zoo, and brought in a few modern-day gladiators. And added a mighty techno beat to provide the evening with some good, solid, structure.
I like fireworks, actually. And I have nothing in particular against the rest of the extramusical attractions in question. But you do get the feeling the organisers are adding all these things to hide the fact that there will be a little symphony orchestra playing some classical music as well. What really irritates me is the bit about "great new works plus some old favourites". I have only read the newspaper ad but I assume the works mentioned (Ravel's Bolero, Rossini's The Thieving Magpie Overture, Strauss's Blue Danube Waltz and the Grand March from Verdi's Aida) are the new ones, since there will also be, according to the ad, "and all the classics you know and love". All of them! What an evening!
This tells us nothing about the real tastes and musical favourites of the audience, but it does tell us a great deal about a) the state and depth of the musical knowledge of the organisers and b) their idea of their audience's musical knowledge and tastes. Could they possibly underestimate their audience more?
Yesterday, Andy talked to the priviledged students of the Phillips Exeter Academy (US) about listening to classical music. I don't know exactly what he said this time, but I'll quote a chapter from his recent book In Defence of Classical Music (ABC Books 2005). In this paragraph, he talks about two myths surrounding classical music.
1) You need a special education to understand classical music.
2) With classical music, you should just lie back and let it wash over you.
Neither of these statements is accurate, and it is hard to know which is more unhelpful to the uninitiated. The response to the first myth is simple: you don't need a special education; anyone at any time can appreciate classical music, just by listening to it. Oddly enough, that is also the response to the second myth: if you want to get anything out of music, there is not point in lying back in the hope that something will happen; you will have to listen to it. As with any worthwhile music, listening is active, not passive. Classical music will not do all the work for you. Because it is generally rather detailed and often involves a musical argument being advanced over a stretch of time longer than that of the average piece of music, classical music only does about half the work. The composer writes the music, often over a period of weeks, months or sometimes years, but the audience brings its ears, its concentration, its imagination and its memory to the piece. [...]
But if you go to the arena concert, don't bother taking your ears or your concentration.
Lokakuun puutarhapäivitys: kasvimaa laitettu (satunnainen valikoima kukkia, mansikoita, punasipulia, yrttejä, meksikolainen chili ja kaksi tomaatin tainta). Ruoho ja kaikki muutkin kasvit kärsivät kuivuudesta. 
Garden update: 
Postissa tuli alansa guruihin kuuluneen supertähden muistolevyboksi - naamasta näkee, että kynttilää on poltettu molemmista päistä. Olisiko blueslegenda? Tai jazzkitaristi? Chanson-taiteilija? Protestilaulaja?
Tuoreimman Gramophone-lehden kansi ärsyttää se verran, että pitää oikein miettiä, mitä varten se niin ärsyttääkin. Siinä julistetaan brittimusiikin vallankumousta: "When British music plays, the world now listens". Kun brittiläinen musiikki soi niin maailma kuuntelee.
Viikonvaihteen silppukatsaus alkaa The Sydney Morning Herald -lehden viikkoliitteen (aivan omituisesti Kuukausiliitettä muistuttava muuten) kansikuvalla, jossa nuori Marilyn vielä eri nimisenä osoittaa, että sauvakävely on ollut in jo puolen vuosisataa.
Lueskelin paikallisen yleisradion sivuilta 
The other day, when reading some transcripts of 
Siivosin kuvatiedostoja ja ruudulle sattui takahuoneen (täten kutsumme monitoimitilaa, jossa etupäässä sävelletään mutta myös majoitetaan vieraita, luetaan lehtiä ja soitetaan) seinältä ikuistettu suurikokoinen 
