Mayday 34°35'S 150°36'E

The Kangaloon Aquifer media war has reached another level, with us good and kind Southern Highlands people branded as vandals. Denis has done some detective work, go and see his blog entry about the subject.

The sun came out after a number of drizzly, rainy days. The pretty little Fairy-wrens (Malurus cyaneus - I think) are usually far too quick for me to get a proper picture. This morning I was lucky.

Another little nature occurrence - Andy, I and two friends went on a little stroll to the foggy cemetery over the weekend. We also did the little 500m or so tour of the tiny Robertson rainforest. We returned home to find several leeches hanging from our shoelaces. On closer inspection, one was already halfway up Andy's leg, fat and happy, busy sucking his blood. Charming, and we didn't even leave the path! (It came off very easily with a bit of salt.)

And yet another charming natural phenomenon - last Friday there was a live pornographic show on our veranda. Denis took photos (just follow the link), and from his enthusiasm you might have thought it was two leopards mating. Instead it was two leopard slugs. I must say I didn't know slugs are this impressively equipped, or that hermaphrodites have such fun.

***

Kielet kääntyivät päälaelleen - väliäkö tuolla. Ensimmäinen linkki yllä viittaa paikalliseen puheenaiheeseen - osavaltion hallitus haluaa tyhjentää alueellamme sijaitsevan suuren hiekkakiveen sitoutuneen pohjavesivarannon sydneyläisten vedensaannin turvaamiseksi. Hyvä muuten, mutta ympäristövaikutusten arviointi on täysin kesken. Mediasodan merkki on, että paikalliset on nyt leimattu putkia pilkkoviksi vandaaleiksi - ks. Denisin merkintä tästä asiasta.

Kirkkaanvärinen ja pyrstönsä puolesta jotenkin hupaisa lintu on sinikurkkumaluri (Malurus cyaneus) - yksi niitä lintuja, joilla naaraan väritys on tyystin olematon kun taas koiras patsastelee kirkkaissa kuteissa. Yleensä olen ollut aivan liian hidas ottamaan kuvia näistä pienistä (13-14 cm) ja vilkkaista linnuista, tänään monen sateisen ja synkän päivän jälkeen valjennut aurinkoinen aamu sai toimimaan tehokkaammin.

Viikonvaihteeseen mahtui parikin niljakasta uutta luontokokemusta. Ensin perjantai-iltana tulimme drinkeiltä ystävien kanssa haukkaamaan iltapalaa. Verannan kaiteessa tapahtui kauheita - pornografisen shown yksityiskohdat mitään säästämättä löytyvät jälleen Denisin blogista. Ja minä kun luulin että kaksineuvoisten seksielämä on tylsää!

Sunnuntaina pyörähdimme sumuisesta ja tihkusateisesta säästä huolimatta pienellä kävelyllä paikallisessa sademetsässä. Polulla pysymisestä huolimatta keräilimme kotiin päästyämme kengännauhoista pieniä iilimatoja - ensimmäinen kerta minulle. Varmuuden vuoksi nosteltiin lahkeitakin, ja keittiöön ruoanlaittopuuhiin jo ehtineen Andyn säärestä löytyi lihavaksi itsensä imenyt verijuotikas. Suolalla hieraiseminen sai otuksen irtoamaan helposti, mutta verenvuoto tyrehtyi vasta aikojen päästä, juotikkaan veren hyytymistä estävät dropit olivat selvästi tehonneet.

Posted by ah at 11:45 AM | Permalink | Comments (5)

Nyt on tämäkin nähty. Aloitin aamuni hinkkaamalla juuri öljytyltä kuistilta vaeltelevan etanan pointillistista limavanataidetta. Muuten etanoista viis, mutta halusin sutia toisen öljykerroksen lankkuihin tänään enkä halunnut nilviäisen öisiä retkiä pysyväksi osaksi kuistia. (Olin tuupertua lämpöhalvaukseen - harvinaisen kuuma ja tukala päivä.)

Mutta etanan pahalainen ei ollut tämän maanantain varsinainen päivittelyn aihe. Klassisessa musiikissa skandaalit yleensä liittyvät jalkaa polkeviin oopperalaulajiin. Edesemenneet pianistirouvat nousevat harvoin otsikoihin, ja vielä harvemmin näin röyhkeän ja kylmäverisen huijauksen päähenkilöinä. Tässä Gramophonen uutinen aiheesta, tässä New York Timesin ja tässä vielä Pristine Audion mielenkiintoinen huijausta käsittelevä sivu.

***

I never thought it would come to this: I started my morning by scrubbing snail footprints on the veranda. This rather artistic animal had been wandering on the freshly oiled deck overnight, with seemingly no other purpose than having his/her footprints immortalised before the second coat of oil was applied.

I never thought it would come to this, either: where is the world going to when nice, old ladies rip off hundreds of CD tracks in order to make comebacks as recording artists?! Here is what Gramophone tells about the scandal, this is the New York Times and this is a most interesting site by Pristine Audio about the same subject.

Posted by ah at 07:03 PM | Permalink | Comments (8)

Klikkaamalla suurempi kuva.
Lajinmäärityksestä ei tietoakaan.

Click for a larger view.
Don't ask me what kind of bug. (Denis?)

[Update] And oh, isn't this the sweetest piece of news?

Posted by ah at 03:06 PM | Permalink | Comments (5)

Voimakkaiden tuoksujen päivä. Heti aamusta ilmassa oli hienoinen metsäpalon haju, sää pilvinen ja kuumankostea. Sahasin minttupensaasta (Prostanthera) kuivia oksia ja voimakas haju tarttui t-paitaan. Appelsiinipuu kukkii paraikaa, varmasti yksi maailman ihmeellisimmistä ja hienostuneimmista tuoksuista. Omalla tavallaan kiehtovasti henkäilee näinä päivinä myös takaportaan vieressä kasvava kiinalainen pienikukkainen magnolia, täällä portviini- tai banaanimagnoliaksi kutsuttu. Denis nimittää kasvia Juicy Fruit -pensaaksi. Tuoksu on hedelmäinen ja vähän keinotekoinen, makea purukumin tuoksu.

Nyt kolmen aikaan iltapäivällä ukkospilvet kiertävät kylää ja jossain lähellä palaa. Metsäpalon haju on voimakas ja savua jo selvästi ilmassakin. Palokunnan sivuilla ei vielä ole varoituksia tämän alueen paloista. Tänään ei ole edes autoa mihin lastata arvoesineitä äkkilähdön varalta - jos siis olisi arvoesineitä. Puskapalon alta pelastaisin kai kannettavan tietokoneen, kaksi passia ja 35-vuotiaan teddykarhun. Yleensä ihmiset pakkaavat myös valokuva-albuminsa ja taideteoksensa.

Olen seurannut savun tihenemistä takapihalla uuden ystäväni Jeevesin kanssa. Jeeves on huilukorppi (Strepera graculina, "englanniksi" currawong), joka jostain syystä viettää paljon aikaa takapihallamme. Mistä tiedän, että kysymyksessä on aina sama lintu? Jeevesillä on vain yksi silmä. Silmätöntä puolta oli liki mahdoton valokuvata, sillä Jeeves tarkkailee lähestyvää kameraa hyvällä silmällään.

Alemmassa kuvassa Jeeves laulaa tyypillisessä australialaisessa maalaismaisemassa. (Klikkaa kuva isommaksi.)

***

The weather is overcast and very warm, and all smells seem stronger than usual. A bit of bushfire smell the first thing in the morning, then the smell of the Mint Bush (had to prune off a big branch that had split and dried out), the fantastic perfume of my Valencia orange blossoms and the slightly artificial bubble gum scent of the little Port Wine Magnolia that Denis advised me to plant next to our back door two years ago.

At 3 pm in the afternoon, the bushfire smoke suddenly got much thicker. No local fires reported so far on the Rural Fire Service website, so probably no need to worry. I was observing the smoke together with my new friend Jeeves. Jeeves is a Pied Currawong ('flute crow' in Finnish, Strepera graculina in Latin) who has been spending a lot of time on our backyard.

How can I tell it is always the same bird? Because Jeeves only has one eye. It is very difficult to get a picture of the missing eye, since Jeeves very sensibly observes you with the good one if you are trying to get close to him/her.

The lower image shows Jeeves singing in a typical Australian rural landscape. (Click for a larger image.)

Posted by ah at 04:17 PM | Permalink | Comments (12)

Ajoimme eilen Canberraan väistellen ilmassa lentäviä oksia. Myrskytuuli heitteli pientä autoa kuin kaarnalaivaa, ja mieli teki kääntyä takaisin. Sydneyssä oli päivällä kärvistelty vuodenajalle täysin epätyypillisessä, reilusti yli 30 asteen helteessä. Eri puolilla osavaltiota tuuli kaatoi voimalinjoja ja ruokki metsäpaloja. Puolen tusinaa kotia paloi poroksi, putoavan oksan alle jäänyt moottoripyöräilijä henkensä, ja yli satatuhatta taloutta oli ilman sähköä yön yli.

Illalla tuuli tyyntyi ja lämpötila laski. Victoriassa se laski miinus viiteen asteeseen ja tuhosi tulevan kauden aprikoosisadon. Meilläkin pukeuduttiin eilen kesävaatteisiin ja tänään aamupäivällä etsittiin villasukkia ja lämmiteltiin teevettä kamiinan päällä.

Hyvä hetki kerrata Australian nykyisen pääministerin kanta ilmastomuutokseen ja Kioton sopimukseen.

***

A scary drive to Canberra yesterday - gale force winds kept throwing big branches on the roads, and had it not been a work gig for Andy, we would surely not have left home at all.

When we returned home in the evening, we heard the news about a motorcyclist being killed by a falling branch, about record high temperatures on the coast and about the bush fires destroying homes in Picton, not all that far from where we are. But overnight, a southerly change brought winterly temperatures and in the morning we ended up lighting a fire - not only to warm our bones but also to boil water for tea. The power returned in the afternoon.

In Victoria, the Goulburn river valley orchards lost their apricots when the temperature suddenly slumped to minus five degrees during the night!

What do you mean, climate change brings extreme weather? This is a good time to read this interview transcript.

Posted by ah at 06:02 PM | Permalink | Comments (1)

Alkuviikosta tuli asiaa Wires-järjestölle. Tämä vapaaehtoistyövoiman turvin toimiva organisaatio pitää huolta villieläimistä, varsinkin silloin kun niiden yhteiselo ihmisten kanssa ei suju. Wires käy tutkimassa, onko autoon törmänneen pussieläimen pussissa elävä poikanen. Se syöttää pullosta puskapalossa orvoiksi jääneet karvaturrit ja etsii ratkaisuja talon alla putkia ja sähköliitoksia tuhoaviin vompatteihin.

Meillä tarvittiin käärmeenlumoojaa - maanantaiaamuna olin löytänyt kompostin päältä lämmittelemästä keskikokoisen käärmeen, jonka tunnistaminen ei onnistunut. Ongelma oli tyyppiä "maailman toiseksi vai kahdeksanneksi myrkyllisin".

"Tullaan katsomaan. Jos se on tiikerikäärme (Notechis scutatus) niin viedään pois. Mutta jos se on kuparipääkäärme (Austrelaps ramsayi) niin oikeastaan voisitte antaa sen olla siellä kompostissa."

Uutinen oli siinä mielessä hyvä, että kumpikaan näistä täällä näköjään yleisistä käärmeistä ei ole se maailman toiseksi myrkyllisin. Huono uutinen oli se, että molemmat mahtuvat siitä huolimatta kärkikymmenikköön. On kuitenkin kuulemma parempi pitää kompostissa kuparipääkäärmettä kuin tiikerikäärmettä, joka on arvaamattomampi otus.

Mukava käärmemies tuli koukkupääkeppeineen ja kangaspusseineen ja onki ystävämme ulos kompostista, jossa se vieläkin talven jäljiltä kohmeisena köllötteli. Harjoituksen tarkoituksena oli näyttää meille, ettei kuparipääkäärme (joksi laji määrittyi) ole lopultakaan kovin pelottava tai aggressiivinen. Kosketin sormella ruskeaa suomuista pintaa. Se ei ollut yhtään limainen vaan kuin viileää silkkiä. Käärmemies näytti, mihin kohti kissa oli puraissut käärmettä ja mihin oli osunut ruohonleikkuri.

"Pannaanhan takaisin kompostiin? Se on kuulkaa asunut näillä tienoin monta vuotta ja tuntee teidät oikein hyvin. Vielä kuukauden päivät se saattaa olla tässä talvehtimispaikassa mutta ei se jää tähän asumaan. Lämmettyään se lähtee kiertämään reviiriään. Älkää sanoko sitä käärmeeksi, antakaa sille joku nimi, vaikka Fred."

Fred-raukka oli täynnä arpia, ja se oli paljon pienempi kuin olin ensin ollut näkevinäni.

Fred jäi kompostiin. Uskomaton myönnytys nimenomaan Andyltä, joka pelkää käärmeitä niin kuin niitä aika usein pelätään, irrationaalisesti.

Wiresin mies oli mukava tuttavuus ja rauhoittavakin. Paitsi että ennen lähtöään hän kuitenkin halusi näyttää meille, miten käärmeenpurema peitellään tukisiteen alle ennen kuin lähdetään kiireellä lääkäriin hakemaan vastamyrkkyä.

En tullut esitelleeksi Fredille kameraani, joten kuva on mosaiikkipolun avajaisista viime viikolta. Punakeltaiset vaatteet ja pikku mekot kuuluvat Robertsonin alakoulun koulupukuun (klikkaa kuvasta isompi versio).

***

Above, I have explained a bit about the workings of the Wires organisation. Until this week, I hadn't really had anything to do with them - luckily enough, we have managed to avoid hitting kangaroos on the roads and haven't had a wombat burrowing under our house, destroying plumbing or hard wiring.

But this Monday morning was nice and sunny, and the snake that had been happily hibernating in the compost, unknown to us, had woken up and was basking in the sun on top of the heap. I could not quite figure out what it was - looked like a Brown Snake but we had been told Tiger Snakes and Highland Copperheads were much more common around here.

The very nice and friendly Wires man came with his snake handling hook and canvas bag and fished our friend out of the compost where it had again disappeared. "Copperhead," he announced. This, according to him, was good news. In fact he made us feel privileged that the copperhead (Austrelaps ramsayi) had decided to hibernate in our nice, safe compost bin. The snake was relatively small - about a metre long - and had some big scars on its brown body - cats and lawnmowers, said the Wires man. I was allowed to touch its tail with the tip of my finger. It was quite cool and silky.

I don't quite know how it happened but we were actually persuaded to let Fred stay. (The Wires man said we shouldn't call it a snake but give him a proper name. He seemed convinced that, from the snake's point of view, Andy and I were already old acquaintances, even if we have never actually seen him until this moment.) Apparently Fred will start moving around in a few weeks and won't always be living in the compost bin. According to the Wires man, Fred's territory consists of maybe six backyards and we are unlikely to see him often. I was advised to give Fred a bit of warning before going and turning the compost, though. Another not-so-reassuring bit information came as we were shown how to tie and immobilise a limb for the tranport to hospital to get some antivenom.

It will be me turning the compost from now on. Andy is terrified of snakes and I still can't believe he actually let Fred stay. I have a feeling he is going to keep the lawn very nice and short this summer.

I didn't show Fred my camera, so the photo is from the opening of the mosaic pathway last week. The red and yellow pants and shirts and caps are the Robertson primary school school 'uniform' (click for a bigger image).

Posted by ah at 05:32 PM | Permalink | Comments (6)

Kuva kärpässienestä sekä paikallista ympäristöasiaa englanniksi.

***

A picture of a toadstool and a reminder:

For anyone interested (and surely everyone is!) in the proposal to pump water from the Kangaloon aquifer: Sydney Catchment Authority's groundwater investigations are on public display until Friday 18 August 2006. This is the time to comment and raise any concerns that have to do with the plan.

Some background information about the possible effects of the groundwater extraction on our rivers, springs, wetlands etc. can be found on a blog maintained by a member of the newly established Upper Nepean Groundwater Community Reference Group.

A lot of useful information is also available on Denis's blog - there are a number of articles that have to do with this issue directly or indirectly, so take some time to browse through Denis's archives.

SCA's community consultation information, including details about where the plans are available and whom to contact, is available on the SCA's website.

Have your say about this very important issue!

Posted by ah at 04:09 PM | Permalink | Comments (1)

Kirjoitin juuri kolumnia siitä, miten maailmalla matkaillessa on toki hienoa nähdä "eläviä" michelangeloita ja botticelleja, keskiaikaisia kaupunkeja ja antiikin raunioita. Vaan mitenkäs käy, kun arvonsa tunteva kulttuurimatkailija pääsee safarille tai osuu muuten vastakkain elävän luonnon kanssa? Kyllä leijona on sentään aina leijona!

Minua nolotti Afrikan-matkani jälkeen myöntää kyselijöille, että safarilla oli oikeasti ollut hirmuisen elämyksellistä. Kun ajatusten olisi pitänyt omastakin mielestä askarrella enemmän kehitysmaapolitiikan ja maailman yleisen epäoikeudenmukaisuuden parissa. Tottahan ajankohtaisiakin asioita pohdittiin, meillä oli onni tavata ja keskustella oikeiden mosambikilaisten kanssa, kun maassa silloin asunut sisko esitteli ystäviään ja toimi tulkkina.

Zimbabwe oli tuolloin vielä kohtuullisen rauhallinen, ajelimme sen läpi kuhmuisessa pick-upissa ilman sanottavampia seikkailuja. Rajalla muistan, etten uskaltanut tunnustaa itseäni toimittajaksi, ja muistan myös nuoren paikallisen miehen Victoria-putouksilla, joka varoitti meitä uskomasta vaikutelmaan pinnalta katsoen sopuisalta vaikuttavasta yhteiskunnasta. Zimbabwe oli tosiaan meidän silmissämme vaikuttanut huomattavasti sopuisammalta ja tasa-arvoisemmalta kuin taakse jättämämme Etelä-Afrikan buurialueet, jossa motellin baarissa valkoiset, punakat ja pelottavat viljelijät olivat käyneet kysymättä kertomassa meille turisteille mieleisistään ratkaisuista kotiseutunsa "alkuasukasongelmiin". (Paikallisesta tax-freestä ostimme ison säästöpussin Chymoksen Marianne-karkkeja. Se tuntui vähän kummalliselta.)

Tämä kaikki tuli mieleeni eilen, kun vein pikavisiitillä Australiassa olevan samaisen isosiskon katsomaan - kenguruita. Meillä oli aivan tavattoman hyvä onni, sillä erään mainion viinitilan liepeillä tupsahdimme keskelle suurta isojättikengurulaumaa. (Anteeksi taas, mutta tällaista termiä tarjotaan todellakin eläimelle, joka kulkee englanninkielisellä nimellä Eastern Grey Kangaroo eli Macropus giganteus.) Kengurua kannattaa tosiaan katsoa, kun se loikkaa!

Ja niinpä en sitten edes hamuillut kännykkäkameraa. Kuvassa sumuinen aamuhetki kuivuneen Lake George -järven tienoilta pienestä Collectorin kaupungista. Minulle on kerrottu, että Collectorin kaupunki olisi saanut nimensä sen mukaan, että kultaryntäyksen aikana siellä oli hippuja sen kuin jaksoi poimia. Tämä ei näytäkään pitävän paikkaansa, vaan nimi kuuluu olevan väännös samalta kuulostavasta aboriginaalikielen sanasta, jonka merkitys on jo unohtunut. Se on joka tapauksessa varsin kummallinen ja itsekin unohtuneen oloinen pienenpieni paikkakunta, jolla on erikoinen nimi. Pysähdyin siellä aamiaisen toivossa, mutta oiva Lynwood Cafe ei ollut vielä yhdeksältä aamulla auki.

***
I had a nice autumnal experience this morning when driving home from Canberra. The motorway passes through a dry lakebed called Lake George, and today the whole valley bathed in luminous morning mist, creating a fantastic, magical feeling.

I stopped in Collector (where I took the rather ordinary photo above - if you click it larger you can just about see a hint of mist) hoping to eat breakfast in the very nice Lynwood Cafe, but unfortunately they only opened at 10 am and I was far too early.

I had been living under the impression that Collector got its name during the gold rush - that there was so much alluvial gold that it was possible just to fill one's pockets by collecting it. No truth in that story it seems, as the name of the town is not English at all but a corruption of an Aboriginal word. No one seems to know quite what the original word meant - I'll update if I ever find out.

I was in Canberra to meet my big sister (one of them) that has come to Australia for less than six days for a meeting. I had just about time to show her around a little bit, and we drove from the city (if you can call Canberra that) to the Lark Hill winery. The wines were suberb as ever, now officially biodynamic, and we also saw a huge mob of Eastern Grey Kangaroos. There must have been 40-50 of them grazing (is that what they do?) by the vineyard, so Outi had quite a good, close look at these fascinating animals on her very first day in the country. There were one or two huge males quite close to us and lots and lots of smaller females - could not quite see if they had joeys but it is nice to imagine they did.

On our way back, we saw many more on the paddocks by the roadsides - luckily none on the road.

Posted by ah at 07:20 PM | Permalink | Comments (5)

Kasablogissa Jussi kirjoitti eilen analogisiin laitteisiin tottuneiden kuluttajien ja digitaalisten laitteiden yhteensopivuudesta. Tai oikeastaan yhteensopimattomuudesta. Kirjoitus sattui sillä lailla sopivaan saumaan, että yritin jokseenkin tarkkaan kirjoittamishetkellä ratkaista kiinalaisen DVD-soittimen teknisiä ongelmia maanittelun, ravistelun, paukuttamisen ja kiroilun yhteisvoimalla. Soitin ei suostunut luopumaan siihen syötetystä DVD-levystä, ei sitten millään. Videota sopi kyllä katsella, mutta vaihtaa sitä ei voinut. Painelin nappuloita, katkaisin ja kytkin virtoja, hakkasin ja kiukuttelin. Sitten luovutin ja luin romaania elokuvan katselun sijasta. Aamulla kingotin luukun kylmän rauhallisesti auki perunankuorimisveitsellä, ja nyt se on entinen luukku se, ja Lovejoyn kuutossesongin kolmas levy on naarmuilla. (Olinkin jo vähän kyllästynyt Lovejoyhin ja juuri siksi olisi tehnyt mieli katsoa sängyssä jotakin muuta ohjelmaa tällä kertaa.)

Kyseinen kiinalainen DVD-soitin maksoi pari vuotta sitten supermarketissa viitisenkymmentä (Australian)dollaria, euroissa jotakin siinä kolmenkympin tietämillä. Ja mitä varten meille ostettiin kiinalainen halpasoitin ruokakaupasta? Sitä varten, että kalliimpi merkkidvd-soitin oli ollut takuukorjauksessa jo toista kuukautta ja isännältä loppui kärsivällisyys. Yleensä isäntä on erittäin pitkämielinen, mutta tällä kertaa oli odottamassa iso pino odotettuja DVD-klassikkoja, joita piti päästä katsomaan.

Kiinalainen tuli kotiimme ja kytkettiin seinään. Eipä tullut virtaa koneeseen. Isäntä ajeli takaisin supermarkettiin ja vaihtoi paketin toiseen samanlaiseen. Kun koje oli toimintakunnossa, tuli soitto korjaamolta: kalliimpaan laitteeseen oli vihdoin asennettu varaosa, jota oli pitänyt hakea jostakin maailman toiselta puolelta.

Siitä pitäen kiinalainen on ollut kahdesta soittimesta se luotettavampi, eilisiltaan saakka siis. Kallis soitin on ronkeli eikä soittele likaisia tai naarmuisia levyjä eikä ylimalkaan niitä, joita naapurin videokaupasta löytyy. Alun perin se ei soitellut muita kuin nelosalueen levyjä, minkä ongelman yli tosin hakkeroimme tuota pikaa.

Kiinalaiselle kelpaa kaikki. Teknisesti tietäväisemmät ihmiset väittävät meille, että se kalliimpi tuottaa meille jotenkin laadukkaamman elokuvaelämyksen. En menisi vannomaan.

Mutta nyt on siis emäntä puukottanut uskollista palvelijaa analogisen apinan raivolla suoraan silmään. Tiedotin asiasta isännälle, joka tuumi rauhallisesti ostavansa marketista uuden kiinalaisen.

Tähän viikkoon mahtuu sivumennen sanoen myös oikutteleva langaton näppis (langatonta hiirtä on muuten paljon helpompi paukuttaa pöytään kuin langallista), pukahtamaton digitaalikamera sekä internet-palveluntarjoaja, joka kadotti erään organisaation kotisivun ja sähköpostitilit kolmeksi päiväksi.

(Asiaankuulumattomien valokuvien sarjassa tarjolla tänään punarosella-papukaija - klikkaa kuvasta isommaksi - sekä hautausmaalle johtava hiekkatie.)

***

Yesterday, a fellow blogger Jussi wrote about our relationship with various appliances, and how this relationship has been changing since the introduction of digital technology. Primitive methods (like knocking, shaking and banging) and related primitive reactions that sometimes proved useful when dealing with old-fashioned, analog applicances, are no longer valid. Still, quite a few of us don't quite believe this and go on knocking, shaking and banging, with varying outcomes.

At about the same moment Jussi was writing his piece, I was struggling with our Chinese DVD-player. It refused to give up the DVD it had swallowed. I switched it on and switched it off, I pressed all its four buttons in every possible combination. I shook it, turned it upside down, knocked and rattled. I cursed and banged it with my fist. I gave up and read a book instead.

In the morning, in a perfectly calm but very determined state, I took a peeling knife and brutally stabbed our Chinese friend, forcing the little door open and ruining both the player and the DVD in the process.

The DVD-player in question cost $50 a couple of years ago - reliable Woolworths quality. And why did we buy a cheap DVD-player from the supermarket? Because our more expensive DVD-player was being repaired under warranty and the spare parts took weeks and weeks to arrive from I don't know where. Probably from outer space, in little parcels tied around the necks of carrier pigeons.

Andy went and bought a Chinese replacement. The first one did not work, so he went and changed it for an identical appliance. When we finally had it up and running, there was a call: the more expensive one was working again and ready to be collected.

Since then, we have had two DVD-players. The Chinese one has been the more reliable, until yesterday evening that is. The more expensive one is picky. It didn't play all regions (we took care of that problem by supposedly illegal means) and it doesn't like anything that has a bit of dust or a tiny scratch on it. The Chinese colleague doesn't mind, he plays everything. Or he used to, before I stabbed him.

Our more tech-savvy friends claim that the more expensive one surely gives us a much better Digital Video experience. Might be, but more than once this high-quality digital experience has been cut off around 15 mins into the film. This is when the Chinese quality came in very handy..

I told Andy about my crime. He reckons he'll get a new Chinese friend from the supermarket.

(Today's photos: a Crimson Rosella parrot - click the image for larger view - and the road leading to the Robertson cemetery.)

It is only Saturday and my week has already been characterised by a dysfunctional, wireless desktop (a wireless mouse is such a delight to bang against the desk), an uncommunicative digital camera and an internet service provider that lost the website and the email accounts of a whole organisation for three days.

Posted by ah at 04:15 PM | Permalink | Comments (4)

Entisillä naapureilla oli tapana pitää lintulaudalla siemeniä. Helppo ruoka houkutteli erityisesti ruusukakaduja, jotka riehuivat ja kirskuttelivat korttelin yläpuolella aamuöisin niin, että kanalallinen kiekuvia kukkoja olisi jäänyt toiseksi.

Naapurit muuttivat pois, ja ruusukakadujen määrä palasi normaaliksi, luojan kiitos. Ruusukakadut (Cacatua roseicapilla) ovat laumasieluja, ja niiden oletetuista älynlahjoista kertoo, että yksiniitistä ihmistä nimitetään Australiassa näiden kakadujen mukaan galahiksi.

Samaisen naapuritalon peltiaidan kupeessa kasvaa keskikokoinen banksia, ja kerran tai pari vuodessa sen siemenet houkuttelevat paikalle perheellisen mustakakaduja (Calyptorhynchus funereus). Nämä ylväät ja kummalliset otukset ovat suuria ja muhkeita lintuja, pituus siinä 70 sentin luokkaa, töyhdöllä varustettu pää lapsen pään kokoinen. Seitsemän lintua pienessä banksiapuskassa on uskomaton näky ja ruokkimistapahtuma äänekäs. Emo oksentaa ruokaa suoraan itsensä kokoisen poikasen kurkkuun, ja toimitus kuulostaa siltä kuin ruokkimisen sijasta emo yrittäisi repiä poikaseltaan kielen irti.

Mustakakaduja näkee täällä usein, mutta yleensä ne istuvat kameran ulottumattomissa korkealla männynlatvuksissa tuhoamassa nyrkinkokoisia käpyjä (nokassa on voimaa, ks. kuva aukirevitystä kävystä). Banksia lienee niiden alkuperäisempi ruokkija, männyt kun ovat tuontitavaraa.

Tämän viikon vieraista vain pari emoa näyttää varsinaisesti ruokailevan banksian siemenillä. Poikaset lepäävät oksilla typertyneen näköisinä, höyhenet solmussa, laskeutuvat epätyypillisesti jopa tv-antennien päälle eivätkä näköjään välitä likelle tuppautuvasta valokuvaajasta.

Mustakakadut vaikuttavat lähietäisyydeltä kömpelöiltä linnuilta, mutta lennossa ne ovat maagisia olentoja. Niiden uskomattoman hidas siivenlyönti ja valaan ääniä muistuttavat huudot saavat ajattelemaan valkyyrioita, kokkolintuja ja muita satujen ja myyttien siivekkäitä.

***

This week, we have been able to follow an amazing spectacle from our veranda. There is a relatively small heath banksia growing on the neighbouring yard, and clearly the cones are just right at the moment. Several days in a row, we have had families of yellow-tailed black cockatoos (Calyptorhynchus funereus) landing on the poor little tree. Once there were seven at a time, and knowing the size of these birds, it is a miracle the branches didn't collapse. Only the adult birds seem to be actually eating the seeds, the young ones just sit there, or fly around in a very confused manner, trying to land on tv antennas or wires and getting their feathers in charming disorder.

Occasionally the adults stop eating and feed their young by sticking their beaks deep in their throats and vomiting food (there must be an English term for this type of feeding - I might need to update later). It is an incredible noise, as if the young were being tortured to death.

These cockatoos are common here but we don't normally get a very close look at them. They seem to spend most of their time in the tall, imported radiata pines around the town, tearing apart the huge cones (see the picture and imagine the power they must have in those beaks in order to make as much as a dent in these, tight pine cones).

You also see them often in flight, and the deep, slow wingbeats and the whale-like cries always make me think of the Valkyrie and other, mythical winged creatures.

Posted by ah at 12:16 PM | Permalink | Comments (7)

Siivosin kuvatiedostoja ja ruudulle sattui takahuoneen (täten kutsumme monitoimitilaa, jossa etupäässä sävelletään mutta myös majoitetaan vieraita, luetaan lehtiä ja soitetaan) seinältä ikuistettu suurikokoinen huntsman-hämähäkki. Jostain syystä huntsmanit tulevat usein sisätiloihin, josta niitä sitten pyydystetään hysteerisesti hihitellen roskakoriin ja kiikutetaan takaisin pihalle. Kauniitahan ne ovat eivätkä kauhean myrkyllisiäkään, mutta ei niiden kanssa tahtoisi samoissa sängyissä nukkua kuitenkaan.

Viikko sitten tuli yleisradiokanavalta upea Attenboroughin ohjelma hämähäkeistä osana isompaa sarjaa Life in the Undergrowth. Huomiota kiinnittivät tietysti kuvaus, uskomattomat suurennokset ja kaikki sellainen, mutta tällä kertaa ihastutti musiikin käyttö. Musiikkitoimittaja oli etsinyt verkkojaan kutovien hämähäkkien taustaksi erityisesti kitara- ja harppumusiikkia: ei mitään itsestään selviä klassikkosovituksia vaan ajatuksella valittuja oikeita sävellyksiä. Resursseistahan siinä on kysymys, tietenkin, musiikki on aina huokeahkosti tehtyjen dokumenttien heikko lenkki, tai yksi niistä. Patenttiratkaisu tuntuu olevan käyttää esimerkiksi historiallisten dokumenttien taustalla kuorohuohotusta à la Carl Orffin Carmina Burana. Puoli minuuttia sellaista kestää, sitten ei voi enää katsoa. BBC:llä näyttää kuitenkin olevan vielä varaa panna ammattilaisia asialle.

Opin hämähäkkiohjelmasta mm. sen, miten suuria verkkoja virittelevät hämähäkit oikein toimivat, kun pitäisi saada aikaan ensimmäiset tukiverkot suurta rakennelmaa varten. Kävi ilmi, että hämähäkki suoltaa ilmoille kevyttä seittiä pitkät pätkät ja odottaa, että tuuli vie sen toisen pään sopivaan paikkaan. Ne eivät toisin sanoen kävelekään metrikaupalla etsimään sopivaa parrunpäätä tai oksaa, niin kuin olin lapsellisuuksissani kuvitellut.

Kuvavalintani on siinäkin mielessä epäonnistunut, että Huntsmanit eivät kudo noita ohjelmassa käsiteltyjä käsittämättömän hienoja verkkorakennelmia, toisin kuin aiemmin takapihalla valokuvaamani hämähäkit.

***

A week or so ago I was glued to the tv screen, watching an episode of the latest David Attenborough tv series. This episode of Life in the Undergrowth dealt with spiders and especially their extraordinary spinning skills. The quality of the photography and the research was of course fantastic, but it was the use of music that, for me, was possibly the most impressive bit of it all. Skillfully chosen pieces of especially guitar and harp music to go with the spiders busy spinning their webs - not just arrangements of the top ten classical evergreens but real compositions, most of which I didn't even recognise.

It is quite often that you sit down to watch a documentary that looks interesting or at least tolerable based on the information in the tv-guide. But two minutes or less into the program you know that you have to stop watching. Why? Because the soundscape consists of repetitive, dramatic, choral 'panting' influenced by and copied from Carl Orff's Carmina Burana. It is such a cliché, and still they keep doing it.

Did you know how spiders get started with one of those huge webs that span from one end of the veranda to the other? I didn't. I guess I thought they'd take a long hike around the building to reach the desired bits from which to drop down. Well, that is not how it happens. It turns out they simply let out a long stretch of silk and wait for the wind to carry it to a suitable place. Clever!

Today's picture is not particularly fitting, since I don't think Huntsman spiders really spin complicated webs. Unlike these spiders that I photographed earlier. The huntsman pictured had found its way indoors, as they do quite often. I tend to capture them in a waste bin and take back outside - I find them very pretty and interesting animals, but would not necessarily want to share a bed with them.

Posted by ah at 06:12 PM | Permalink | Comments (9)

Partakorppikotka (Gypaetus barbatus) lintuvalokuvaaja Dick Forsmanin näkemänä. Forsmanin pääosin englanninkielisillä sivuilla on erilaisten lintuperspektiivien lisäksi mm. blogi. Tämä nettilöytö teki päivästä hyvän. Kiitämme Kasablogia.

Posted by ah at 12:05 PM | Permalink | Comments (4)

Kuuma ja tyyni aamu. Takapihalla vihanneksia kastellessa silmä osui minttupensaassa suuria verkkoja kutoviin kauniisiin hämähäkkeihin. Nämä lukit ovat saaneet englanninkieliseksi nimekseen Pyhän Andrewin risti, ei kuitenkaan kuvioidun takaruumiinsa vuoksi, vaan siksi, että niillä on mielenkiintoinen tapa kutoa verkon keskelle siksakilla valkoinen ruksi.

Ylempi hämähäkki ei vielä ole ehtinyt ristiin asti, naapurilla (alakuva, vatsapuolelta) ristin sakara on jo näkyvissä. Klikkaa yläkuvaa isommaksi niin näet kauniit oranssit ja vihreät kuviot hämähäkin ruumiissa. Väritys näyttää vaihtelevan todella paljon yksilöstä toiseen. Ilmeisesti kuitenkin Argiope keyserlingi.

Katsoin pari viikkoa sitten tv-ohjelmaa, jossa aboriginaalipojille oli annettu koulutehtäväksi kartoittaa pari neliötä sademetsän pohjamaata ja kerätä hämähäkit talteen. Pojat löysivät parikymmentä kokonaan tuntematonta lajia (tämä oli ollut tehtävänannon takana, uusia lajeja löytyy jatkuvasti) ja taisivatpa saada jokusen niistä nimettyäkin omiin nimiinsä.

Osa australialaisista hämähäkeistä on varsin pahamaineisia myrkyllisyytensä vuoksi. Kompostinpaikkaa tasoittava Jyrki löysi meidän pihaltamme tähän asti ainoan tunneliverkkohämähäkin. Muuten olemme onneksi saaneet tyytyä vähemmän aggressiivisiin ja vain jonkin verran myrkyllisiin otuksiin. Hyvät hämähäkkifaktasivut löytyvät tästä osoitteesta aiheesta kiinnostuneille. Takapihan hämähäkkejä valokuvina mm. tällä sivulla.

A hot, dry morning. I was filling the watering can by the tap on the backyard when I realised I was surrounded by the most beautiful examples of St. Andrew's Cross spiders. Click the upper photo to see better the orange and green patterns in the spider's body.

The lower photograph shows the beginnings of the silky, zigzag cross that the spider spins as part of its web. This spider is seen from below.
I find it a bit confusing that the patterns on the bodies of the Argiope keyserlingi spiders seem to vary a lot. But I guess the cross is a good way to identify them?

A few weeks ago SBS (I think) showed a program about a group of Aboriginal boys that had been given a school assignment to collect and identify all the spiders they could find in a marked area in a nearby rainforest, somewhere in NT, I think. They found several dozens of previously unknown species!

I did not know that we have funnel-webs in Robertson, until Jyrki was digging up some old compost posts and unearthed a particularly ugly, glossy, black (dead) spider. I am still hoping we were mistaken, but it really did look like one. And Steve next door claims he has seen some, too. (One time when I went over to rent a video, he had a wolf spider as a pet.) Have you, Denis?

Spider information suitable for kids and beginners can be found on the Australian Museum website. There are also fact sheets for various species, as well as further links.

Posted by ah at 11:52 AM | Permalink | Comments (5)

On käynyt ilmi, että meitä digikukkasten ja erityisesti orkideojen ystäviä on enemmän kuin arvattiinkaan. Tästä linkistä löytyvät Denisin hienot kuvat australialaisista orkideoista.

I know there are some orchid nuts out there - here is a fantastic link for you. Australian native orchids by Denis.

Picture/kuva: Carousel Spider Orchid (Caladenia arenicola), WA/Länsi-Australia.

Posted by ah at 09:41 AM | Permalink | Comments (2)

Aurinko! Se on siis siellä vielä! Yön rankkasateissa kylppärin lattialle muodostunut lammikko sai Andyn vihdoin muistamaan, että sille katonkorjaajalle ei sitten koskaan soitettukaan. Vuoto huomattiin samana iltana kun Hollandaise-kastike oli mennyt pieleen - diagnoosi oli pitkällinen prosessi ja muistaakseni epäonnistumisen syyksi paljastui tehosekoitin, joka lähti saman tien kaatopaikalle. Ymmärrettävästi kaksi katastrofia olivat ihan eri luokkaa, ja vuotava katto unohtui.

Toinenkin hyvä uutinen (siis auringon lisäksi): ystävämme Denisin blogi näkyy olevan täydessä vauhdissa, joten uskallan jo linkittää. Tämä kiinnostanee ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kaikenlaisista luontoilmiöistä, ötököistä, puutarhanhoidosta ja niihin liittyvistä pienistä ja suurista yksityiskohdista. Denis kirjoittaa mukavasti, niin kuin pionisivuillamme käyneet tietävät.
Yläkuvassa Callistemon-sukuun kuuluvia pulloharjakukkia, jotka olivat parhaimmillaan viime viikolla.

I can see the sun!!! It is still there! Last night's downpour had created an impressive puddle on the bathroom floor, which reminded Andy to make the often-mentioned call to a firm that repairs leaking roofs. The dark stains in the ceiling had been noticed some weeks ago, after a similar downpour, but the catastrophy paled in comparison to a kitchen-related one. Andy might not lose his night's sleep because of a leaking roof, but a failed Hollandaise sauce is a different matter. (It was of course due to a faulty blender, which was promptly put in the garbage.)

Another good piece of news (in addition to the rediscovery of the sun) is that Denis's own blog is up and running! I know he is still finetuning it, but I dare to link to it already.

(Pictured above some bottlebrushes from our backyard, photographed last week. Callistemon something or other... These days I try to keep all the labels but the bottlebrushes were planted about five years ago when I was not around.)

Posted by ah at 11:29 AM | Permalink | Comments (3)

Helteen pehmittämistä aivoista ei tänään irtoa muuta kuin kuva somasta liskosta, joka osui silmiin Barren Grounds -kansallispuistossa aamupäivällä. Lajinmäärityskin on kesken, päivitän jos ja kun selviää.

Mutta käykää sen sijaan Blogisiskon luona seuraamassa marraskuulinkkejä. Minä aion. Tai lukekaa samassa osoitteessa tanakampaa asiaa aiheesta renessanssin taide.

Toisaalla Anita Konkka pohtii, voiko olla pelkkää sattumaa, että käsiin osuneissa kolmessa syksyn kirjassa miestä kohdellaan kaltoin. Tai tarkkaan ottaen kirjan (nais)kirjoittaja on se, joka kohtelee miestä kaltoin kirjoittamalla tämän a) koomaan, b) halvaantuneeksi tai c) kuolemaan lumihankeen.

Liekö tosiaan pelkkää sattumaa?

Today's picture comes from Barren Grounds. Mum & I went for an 8-kilometre walk - the abundance of wild flowers there at this time of the year is wonderful. It was really too hot and steamy for Finns, but we enjoyed ourselves all the same. I will need help in identifying the little lizard - quite small and slim, with a glossy bronze colour.

Above, I have linked to some Finnish blogs. Anna Amnell's blog has listed November links. You probably have to be a Finn to understand the true, crushing meaning of November... darkness, depression, rain and slush. White and bright winter days are still a long way away.

In November I rarely miss home.

Posted by ah at 10:37 PM | Permalink | Comments (6)

Kutsuttiin vieraita aurinkoiseen Australiaan. Parin selkeän päivän jälkeen vettä on tulla lotissut yötä päivää. Eilisiltana tv:n pääuutisissa mainittiin kotipaikkakuntamme koko maan vetisimpänä kolkkana. 89 millimetriä yhdessä yössä. Portaiden vieressä kökötti sademittarina suurikokoinen kottikärry, joka täyttyi melkein ääriään myöten parissa päivässä.

Onneksi vieraita ei tuntunut omituinen asiaintila pahasti vaivaavan. Sateesta nirvanaan vaipuneiden sammakkojen villi kurnutus oli kuulemma yksinomaan eksoottista.

Tänään aamu vihdoin alkeni aurinkoisena. Puurot naamaan ja kiireellä kansallispuistoon kävelemään ennen kuin iltapäiväksi luvatut sadekuurot ehtisivät kohdalle. Perillä Fitzroy Fallsilla paljastui 89 millimetrin aurinkoinen puoli: vesiputoukset kohisivat valtoimenaan. Tajusin nyt vasta, etten ollut kuivuuden vaivaamina vuosina nähnyt kyseisiä nähtävyyksiä ollenkaan oikeissa mittasuhteissa.

Nuori australiankuningaskaija (Alisterus scapularis) aterioi akaasiapensaissa ja päästi uteliaat parin metrin päähän. Kuvassa on vähän enemmän järkeä jos klikkaat sen suuremmaksi.

Olivat onneksi rukanneet säätiedotusta. Illalla saatiin ihailla auringonlaskua verannalla gin & tonicit kourassa, ja huominenkin saattaa olla kaunis.
***
It has been raining for days now. Hard to imagine that just a few months ago we were officially in drought.

It is slightly embarrassing to invite visitors to sunny Australia, just to let them hear in the evening news that your home town is officially the rainiest piece of the whole country. 89 mm in one night! The wheelbarrow next to the front steps had filled up overnight, and frogs in nearby dams are having the Eurovision song contest.

Today the rain had ceased, so we gulped down our morning porridge in record time and rushed to Fitzroy Falls for a bush walk. It was there that the sunny side of the 89 mm of rain was revealed to us: the waterfalls that have during the drought years been quite a modest tourist attraction had doubled in size. In fact I think there were more of them.

A fantastic morning walk. And what's more important, our visitors seem completely happy and haven't uttered a word of complaint about the weather.
(Pictured a young King Parrot Alisterus scapularis that was feeding on some wattle seeds on the edge of the gorge.)

Tomorrow is supposed to be clear as well.

Posted by ah at 10:02 PM | Permalink | Comments (2)

Aihe "media rynnistää blogistaniin" ei kiihdytä minua puoleen eikä toiseen. Mutta sen sanon, että olisi kauhea sääli, jos tämä hellästi ja huumorintajuisesti kirjoitettu, vertauskuvallinen, hauska ja hellyttävällä ripauksella itsesääliä varustettu blogimerkintä olisi jäänyt syntymättä. Olen käynyt katsomassa sitä jo kolme kertaa. Nyt se uhkaa kadota arkistojen uumeniin, joten pistetäänpäs suora linkki.

Sedis blog sitten melkein pisti paremmaksi tällä sisäpiirin toimintarutiineja hahmottavalla lakanansilityspostauksella. Sama mielikuvituksen lento, sama ripaus väärinymmärretyn neron karismaa. Ja miten minusta tuntuu, että siinä silityslaudan kulmalla saattoi seisoa jo illan toinen neuvoa-antava, niin letkeästi juoksee teksti.

Tosielämän Maijan ja Riston matka Australiaan -sarjassa tutustumme tulevina päivinä Sydneyn nähtävyyksiin. Blogiin palaamme alkuviikosta.

Kuvassa banksian siemenkota, palatakseni vielä epä-älyllisen luomistyön piiriin. Aasinsiltaa tämänpäiväiseen postaukseen on vähän vaikea rakentaa - kävisikö se, että englanniksi kasvi kulkee nimellä "old man banksia" (Banksia serrata)? Banksiat on nimetty kapteeni Cookin mukana purjehtineen botanisti Joseph Banksin mukaan.

***

Some babbling about the literary merits of Finnish blogs, so no translation. Pictured Banksia serrata, or Old Man Banksia (it is, isn't it, Denis?). Banksias are named after Captain Cook's botanist Sir Joseph Banks.

Posted by ah at 07:21 AM | Permalink | Comments (5)

Australiassa kuuma käsite on tällä hetkellä "intelligent design". Muutamien kristillisten koulujen opetusohjelmaan on biologiantunneille pujahtanut tällä nimellä määriteltävä pseudotiede. Ideana on sovittaa ongelmitta yhteen evoluutioteoria ja siitä vastaava korkeampi voima. Julkisiin kouluihin ei luovaa luomistyötä kuulemma kelpuuteta, ei ainakaan tiedetunneille. Sylttytehdas sijaitsee ymmärtääkseni Yhdysvalloissa.

Australian kasveja ja eläimiä katsellessa ei voi olla ajattelematta, että älyä enemmän olisi luojalta tarvittu huumorintajua. Ensimmäisessä kuvassa länsiaustralialaisen eukalyptuksen kukka, jota alkuvaiheessa suojaa hauska hiippa (ehkä tässä näkyy se korkeampi voima). Tarkkaa lajimääritystä en tiedä, David toi tämän kaunottaren pistäytyessään talossa eilen.

Seuraavassa kuvassa Denisin toissapäivänä kohtaama nokkasiili (Echidna). Denis ei malttanut olla kääntämättä kerälle kiertynyttä otusta ympäri, kun kamerakin sattui mukaan. Tässähän meillä on siis nokkaeläimiin kuuluva nisäkäs, joka munii munia. Ja eikös se vain heristele nyrkkejään valokuvaajalle?

Ja kolmannessa kuvassa puskakävelyllä kuvaan joutunut mielenkiintoinen kukka, jota Fibonacci varmaan tutkisi tarkkaan. Denis määritti lajin seuraavasti: Isopogon anethifolius. Englanniksi tunnetaan rumpupalikkana (Narrow-leafed Drumsticks). Kuvia 2 & 3 klikkaamalla saat ruudulle suurennoksen.

Tulinkohan antaneeksi lisää vettä myllyyn pseudotieteilijöille?

Tuija jatkoi 'ketjukirjettä', jossa kehotetaan merkitsemään suosikiksi jokin toplistalla kärkipäästä kaukana keikkuva blogi. Minä löysin ja merkitsin suosiksi (päivän teemaan liittyen) kauniisti pidetyn jyväskyläläisen naispapin päiväkirjan.

The controversial concept of intelligent design has been on the agenda recently. Some Christian schools in Australia are teaching this "alternative evolution theory" during their science classes. It seems the public schools are safe so far. I can't help thinking that, in addition to intelligence, a great sense of humour would have been needed to come up with most Australian flora and fauna.

Pictured (click photos 2 & 3 for a larger view):
1) A gum nut from a West-Australian eucalypt, courtesy of David who stopped by with this beauty the other day. I don't know more precisely, what kind of eucalypt we are talking about.

2) An Echidna met and photographed by Denis two days ago (we are talking about an egg-laying mammal here!). And didn't the little bugger shake his fists at the photographer.

3) Isopogon anethifolius. Don't you think Fibonacci would have been fascinated? In English it is known as Narrow-leafed Drumsticks (says Denis who also located the Latin name).

I am perfectly aware that from another perspective my arguments could be seen as supporting the concept of intelligent design. I don't care!

Posted by ah at 08:25 AM | Permalink | Comments (3)

Pieni kukkapäivitys. Ensinnäkin Denisin pionisivua on päivitetty uusilla kuvilla ja teksteillä. Blogisiskon sivulta puolestaan löytyy lisää orkidealinkkejä ja -asiaa (viitaten omaan parin päivän takaiseen merkintääni). Kuvan kukka on maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata), Suomessa melko yleinen luonnonvarainen orkidea. Väri ilmeisesti vaihtelee paljonkin, lähes valkoisesta tummaan lilaan, tämä yksilö Etelä-Karjalasta. (Klikkaa kuvaa niin näet isompana.) Maariankämmekkä-nimi viittaa tietysti Neitsyt Mariaan, ja Kirkon tiedotuskeskuksen (!) sivulta löytyi yllättäen muitakin raamatullisia nimiä ko. kasville. *** Just a small flower-related update. Denis's Peony Page has now been updated with new images and text. Above, I also included a link to writer Anna Amnell's page (mostly in Finnish) that has had some orchid related posts in the last week or so. Pictured a little Finnish orchid, Dactylorhiza maculata. The Finnish name 'maariankämmekkä' refers to Virgin Mary. (Click the photo for a bigger view.)

Posted by ah at 11:57 AM | Permalink | Comments (3)

Muutama orkidea aamuiselta kolmen tunnin kävelyltä Perthin Kings Parkissa: ensimmäisenä hämähäkkimäinen Carousel Spider Orchid (Caladenia arenicola), sitten soma Donkey Orchid (Diuris corymbosa), joka saa englanninkielisen nimensä kahdesta keltaisesta "aasinkorvasta", ja vielä viimeisenä Cowslip Orchid (Caladenia flava). Kaikki ovat pienikokoisia, ison peukalonpään tietämillä. Oppaan mukaan alueella kasvaa enemmän luonnonvaraisia orkideoja kuin Euroopassa yhteensä.

Kings Parkissa on myös muodollisesti järjestetty kasvitieteellinen puutarha, mutta sitä ympäröivä hehtaarien laajuinen lähes luonnontilainen metsä on elämyksenä autenttisempi, ja lintujakin siellä näkee enemmän. Opastetut kävelyretket ovat sitä paitsi ilmaisia.

Nyt ei enää harmita niin paljon se, että Länsi-Australian varsinaiset erämaat eivät sopineet lyhyen visiittimme ohjelmaan. Tämän aamuisen taivalluksen jälkeen tuntuu, että jotain tästä villikukkien paratiisista tuli sentään koettua.

***

A couple of small orchids from a 3-hour-walk to Kings Park, a huge park with hectares and hectares of bushland, plus a more formal section with botanical gardens.
The topmost orchid is the Carousel Spider Orchid (Caladenia arenicola), then the Donkey Orchid (Diuris corymbosa) with its cute little donkey ears, and last the Cowslip Orchid (Caladenia flava). All relatively common as far as I understand, and quite small, not much bigger than a big thumbnail.

I am glad I happened to join this free guided walk with a ten or so other people. The botanical gardens are all very well, but they are nothing compared to seeing all these delicate little flowers in their more natural setting. And had I gone by myself, I would not have been able to tell the natives from environmental weeds.

We also saw some beautiful lorikeets and parrots (did not bring my bird guide and don't feel like guessing!), and all around us were the spectacular red and green stems of the Kangaroo Paw, West Australia's floral emblem.

Posted by ah at 04:26 PM | Permalink | Comments (2)

Kansallisen vapaapäivän kunniaksi ajoimme parilla autolla alas Kangaroo Valleyhin ja pysäköimme vuorenrinteelle vähän matkaa Berryn suuntaan. Sieltä lähtee kapea, kivinen polku kohti Drawing Room Rocks -nimistä näköalapaikkaa. Jim, joka usein vie ihmisiä puskakävelylle, oli suositellut tämän polun testaamista vajaan kuukauden päästä Australian-vierailulle tulevien vanhempien kuntoa silmällä pitäen.

Olihan se jyrkkä taival, rauhallista tahtia siihen meni pieneltä joukoltamme puolitoista tuntia. Mutta paluu oli pelkkää alamäkeä, ja kevään kunniaksi polunvarret olivat täynnä toinen toistaan kummallisempia kedon kukkia, puumaisia saniaisia ja kukkivia pensaita. (Kuvia tuli sen verran, että digikukkasvarastoa riittää aika moneen tulevaankin lokimerkintään.) Lintuja ei näkynyt paljon, seitsemän hengen joukkomme piti liikaa meteliä. Kekälekakadu-nimisen punapäisen kakadun näimme sentään, ja kuulimme myös. Sen narisevia saranoita muistuttavan ääntelyn erottaa muista linnuista.
Perillä kävi selväksi näköalapaikan nimen etymologia: kallion laella odottivat kivestä vuosituhansien mittaan muovautuneet pöydät ja jakkarat, joilla istuskellen sopi syödä omenia ja katsella Tyyntä valtamerta.

Ihana tapa viettää kuuman kevätpäivän aamupuoli. Ja selväksi kävi sekin, että puolukka- ja lakkametsät tänäkin vuonna kolunneilla isällä ja äidillä ei pitäisi olla sillä polulla hätäpäivää.

Kengurulaaksoon johtaa jyrkkä kiemuratie, jossa yöaikaan saa bonuksena väistellä vompatteja. Näin myös eilen, kun ajoimme kotiin Kangaroo Valleyn kyläsalissa järjestetystä pianoresitaalista. Laaksolaiset keräsivät Geoffrey Tozerin konsertilla rahaa parin vuoden päähän suunniteltavalle musiikkifestivaalille. Geoffrey veti konsertin, jollaisia hän pitää nykyään mielellään erilaisilla maaseutupaikkakunnilla: alkupuoli pikkukappaleita ja pieniä harvinaisuuksia pianistin omilla kommenteilla höystettyinä, ja toinen puolisko yleisön antamista teemoista ja tyyleistä improvisointia.

Piti oikein miettiä, että onko moinen mahdollista, mutta kyllä vain: kuulimme Für Elisen eilen ihan ensimmäistä kertaa ammattilaisen - ja aikuisen - esittämänä konsertissa. Kappaletta on kai ryöstöviljelty ja pahoipidelty niin voimallisesti, ettei kukaan ole vakavissaan uskaltanut esittää sitä enää vuosikausiin.

Alemmassa kuvassa pieni, yksinkertaisen kaunis iiris, kooltaan vain lapsen kämmenen kokoinen. Ylemmässä Drawing Room Rocks.
***
To celebrate Labour day, Jim put together a little crowd of people and guided us on a bush walk to the lookout of Drawing Room Rocks. To get to the track, we took the very curvy road down to Kangaroo Valley and parked a little way from the road leading to Berry. Jim had suggested this walk as a possible bush walk for my parents, who will come for their first visit to Australia in less than a month's time.

The first part of the track was steep and quite rocky, and towards the top the track got narrower and narrower. All along the path grew the most amazing little wild flowers, banksias and tea trees, while big eucalypts and steep rocky cliffs provided a nice amount of shadow for climbing (we had headed off from Robertson after 7:30 in the morning). We did not see very many birds this time, apart from a noisy gang gang cockatoo impossible to miss. It could be that the group of seven was too much for the wildlife. But I did get enough digital flower images for quite a few blog entries, I am afraid. (Pictured Drawing Room Rocks, and a little native iris, a simple beauty about the size of a child's palm.)

Drawing Room Rocks turned out to be ancient stone formations shaped like stools and tables - a perfect spot for having morning tea while admiring the stunning view to the Pacific coast. And the good news is the climb does not seem too steep for Mum & Dad after all their lingonberry and cloudberry picking trips this year.

We had been to Kangaroo Valley only yesterday, for a piano recital organised at the Kangaroo Valley Hall. The pianist was Geoffrey Tozer, who has recently been recording a lot of Medtner for the Chandos record company. He has been giving these kinds of unconventional little recitals recently: the first half consisted of small classical and romantic piano pieces - favourites as well as completely unknown ones. And the second half was improvisations based on themes and styles suggested by the audience. The proceeds of the concert will go towards starting an arts festival in Kangaroo Valley in 2007.

I have now heard Für Elise for the first time in a concert! Sounds incredible, since it must be one of the most popular and most played (and most abused) piano pieces. And for that reason, professionals don't tend to touch it with a long stick.

It was dark by the time we headed for home, and as usual, had to dodge wallabies and wombats on our way home. I'd hate to hit one. But judging by the number of roadkills, it is bound to happen one day.

Posted by ah at 04:08 PM | Permalink | Comments (1)

Kipitin kamera kourassa pihamaalle, kun näin grevillea- pensaassa punaheltta- mesikon. Kyseinen otus on iso, mettä ravinnokseen imevä lintu, joka ei ole ollenkaan harvinainen mutta jota ei jostain syystä ole meidän korttelissamme näkynyt. Tämä Anthochaera carunculata oli kuitenkin ujoa sorttia ja hitaasta hiippailustani huolimatta hermostui, rääkäisi rumasti ja lensi menojaan. Samasta kukkivasta pensaasta löytyi kuitenkin rohkeampi, vakituinen vierailija, joka ei digitaalikameran surinasta pahastunut. Pieni ja siro naskalivyömesikko (anteeksi nyt, mutta en minä näitä nimiä keksi vaan paljon viisaammat ihmiset) ei ole sekään aiemmin tarttunut kamerani linssiin, siihen sen liikkeet ovat olleet valokuvaajalle ihan liian vilkkaat. Tuo linkittämäni Birdlifen lintuluettelo on ollut täällä puolen maapalloa asuessa aivan uskomattoman mukava hankinta. Euroopasta Australiaan ammoin muuttaneet nimittäin antoivat täkäläisille linnuille nimiä sen mukaan, mitä eurooppalaista lintua höyhenpuku tai lauluääni sattuivat etäisesti muistuttamaan. Niinpä meillä on täällä muun muassa harakka (Magpie), joka ei oikeastaan näytä eikä varsinkaan kuulosta harakalta, sekä västäräkki (Willie Wagtail), joka on kaksi kertaa västäräkin kokoinen vaikka keikutteleekin pyrstöään vähän samaan tapaan. Suomeksi niille on keksitty paljon osuvammat nimet: isohuiluvaris sekä valkokulmamonarkki. Ja onhan tuolla naskalivyömesikollakin aika hauskan näköiset kuviot rintapuolella (tässä vielä linkki isompaan versioon ylemmästä kuvasta; alempana toinen kuva, jossa grevillean kukkiin sujahtava terävä ja kapea nokka näkyy hyvin). Useimmat täkäläiset medenkerääjät ovat mesikkoja nimeltään. Lyhyet näytteet mm. naskalivyömesikon staccato-vihellyksestä ja isohuiluvariksen eriskummallisesta lurittelusta löytyvät kasvitieteellisten puutarhojen nettisivulta. Australiainen säveltäjä, Englannissa nykyään asuva David Lumsdaine on myös äänittänyt CD-levyille sademetsien ääniä (ilman minkään valtakunnan kommentteja tai muita ärsyttäviä lisiä). Levyt ovat TallPoppies -yhtiön katalogissa, esimerkiksi tämä levy, joka on äänitetty tuossa puolen tunnin matkan päässä. Davidin omiin teoksiinkin linnut ovat pujahtaneet, siltä ainakin tuntuu Mandala 5 -orkesteriteosta kuunnellessa. Kyseinen levytys tuntuu, harmi kyllä, poistuneen yhtiön katalogista. ***

A rather tiring day of layout work at the computer was interrupted by some strange bird noises from outside. Through the window I could see a grevillea bush waving as if in a storm (the wind has finally stopped), and soon after a big honeyeater materialised. I rushed out with the camera in order to get a picture of the Red Wattlebird - not a rare bird at all, it is just that I haven't seen many of those in the garden and would have loved to photograph one. It wasn't meant to happen. Even if I tiptoed the last 20 meters with much more patience than usual, I got as my reward a particularly ugly bird noise, and Anthochaera carunculata took its exit before I was even close.
I got a small bonus for my troubles, though. A delicate, bold little honeyeater called Eastern Spinebill (Acanthorhynchus tenuirostris) was still hovering over the toothbrush-shaped pink blooms. I have tried but haven't been able to freeze its movements with my camera before. This time it sat almost still for a fraction of a second. (I have uploaded a bigger verson of one of the photos here.)
Shortly after moving to Australia I discovered a fabulous catalogue containing Finnish names for all the world's birds - it is also available