Contacts - yhteystiedotWeb Design - nettisivutWritings - kirjoituksetHome - kotisivuBlog - blogiCurriculum vitaeBlogiEtusivuKirjoituksetNettisivutYhteystiedot

 

Facebook del.ici.ous

Tällä nettisivulla julkaistut tekstit ovat tekijänoikeuden alaisia. Jos viittaat teksteihin muussa yhteydessä, ole hyvä ja mainitse niiden lähde. Kokonaisuudessaan julkaisemiseen tai lainaamiseen tarvitset kirjoittajan luvan. Ota yhteyttä.

 

Tasmania houkuttelee taiteilijoita ja tiedemiehiä

Huvituksia maailman äärissä

HS 30.8.2003

Anni Heino

HOBART, Tasmania. Lentokentällä sataa vaakasuoraan, ja sumu peittää Hobartin kaupungin sekä sen yllä kohoavan Mount Wellingtonin vuorenhuipun. ”Hyvin harvoin meillä sataa, tuskin koskaan”, väittää taksikuski, astuu epäröimättä ulos rajuilmaan ja kantaa laukut pihan poikki Huvikumpua muistuttavaan puutalovanhukseen.

Ollaan Battery Pointissa, merimiesten, kalastajien ja kauppiaiden historiallisessa kaupunginosassa kivenheiton päässä Derwent-joen suistosta ja Hobartin syväsatamasta. Taloa isännöi muusikkopariskunta, joka vastaanottaa vieraan ja kiirehtii takaisin talon uumeniin oppilaittensa luokse.

Eteiskäytävässä sekoittuvat viulunsoitto ja jazzlaulu, avotakassa hehkuvat valtavat halot ja kahdesta laiskanlinnasta kohoaa korvapari kustakin. Ikkunasta näkyy pelkkää sumua, ja suunnitellun historiallisen kävelyretken sijaan majoitun koirien seuraksi tutkimaan opaskirjoja.

Kartasta paljastuu, että olen päätynyt lähestulkoon viimeiselle rannalle Suomesta katsottuna. Tasmanian saari, Australian pienin osavaltio, sijoittuu reilusti 40. eteläisen leveyspiirin eteläpuolelle. Pääkaupunki Hobart on kaakkoisrannalla, sitä etelämmässä sentään Etelä-Amerikan eteläkärki ja osa Uutta-Seelantia.

Majoittajani ovat tyypillisiä hobartilaisia eivätkä sittenkään ole. Isäntäni on musiikkibisnekseen turhautunut brittiviulisti, emäntäni on laulunopettaja, kotoisin italialais-kreikkalaisesta perheestä manner-Australiasta. Hobartin asukkaissa on suhteeton määrä taiteilijoita - kirjailijoita, kuvataiteilijoita, muusikoita, käsityöläisiä - monet heistä muualta tulleita.

Toinen yliedustettu ryhmä ovat tiedemiehet. Hobart oli sivistyksen viimeinen etuvartio ja tankkauspaikka jo varhaisille naparetkeilijöille, ja yliopistoineen se on yhä tärkeä Etelämantereen, ilmastomuutoksen ja merentutkimuksen keskus.

Käytännön houkuttimiin kuuluu naurettavan alhainen kiinteistöjen ja maan hinta, joka on vasta pikkuhiljaa alkanut kivuta korkeammalle. Lähes jokaisen mannermaalla asuvan tuttavapiirissä onkin joku, jonka saaren ilmapiiri ja hintataso ovat saaneet kokeilemaan Tasmaniassa asumista.

Parin vuoden päästä kokeilijat yleensä palaavat perheineen takaisin sivistyksen pariin. Välimatka on osoittautunut hankalaksi bisneksien tai ihmissuhteiden kannalta, mutta vastineeksi kerran Tasmaniassa asunut on saanut maistaa erämaata ja maailman puhtaimmaksi haukuttua ilmaa. Tasmaniasta tulee näille ihmisille kotimaan lomakohde, jonka pitkät, tyhjät rannat vetävät puoleensa voimakkaammin kuin pohjoisessa ulottuvilla olevat Aasian trooppiset lomaparatiisit.

”Tassie.” Pienen osavaltion lempinimi soljahtaa hellästi manneraustralialaisten suusta. Kaukana ovat ajat, jolloin saaren nimi piti vankilasiirtola-aikojen huonon maineen vuoksi muuttaa. Van Diemenin maasta tuli vuonna 1856 Tasmania saaren ”löytäneen” hollantilaisen Abel Tasmanin mukaan.

Sukupolvia on armollisesti ehtinyt vierähtää myös siitä hivuttavasta kansanmurhasta, joka koitui 1800-luvun loppuun mennessä saaren alkuperäisasukkaiden kohtaloksi. Vankien laivaaminen sen sijaan päättyi jo ennen nimenvaihdosta. Yhteensä Tasmaniaan tuli yli 70 000 vankia, ja 1850-luvulla saari oli viimeinen vankisiirtola koko Brittiläisessä imperiumissa.

Vankitausta ei enää ole häpeän aihe, vaan yhä useammat australialaiset ovat alkaneet kysellä vankijuuriensa perään. Tasmanialaiset ovat silti tietoisia karusta historiastaan, ja jotkut heistä eivät halua astua jalallaan Port Arthurin kaltaisille vankiajan muistopaikoille.
- Minua ei saa sinne vapaaehtoisesti edes käymään. Kuvittele, että ihmiset käyvät piknikeillä moisessa paikassa, päivittelee konsertin väliajalla juttusille ryhtynyt tasmanialainen opettaja.

Port Arthurin rangaistussiirtola on kuitenkin saaren tärkeimpiä nähtävyyksiä. Retkipäivänäni Tasmanin niemimaan jylhät maisemat ovat sumusateen peitossa, ja tienvarren tavallisesti henkeäsalpaavilta näköalapaikoilta aistii vain valkoista tyhjyyttä. Synkkä sää suosii Port Arthurin ilmapiiriä: entinen vankila vankilassa, rikoksenuusijoille tarkoitettu rangaistuslaitos, on nyt kokoelma raunioita ja rakennuksia vehreän puutarhan keskellä.

Port Arthurin aluelipun hintaan kuuluu lyhyt laivaristeily ja kiertokävely, joten liityn sadetakeilla ja sateenvarjoilla varustettuun ryhmään. Kierrämme oppaan kanssa vankilarakennukset ja eristyssellit, mutta ainakaan tällä kertaa emme pysähdy kahvilan raunioiden vieressä sijaitsevalle uudehkolle muistokivelle.

Kivi kertoo saarella hyvin muistetusta tragediasta. Syksyisenä päivänä vuonna 1996 nuori mies nautti paikalla sijainneessa kahvilassa lounaan ja otti sen päätteeksi kassistaan automaattiaseen. Kymmeniä ihmisiä kuoli, ja tekijä päätyi vankilaan kärsimään yhteensä 35 elinkautista tuomiota.

Ajan tyhjiä teitä pitkin takaisin Hobartiin. Tie kulkee metsäteollisuuden omistamien alueiden halki, ja asfalttiin maalattu iskulause muistuttaa tasmanialaisen luonnonsuojeluliikkeen pitkästä historiasta. 1960-luvun tekojärviprotestit johtivat täällä tiettävästi maailman ensimmäisen poliittisesti järjestäytyneen vihreän puolueen syntyyn.
Illan ohjelma on itsestään selvä: ajatuksissa kangastelevat osterit ja merenelävät. Kalaravintolan valinta vain on vaikea, sillä kaupunki kuhisee ruokapaikkoja. Useimmat tarjoavat satamassa keinuvan kalastuslaivaston tuomia tuoreita äyriäisiä ja Tasmanian ykköstuotteisiin kuuluvaa viljeltyä merilohta.

Tasmania tuottaa suuret määrät kalaa ja äyriäisiä myös vientiin, erityisesti Japanin markkinoille. Esimerkistä käy abalone-kotilon ympärillä pyörivä miljoonabisnes, johon liittyvä mustan pörssin kauppa salakuljetusyrityksineen ja veneralleineen on kuin suoraan Bond-filmeistä.

Minun lautaselleni otus ei päädy. Jos laillistettu abalonen pyytäjä voi laskea ansaitsevansa muhkeat 20-30 euroa kilolta, on hinta lautasella tähtitieteellinen.

Tasmanian-viikkoni jatkuu saaren pohjoisosassa paremmassa säässä. Toiseksi suurin kaupunki Launceston on jokivarren keskus sekin. Kaupungin nähtävyyksiin kuuluu villin luonnon ympäröimä rotkoalue, joka jyrkänteineen, siltoineen ja paviljonkeineen tuo mieleen Imatrankosken.

Ehdin myös Pipers-joen viinitiloille maistelemaan tuoreet vuosikerrat, valokuvaamaan vankityövoiman rakentamia kivisiltoja ja nauttimaan perienglantilaisesta Devonshire-teetarjoilusta valtatien varren historiallisissa pikkukaupungeissa.
Viikonlopuksi ajan valtavaan Cradle Mountain -kansallispuistoon. Unescon maailmanperintöluetteloon lukeutuvat kansallispuistot peittävät neljänneksen koko Tasmanian pinta-alasta.

Hinnakkaassa mökkikylässä alkupalatarjotin ja portviinikarahvi odottavat vierasta, halot ja sytykkeet on viritetty valmiiksi takkaan ja Tasmanian sinfoniaorkesteri soittelee CD-levyltä rentouttavia säveliä. Pimeän tullen parvekkeelle loikkaa peloton pussieläin, pörröhäntäinen kettukusu etsimään herkkupaloja.

Aamukuudelta auringon noustessa on paras hetki tutustua arempiin otuksiin. Vuoren rinnettä risteilee kävelypolku, jonka molemmin puolin loikkivat nappisilmäiset, kengurunsukuiset ja -näköiset vallabit. Lähellä leiriä uinuu istualtaan imettävä emo, jonka poikanen näyttää aikaa sitten kasvaneen ulos pussistaan.

Matalajalkaiset, topattua jakkaraa muistuttavat vompatit ovat kaikonneet luoliinsa ja jättäneet jälkeensä rivin höyryäviä lantaläjiä. Vompattien omalaatuisiin piirteisiin kuuluu, että ne tähtäävät jätöksensä tasaiselle alustalle, kivelle tai puunkappaleelle. Puurakenteinen kävelypolku käy tarkoitukseen enemmän kuin mainiosti, ja tuore lanta liisteröityy huomaamattani saappaanpohjista vuokra-auton lattiaan.

Cradle Mountainilta alkaa Tasmanian vaellusreiteistä kuuluisin, kuuden päivän mittainen Overland Track. Olen kuitenkin ahnehtinut liikaa koettavaa viikoksi, joten kävelyretket jäävät vähiin. Valinnanvaraa kyllä riittäisi totisista erämaavaelluksista varttitunnin mittaiseen, puunlatvojen tasalle rakennettuun maisemapyräykseen. Puhumattakaan kalliokiipeilystä, luolaretkeilystä, koskenlaskusta, melonta- ja linturetkistä.

Tungokseen Tasmaniassa törmää koulujen lomaviikkoina, ulkomaanturisteista vain vaivainen prosentti ehtii Tasmaniaan asti. Ja jos Etelämantereelta puhaltavat tuulet ovat toisinaan yllättävän jäisiä, on paikallisten innostus harvoista ulkomaisista vieraistaan sitäkin lämpimämpää.

Kotiudun vielä yhdeksi yöksi entiseen majapaikkaani Hobartissa. Pari korttelia sataman suuntaan sijaitsevalla Salamancan aukiolla markkinoidaan lauantaisin käsityöläisten tuotteita ja Tasmanian herkkuja omenoista hunajaan. Nyt torikadulla on hiljaista mutta ikivanhoista kivimakasiineista löytyy riveittäin kahviloita, herkkukauppoja ja design-puoteja tuliaisostoksia varten.

Trendikäs baari houkuttelee asiakkaita lupaamalla viinilasillisen ilmaiseksi sateen sattuessa. On vaikea sanoa, tarjotaanko viiniä säänpieksämän turistin lohdutukseksi vai juhlan kunniaksi. Hobartia vaivannut kuukausien kuivuus on lomaviikkoni mittaan totisesti menettänyt otteensa.

***

Näistäkin
Tasmania
tunnetaan

Erroll Flynn - Tasmanian suuri poika ja kauhukakara
Pussihukka - muinaista Tasmanian tiikeriä yritetään elvyttää spriissä säilöttyjen pentujen DNA:sta
Pussipiru - ”Tasmanian Devil” pieni ja kiukkuinen lihansyöjäpussieläin
Peter Sculthorpe - Australian tunnetuin nykysäveltäjä varttui Tasmaniassa
Sydney-Hobart - oikullisista tuulistaan tunnettu purjehduskilpailu
Vihreä puolue - ärhäkkä luonnonsuojeluliike järjestäytyi puolueeksi ensimmäisenä maailmassa