Mayday 34°35'S 150°36'E

Harvoin sitten teinivuosien on enää tullut vastaan sellaista biisiä, jota tekisi mieli kuunnella uudelleen ja uudelleen, ja sitten viiden minuutin päästä taas kerran.

Kuuntelin eilen DAT-nauhalta Chris Smitherin haastattelua, ja se soitti siinä samalla kitaraansa ja esitti kappaleensa nimeltä No Love Today. Sydän pysähtyi, kuulkaas. Melankoliaa isolla M-kirjaimella, hieno sävel, upeat sanat, karismaattinen esittäjä. Pieni suuri blues-biisi, mies ja kitara eikä muuta. Olen kuunnellut sen eilisen jälkeen noin 15 kertaa.

Löysin sen sitten iTunesistakin, sielläkin on live-versio, jossa on ensin selitetty kappaleen taustaa (neworleansilaisen vihanneskauppiaan huutoja - Smither on sieltä kotoisin). Sanat vaihtelevat vähän versiosta riippuen.

I got banana, watermelon, I got peaches by the pound,
Sweet corn, mirleton, more better than in town,
I got okra, got enough to choke you,
Beans of every kind,
If hungry is what's eatin' you
I'll sell you peace of mind,
But this ain't what you came to hear me say,
And I hate to disappoint you,
But I got no love today.

Etsikäähän käsiinne, ette kadu. Vihannesteeman jatkoksi minä lähden nyt Robertson Show -maatalousnäyttelyyn jossa on kolmelta perunasäkkijuoksu (siis juostaan harteilla 25 kiloa perunoita, ei suinkaan säkin sisällä). Naisten säkissä on vain 12.5 kiloa perunoita. Kuvassa Robertsonin pääkadun varrella sijaitseva 'The Big Potato'.

***

The lyrics above come from a Chris Smither song that I stumbled across yesterday when listening to old Music Show tapes. A performance of No Love Today simply made my heart stop. It is very seldom, since the teenage years, that I find a song I want to listen to over and over again. And after that once or twice more.

This is the kind of melancholy that touches the heart of a Finn.

Pity the version I have is not available for the whole world, but there is a rather nice one in iTunes. And here's his homepage. Listen to the music, you won't regret. The lyrics and the song have been inspired by a New Orleans fruit and vegetable man.

To continue with the vegetable theme, now I need to get my act together and walk up the road, where the Robertson Show is happening. The potato race is at 3 pm. Pictured Robertson's Big Potato.

Posted by ah at 02:24 PM | Permalink | Comments (4)

The Kangaloon Aquifer media war has reached another level, with us good and kind Southern Highlands people branded as vandals. Denis has done some detective work, go and see his blog entry about the subject.

The sun came out after a number of drizzly, rainy days. The pretty little Fairy-wrens (Malurus cyaneus - I think) are usually far too quick for me to get a proper picture. This morning I was lucky.

Another little nature occurrence - Andy, I and two friends went on a little stroll to the foggy cemetery over the weekend. We also did the little 500m or so tour of the tiny Robertson rainforest. We returned home to find several leeches hanging from our shoelaces. On closer inspection, one was already halfway up Andy's leg, fat and happy, busy sucking his blood. Charming, and we didn't even leave the path! (It came off very easily with a bit of salt.)

And yet another charming natural phenomenon - last Friday there was a live pornographic show on our veranda. Denis took photos (just follow the link), and from his enthusiasm you might have thought it was two leopards mating. Instead it was two leopard slugs. I must say I didn't know slugs are this impressively equipped, or that hermaphrodites have such fun.

***

Kielet kääntyivät päälaelleen - väliäkö tuolla. Ensimmäinen linkki yllä viittaa paikalliseen puheenaiheeseen - osavaltion hallitus haluaa tyhjentää alueellamme sijaitsevan suuren hiekkakiveen sitoutuneen pohjavesivarannon sydneyläisten vedensaannin turvaamiseksi. Hyvä muuten, mutta ympäristövaikutusten arviointi on täysin kesken. Mediasodan merkki on, että paikalliset on nyt leimattu putkia pilkkoviksi vandaaleiksi - ks. Denisin merkintä tästä asiasta.

Kirkkaanvärinen ja pyrstönsä puolesta jotenkin hupaisa lintu on sinikurkkumaluri (Malurus cyaneus) - yksi niitä lintuja, joilla naaraan väritys on tyystin olematon kun taas koiras patsastelee kirkkaissa kuteissa. Yleensä olen ollut aivan liian hidas ottamaan kuvia näistä pienistä (13-14 cm) ja vilkkaista linnuista, tänään monen sateisen ja synkän päivän jälkeen valjennut aurinkoinen aamu sai toimimaan tehokkaammin.

Viikonvaihteeseen mahtui parikin niljakasta uutta luontokokemusta. Ensin perjantai-iltana tulimme drinkeiltä ystävien kanssa haukkaamaan iltapalaa. Verannan kaiteessa tapahtui kauheita - pornografisen shown yksityiskohdat mitään säästämättä löytyvät jälleen Denisin blogista. Ja minä kun luulin että kaksineuvoisten seksielämä on tylsää!

Sunnuntaina pyörähdimme sumuisesta ja tihkusateisesta säästä huolimatta pienellä kävelyllä paikallisessa sademetsässä. Polulla pysymisestä huolimatta keräilimme kotiin päästyämme kengännauhoista pieniä iilimatoja - ensimmäinen kerta minulle. Varmuuden vuoksi nosteltiin lahkeitakin, ja keittiöön ruoanlaittopuuhiin jo ehtineen Andyn säärestä löytyi lihavaksi itsensä imenyt verijuotikas. Suolalla hieraiseminen sai otuksen irtoamaan helposti, mutta verenvuoto tyrehtyi vasta aikojen päästä, juotikkaan veren hyytymistä estävät dropit olivat selvästi tehonneet.

Posted by ah at 11:45 AM | Permalink | Comments (5)

Nyt livenä! Aikaisempaa infoa Jasperin etanasirkuksesta. Kysymyksessä on siis noin kymmenvuotiaan tytön etanaharrastus, myös videopätkän synkähkö toteutus on Jasperin omaa käsialaa. Pätkän musiikista vastaa niinikään paikallinen lahjakkuus, bändi nimeltä Juicy Mountain (linkki Myspace-sivulle).

See: earlier posting about Jasper's snail circus. Music in Jasper's snail movie is by Juicy Mountain (link to their MySpace site). Make their day and post comments from Finland!

Posted by ah at 06:02 PM | Permalink | Comments (7)

Alkuviikosta tuli asiaa Wires-järjestölle. Tämä vapaaehtoistyövoiman turvin toimiva organisaatio pitää huolta villieläimistä, varsinkin silloin kun niiden yhteiselo ihmisten kanssa ei suju. Wires käy tutkimassa, onko autoon törmänneen pussieläimen pussissa elävä poikanen. Se syöttää pullosta puskapalossa orvoiksi jääneet karvaturrit ja etsii ratkaisuja talon alla putkia ja sähköliitoksia tuhoaviin vompatteihin.

Meillä tarvittiin käärmeenlumoojaa - maanantaiaamuna olin löytänyt kompostin päältä lämmittelemästä keskikokoisen käärmeen, jonka tunnistaminen ei onnistunut. Ongelma oli tyyppiä "maailman toiseksi vai kahdeksanneksi myrkyllisin".

"Tullaan katsomaan. Jos se on tiikerikäärme (Notechis scutatus) niin viedään pois. Mutta jos se on kuparipääkäärme (Austrelaps ramsayi) niin oikeastaan voisitte antaa sen olla siellä kompostissa."

Uutinen oli siinä mielessä hyvä, että kumpikaan näistä täällä näköjään yleisistä käärmeistä ei ole se maailman toiseksi myrkyllisin. Huono uutinen oli se, että molemmat mahtuvat siitä huolimatta kärkikymmenikköön. On kuitenkin kuulemma parempi pitää kompostissa kuparipääkäärmettä kuin tiikerikäärmettä, joka on arvaamattomampi otus.

Mukava käärmemies tuli koukkupääkeppeineen ja kangaspusseineen ja onki ystävämme ulos kompostista, jossa se vieläkin talven jäljiltä kohmeisena köllötteli. Harjoituksen tarkoituksena oli näyttää meille, ettei kuparipääkäärme (joksi laji määrittyi) ole lopultakaan kovin pelottava tai aggressiivinen. Kosketin sormella ruskeaa suomuista pintaa. Se ei ollut yhtään limainen vaan kuin viileää silkkiä. Käärmemies näytti, mihin kohti kissa oli puraissut käärmettä ja mihin oli osunut ruohonleikkuri.

"Pannaanhan takaisin kompostiin? Se on kuulkaa asunut näillä tienoin monta vuotta ja tuntee teidät oikein hyvin. Vielä kuukauden päivät se saattaa olla tässä talvehtimispaikassa mutta ei se jää tähän asumaan. Lämmettyään se lähtee kiertämään reviiriään. Älkää sanoko sitä käärmeeksi, antakaa sille joku nimi, vaikka Fred."

Fred-raukka oli täynnä arpia, ja se oli paljon pienempi kuin olin ensin ollut näkevinäni.

Fred jäi kompostiin. Uskomaton myönnytys nimenomaan Andyltä, joka pelkää käärmeitä niin kuin niitä aika usein pelätään, irrationaalisesti.

Wiresin mies oli mukava tuttavuus ja rauhoittavakin. Paitsi että ennen lähtöään hän kuitenkin halusi näyttää meille, miten käärmeenpurema peitellään tukisiteen alle ennen kuin lähdetään kiireellä lääkäriin hakemaan vastamyrkkyä.

En tullut esitelleeksi Fredille kameraani, joten kuva on mosaiikkipolun avajaisista viime viikolta. Punakeltaiset vaatteet ja pikku mekot kuuluvat Robertsonin alakoulun koulupukuun (klikkaa kuvasta isompi versio).

***

Above, I have explained a bit about the workings of the Wires organisation. Until this week, I hadn't really had anything to do with them - luckily enough, we have managed to avoid hitting kangaroos on the roads and haven't had a wombat burrowing under our house, destroying plumbing or hard wiring.

But this Monday morning was nice and sunny, and the snake that had been happily hibernating in the compost, unknown to us, had woken up and was basking in the sun on top of the heap. I could not quite figure out what it was - looked like a Brown Snake but we had been told Tiger Snakes and Highland Copperheads were much more common around here.

The very nice and friendly Wires man came with his snake handling hook and canvas bag and fished our friend out of the compost where it had again disappeared. "Copperhead," he announced. This, according to him, was good news. In fact he made us feel privileged that the copperhead (Austrelaps ramsayi) had decided to hibernate in our nice, safe compost bin. The snake was relatively small - about a metre long - and had some big scars on its brown body - cats and lawnmowers, said the Wires man. I was allowed to touch its tail with the tip of my finger. It was quite cool and silky.

I don't quite know how it happened but we were actually persuaded to let Fred stay. (The Wires man said we shouldn't call it a snake but give him a proper name. He seemed convinced that, from the snake's point of view, Andy and I were already old acquaintances, even if we have never actually seen him until this moment.) Apparently Fred will start moving around in a few weeks and won't always be living in the compost bin. According to the Wires man, Fred's territory consists of maybe six backyards and we are unlikely to see him often. I was advised to give Fred a bit of warning before going and turning the compost, though. Another not-so-reassuring bit information came as we were shown how to tie and immobilise a limb for the tranport to hospital to get some antivenom.

It will be me turning the compost from now on. Andy is terrified of snakes and I still can't believe he actually let Fred stay. I have a feeling he is going to keep the lawn very nice and short this summer.

I didn't show Fred my camera, so the photo is from the opening of the mosaic pathway last week. The red and yellow pants and shirts and caps are the Robertson primary school school 'uniform' (click for a bigger image).

Posted by ah at 05:32 PM | Permalink | Comments (6)

Ovikello soi. Patterien vaihtamisen jälkeen se on palannut oletusasetuksiin ja soittaa Big Ben -sävelmää. Joka kerta kun ovikello soi (se soi aika harvoin), muistan, että sävelmä pitää vaihtaa tavalliseksi pimpelipom-ovikellonääneksi.

Oven takana seisoivat hehkeä blondi ja pisamainen ruskeaverikkö, jotka kannattelivat välissään punottua koria täynnä kauppatavaraa. Koriin oli kiinnitetty lappu, josta selvisi, että kaupan olevan artikkelit maksoivat 50 dollaria kappale.

Blondi ja ruskeaverikkö olivat siinä viisi, kuusi vuotta vanhoja. Kauppatavara koostui kuution muotoon painelluista muovailuvahapaloista. "Erinomaista esimerkiksi korujen valmistukseen", selitti ruskeaverikkö.

Kulkukauppa tuli minulle sen verran yllätyksenä, etten tajunnut lähettää lapsukaisia suoraan matkoihinsa vaan ryhdyin tinkimään. "Ei ole viittäkymmentä dollaria", sanoin, mikä piti paikkansa. "No kolme dollaria sitten", sanoi blondi. "No yksi dollari sitten", sanoi stereona pisamainen.

Näin tinkimällä oli kauppahinta saatu pudotettua viideskymmenesosaan. Tiukalla karjalaistaidolla sain neuvoteltua samaan hintaan yhden ison ja kaksi pientä muovailuvahan palaa. Dollari pantiin pieneen läpinäkyvään lasirasiaan, jossa ei toistaiseksi ollut vielä yhtään rahaa.

Kukaan ei ennen minua ollut ollut niin hullu että olisi ostanut harmaaksi pyöriteltyä muovailuvahaa.

***

The doorbell rang. Since changing the batteries, it has reverted to the default Big Ben tune. Every time the doorbell rings (which is surprisingly seldom, people prefer to knock), Big Ben takes us by surprise. We never remember to do anything about it.

Anyway, the doorbell rang and I went to the door - this happened on Friday and Andy was in Sydney. There were two people outside, a beautiful blonde and a cheerful looking brunette with freckles. Between them, they carried a big basket with merchandise. In the basket, there was a note explaining that the goods cost $50 each.

The blonde and the brunette were about six years old each, and the articles for sale were pieces of play-dough, formed into little cubes. Most of them were the unmistakable shade of grey that you get when you have played with your play-dough for quite a while and the colours have become blended.

"Excellent for making jewellery", the brunette explained.

The sales activity at my front door took me so much by surprise that I didn't have the good sense to send the little merchants home immediately. "But I don't have 50 dollars", I said, stupefied (this was true). "Three dollars then", said the blonde nonchalantly. "One dollar then", said the one with freckles simultaneously.

After some serious bargaining, I was the owner of three pieces of playdough: one big, grey one and two slightly more colourful small lumps. The dollar was lovingly put away in a little, glass box that was kept in the basket.

No one else had yet been as crazy as to buy a piece of grey play dough, not even three for a dollar.

Posted by ah at 06:37 PM | Permalink | Comments (3)

Kuva kärpässienestä sekä paikallista ympäristöasiaa englanniksi.

***

A picture of a toadstool and a reminder:

For anyone interested (and surely everyone is!) in the proposal to pump water from the Kangaloon aquifer: Sydney Catchment Authority's groundwater investigations are on public display until Friday 18 August 2006. This is the time to comment and raise any concerns that have to do with the plan.

Some background information about the possible effects of the groundwater extraction on our rivers, springs, wetlands etc. can be found on a blog maintained by a member of the newly established Upper Nepean Groundwater Community Reference Group.

A lot of useful information is also available on Denis's blog - there are a number of articles that have to do with this issue directly or indirectly, so take some time to browse through Denis's archives.

SCA's community consultation information, including details about where the plans are available and whom to contact, is available on the SCA's website.

Have your say about this very important issue!

Posted by ah at 04:09 PM | Permalink | Comments (1)

Päivän jännittävin tapaus: kohtasin kanan. Itse asiassa kohtasin useampia, ilmeisesti yksi naapuruston takapihakanaloista kärsii avoimen portin syndroomasta.

Vaivasin hetken aikaa päätäni sillä, liittyykö karanneisiin kanoihin jonkinlainen ilmoitusvelvollisuus. Kun en tosiaankaan tiennyt, mihin taloon lähteä kanaa taluttamaan, enkä sitäkään, miten kanaa talutetaan. Kysyin kanalta mutten ymmärtänyt vastausta.

Kanassa oli vähän linssiluteen vikaa. Kun otin esiin kännykän, kana asettautui keltaiseksi maalatun viemärinkannen päälle kanamaiseen poseeraukseen ja jähmettyi kuvaussession ajaksi. Minä menin menojani, kana jäi nokkimaan ojanpientareelle.

Siipikarjateema jatkui herkkukaupassa, josta ostin kuusi kananmunaa, kaksi (munanmuotoista) limettiä ja siivullisen ankanmaksapasteijaa.

Erään takapihakanalan omistaja rauhoitti myöhemmin omaatuntoani väittämällä, että kanat menevät kyllä yöksi kotiinsa (jos eivät ole tulleet sitä ennen syödyiksi...) Jos olisin tiennyt, mistä kanalasta karkulaiset olivat kotoisin, olisin kuulemma voinut yrittää kopata kanat sylkkyyn ja heittää ne kyseisen aidan yli.

***

This must be the highlight of the week, if not month. I met a chook today, on the narrow lane behind our house. I had no idea where the chook had come from (I asked and she probably told me only I didn't understand the answer). There are quite a few backyard chicken houses in the neighbourhood.

If there is a correct procedure when it comes to stray hens, I haven't heard of it. I left the chook and proceeded to pick up a printing job from the CTC where Jenny reassured me by pointing out that the hens do have a habit of finding their way home for the night (if they haven't got eaten by then).

The poultry theme continued at DB's deli, where I bought half a dozen eggs, two limes (well, they are egg shaped, aren't they?) and a slice of duck liver paté.

On my way home I saw another stray chook disappear under the trees surrounding the tennis courts.

Posted by ah at 02:58 PM | Permalink | Comments (2)

Tänään ei suksi luista. Koko viikon olen ollut hidas ja tyhmä (tavallista hitaampi ja tyhmempi). Sain puristettua itsestäni parin kappaleen verran tajunnanvirtaa suomeksi ja melkein saman verran englanniksi. Sitten digitaali-Nikon kieltäytyi luopumasta kuvistaan. Liekö vika USB-kaapelissa vai kameran liitännässä. En tiedä eikä melkein huvitakaan tietää, vaikka pakkohan tuo on jossain vaiheessa selvittää.

Tutkin ohjekirjoja ja etsin apua netistä. Ei löytynyt. Yritin palata tajunnanvirtani pariin, mutta luultavasti kaikkien asianosaisten onneksi se oli kadonnut. Miten näin tylsässä tilassa oleva ihminen saattoikin sulkea netti-ikkunoita niin tarmokkaasti?

Tämän verran kuitenkin siitä tajunnanvirrasta:

Ihmiset hokevat jatkuvasti, miten mukavaa on, että Robertsonissa on sentään neljä vuodenaikaa (toisin kuin keskimäärin Australiassa). Paskanmarjat. Lehtipuissa liehuvat vielä keltaiset lehdet kun kevätsipulikukat työntävät jo vartta kukkapenkistä. Missä talvi? Vuodenaikoja on tasan kolme: kevät, kesä ja syksy.

Denis on ollut mielessä. Eilen juttelimme puhelimessa, kuulosti itseltään mutta on kuulemma kahdeksan kiloa kevyempi. Pari viikkoa vielä teholla näitä radikaaleja syöpähoitoja. Sitten pitäisi päästä avopotilaaksi.

Kuvassa naapurimme BJ ja Anthony rakentamassa takapihalle patiota. Hymyilkää ihmiset enemmän niin näytätte näin näteiltä.

***

Nothing works today. Not that there has been much going on all week, from the point of view of brain activity. I had just about managed to produce a couple of paragraphs for the blog in Finnish and English, when I managed to delete the whole thing. The camera is refusing to transfer its photos to the PC, and I have no idea why.

I remember this much about my intended blog entry:

People keep talking about how nice it is that there are four proper seasons in Robertson. Bollocks. (Sorry.) The autumn leaves are still in the trees when the spring bulbs are shooting. We have three seasons: Spring, Summer and Autumn.

Spoke with Denis yesterday. He sounds himself, although he says he is eight kilos smaller. He is hoping to get out of the intensive unit in a couple of weeks' time. He sounds a bit tired and quite a bit bored. He can receive visitors but do not go if you have a cold, as his immunity is down to zero.

Pictured BJ and Anthony building a patio. What pretty people - we should all smile more.

Posted by ah at 07:04 PM | Permalink | Comments (4)

Kotikuntamme on jähmeä äijäbyrokraattien ihmemaa, jossa ei yli 40 000 asukkaan iloksi ylläpidetä taidemuseota, ei kaupunginmuseota, ei teatteria, ei orkesteria, ei musiikkiopistoa. Kirjasto on, mutta siellä ei ole musiikkiosastoa. Julkisten koulujen taiteen ja musiikin opetus on yksittäisten opettajien aktiivisuuden varassa, seudun hienoissa yksityiskouluissa onkin sitten orkesteria ja taiteen lehtoria vaikka millä mitalla.

Tällainen on lähestulkoon maan tapa. Kulttuurisihteeri Wingecarribeenkin kunnassa on sentään ollut, ja hänestä on ollut ilman varsinaista kulttuuribudjettiakin suurta hyötyä. Hänen avullaan ovat vapaaehtoispohjalta erilaisia taide- ja kulttuurihankkeita vetävät yksityiset ja ryhmät löytäneet toisensa, taiteilijoita ja koululaisia on saatu tekemään yhteisiä taideprojekteja, rahoitusta etsiville taiteilijoille ja muusikoille on neuvottu erilaisia apurahalähteitä.

Viikon uutinen on, että kulttuurisihteerille annetaan potkut ja koko virka lakkautetaan. Potkut saa myös seitsemän muuta kunnan täysi- tai osa-aikaista työntekijää. Joukossa on yksi sosiaalialan osa-aikainen työntekijä, joka on puhaltanut eloa erilaisiin kyläprojekteihin, muutama puutarha-alan henkilö, jotka olivat kerta kaikkiaan liian päteviä (ruohonleikkuutaito kuulemma riittää vastaisuudessa, ja siitähän suoriutuvat vaikka kunnanisien sukulaispojat). Ja kaiken kukkuraksi kirjastotoimenjohtaja, joka siirretään henkilöstohallinnon tehtäviin. Selviävät ne ylityöllistetyt kirjastonhoitajat siellä kirjastossaan ilman esimiestäkin.

Vihaksi pistää. Kuntalaisilta ei kysytty, ja ratkaiseva kokous kehdattiin järjestää suljetuin ovin. Jos olisivat edes tehneet kunnon säästöt näillä leikkauksillaan, mutta kahdeksan matalapalkkaisen ihmisen viroista kertyi vaivainen 460 000 dollarin säästö. Metelihän tästä nostetaan, tietysti, mutta auttaneeko.

***

Wingecarribee Shire Council is without comparison. There are more than 40 000 people living in the Shire. There is no shortage of sports facilities (and a new leisure centre is being planned, I hear), but there is no art gallery, no museum, no theatre, no orchestra - God forbid, of course there isn't, but this needs to be spelled out since the Finnish readers might otherwise assume that these are basic facilities of a prosperous Shire. There is a library, but it has no music department.

The arts and music teaching in public schools is dependent on the activity of energetic teachers, if such miraculous creatures happen to be around. Obviously there is no shortage of good music and arts teachers in the expensive private schools of the area.

There has been an arts and cultural planner working in the Council building, only now they have decided to sack her and get rid of the whole post. Who needs a cultural planner anyway? Well, for instance all those individuals and groups that are the sole source of cultural activities in the Shire. Artists who are looking for cooperative partners and funding sources. Schoolteachers who would like to involve their students in arts projects. The cultural planner has not had much of a budget but she has been able to help with information about available grants, continuing arts initiatives, information about what is going on in other parts of the Shire.

They are also getting rid of a part-time community officer who has been a rare, helpful presence in the Council building. (She actually answered her emails!) They are getting rid of a library manager by moving her to a different deparment. Amazingly, they are actually keeping one or two librarians. They are getting rid of several people in the parks and gardens deparment - apparently it doesn't make sense to pay decent wages to a qualified gardener when anyone can operate a drive-on lawnmower. I am sure Councillors have idle nephews that are dying for a job like that - bugger the Tulip Time festival, and who cares about publicly funded floral displays when there are lots of private gardens, open for public for at least a few days in a year.

I am relying on the information provided by the local paper, so I apologise if I get the figures wrong. But it seems that by sacking 8 people they save $460,000. This is what you can achieve by making redundant part-time staff, female and outdoor workers. I wish they had sacked the undoubtedly very well paid male economic planner whose suggestions for the benefit of the tiny, rural village of Robertson have so far included a high security prison and a waste dump.

Posted by ah at 02:49 PM | Permalink | Comments (2)

Entisillä naapureilla oli tapana pitää lintulaudalla siemeniä. Helppo ruoka houkutteli erityisesti ruusukakaduja, jotka riehuivat ja kirskuttelivat korttelin yläpuolella aamuöisin niin, että kanalallinen kiekuvia kukkoja olisi jäänyt toiseksi.

Naapurit muuttivat pois, ja ruusukakadujen määrä palasi normaaliksi, luojan kiitos. Ruusukakadut (Cacatua roseicapilla) ovat laumasieluja, ja niiden oletetuista älynlahjoista kertoo, että yksiniitistä ihmistä nimitetään Australiassa näiden kakadujen mukaan galahiksi.

Samaisen naapuritalon peltiaidan kupeessa kasvaa keskikokoinen banksia, ja kerran tai pari vuodessa sen siemenet houkuttelevat paikalle perheellisen mustakakaduja (Calyptorhynchus funereus). Nämä ylväät ja kummalliset otukset ovat suuria ja muhkeita lintuja, pituus siinä 70 sentin luokkaa, töyhdöllä varustettu pää lapsen pään kokoinen. Seitsemän lintua pienessä banksiapuskassa on uskomaton näky ja ruokkimistapahtuma äänekäs. Emo oksentaa ruokaa suoraan itsensä kokoisen poikasen kurkkuun, ja toimitus kuulostaa siltä kuin ruokkimisen sijasta emo yrittäisi repiä poikaseltaan kielen irti.

Mustakakaduja näkee täällä usein, mutta yleensä ne istuvat kameran ulottumattomissa korkealla männynlatvuksissa tuhoamassa nyrkinkokoisia käpyjä (nokassa on voimaa, ks. kuva aukirevitystä kävystä). Banksia lienee niiden alkuperäisempi ruokkija, männyt kun ovat tuontitavaraa.

Tämän viikon vieraista vain pari emoa näyttää varsinaisesti ruokailevan banksian siemenillä. Poikaset lepäävät oksilla typertyneen näköisinä, höyhenet solmussa, laskeutuvat epätyypillisesti jopa tv-antennien päälle eivätkä näköjään välitä likelle tuppautuvasta valokuvaajasta.

Mustakakadut vaikuttavat lähietäisyydeltä kömpelöiltä linnuilta, mutta lennossa ne ovat maagisia olentoja. Niiden uskomattoman hidas siivenlyönti ja valaan ääniä muistuttavat huudot saavat ajattelemaan valkyyrioita, kokkolintuja ja muita satujen ja myyttien siivekkäitä.

***

This week, we have been able to follow an amazing spectacle from our veranda. There is a relatively small heath banksia growing on the neighbouring yard, and clearly the cones are just right at the moment. Several days in a row, we have had families of yellow-tailed black cockatoos (Calyptorhynchus funereus) landing on the poor little tree. Once there were seven at a time, and knowing the size of these birds, it is a miracle the branches didn't collapse. Only the adult birds seem to be actually eating the seeds, the young ones just sit there, or fly around in a very confused manner, trying to land on tv antennas or wires and getting their feathers in charming disorder.

Occasionally the adults stop eating and feed their young by sticking their beaks deep in their throats and vomiting food (there must be an English term for this type of feeding - I might need to update later). It is an incredible noise, as if the young were being tortured to death.

These cockatoos are common here but we don't normally get a very close look at them. They seem to spend most of their time in the tall, imported radiata pines around the town, tearing apart the huge cones (see the picture and imagine the power they must have in those beaks in order to make as much as a dent in these, tight pine cones).

You also see them often in flight, and the deep, slow wingbeats and the whale-like cries always make me think of the Valkyrie and other, mythical winged creatures.

Posted by ah at 12:16 PM | Permalink | Comments (7)

Wellingtonissa (kuva) kaikki tuntuivat odottavan seuraavaa suurta maanjäristystä, osittain Hawkes Bayn maanjäristyksen 75-vuotismuistojuhlaan liittyen. Viivyimme seminaarin verran eli pari päivää, mutta lyhyessäkin ajassa selvisi, että tähän hauskaan ja kauniiseen kaupunkiin olisi päästävä takaisin. Wellington on suurin piirteinen Helsingin kokoinen, keskusta vilkas, kompakti ja mukavasti kulturelli.

Kaksi asiaa hätkähdytti. Ensinnäkin törmäsin teatteri- ja tanssiakatemiassa pahaa-aavistamatta salilliseen nuoria miehiä tanssimassa hakaa. Häkellyin ja huohotin varttitunnin. Miehinen energia ja aggressio löi niin perusteellisesti ällikällä, että aion ottaa hakasta selvää. Vaikka sitten joutuisin seuraamaan rugbyä.

Toinen asia tuli sen jälkeen, kun taidekriitikkojen seminaarissa oli maoritaiteeseen ja -teatteriin liittyen puhuttu viisaita vieraan kulttuurin kunnioittamisesta. Seminaarin päätteeksi mentiin syömään, paikaksi oli valittu Pravda-niminen ravintola, jonka seinillä oli Lenin-lippuja. Muun muassa tuossa alempana oleva lippu, joka tarkemmin tarkasteltuna kertoo suomensukuiselle vähän enemmänkin siitä, milloin ja missä päin neuvostoihmemaata kyseinen lippu olisi saattanut liehua. Olenkohan poliittisesti yltiökorrekti kun kuvittelen, että sisustuselementtinä lipussa oli jotakin kummallista?

Kotiin palatessa sähköpostilaatikko oli täyttynyt kiihkeistä viesteistä, jotka koskivat kunnan kaavailuja tarjota Robertsonia sopivaksi sijoituskohteeksi kookkaalle vankilalle. Tienvarsille oli oli ilmestynyt vihaisia kylttejä, ja epäilen nimien kerääjien kolkuttavan ovelleni hetkenä minä hyvänsä.

Minulla on henkilökohtainen ongelma täällä aika yleisten addressien suhteen. Enimmäkseen en haluaisi allekirjoittaa yhtäkään niistä, sillä yleensä addresseissa ei selkeästi sanota, mitä vastustetaan tai puolletaan. Yleensä mukana ei tule minkään valtakunnan tietoja siitä, kuka nimiä kerää ja missä yhteydessä niitä käytetään. Olen kerran uskaliaasti allekirjoittanut kävelyteitä puoltavan addressin. Andy - ateisti - on jopa vahingossa (tai kohteliaisuuttaan, kuten epäilen) puoltanut katolisen kirkon rakentamista kylään.

Ja siksi toisekseen - jos ihmiset vuodesta toiseen äänestävät valtaan hallituksia (sekä liitto- että osavaltioon), jotka tuntuvat kannattavan yhä pitempiä vankeusrangaistuksia rikosten ennaltaehkäisyn sijasta, johonkin ne vankilatkin pitää sijoittaa. Voisin mielellään vastustaa hallituksen politiikkaa. Tai voisin vastustaa hanketta ympäristön kannalta. Mutta haluaisinko olla julkisesti puhumassa sitä vastaan, että mies- ja naisvankien omaisia saattaisi vankilan myötä muuttaa seudulle? Tästä asiasta kunta kiirehti rauhoittamaan robertsonilaisia postin mukana tulleessa kiertokirjeessä. Viemäröinnin puutteesta seudulla kirjeessä ei mainittu mitään. (Denis puhuu asiaa tästä aiheesta omassa blogissaan.)

In Wellington (picture above) everyone seemed to expect a major earthquake any moment, possibly due to the 75th anniversary of the Hawkes Bay quake. We stayed for a couple of days only, long enough to do some sightseeing and take part in a seminar about arts criticism. People were awfully nice everywhere, and Auckland was nice, too, but I pretty much fell in love with Wellington. It is about the size of Helsinki, very compact, surrounded by beautiful hills and mountains, seemingly full of theatres, cinemas and great places to eat and drink.

I had two interesting and slightly disturbing experiences. The first was accidentally witnessing a gymnasium full of young men performing a haka in a theatre and dance academy. Not sure why, but it took me 15 minutes to regain my composure. I think I'll have to find out a bit more about this, even if it means I have to start watching rugby.

The second experience was less physical. It had partly to do with quite a bit of talk during the seminar about respectful approaches to cultures different from one's own - in this case the maori culture. After the seminar we went, as one does, to have a nice meal in a smart bar-restaurant. This one was called Pravda and had on its walls purple velvet flags with pictures of Lenin. The biggest flag (pictured), when looked at more closely, seemed to date from a particular place and time of Soviet history, with words in Estonian as well as Russian. (Estonia lost its independence and became a part of the USSR in 1940). I wonder if an Estonian walking into Pravda might feel a lack of cultural respect?

Returning home, I found my inbox full of heated correspondence about plans to propose Robertson as a possible place for a prison. There were signs opposing these plans on roadsides and fences. I am pretty much expecting someone to knock at the door any moment asking for names in an appeal against the jail. I hope it won't happen, actually. I have a little personal problem with appeals, as mostly they come with too little information about who is collecting names and in what context and with what kind of wording they will be used.

I once signed an petition in favour of building more footpaths in the village. It seemed safe enough. Andy - an atheist - signed one by accident (or, I suspect, through being too polite) advocating the building of a catholic church in the village.

I'd gladly sign an appeal opposing the ongoing government policies of "preventing" crime by making people serve longer and longer sentences in prisons. I would not have a problem opposing big developments for environmental reasons either (no sewerage in Robertson, so this is actually an issue when proposing a prison of 200-300 inmates plus staff - one hell of a septic tank that would be). But the leaflet that the Council has just issued seems more keen to reassure people about whether or not families of inmates would be moving to the region as well. Would I sign something to prevent these "wrong kind of people" from moving to the neighbourhood? What would that make of me?

Denis writes wise and slightly cynical things about why everybody should calm down when it comes to the proposal. I think his analysis of the whole saga is quite plausible. (Update: I see he is a bit less calm today, but never mind.)

Posted by ah at 04:18 PM | Permalink | Comments (5)

Pääsin osallistumaan mukavaan puuhaan. Keskuksen eteen rakennetaan mosaiikkipolku, ja tänään päästiin asettelemaan paikalleen pieniä, perunanmuotoisia mukulakiviä ja vähän isompia keramiikkalaattoja, joissa seikkailevat mm. alueen eläimet (aboriginaalikielellä ja englanniksi). Taideteoksen teossa ovat tähän mennessä olleet keraamikon lisäksi mukana mm. alakoululaiset, jotka saivat osallistua kokonaisuuden suunnitteluun ja "perunoiden" valamiseen. Minä pääsin asettelemaan perunoita paikoilleen ja liimaamaan niitä betoniin. Teokseen tulee myös keramiikkalaatoista rakentuva seudun historiallinen kartta. Kuvan osiosta puuttuvat vielä mullanvärinen saumausaine ja pintakäsittely.

Blogissa seuraa nyt pieni tauko.

Today I was proud to be involved in laying some of the first 'potatoes' on the concrete surface, together with Celeste, Deb, River and Denis.

Posted by ah at 09:45 PM | Permalink | Comments (4)

***

Don't miss this: Denis has posted photos about Jasper's Snail Circus on his blog (don't be deterred by the big man with a silicone gun). Featured are two snail acts: the high wire act and the walking-over-the-pool-full-of-sharks act. There were also acrobats and trapezists.
(Snails pictured are the wild, untrained type.)

Posted by ah at 09:11 AM | Permalink | Comments (8)

Mistä tulee mieleen, että suomalaista perua oleva Habbo Hotel on hiljan levittänyt lonkeronsa Australiaan asti. Ja koska Robertson tuhansine asukkaineen on maailmanluokan metropoli, täytyi hotellin ulkoasusta vastaavan graafisen suunnittelijan pistäytyä Suomesta Eteläisille Ylämaille asti luonnostelemaan vaatimaton mökkimme hotellin julkisivukuvaa varten.

Harmaiden pilvenpiirtäjien rivissä äärimmäisenä vasemmalla komeilee Wallangunda Streetin numero yhdeksäisessä sijaitseva pieni talo, hädin tuskin muutaman pikselin levyisenä. Näkyvillä vasta sisään kirjautumisen jälkeen.

Niin merkittävä mökki kuin se kaksine asukkaineen onkin, Robertsonin kuuluisin asukas on kuitenkin edelleen Babe. (Elokuva filmattiin täällä.)
***

Most of us over-30-year-olds have no idea about the attractions, charms and dangers of the chat world. It occurs to me to bring to your attention a relatively new chatroom in Australia, called Habbo Hotel. It is an award-winning, Finnish virtual environment for young people 13-20 years of age. I don't necessarily mean that you should introduce it to your teenagers as yet another useless way of spending time at the computer - and money, since not all of the features are free.

What I find useful about the Habbo Hotel is that it is pretty open in explaining its workings and goes to a bit of trouble in informing parents about its security features. So it's a way for parents to find out a bit more about what their teenagers do in chatrooms. Some of the in-built security features are interesting (filtering of swear words and racist terms, moderators wearing badges patrolling the virtual hotel etc.). Check out the parents' guide and, if you feel like being bold, go for a little stroll in the hotel. You need the Shockwave plug-in and a fast connection to visit. And don't lie about your age, because you might find you are not allowed in!

Another piece of completely unknown, cool trivia regarding Habbo Hotel is that in the extreme left hand end of the skyline of grey skyscrapers on the entrance screen (after signing in), you'll find a tiny little cottage with a garage door. Compare that with 9 Wallangunda St, and you'll find that Robertson has again made it to the world fame. Previously it has done it through Babe, of course.

Posted by ah at 01:23 PM | Permalink | Comments (2)

Ukoista ja akoista ei ole pulaa, mutta ulkoisesti keskusta vetää vertoja suomalaisille maaseutupaikkakunnille. Osuuspankkiarkkitehtuuria löytyy molemmin puolin sen ylileveän ja vilkkaasti liikennöidyn valtaväylän, jota muualla kutsutaan Illawarra Highwayksi mutta joka Robertsonin kohdalla muuttaa nimensä Hoddle Streetiksi. Tämän pääkadun molemmin puolin sijaitsevat sitten paikkakuntalaisten omakotitalot, joita löytyy moneen makuun: aaltopeltihökkelistä tummennetuilla laseilla ja takorauta-aidalla varustettuun ökypakettitaloon.

Robertsonin näkyvin liikeyritys on korttelin mittainen traktorien maahantuontiliike. On siellä komeita ruohonleikkureitakin - raja tuntuu kulkevan siinä, että kuljettajalle pitää olla istuin ja vaihdekeppi. Onhan toki muutama historiallinen puurakennus (ks. pubin kuva tuosta vähän aiempaa) ja yksi kivikirkko. Ei kovin montaa kuitenkaan.

Kaikesta tästä johtuen on hämmentävää, että noin viikoksi vuodessa pääkatu muuttuu Prinsessa Ruususen paraativäyläksi. Hoddle Streetin molemmin puolin kasvavat koristekirsikat peittyvät lokakuulla äitelän vaaleanpunaisiin kukkiin ja kävelypolut muuttuvat vaaleanpunaisiksi tunneleiksi, joissa astellaan vaaleanpunaisten terälehtien päällä.

Näkymä on niin häkellyttävä, että jos sattuu tuon viikon aikana olemaan pahalla päällä ja kulkemaan pääkadun päästä päähän, voi kokea hattarataivaan melkeinpä henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Ikään kuin maailma ei suhtautuisi tarpeellisella vakavuudella henkilökohtaisiin tragedioihin.

Omat pimeät hetket ajoittuvat sydäntalveen, mutta olen lukenut, että valoisa kevät on monille aivan erityisen vaikeaa aikaa. Kirsikankukat sentään kestävät vain viikon, tai kaksi, jos ei tule tuuli. (Voisin siteerata Leinoa tässä, mutta jätän väliin.)

***

We have, after all, an overly broad highway blasting through town, and the handsome Murray Tractor Importers as one of the attractions of the main street. We also have our share of ugly business buildings, albeit there are some very pretty historical houses as well (see the postcard I posted a few days ago).

This is why I find our current pink cherry blossom heaven almost too much to bear! Have you ever walked from one end of town to the other, in a bad mood, walking on pink petals and surrounded by the pink cherry blossom tunnel? If you treasure your sulky moments, don't even try. The pink passageway will feel like a personal insult towards your well-earned grumpiness.

On a more serious note, I understand Spring is a difficult time for many depressed people. My dark moments, which are never very long, happen in mid-winter (no matter where I am, short days will do it in both hemispheres). But at least the confusing cherry blossom heaven will be over in two weeks - one week if it gets windy.
Please don't nail me dear fellow Highlanders, I promise to post enthusiastic reports about our tourist attractions some other time.
(Fairyfloss is Australian for candyfloss - UK - and cotton candy - US.)

Posted by ah at 05:17 PM | Permalink | Comments (2)

Niin on olo kuin olisi bensaa juonut.
Eilen tapahtui Robertson County Inn -pubissa (kuvassa) suuria. Kylän kevätfestivaali oli edennyt bändikatselmukseen.

Ensimmäinen heavybändi jäi katsastamatta, mutta ehdimme Sarahin kanssa sopivasti kuulemaan Robertson CTC House Bandiä - oivan teknologiakeskuksemme torstai-iltojen jamiporukka siellä veteli 40 minuutin kimaran mitä kirjavimpia kappaleita, Van Morrisonista Country Roadsiin. Greg Chapman vetäisi jopa suositun Louis Armstrong -imitaationsa. Kyytipojaksi hörppäsin tuopillisen tummaa ja pehmeää Toohey's Old -alea omasta osavaltiosta. Aina oikea valinta.

Sitten kuultiin synkkää instrumentaalirockia naapurikylän nuorison voimin ja rannikolta matkustanutta hienoa tyttöbändiä (oli siellä kaksi miestäkin joukossa). Ensimmäinen tuopillinen loppui, joten hain toisen. Vaihdoin Victoria Bitteriin, joka pubin luotettavaan lageriin. Mutta mitä ihmettä: tuopillinen maistui suussani jollekin asiaankuulumattomalle, pesuaineelle kukaties. Baarimikko laski toisen. Se maistui samalta. En kehdannut toistamiseen ruikuttaa, vaan maistelin tovin. Sarah maistoi myös, kielsi juomasta ja haki tilalle raikasta eteläaustralilalaista Coopers Pale Alea. (Eivät laskuttaneet mutta olivat sitä mieltä, että VB nyt vaan on sellaista. Olen eri mieltä mutta nostan hattua tyylikkäästi käyttäytyneelle baariväelle. Toivottavasti tsekkasivat hanan myös.)

Bändivuoroon tuli oman kukkulan suuri lupaus, Juicy Mountain vähän tavallista pienemmällä kokoonpanolla. Kun tämä bändi aikanaan nousee maailmanmaineeseen, tulen kehuskelemaan sillä, että olin alkuvaiheessa mukana laulusolistin valmennuksessa. Christian oli kiva ja kaunisääninen oppilas, lauloimme italialaisia lauluja.

Tylsänpuoleinen tarina päättyy siihen, että aamulla heräsin hirmuiseen päänsärkyyn, mikä tuntui peräti epäreilulta kahden schoonerin illan jälkeen. En viitsi nyt kirjata muita oireita, mutta niitäkin oli. En suorastaan väitä, että olo johtui oluesta (kuka sitä nyt raastupaan tieten tahtoen), mutta seuraavalla kerralla siirryn Tooheyn vanhasta suoraan Cooperiin ja juon VB:n pullosta.

Australialaisista oluista löytyy kuvauksia ja arvioita tältä sivulta. Pidän paljon myös Squires-merkistä ja Elizabeth II:n mukaan nimetystä yläluokkaisesta Crownista.
Ettei jäisi väärää vaikutelmaa harrastuksista, pitää mainita, että kotiin ostetaan enimmäkseen tasmanialaista kevytolutta nimeltä Cascade Light. Australialaiset kevytoluet ovat vahvuudeltaan noin puolet keskioluen vahvuudesta, ja varsinkin Cascade ja Hahn Light ovat aivan mainioita lagereita molemmat. (Victorialaista Piss Weak -kevytolutta en ole vielä uskaltanut kokeilla.)

Posted by ah at 09:20 AM | Permalink | Comments (4)